Tuhkasta nousee aina uusi Fenix

Otsikko kuvaa hyvin sitä tunnetta, mitä viime aikoina on tapahtunut. Blogin suhteen päivittely on jäänyt häpeällisen vähäiseksi, mutta jahka tässä uuden inspiraation osalta sekin paranee. Välillä on vain tuntunut siltä, ettei ole oikein mitään asiaa, vaikka todellisuudessa tällä hetkellä asiat ovat aivan toisin, kuin vähän aikaa sitten. Eli paljon on asiaa, mikä pitäisi saada järkevästi tekstin muotoon.
  Tähän heti sellainen ilmoitusmuotoinen asia, että koirat ja me ihmiset olemme edelleen elossa eikä mitään radikaalia ole tapahtunut. Paljon on silti tapahtunut viime postauksen jälkeen ja tällä hetkellä olo on huojentunut, vaikka pieni paniikin poikanen oli iskeä vielä jokin aika sitten.

Aloitetaan suurimmasta muutoksesta meidän suunnitelmiin, sillä Almalle suunniteltu uros Kamu vaihtui Tammikuussa toiseen. Kamu jouduttiin äkillisesti kastroida terveydellisistä syistä, joten yhdistelmä ei tullut koskaan toteutumaan. Jonkin aikaa pää löi tyhjää, että mitäs nyt sitten..?! Sen verran elämä on opettanut, että aina pitää olla suunnitelma B ja tälläkin hetkellä sellainen oli takataskussa. Se oli jo aikaisemmin Almalle suunniteltu Hollannin tuliainen, ympäri maailmaa näyttelymenestystä haalinut, kerrassan upea pitkäkarvainen uros Lucky (Caely's White Flower Easy Rider). Aikaisemmin Luckyn valinta kaatui selän osalta LTV1 tulokseen. Koin, että tässä vaiheessa kahden LTV1 tapauksen yhdistäminen ei ole järkevää, vaikka kaikki muu oli uroksen puolelta priimaa jälkeläisnäyttöä myöden. Otin kumminkin yhteyttä suoraan Kennelliiton spesialisteihin ja haastattelin heitä asiasta. LTV:n periytymismekanismia ei vielä tarkkaan tiedetä ja tässä tapauksessa kummankin vanhemman osalta löydökset ovat kosmeettisia keskiharjanteen osalta. Paljon sain tukea omille ajatuksille ja uusia asioita pohdittavaksi. Uroksen jälkeläisnäyttö puolsi asiaa sen verran paljon, että mieleni varmistui entisestään Luckyn suhteen!
  Terveysasioista voisi keskustella loputtomiin ja vaikka miten suunnittelet kaiken, niin riski yllätyksille on aina olemassa. Olemme kumminkin elävien olentojen kanssa tekemisissä. Mutta se, että tekee parhaansa piilottelematta mitään ja seisoo sanojensa takana on ensimmäinen askel onnistuneeseen pentueeseen. Kaiken kruunasi se, että yksikään pennun varanneista ei perunut varaustaan, vaan innolla jäivät odottamaan Almasta pentua toisen uroksen kanssa. Olen niin uskomattoman kiitollinen siitä, että pennun varanneet ovat osoittautuneet minulle jo nyt kovin läheisiksi ja jokainen on jollain tasolla kiinnostunut harrastamisesta. Uskon, että meidän tiivis Dancing Spirit-perhe täydentyy kesän aikana mitä mahtavimmalla porukalla! Toiveena on, että yhdistelmästä jäisi sijoitukseen tähän vähän matkan päähän uusi pikkupoika odottelemaan ainakin näyttelykehiä.


Tältä näyttää Alma x Lucky yhdistelmä:

Nyt kun ollaan saatu tuo suurin uutinen julki, niin on aika vähän katsahtaa meidän normaalin arjen pariin. Talvi on sellaista aikaa, että treenirintamalle ei juurikaan mitään kummempaa kuulu. Vilman kanssa on käyty parit rallytokotreenit ja Alman kanssa tokoiltu ja tottisteltu Vaasan porukan kanssa. Kun pentuprojekti on ohi ja Alma taas tikissä, niin sitten alkaakin ihan uudet kuviot. Koitetaan nimittäin vähän rajoja PK-puolella. Tästä syystä itselleni ei jää pentueesta kotiin koiraa, koska haluan nähdä mihin Almasta vielä onkaan. Tokoa emme unohda ja pääpaino tulee joka tapauksessa olemaan siinä, mutta jotain uutta otetaan nyt sen rinnalle. Katsotaan oliko katastrofi vai uusi mahdollisuus.

Talvilomaa vietettiin lapin maisemissa viikon verran koirat tietysti mukana. Vanhempi rouvakin innostui niin lumesta, että siinä oli Almalla täysi työ pysyä mukana menossa. Ihana nähdä, miten elinvoimainen Vilma on! Leikattu jalka ei osoita enää mitään oireita ja liike sekä lihaksisto on tasapainossa. Nyt 1,5 vuotta leikkauksen jälkeen voin sanoa, että me todellakin onnistuimme ja saimme sen kuntoon. Se on niin iloinen ja pirteä sekä aina valmis töihin. Ei ole sellaista asiaa mistä se ei innostuisi. Sillä onkin kesällä tärkeääkin tärkeämpi tehtävä opettaa pennuille koiramaailman käytöstavat. Uskon sen olevan innoissaan pikkuisista, kunhan vain tulevat Alman kanssa toimeen.

Alla kuvia lapin reissusta, Vilma kolmessa ylimmässä ja Alma alimmaisissa.

Reissun jälkeen toteutin vihdoin ja viimein pitkäaikaisen haaveeni ja ostin uuden kameran rungon. Sellaisen, mistä olen pitkään voinut vain unelmoida. Nimittäin täyskenno Canon EOS 5D Mark III. Harmittaa, että lapin reissun kuvat on otettu vanhalla rungolla.. laatu olisi aivan toinen tällä uudella! Nyt valokuvausharrastus koki jälleen harppauksen eteenpäin ja odotan innolla uusia haasteita ja kuvauskeikkoja uuden rungon parissa.

Valiouutisia ja koulutuksia

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Blogitauko on ollut puhtaasti tietotekniikasta johtuvaa, koska läppäri sanoi sopimuksensa irti ja uuden koneen odottamista kesti tovi. Mutta nyt back in bisnes again!

Joka viikonloppu on oltu menossa koirien kanssa jonnekin, joka ei tosin ole mikään negatiivinen asia, vaan päinvastoin. On käyty luonnetestissä, oltu koulutuksissa ja treenattu kavereiden kanssa monenlaista. Kevät on taas selvästi nostanut koiraharrastuskansan päätä ja saaneet porukkaan vipinää. Maastolajit kutsuvat lumien sulettua ja ilmakin alkaa olla otollinen pidempiaikaiseen oleiluun ulkona. Niin kuin kaikki muutkin, olemme mekin aktivoituneet ja heränneet talviunilta! Alla kuva Almasta ensimmäisten aurinkoisten päivien aikana.

