Seiso sanojesi takana

Oletko koskaan tiennyt olevasi varmasti oikeassa jonkin asian suhteen, vaikka muut väittävät toisin? Tuttu tunne eikös? Olen paininut kyseisen ongelman kanssa siitä lähtien, kun Vilman luonnetesti meni hylätyksi vuonna 2012. Se ei ole tuollainen, kun tulos antaa olettaa.. vai oliko se? Siinäpä pulma, jota olen siitä lähtien miettinyt enemmän ja vähemmän. Testin jälkeen nostettiin kumminkin pää pystyyn ja käytiin heittämässä BH ja TK2 pöytään todisteeksi siitä, että koiralla on sitä, mitä tiesin siinä olevan jo pitkään. Toki luonnetesti on kuormittava hetki varsinkin nuorelle koiralle ja siinä teinkin ison virheen viedessäni sen ihan liian nuorena. Tästä viisastuneena Alma menee testiin sitten, kun on täyttänyt kolme vuotta ja mielummin sitten sen vuoden syksyllä.
  Mietin kovasti pentuja ennen, että testaanko Vilmaa uudestaan. Tulin pitkän pohdinnan jälkeen lopulta siihen tulokseen etten testaa, koska se oli näyttänyt todellisen luonteensa ja se riitti minulle ja uroksen omistajalle. Nyt pentujen jälkeen aloin jälleen kiinnostumaan uusintatestistä ja niinpä etsin kuumeisesti testiä, johon voisimme osallistua. Saimme paikan Lakeuden Tokoilijoiden testiin, joka oli meille tutussa Ilmajoen Riistavallissa. Tuomareina Leena Berg ja Mia Möller.

Sunnuntai 16.8 ja kello soi aamulla aikaisin. Aluksi olin vähän ihmeissäni kellosta, koska olen kesälomalla. Samassa muistin mitä tänään tehdään ja pomppasin kuin ohjus ylös ja aloin pakkaamaan tarvittavia tavaroita sekä etsimään koiran papereita. Auton keula kohti Ilmajokea ja syke taisi huidella siellä 200 tienoilla. Oma jännitys olisi saatava laskemaan ettei koira ala jännittämään ohjaajaa. Paikalla vein paperit ja lähdin ulkoiluttamaan Vilmaa. Almakin oli kaverina mukana ja taka-ajatuksena treenailla samalla sille laukauksia. Vilma oli iloinen ja täynnä virtaa. Lenkillä roikkui hihnassa hampaillaan ja haukahteli komentavasti. Meitä ennen oli kaksi koiraa, joten juotin omani ja jäin seuraamaan toisten suorituksia. Testialue oli rauhallinen ja yleisöäkään ei juurikaan ollut. Meitä ennen oleva koirakko lopetteli ja samassa lähdin hakemaan Vilmaa autosta. Aikaisempiin testeihin erilaista oli se, että ihan kutsukirjeessä pyydettiin ottamaan oma lelu/patukka mukaan. No sehän sopii meille! Mukana oli pitkä patukka, jota kumpikin koira tykkää riepotella. Siru tarkistettiin ja edelleen sekin oli paikallaan. Ensin haastateltiin ja sen jälkeen leikittiin. Vilma ei tuomarin keppiin koskenut, vaan leikki ensin minun kanssani patukalla, jonka jälkeen vastusti hyvin myös tuomaria vastaan. Siitä matka jatkui kelkalle ja se oli läpihuutojuttu. Kelkalle huudettiin itsevarmasti ja lopuksi käytiin haistelemassa. Hyökkäystä meitä kohti ilo seurata, sillä Vilma haukkui edessäni varman oloisena häntä ylhäällä. Haukun sävy oli selvää vahtihaukkua ja se jatkui koko hyökkäyksen ajan. Hyökkäyksen jälkeen tuomari tuli meitä kohti ja silitteli Vilmaa, joka heilutti iloisena häntää. Tuomarin matkaan se lähti ensin vähän vastahakoisesti, mutta lähti sitten hyvin ja istui tuomarin viereen silitettäväksi. Hienosti tuli kutsusta luo. Erilaista tässä testissä oli myös se, että koiraa ei säikäytetty haalarilla, vaan sateenvarjolla piilon takaa. Se meni ihan ok ja uudelleen ohittaminen sujui hyvin. Tynnyri rämisi melkoisesti ja siitä Vilma ponkaisi kunnolla sivulle. Takaisin tullessa se tuli heti katsomaan tynnyriä eikä senkään jälkeen ohittaminen ollut ongelma. Pimeä huone selvästi arvelutti sitä ja tuomari sanoikin, että koira käyttytyi alkukangertelun jälkeen järkevästi haistellen reittinsä minun luo. Istuvaa tuomaria ei kavahtanut, vaan tuli hyvin luokseni häntää heiluttaen. Sitten oli vuorossa seinään yksin jättäminen, jota pelkäsin jo viikkoja ennen testiä. Viimeksi meidän kohtaloksi osoittautui juurikin se ja Vilma luovutti siinä täysin eikä puollustanut itseään yhtään. Jätin koiran seinään ja menin nurkan taakse. Hyökkääjä tuli puskan takaa hiljaa ja silloin alkoi ponteva haukku kuulua seinän takaa...ja se jatkui....ja jatkui.. se jatkui koko ajan ja pian ääneen tuli varsin komentava sävy. Voi että olin onnellinen! Hyökkäys vietiin loppuun saakka ja pian tuomari olikin jo silittelemässä Vilmaa, joka iloisena heilutteli häntää. Lopuksi kävelimme kentälle, jossa suoritettiin laukaukset. Kentälle kävellessä Vilmasta huomasi kumminkin paineistumista, jolloin häntä oli alhaalla. Kentän päädyssä häntä oli kumminkin taas normaalissa asennossa. Kaksi ensimmäistä laukausta meni hyvin, mutta kolmanteen reagoi nostamalla päänsä nopeasti maasta ottaen pari askelta eteenpäin. Neljäs laukaus oli taas ok, ei reagointia.

+1a, +1a, +3, -1, +1b, +2, +1, +2b ++ yht. 112 pistettä ja hyväksytty!!

Erityisesti mieltä lämmittää +3 puollustushalusta, joka viime kerralla meni penkin alle. Tuomarin mukaan Vilma on järkevillä ominaisuuksilla varustettu koira, joka mielummin miettii ensin mitä tekee. Tarvittaessa siitä löytyy kumminkin sitä mitä pitääkin ja palautuminenkaan ei vienyt pitkään. Nyt olo on kevyt ja voin todeta olleeni oikeassa koko ajan tuosta koirasta. Se ei todellakaan ole se "hermoheikko ja toimintakyvytön, jonka kanssa ei voi mitään tehdä". Tällä saa haistattaa pitkät niille, jotka tuntevat piston sydämessään. Eihän nuo pisteet mitkään parhaat mahdolliset ole, mutta ne riittävät meille paremmin kuin hyvin. Ne ovat koiran näköiset ja olen siihen todella tyytyväinen. Tiedättekös mitä seuraavaksi tapahtuu? Nyt me lähdetään sertijahtiin ja tavoitteena FI MVA!