Lähdimme kasvattini Rion (DS Argent Warrior) ja omistajansa Niinan kanssa 6.5 kohti Janakkalaa ja kauan odotettua luonnetestiä. Alma oli ilmoitettu samaan testiin, mutta juoksut valitettavasti pilasivat meidän osallistumisen. Uusi yritys on nyt elokuussa! Halusin lähteä Niinan ja Rion matkaseuraksi ja näkemään miten Rio toimii paineen alla. Päivälle oli myös isot odotukset, sillä testin läpäisy toisi sille mukanaan Suomen Muotovalion arvon. Jännitystä oli siis tiedossa koko päivälle! Matka starttasi aamulla klo.05:00 kummallisen pirteissä tunnelmissa. Paikalle saavuimme hyvissä ajoin ja Niina lähti Rion kanssa pienelle kävelylle minun sillä välin jäävän virittelemään kameraa valmiiksi. Rio otti tilanteen tuttuun tyyliin kovin rauhallisesti ja oli kumminkin iloinen ja virkeä. En tiedä jännittikö tässä tilanteessa enemmän kasvattaja, kuin omistaja. Niinakin oli niin seesteinen.
  Pian olikin vuorossa Rio ja tuomarit olivat pojan mielestä heti oikein kivoja. Tässä vaiheessa alkoi oma käsi täristä. Testi eteni rauhallisesti ja ei mennyt kauaakaan, kun olimme loppupisteitä kuuntelemassa kädet hikoillen. Läpi meni varmasti, mutta millä pisteillä. Se kuultaisiin pian. Osa-alueet kulkivat toinen toisensa jälkeen plussalla, kunnes yksi miinus taisteluhalusta pomppasi lapulle. Sekin ihan puhtaasti siitä, ettei koira oikein syttynyt tuomareiden leikkiin ja se ei koe tarvetta alkaa egoilemaan ihmisille missään tilanteessa. Kaikki ihmiset ovat Rion mielestä ihania ja varsinkin Niina on Rion mielestä se the juttu kaikissa mahdollisissa asioissa.

Loppupisteet upeasti +138 laukausvarma ja SUOMEN MUOTOVALIO!! <3

Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen ja ennen kaikkea ylpeä tästä parivaljakosta. Kasvattaja ei voisi kyllä parempaa kotia kasvatilleen toivoa. Onnea vielä Niina ja Rio sekä iso kiitos kaikesta!

Jossain asiayhteydessä on tullut ihmettelyä siitä, että miksi joltain käyttökoirarodulta (tässä tapauksessa viitattiin valkoiseenpaimenkoiraan) ei vaadita tiettyä käyttökoiran tulosta muotovalion arvon saamiseksi. Ajattelin asiaa hiukan selventää, niin jatkossa voidaan asian suhteen olla viisaampia. Ensinnäkin valkoinenpaimenkoira on edelleen seura -ja perhekoira PK oikeuksistaan huolimatta ja täten ei sisälly niinkään perinteisiin käyttökoirarotuihin. Muotovalion arvoon voi vaihtoehtoisesti halutessaan tehdä koulutustunnuksen palveluskoirakokeiden 1-luokasta tai hyväksytyn pelastuskoirakokeen (IPOR-A). Seura- ja perhekoira lokeroitumisestaan huolimatta niitä näkee aika kivasti kisakentillä tekemässä tuloksia niistä korkeammistakin luokista. Ne käyttökoirarodut ympärillään. Voisinpa vannoa, että valkkari ei ole mikään viettihyrrä, joten se vaatii ohjaajaltaan huomattavasti enemmän, kuin perinteinen käyttökoirarotu, jossa sitä on luonnostaan enemmän. Niinpä näissä onkin kivasti haastetta ja rakenneltavaa. Se, joka on vähänkään perillä eri koirarotujen tilanteesta ja tulevaisuudesta, toivon mukaan vaalii hyvää luonnetta ja käyttää niitä koiria luonnetestissä. Siksi se on valkoisellepaimenkoiralle tärkeämmässä asemassa, kuin muut toimintakykyä ja luonnetta kuvaavat tulokset. Se, etteivät ne niistä PK kokeista selviytyisi on täyttä höpönhöpöä. Koiranettiä vain selaamaan.


Sitten siirrymme sille harrastusrintamalle!

Viime viikonloppuna parrasvaloissa olivat jälleen Alma ja Rio. Olimme Niinan kanssa ilmoittautuneet Kauhavan Kennelkerhon esineruutu+metsäjälkikoulutukseen, jonka piti monen lajin tuomari Mikael Kallio. Aamulla kokoonnuimme koko porukka ja suuntasimme metsiin. Jokainen kertoi vuorollaan koiristaan ja teimme päivän suunnitelman siinä samalla. Ensimmäisenä oli vuorossa janan opettelu ja siinä painopiste koiran omatoimisella työskentelyllä. Almalle janaa on otettu vain pari kertaa, joten se vaati opettelua. Hyvin koira oli silti heti asialla ja suoritti janan etsinnän oikein mallikkaasti! Samoin velipoika oli heti nenä auki ja työmoodissa. Tämän jälkeen pidimme pienen kahvitauon ja rupattelimme niitä näitä hyvässä porukassa. Kuinka hienoa olikaan taas kuulua hyväntuuliseen ja samanhenkiseen porukkaan! Yläkuvassa Rio odottelee janalle ja alakuvassa Alma lähdössä janalle.

Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu, jota kumpikin meidän koirista oli tehnyt. Rio hiukan vähemmän, kuin Alma. Ensin vuorossa oli Rio ja voi kun poika työskenteli silti kovin hienosti, vaikka muutama treeni vasta on ollut alla. Hienosti irtosi takarajalle etsimään esinettä näkölähdön jälkeen. Treenin aihe oli tänään kummallekin koiralle vieraat esineet, joita Almalle on tehty ihan liian vähän. Hyvin sekin lähti etsimään ja esineet löytyivät ihan kivasti. Luovutukset olivat hienoja, ei me turhaan olla noudon palautusta hinkattu. Ylimmässä kuvassa Niina ja Rio lähdössä ruutuun, alla kuvia Almasta ja minusta. Kaikki treenikuvat on ottanut Pia Asell, iso kiitos!

Lopuksi teimme jokaiselle koiralle jäljet. Alma ei juurikaan ole muuta ajanut, kuin verijälkeä koko kevään, joten mitään odotuksia ei ollut. Niin vain ensimmäinen vieras jälki muutamalla ruokapalalla ja maalissa oltiinkin aika äkkiä. Itse tein Riolle jäljen ja hyvin poika jäljestikin! Kouluttajan mielestä erittäin tarkaksi opetettu koira, josta näkyy kokemus jäljellä. Yhtään en kyllä epäile kouluttajan kommentteja. Myöhemmin olenkin tehnyt Almalle noin 300-400m jälkiä muutamilla kulmilla ilman ruokaa ja hyvin sen nenä kyllä toimii. Loppupalkasta on selvästi innoissaan. Se on kivan tarkka, mutta etenee kumminkin hyvin. Nyt vain taas keppisulkeisiin, niin nekin jatkossa nousee varmasti.

Kiva päivä oli kyllä kaikin puolin! Metsässä vierähti reipas 8 tuntia ja sen jälkeen menimme koko porukan kanssa vielä syömään kunnon pizzat. Tällä tiedon määrällä ja kivoilla kokemuksilla pärjää taas pitkään, kiitos kaikille osallisille :)

Viikkojärjestys uuteen muottiin

Niin vain kävi, että kalenteri käännettiin ihan totaalisen ympäri ja suunniteltiin koirille vähän monipuolisempia puuhia. Muutos näkyy ennen kaikkea käyttäytymisenä kotona, jolloin Almakin näyttää väsymisen merkkejä. On oikeastaan ihanan rauhallinen mieli lähteä töihin, kun kukaan ei vingu perään ja tiedän, että kotona suurimmaksi osaksi nukutaan. Aivotyöskentelyyn olemme panostaneet nyt suurimmaksi osaksi ja se alkaa kivasti tuottamaan tulosta. Keskittymiskyky alkaa kasvamaan ja sen mukana myös vaatimustaso. Näissä toteamuksissa viittaan Almaan, sillä Vilmalle kaikki on ollut jo aikaa sitten varsin selvää. Se tulee, tekee ja lähtee. Tämä nuorempi toveri ei ehkä ihan vielä, mutta luotto on kova.
  Muutama viikko sitten täällä päin suomea oli lumet sulaneet metsistä, joten päätettiin antaa nenälle töitä. Vuoden ensimmäisen, noin vajaan puolen kilometrin verijäljen jälkeen Alma oli kyllä väsynyt. Se eteni hitaammin, kun yleensä ja oli kovin keskittynyt. Työskentely oli tarkkaa ja vaikka vauhtia olisi saanut olla lisää, niin en halunnut vielä puuttua mihinkään. Halusin antaa sen työskennellä itsenäisesti. Makaukset merkkasi hyvin ja loppua kohti eteni jo sujuvammin. Kaadosta oli kiinnostunut ja kantoi sen tielle. Nyt odotellaan lumien totaalista sulamista ja jatketaan harjoituksia siitä, mihin jäimme.

Maastolajeilla jatketaan, sillä esineruutua ollaan otettu ainakin kerran viikkoon. Lyhyet ja intensiiviset pistot ovat olleet teemana ja se on toiminut ihan kivasti. Ensimmäisen esineen kanssa otetaan vauhtia, jonka jälkeen autoon. Sitten kaveri vie maastoon kaksi esinettä ja koira autosta linjalle. Esineet löytyvät vaihtelevalla menestyksellä, mutta pääsääntöisesti nopeasti ja luovutus on alusta saakka ollut hyvää. Almalla ei juurikaan ole väliä, että onko maastossa pehmoinen vai kova esine, kaikki kyllä nostetaan. Ainut kirosanoja aiheuttava pienen pieni juttu on tuo rallattelu pitkin ruutua.. Sekin onneksi on jo jäämässä vähemmälle. Sen olen huomannut, että koira on tuotava erittäin hyvässä hallinnassa linjalle ja valmisteltava hyvin, koska muuten 35kg räjähtävää voimaa sinkoaa kaikkiin ilmansuuntiin.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tottis! Siihen on nyt panostettu kyllä erittäin kiitettävästi. Hallilla pyörii joka viikko tottisryhmä hyvän ohjaajan vetämänä, jossa ollaan mukana ja kerran viikossa pyrin käymään ihan omatoimisesti treenailemassa läksyjä. Paljon ollaan taas menty eteenpäin ja pystyn vaatia Almalta huomattavasti enemmän asioita. Kiva, ettei aina tarvitse mennä ns. perse edellä puuhun ja todeta, että postimerkkien keräily olisi vähemmän stressaavaa. Innostava ohjaaja on saanut meissä taas kunnon draivin päälle ja sellainen pieni kutina on, ettei se ihan helposti lopahda!

Joku varmaan ihmettelee tässä vaiheessa, että missä Vilma on? Miksi kuvat on vain Almasta? Vilma voi erittäin hyvin ja treenailee myös ajoittain tokoa ja käy verijäljellä. Olen vain tullut sen verran varovaiseksi sen kanssa, että treenailen sen kanssa ihan kahdestaan ilman Almaa. Meillä on Vilman kanssa ihan omat juttumme ja haluan antaa sillekin omaa aikaa. Lenkitän Alman mielummin jonkun muun yhtä riehakkaan toverin seurassa, ettei se pura Vilmaan energiaansa. Haluan ennakoida mahdollisimman tarkasti kaiken, ettei turhia loukkaantumisia pääsisi tapahtumaan. Pieniä kolhuja jalkaan on tullut innostumisen seurauksena ja itse on tehnyt silloin mieli pyörtyä.. Mutta jalka näyttää kestävän yllättävän koviakin otteita, joten hyvillä mielin suunnataan eteenpäin. Kaapissa on toki aina varalta särkylääkettä, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Leikkauksesta on tosiaan nyt tämän kuun lopussa puoli vuotta.. mihin tämä aika oikein menee? Lihakset alkavat taas muodostua oikeisiin paikkoihin ja liikeradat alkavat palautua. Hyvä lihashuolto on edelleen iso osa meidän arkea unohtamatta säännöllistä rankahuoltoa. Vilma oli ihan lentoon lähdössä, kun pääsi pitkästä aikaa hallille treenaamaan ruutua ja tunnistusnoutoa. Ihana nähdä se taas täynnä elämää kaikkien vastoinkäymisten jälkeen!

Alma tosiaan saa painia kokoistensa seurassa ja niitä meidän kaveripiiristä onneksi löytyykin kivasti! Ei tuon aktiviteettitason koira tule miksikään pelkistä remmilenkeistä tai yksin juoksentelusta vapaana.. se vaatii pientä kirittäjää ja painitoveria. Viime aikoina yksi Alman lukuisista poikaystävistä onkin ollut mukana tarjoamassa treeni -ja leikkiseuraa omistajansa Pian kanssa. Saksanpaimenkoira Rähinä on kyllä niin samalla huumorintajulla varustettu, kuin Almakin. Siksi niillä varmaan sujuukin leikit niin hienosti!

Alla uudella kameralla räpsittyjä kuvia. Jos kiinnostaa, niin Facebookista löytyy nimellä Essi Perttula Photography sivut, josta tykkäämällä pääsee seurailemaan kaikkea asiaan liittyvää. Alla kuvissa komeilevat Rähinä sekä ystäväni Katjan koirat Tuffo ja Tilda.
Viralliset kuvasivut löytyvät täältä!

Mitäpä tykkäätte uusista kuvista?

Vilman kuntoutusprosessi #1

Postaus on toteutettu yhteistyössä Nutrolin kanssa!

Viime postauksessa jo mainitsinkin, että Vilman kuntoutusta on tukemassa Nutrolin, joka ystävällisesti lähti mukaan Nivel Moniteho valmisteella. Kyseistä valmistetta en ole aikaisemmin vielä omille koirilleni syöttänyt, joten nyt on hienoa päästä näkemään vaikutukset ihan konkreettisesti oman koiran kanssa. Kun puhutaan niveltasolla tapahtuneesta operaatiosta, niin pidän erityisen tärkeänä, että oikean ruokavalion ja liikunnan tukena on hyvät nivelvalmisteet. Koiran fysiologia valitettavasti mahdollistaa sen, että vaikka hoidon kohteena on tietty nivel, niin painorasitus jakautuu varsinkin kuntoutusvaiheessa epätasaisesti ja kuormittaa myös muita niveliä ja niiden rakenteita. Näin ollen koira tulee ottaa huomioon kuntoutuksessa kokonaisuutena ja varmistaa, että keho toimii tasapainoisesti.

  Ah, pääsemme lempiaiheisiini! Olen oman ammattinikin puolesta perehtynyt paljon koirien ruokintaan ja sitä kautta erilaisiin nivelvalmisteisiin. Markkinoilta löytyy nykyään paljon erilaisia niveliä tukevia ravinteita ja syy siihen on puhtaasti se, että ihmiset ovat alkaneet ottamaan asian vakavasti. Niin se pitää ollakin, sillä mikä onkaan hienompaa, kuin iloinen ja hyvässä kunnossa oleva harrastuskaveri! Itse olen sitä mieltä, että jokainen koira tarvitsee jossain vaiheessa elämäänsä jotain niveliä tukevia ravinteita, joten miksi odottaa siihen asti, kun ollaan jo ongelmissa? Monilta isommilta ongelmilta voidaan varmasti tulevaisuudessa säästyä, jos hyvän ja monipuolisen ruokinnan rinnalle otetaan ennaltaehkäisevästi käyttöön valmiste, joka huolehtii esim. aktiivisen harrastuskoiran nivelten hyvinvoinnista ja vaimentaa tulehdusta nivelkudoksessa.

Nutrolin Nivel Moniteho tuntui olevan vastaus monen koiraharrastajan ongelmaan. Moni ei ole tuntunut aikaisemmin ymmärtävän sitä, että nivelvalmisteiden ja omega-3 rasvahappojen yhteisvaikutus on se juttu. Usein näkee netissä kirjoitettavan, että annetaan koiralle esim. purkista vain pelkästään glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia sisältävää valmistetta. Näinpä Monitehon käytön tekee mielenkiintoiseksi juurikin se, että siinä yhdistyvät omegat ja nivelvalmisteet yhdessä. Valmiste hillitsee tulehdusta ja tukee nivelkudosten uudistumista. Luonnollinen E-vitamiini täydentää vaikutusta hillitsemällä tulehdukseen liittyvää hapetusstressiä. Kyseinen valmiste ei ole vain nivelrikosta kärsivien koirien tuote, vaan myös vanhenevat koirat hyötyvät siitä.

Vilma sai röntgenkontrollista luvan alkaa liikkumaan enemmän, sillä sääriluun sahauslinja oli luutunut erittäin hyvin ja kaikki näytti hyvältä. Polven palpaatio ja liikelaajuudet olivat myös kunnossa. Elopaino otettiin heti syyniin leikkauksen jälkeen ja sekin oli laskenut jo hienosti. Käyntejä Seinäjoen Evidensiaan ei enää tarvittu tämän asian tiimoilta, joten hyvällä mallilla on kaikki! Tämän myötä alkoi myös tavoitteellinen kuntoutus, johon kuuluu nyt mm. pidemmät lenkit metsässä ja suolla. Jalkaa jumpataan päivittäin ja Vilma hierotaan kerran viikossa. Nyt lisätyn liikunnan myötä myös lihaksisto alkaa heräilemään levosta, joten kireyksiä on suurella varmuudella tiedossa. Tavoitteena on tasapainoinen koira, jonka jokaisen jalan painojakauma pystytään jälleen kartoittamaan oikeisiin lukemiin. Tällä hetkellä leikatulla jalalla on mielestäni hyvin painoa ja sitä käytetään päivä päivältä monipuolisemmin. Vilma on syönyt Nivel Monitehoa nyt viikon ja tabletit sekä öljy maistuvat sille hyvin. Koirarouva on erittäin iloinen ja aina valmis tekemään harjoitteita ja lenkkeilemään!

Vilman kuntoutuksessa on ollut isossa osassa tasapainotyyny ja uutena tikapuut. Tikaskävely kehittää koiran kehon hahmotusta, asentotuntoa ja koordinaatiota. Näin ollen etuosan on tiedettävä missä taka-osa on, jotta koira kykenee astumaan rimojen yli niihin osumatta. Tärkeää on muistaa, että tämä harjoitus ei ole koskaan nopeusharjoitus, vaan tarkoitus on harjoitella kehon ulottuvuuksien ja ääriosien toiminnan hahmottamista. Harjoitus tehdään turvallisuussyistä aina kytkettynä. Vilmalta meni muutama toisto, ennen kun se ymmärsi mitä tässä kuuluu tehdä. Sen jälkeen se kulkee hyvin keskittyneesti ja tarkasti korotettujen rimojen yli. Polvi tekee hyvin töitä ja koukistuu hyvin. Alla on havainnointikuva siitä, miten Vilma on istunut vielä viikko sitten, ennen kun aloitimme aktiivisen kuntoutuksen. Se siirsi helposti painoa täysin terveelle takajalalle ja etuosa oli samalla vinossa. Tätä jumpattiin päivittäin minun jalkojeni välissä seuruulla ja käännöksillä sekä istumisena tiiviisti jalkojeni väliin. Tässä kuvat siitä mistä lähdettiin liikkeelle ja missä ollaan nyt.

Viikko sitten istuma-asento oli aina tämä:

Istuma-asento eilen:

Olen niin tyytyväinen siihen, että yksikään kuntoutukseen käytetty tunti ei ole ollut turhaa! Tällä hetkellä on nähtävissä jo selviä merkkejä siitä, että jalka tulee kuntoon ja kehon tasapaino alkaa korjaantua. Itse hierojana pyrin kiinnittämään mahdollisimman tarkasti huomiota siihen, että Vilmalla on kaikki tarvittava tuki kuntoutuksen tukena. Erittäin palkitsevaa tämä on minulle itselleni siinä mielessä, että saan toteuttaa saamiani hyviä oppeja kouluajoilta ja soveltaa niitä omaan koiraani. Haluan tehdä siitä projektin, jonka takana voin ylpeänä seisoa ja todeta, että veimme sen Vilman kanssa yhdessä loppuun ja lopussa kiitos todellakin seisoo! Seuraavassa postauksessa on luvassa videota meidän jumppatuokioista, joten pääsette seuraamaan meidän tämän hetkistä arkea erittäin läheltä, pysykäähän mukana!

Tahdon kiittää nöyrästi Nutrolia tästä mahdollisuudesta kokeilla tuotettanne ristisideoperoidun koiran kuntoutuksessa! Toivon todella, että ensi keväänä minun on ilo ja kunnia esitellä täysin kuntoutunut leikkauspotilas, joka kuntoutettiin hyvien nivelvalmisteiden tukemana. Käykäähän tutustumassa kyseiseen tuotteeseen täällä, sekä myös muihin Nutrolin valmisteisiin..

P.S Alma sai myös omaa postia Nutrolinilta, sillä se on päättänyt aloittaa bikinikauden jo tässä vaiheessa. Karvaa on joka puolella ja näyttävä turkki on haihtunut kuin tuhka tuuleen. Se aloitti taas Iho&Turkki valmisteen syömisen, joka onkin meille ennestään tuttu ja toimiva tuote. Odotan innolla kunnon näyttelyturkkia alkuvuodesta!

Be the One

Ikään ei voi liikaa peräänkuuluttaa hyvää ja toimivaa treeniporukkaa. Se on kiva pieni sosiaalinen ryhmä, jolla on pitkälti samat tavoitteet ja toiveet tulevaisuudelle koirien kanssa. Ryhmä luo tunteen, jolloin kuulutaan yhteen ja puhalletaan yhteen hiileen. Ollaan toistemme ylimääräinen silmäpari ja tuki, vilpitön apu silloin, kun oma pää ei kykene ongelmia ratkaisemaan. Saan olla erittäin onnellinen, että olen osa tällaista ryhmää, kiitos ystävät! Aina saa apua, kun sitä tarvitsee ja ollaan ihan oikeasti valmiita auttamaan sitä toista, että seuraava treeni kulkisi taas paremmin. Voin vaikka vannoa, että jokaisella on päiviä, jolloin se koira ei vain toimi toivotulla tavalla. Vai olenko väärässä? Oikeastaan tiedän, etten ole väärässä. Silloin vain todetaan, että pipariksi meni ja treenataan ahkerammin. Koiraharrastuksessa täytyy osata myöntää se tosiasia, että joskus väkisinkin menee päin persettä. Niinhän meillä kaikilla joskus, eikös? Vahvuudet ja heikkoudet on vain osattava laittaa realistiseen järjestykseen.
  Valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka eivät vain kykene toimimaan asiallisesti tilanteissa, jonka jo ryhmätilanne vaatii toimiakseen kunnolla. Yleensä nämä ovat niitä, joista sana kiirii nopeammin, kuin uskoisikaan. Näitä kyseisiä ihmisiä on sattunut melkein jokaiseen treeniryhmään, jossa olen ollut osallisena. Lisätään tähän myös hevospuolen kokemukset. Faktahan on se, että kaikkia ei tarvitse sietää ja kaikkien kanssa ei tarvitse tulla toimeen. Mutta asiallinen käytös ja toisten huomioon ottaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita. Mielipiteitä jakaa varmasti jokaisen treenityyli. Tyyli, joka ihan varmasti on jokaisella erilainen. Vastaanottavainen treenaaja on valmis muuttamaan kaavaa sen mukaan minkä katsoo tilanteen kannalta parhaaksi, mutta nämä kaavoihin kangistuneet mielipidehirviöt ovatkin ihan oma lukunsa. Jokainen toki valitsee ryhmän sen mukaan, mikä itselle parhaiten sopii. Täten voisin kuvitella, että ihminen joka ei ole kykeneväinen johonkin tiettyyn ryhmään, hakeutuu sopivaan. Ryhmätreenaamisen ja minkä tahansa tapahtuman, jossa saman mielenkiinnon kohteen jakavat ihmiset ovat, niin "se juttu" on juurikin se, että yritetään olla ihminen ihmiselle, vaikka toisen naamari ei aina niin miellyttäisikään. Tältä voidaan tuskin koskaan täysin välttyä, sillä kaikki eivät vain yksinkertaisesti tule toimeen toistensa kanssa. Puhutaan kumminkin harrastuksesta, jossa tunnetusti tavoitteet vedetään tappiin ja sen mukaiset ovat myös ihmiset koirien takana. En halua yleistää, sillä suurin osa harrastajista, jotka tunnen, ovat erittäin ihania ja avoimia ihmisiä. Oma juttuni koirien kanssa ei ole koskaan ollut näyttämisen halu, vaan pelataan niillä korteilla, jotka meille on jaettu. Asetetaan realistiset tavoitteet ja treenataan niiden mukaan. Kaikki mukava extra on tervetullutta ja sytyttää ihan varmasti kipinän seuraavalle tasolle :)

Meille kävi juuri näin. Huomasin, että käsissäni on vaikeampi koira kuin edellinen, joten suunnitelmat ja tavoitteet laitettiin uusiksi. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen totesin, että edetään hitaasti ja koiran ehdoilla. Minä itse yritän parhaani mukaan opiskella koiran pään sisälle ja samalla omaa ohjaamistani. Jos joskus pääsemme virallisiin kokeisiin, niin silloin saan jo yhden sulan lisätä hattuuni. Ja niinpä olen saanut lisätä niitä hyvää vauhtia, sillä tällä hetkellä koen, että olemme Alman kanssa tiimi, joka on rakennettu tukevalle kivijalalle. Tästä voimmekin siirtyä viime viikon BH kokeeseen.
  Päivä oli aurinkoinen ja onneksi hyvä treenikaverini Kaisa oli tulossa oman koiransa kanssa samaan kokeeseen. Kaisan kanssa olemme treenanneet yhdessä jo pitkään ja tämä kyseinen BH laitettiin kesällä tavoitteeksi. Ilmoittautumaan, koira pienelle lenkille ja takaisin autoon. Sain arvonnassa numeron kolme, eli pääsin suorittamaan tottiksen ennen paikkamakuuta. Koira otti selvästi häiriötä omasta jännittämisestäni ja huomasin sen katselevan vain lintuja kun oli meidän vuoro. Seuruu hihnan kanssa oli kyllä huonointa ikään, sillä a) itse en osaa sen hemmetin hihnan kanssa mennä ja b) koira luulee aina silloin olevansa lenkillä, kun tuntee painetta pannassa. No tsemppasimme ilman hihnaa olevaan seuruuseen sen verran, että se sujui jonkin verran paremmin, josta erittäin hyvä. Valmistelin jäävät liikkeet huonosti, jonka seurauksena istuminen oli vino, josta erittäin hyvä.  Luoksetulo oli onneksi ripeä ja suora, josta erinomainen. Paikkamakuu meni juuri niin kuin pitikin ja siitä erinomainen. Tottis oli hyväksytysti suoritettu ja menolippu tuli kaupunkiosuuteen, mutta en ollut meidän suoritukseen kyllä yhtään tyytyväinen. Harmitti, että jännitin niin paljon. Noh, mistä lie sekin johtui..
Kaupunkiosuus meni heittämällä läpi, vaikka muutama pieni juttu jäi tosissaan harmittamaan. Koira ei toiminut ihan niin, kuin olisin halunnut. Suoritimme BH:n kumminkin hyväksytysti läpi, josta olen onnellinen. Tavoitteisiin päästiin, mutta paljon jäi vielä treenattavaa!

Kokeen jälkeen nostin treenivihkon pöydälle ja lista treenattavista jutuista oli aika pitkä. No mutta eipä käy aika pitkäksi! Kokeen jälkeen kävin myös muutamia puhelinkeskusteluja treeniystävieni kanssa ja menimme kokeen alusta loppuun läpi. Koin, että tarvitsin jonkun jolle avautua. Mieltä lämmitti erityisesti yhden kokeneen kouluttajamme kommentit Almasta ja omasta aikaisemmasta ohjaamisestani. Hän on myös Alman pennusta saakka nähnyt. Koira ja ohjaaja ovat hyviä, joilla on oikeasti mahdollisuudet olemassa tulevaisuudelle. Tulipa hyvä mieli!

Onneksi tämä notkahdus ei saanut meitä lannistumaan. Päinvastoin, koe toi mukanaan paljon pohdittavia asioita ja tästä on suunta ylöspäin!

(c) Pia Asell

Koiran hallinta

Lehtien otsikot ottavat aina silloin tällöin silmään, jossa koira on hyökännyt toisen koiran tai ihmisen kimppuun lenkkipolulla tai jossain muussa vastaavassa ympäristössä. Niiden lukeminen saa ihon kananlihalle ja hiljaa omassa mielessään toivoo, ettei koskaan vastaavaan tilanteeseen joudu. Tilanteet, joissa näin on päässyt käymään, on suurella todennäköisyydellä vahinkoja eikä varmaan kukaan täysjärkinen ihminen sellaista tahallaan tee. Toki näitäkin voi olla ja mielipide niistä lienee kaikilla selvä.
  Aivan liian usein näkee ihmisiä, jotka erittäin välinpitämättömästi ulkoiluttavat koiriaan vapaana. Tämä on kaikella mahdollisella tavalla väärin, oltiin sitten missä tahansa muualla paitsi aidatussa koirapuistossa. Nämä ihmiset saattavat kanssaliikkujat koirineen sekä oman koiransa vaaraan vailla mitään ymmärrystä siitä, mitä voi käydä. Kaikki kunnia niille ihmisille, joille koiran kytkeminen ja hallinta lenkillä yms on asioita, joista ei lipsuta. Meillä kotona on koirille iso aidattu piha, jossa ne saavat ulkoilla oman mielensä mukaan, mutta silti ne ovat aina valvovan silmän alla. Ei tulisi kuuloonkaan, että jättäisin ne ilman valvontaa, koska ne ovat eläimiä. Eläimiä, joiden kaikkia aivoituksia ihminen on kykenemätön tulkitsemaan. Ne ovat asianmukaisessa häkissä silloin, kun en itse niitä pysty valvomaan esim. työpäivän aikana. Minulla on velvollisuus taata niiden kanssa muiden ihmisten ja eläinten turvallisuus. Mikäli ne ovat esim. etupihallamme, joka ei ole aidattu, niin ne ovat aina käskyn alla, eikä niillä ole lupaa poistua oman tontin rajojen ulkopuolelle. Koskaan.

Valitettavasti kaikilla ihmisillä ei ole samanlaiset periaatteet koirien pidossa ja sen vuoksi kerron teille surullisen tapauksen. Tapauksen, josta Alman kanssa tällä kertaa selvisimme.. alla oleva kuva on kuvituskuva eikä kuvan koira liity mitenkään juttuun. Se vain kuvaa hyvin sitä kaikkea, mitä pari kuukautta sitten tapahtui.

Toukokuun ilta ja Alman iltapissatuksen aika. Mieheni minulle vinkkasi ennen ulosmenoamme, että talon toisella puolella pyörätiellä lenkkeilee taas iso koira ilman narua omistajiensa kanssa. No kytkin Alman asianmukaisesti ja päätin lähteä talon päädystä sänkipellon reunaa kohti keskustaa. Pääsimme talon nurkalle, kunnes näin sivusilmällä että iso koira katsoi meitä pyörätieltä. Sitten se ravasi meidän luokse. Rodun tunnistettuani arvelin sen olevan samanlainen luonteeltaan kuin muutkin saman rodun edustajat, lempeä ja kiltti. Seisoin paikallani Alman naru vasemmassa kädessä ja koira hallitusti vieressäni. Paria metriä ennen huomasin, että tämän uroksen aikeet eivät todellakaan olleet hyvät, vaan se haistelun jälkeen alkoi murisemaan ja hyppäsi Alman selkään. Alma väisti ja tästä uros suuttui sen verran, että tarttui Almaa niskaan. Alma sai otteen lipeämään ja vinkaisi, jolloin uros selvästi raivostui ja yritti kovemmin hyppiä selkään. Tässä vaiheessa Alman korvassa oli jo haava. Sitten itse tulistuin sen verran, että adrenaliini alkoi virrata melko vahvasti suonissa. Tilanne alkoi olla kaaottinen eikä uroksen omistajat saaneet koiraa kimpustamme pois. Tällöin vedin vaistomaisesti Alman selkäni taakse, jonka jälkeen uros hyökkäsi kimppuuni. Se puri minua kunnolla oikeaan käteen ja raapi housuni rikki sekä raapi reiteeni jälkiä. Vielä tällöinkään urosta ei saatu pois kimpustamme vaikka miten pyysin huutaen. Lopulta tartuin urosta loukkaantuneella kädellä niskasta ja sain sen liikahtamaan sen verran, että omistaja sai siitä otteen. Hyökkäyksen jälkeen oli jotenkin kummallisen epäselvää uroksen omistajan puolesta, että kuka ottaa vastuun, joten soitin poliisit paikalle. Tällöin uroksen omistajat olivat jo lähteneet vähin äänin paikalta.
  Hyökkäyksen jälkeen menin sisälle pienessä shokissa. En tuntenut haavojani juurikaan vielä tässä vaiheessa, vaan kaikista eniten minua suretti Alma.. miten se jatkossa kohtaa vieraat koirat ja mitä sen henkisellä puolella nyt tapahtuisi? Itkin ja pyörin ympyrää ilman mitään määränpäätä. Mieheni oli onneksi kotona ja tiesi ohjeistaa näissä tapauksissa. Alma läähätteli tilanteen jälkeen noin 10min, jonka jälkeen meni rauhassa makoilemaan omalle petilleen. Se huokaisi ja laittoi kyljelleen makuulle ja oli rauhallinen. Sen iltaruokakin oli jäänyt antamatta, joten koitin miten sille maistuisi. Se söi kaiken normaalisti ja meni takaisin makuulle. Menin Alman kanssa vielä myöhemmin illalla käymään samassa paikassa, jossa hyökkäys tapahtui. Halusin nähdä sen reaktion ja sen miten se palautui. Alma käveli edelläni paikalle ja haisteli. Sitten kävi pissalla ja löysi pihalta kepin, jota jäi makuulla järsimään. Huh, tämän suhteen taisimme selvitä säikähdyksellä. Onneksi tuosta kovapäisyydestä oli tässä tapauksessa hyötyä! Nykyään Alma kohtaa vieraat koirat samalla rauhallisuudella kuin tähänkin asti ja se leikkii koirakaveriensa kanssa normaalisti.

Kävin lääkäröimässä haavojani vasta seuraavana aamuna, kun itseltäni löytyi sen verran tarvikkeita kotoa haavojen hoitoon. Minulle tehostettiin jäykkäkouristusrokote, haavat hoidettiin ja kuvattiin sekä sain viikon sairaslomaa peukalon toimimattomuuden vuoksi. Kävin myös kahdesti röntgenkuvassa. Kädessä on tälläkin hetkellä arpi. Arpi, joka muistuttaa minua joka päivä siitä, miten tärkeää on osata hallita oma koiransa niin, ettei satuta toisia ihmisiä tai koiria.

Jonkun mielestä tein oikein, jonkun toisen mielestä väärin yrittäessäni erottaa kahta koiraa toisistaan. Asian tekee varsin selväksi se, että Alma ei kertaakaan vastannut urokselle, vaan oli se alistuva osapuoli koko ajan. Tällöin asia oli harvinaisen selvä, että sen ei todellakaan tarvinnut kokea mitään tällaista. Toinen asia oli se, että narun päässä on sen verran arvokas lasti kaikin mahdollisin puolin, että sen suojeleminen oli selvää. Sen verran minullakin on itsesuojeluvaistoa, että kahden oikeasti tappelevan koiran väliin en tuosta noin vain mene.
  Ottakaa opiksi tästä tapauksesta ja pitäkää koirat aina kytkettynä lenkillä. Ikään ei voi olla varma siitä, mitä koiran päässä liikkuu ja mistä ärsykkeestä se tekee jotain. Mikäli joudutte tällaiseen tilanteeseen, niin älkää ikään hyväksykö pelkkää anteeksipyyntöä, vaan hakekaa itsellenne oikeutta.

Asia hoidettiin virallisen tahon kautta ja oikeus voitti.

Onks pakko, jos ei taho?

Taustalla soi Alan Walker - Faded, jonka siivittämänä siirryn koneelle ja huokaisen syvään.. Nyt heitetään sivuun tavallinen koira-arki ja otetaan esille mielipidepostaukset. Olen tässä jo jonkin aikaa sitten mietiskellyt aiheesta kirjoittamista, mutta sanat eivät vain ottaneet osuakseen oikeaan järjestykseen. Koitan nyt kumminkin, koska aihe tuntuu olevan pinnalla, mutta siitä vaietaan täysin. Vaietaan siksi, koska ei haluta uskoa siihen. Haluan käsitellä asiaa, koska se on tällä hetkellä vahvasti osa omaa elämääni ja huomaan monen muunkin "kärsivän" samasta.

Koirakansa, tuo aktiivisten ihmisten ryhmittymä täynnä toinen toistaan aktiivisempaa harrastajaa. Treenikamat ovat samaa väriä ainakin kengän nauhojen kanssa ja treeniliiviä koristaa rivi titteleistä kertovia metallihärpäkkeitä. Autot ostetaan koiran koon ja tarkoituksen mukaan.. ei väliä mikä sen auton hintalapun kohdalla lukee, kunhan kulkukoiran häkki mahtuu taakse. Kuljetaan treeneissä sen vähintään viisi kertaa viikossa ja siihen mahtuu kaksi maastolajia ja perustottikset. Kynät ja vihkot viuhuu treenien jälkeen ja yö mietitään, missä meni vikaan. Viikonloput kuljetaan seminaareissa ja luennoilla, että seuraavalla kerralla osattaisiin olla viisaampia. Rahaa palaa tienpäälle ja kokeisiin, mutta sehän ei haittaa, koska seuraava päivä syödään makaroonia ja tonnikalaa. Pitkä ja hengästyttävä lista, eikös? Listasta voitte lukea omaa arkeani viimeisiltä vuosilta koiraharrastuksen parissa. Mitään en tokikaan vaihtaisi pois, kaikki ilot ja surut ovat olleet tarpeellisia. Olen oppinut valtavasti koiristani ja itsestäni, joten sen vuoksi tässä varmaan tätäkin asiaa ihmettelen. Laittaa vain miettimään sitä, että missä se muu elämä oikein on ollut? Kuten arvata saattaa, niin ei missään. Olen sen tyyppinen ihminen, että jos johonkin hurahdan, niin sen kanssa mennään vaikka läpi harmaan kiven. Näin jälkeen päin ihan kohtuudella suoritetut asiat olisivat riittäneet vallan mainiosti.

Tämä kaikkiko vain siksi, että muutkin tekevät niin? Ympäristömme ja seuramme luoma paine aiheuttaa monissa ihmisissä usein sen, että pysyäkseen "pinnalla" on tehtävä niin kuin muutkin. Tämä esimerkki löytyy ihan oikeasta elämästä, sillä erään tapauksen sivusta seuraaminen on avartanut näkemystäni asiasta. Avarsi sen verran paljon, että jäin sitä vielä pitkään pohtimaan ja lopputulos oli hämmentävä. Omaa osaamista väheksytään ja sen myötä oppiminen ohjaajana hidastuu. Tämä taas peilaa koiraan. Ehkäpä sitä itsekin on joskus yrittänyt kaikkensa, että pääsisi paremmin nauttimaan jonkin harrastuksen tuomasta ilosta ilman paineita epäonnistua. Epäonnistumisen jälkeen kynnys yrittää uudelleen kasvaa kerta toisensa jälkeen. Faktahan on se, että kukaan ei halua epäonnistua. Jospa koiramaailman epäonnistumiset käännettäisi voitoksi ja uudeksi mahdollisuudeksi. Mahdollisuudeksi tulla paremmaksi ja oppia virheistään, eikös?

Tämän kaiken pähkäilyn jälkeen tulee vain mieleen kysymykset, että onko todella pakko? Onko pakko olla aktiivinen, vaikka se ei tunnu hyvältä? Riittäisikö vähempi, jolloin laatuun voisi panostaa enemmän? Tähän väliin on pakko sanoa, että mikäli haalii huipulle, on sen eteen tehtävä pirusti töitä. Arvostan ihmisiä, joiden kovalla luonteella niitä koiria viedään huipulle. Heidänlaisiaan on upea seurata ja mielelläni heiltä ammennan oppia myös itselleni. Olen ollut sen asian suhteen onnekas, että meitä on ollut opettamassa hyviä alansa osaajia. Ilman heitä tässä poljettaisi varmaan täysin paikoillaan. Mutta tarvitseeko ns. amatöörin harrastamisen olla niin intohimoista, että muut asiat alkavat kärsimään.. tälläiselle tavalliselle tallaajalla harrastaminen on ollut aivan liian iso osa arkea ja siihen tulee nyt iso muutos. Kohtuus kaikessa pätee myös tähän, sillä järjestelemällä uudelleen elämäänsä pystyy yhden ison asian sijaan panostamaan monelle muulle osa-alueelle. Aion edelleen treenata tavoitteellisesti kumpaakin koiraani, mutta treeneistä puuttuvat jatkossa vakavat ilmeet ja eleet. Tilalle on tulossa enemmän iloista tekemistä ja tilanteesta nauttimista. Toki puhumme elävistä olennoista, joilla jokaisella on omat hyvät ja huonot päivät, mutta tavoitteksi tämä.
  Alman viimeaikaiset ongelmat treenaamisen suhteen ovat varmaankin olleet juuri siitä kiinni, kun se on ollut niin vakavaa. Olen melkein pilannut nuoren ja lupaavan koiran liian aktiivisella ja vakavalla tekemisellä. Toisaalta harmittaa, että heräsin tähän vasta nyt. En ole onneksi ehtinyt sitä vielä pilaamaan, vaan se osaa kuulemma ikäisekseen hyvin ja meillä on hyvä suhde. Aion jatkossa vaalia enemmän hyvää yhteistyötä ja pitää meidän tiimistä hyvää huolta.

Koska olet viimeksi panostanut itseesi? Tämä kysymys sai myös miettimään ja hiljentymään hetkeksi. Panostamalla omaan itseensä saa aikaan varmasti hyvää mieltä niin itselle, kuin kanssaeläjillekin. Itse päätin ottaa asiaksi elämäntaparemontin ja aloitin vaihtelun vuoksi treenaamaan kuntosalilla. Uusittu ruokavalio ja treeniohjelmat saavat ihmeitä aikaan. Saan valtavasti hyvää mieltä siitä, että oma kroppa on kunnossa ihan kokonaisvaltaisesti. Ja se kasvohoito, sinne pääsen nyt viimeinkin!

Kyllä se vaan niin on, että hyvä olo lähtee itsestä, joten vaali sitä.

Asiat vaakakuppiin

Viime aikoina on tullut pohdittua asioita aika paljon varsinkin jalostuksesta ja omien koirien hyvinvoinnista. Ajoittain tulee ihan mielenkiinnon vuoksi selattua nettiä ja yhdistysten pentulistoja sekä suunnitteilla olevia pentueita. Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun jalostukseen käytetään koiria, joilla itsellään on luusto mitä sattuu ja tämän lisäksi sisaruksissa ja suvussakin rikkinäisiä koiria? Jos ei ole rikkinäisiä jo ennestään, niin suvussa piilee niin paljon sairauksia, että ihan hirvittää. Nämä tulevat usein esiin vain omatoimisen sukututkimuksen kautta. Ei niistä muuten kukaan sano. Mitä annettavaa tälläisellä yhdistelmällä on rodulle? Luonneko? No ei, kun sitäkään ei oltu monessa yhdistelmässä tutkittu mitenkään, vaan sanotaan että toinen vanhempi/vanhemmat ovat avoimia ja hyväluonteisia. Onko luonteen kuvaamiseen ilman virallista dokumenttia nykyään luottaminen? Ei mielestäni, koska niin paljon tehtaillaan pentuja, jonka rodun suosio on kasvussa. Suoraan sanoen pistää vihaksi ja väkisinkin mieleen tulee ajatus pelkästä pentujen teettämisen ilosta. Näissä tapauksissa pennunostaja on suuressa roolissa tarjonnan suhteen. Osa haluaa vain valkoisen, ihanan pennun ja suostuu ottamaan sen mistä vaan yhdistelmästä. Tämä tietämättömyys on kovin surullista ja johtaa usein siihen, että koirasta on myöhemmässä vaiheessa enemmän huolta kuin iloa. Onneksi listalta löytyy myös oikeasti hyviä yhdistelmiä, joista olisin itsekin valmis pennun ottamaan. Tosin niitä on kumminkin aika harvassa.

Näiden ajatusten myötä olen punninnut monenlaisia asioita ajatellen omia koiriani. Alman varttuessa aikuisemmaksi sen luonne on tullut vieläkin paremmin esiin. Tykkään hurjasti sen itsevarmuudesta ja siitä, miten se itseään tuo ilmi. Se on mielestäni myös kaunis rotunsa edustaja ja sillä olisi tulevaisuudessa paljon annettavaa rodulle, jos on kauttaaltaan terve ja täyttää jalostukseen vaaditut kriteerit. Monta mutkaa voi tulla matkaan ja siksi olen näitä vain ajatuksen tasolla mietiskellyt ja odotan ihan rauhassa mitä neidistä loppujen lopuksi kehittyy. Toki sitä toivoisi kaiken olevan hyvin, mutta ajatukseni tämän asian suhteen on hyvin pessimistinen.
  Alman myötä ajatukset ovat jo jonkin aikaa sitten siirtyneet Vilmaan ja sen mahdolliseen  jalostuskäyttöön uudelleen. Se täyttää yhdistyksen jalostussuositukset, on kauttaaltaan terve ja osoittautui loistavaksi synnyttäjäksi ja pentujensa äidiksi. En turhaan saanut muistuttelua hyvästä emälinjasta ja siitä, että kasvattaja suurella todennäköisyydellä katselee vain vierestä. Niinhän siinä kävi. Näitä ajatuksia pyörittelin pitkään mielessäni. Vilma tulee nyt helmikuussa kuusi vuotta ja mahdollisen pentueen suunnitteluun saa varata aikaa sen vuoden. Tähän kohtaan pysähdyin ja tulin melko pian siihen tulokseen, että Vilmaa ei enää rasiteta sen ikäisenä. Se saa elää ja olla ilman minkäänlaista stressiä, joten tulimme yhteistuumin siihen päätökseen, että Vilma steriloidaan.

Aika sterilointiin oli ma 26.10 Takalan Eläinklinikalla, jonne suuntasimme jo aamusta. Vilma tyylilleen uskollisesti kävi heti pusuttelemassa kaikki klinikan hoitajat ja sen jälkeen odottelimme vuoroa. Pian pääsimmekin hoitohuoneeseen, jossa eläinlääkäri kuunteli sydämen ja antoi rauhoitteen. Ei mennyt aikaakaan, kun Vilma oli unessa. Tuntui kovin pahalta jättää toinen sinne ja lähteä itse pois.. Aikaa toimenpiteeseen kului kokonaisuudessaan vajaa kaksi tuntia, jonka jälkeen saimme hakea potilaan kotiin. Vilma nukkui vielä meidän mennessä huoneeseen, mutta heräsi pian saatuaan herätteen. Hoitaja kertoi kohdun ja munasarjojen olevan erittäin siistit, eikä niistä löytynyt mitään poikkeavaa. Takanisään valeraskauden aikaan noussut pattikin tutkittiin ja todettiin harmittomaksi maitorauhaspussiksi. Pienessä pökkyrässä käveltiin autoon ja potilas istui ihan rauhassa koko matkan. Kotona se on nukkunut paljon ja pientä pahoinvointia oli pari päivää leikkauksen jälkeen. Laitoin kumminkin illalla varmuuden vuoksi Vilman tippaan ja tiputeltiin nesteitä jonkin aikaa, jolloin alkoi piristyä ihan silmissä. Nyt viisi päivä leikkauksen jälkeen ruoka maistuu normaalisti ja pientä lenkkiäkin ollaan jo tehty. Haava on pieni ja siisti. Toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja kaikki on hyvin :)

Moni on kysynyt, että miksi ihmeessä leikkuutin hyvän koiran ja että miksi en teettänyt sillä vielä pentuja. Näihin kysymyksiin olen alusta asti vastannut iloisena ja varmana, että toimenpide tehtiin puhtaasti koiraa ajatellen. Se tehtiin siksi, koska juoksujen jälkeinen valeraskaus altistaa märkäkohdulle ja en halua ottaa sitä riskiä. Haluan nauttia Vilmasta mahdollisimman pitkään ja haluan sille hyvän ja stressittömän elämän. Tällä toimenpiteellä se on mahdollista ja olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Se on yhden upean pentueen äiti, joten se riittää minulle <3

Alla kuvia iloisesta Vilmasta

Pohdintaa ruokinnasta osa II

Kiinnostaako raakaruokinta? Vai yhdistäisikö nappulat ja lihan kattavaksi 50/50 malliksi? NEU:stakin olet ehkä joskus kuullut puhuttavan? Vai vannotko pelkän nappulan nimeen? Niin, siinäpä kysymyksiä, joista käydään välillä kiivastakin keskustelua pitkin nettiä.

Oikeanlaisen ruokinnan tärkeyttä ei voi koskaan korostaa liikaa. Ainakaan minä en voi. Siksipä päätin ottaa asian jälleen esille, koska ruokinta ja sen suunnittelu omille koirilleni on lähellä sydäntä. Haluan, että koirat voivat kokonaisvaltaisesti hyvin, sillä ruokinta on yksi niistä peruspilareista, joka täytyy olla kunnossa. Vuosien varrella on tullut vastaan paljon uutta tietoa ja niiden pohjalta olen yrittänyt sisäistää oppimaani parhaalla mahdollisella tavalla - omien koirieni kautta. Toki pyrin edelleen varmistamaan joltain osaavammalta, jos teen jotain radikaalia muutoksia. Pääsääntöisesti pysyn siinä rajalla, että voin asiasta omatoimisesti suoriutua. Joskus Alman junnuiässä pohdin blogissa nuoren ja aikuisen koiran ruokintaa. Tällä hetkellä tuntuu, että silloin mentiin ihan pintaliitoa ja sen vuoksi halusin ottaa asian uudestaan esille. Monenlaiset luennot ja koulutukset on käyty koskien ruokintaa, joten nyt kokonaisuus on kenties hiukan kattavampi?

Kuva (c) Maukas.fi

Edelleen ruonkintatyylejä on monia ja jokainen niitä sitten muokkaa omalle koiralleen sopivaksi. Mutta mikä on sopiva ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Yhtä oikeaa vastausta tähän tuskin kukaan saa aikaiseksi, sillä jokainen koira on yksilö. Ruokintamallit ovat suuntaa-antavia ja kokeilut täytyy puhtaasti tehdä ajan kanssa. Koiran lihapitoinen ruokinta on kallista, vaikka miten päin asiaa tarkastelee. Toki paljon on myös omasta periaatteesta kiinni, mitä pitää tärkeänä ja mistä haluaa pihistää. Mutta oletuksena kaiketi on se, että esim. luonnonmukainen ruokinta kaikkine lisineen käy enemmän kukkaron päälle, kun pelkän nappulan syöttäminen. Ainakin omalla kohdallani asia meni näin. Tiesinpä ainakin tasan tarkkaan, mitä koirani saavat ja miten paljon. Laskin ja Katiskan taulukot olivat ahkerassa käytössä. Monenlaista on kokeiltu, joten tässä omia ajatuksiani erilaisista malleista.

NEU pohjainen ruokinta

NEU puhututtaa paljon suuntaan ja toineen. Kävin jokin aika sitten NEUn perustajan, Ilmari Virtasen luennolla ihan mielenkiinnosta kuuntelemassa. Ennen luentoa en ollut juurikaan syöttänyt omilleni kyseistä ruokaa, mutta tuote oli kumminkin entuudestaan tuttu. Luento käsitteli lähinnä koiran suolistoa ja sitä, että NEU ruokana jäljittelee susilta jo tutuksi tullutta mallia. Maitohappobakteerit kuuluvat myös isona osana tuotteeseen ja niistä luennolla paljon puhuttiinkin. Itse luotan maitohappobakteerien tehoon ja syötän kuureina myös omilleni. Luennon jälkeen olin kutakuinkin vakuuttunut siitä, että alan syöttämään NEUta, sillä olihan sitä täysravintona mainostettu. Alma söikin nappulan rinnalla kyseistä tuotetta, mutta kovin nihkeästi. Maistuvuus ei ollut sieltä parhaasta päästä edes valikoiman rasvaisimmalla ruualla. Vilmalle tuotteet maistuivat paremmin, vaikka Alma on valehtelematta kävelevä komposti. Aamuruokana meillä meni vaihtelevasti, mutta pääsääntöisesti en alkanut syöttämään. Sen jälkeen kun tutustuin raakaruokinnan saloihin, niin käsitys NEUstakin muuttui. Tarkemmin kuin tutustuin mm. tuoteselosteeseen, niin valmistaja ei ilmoittanut kalsiumin määrää, mikä on aika mielenkiintoista. Tuotteen ravintoarvo täysravintona oli mielestäni kovin kaukaa haettua, sillä paljon jäi puuttumaan.. NEU jäi meiltä unholaan, koska en siitä tykännyt, mutta tiedän koiria, jotka sitä pääsääntöisesti syövät ja näyttävät hyvältä.

Raakaruokinta ja 50/50 malli

Raakaruokinnassa tärkeintä on erilaiset lihat. Meillä meni pääsääntöisesti sika-nautaa, hevosta ja ajoittain broileria. Lihat, joita syötetään oli luuttomia. Tämän lisäksi meillä annetaan raakoja lihaisia luita päivittäin (kalkkunana kaulat, broilerin siivet yms). Isoja putkiluita tai vastaavia ei juurikaan anneta. Kalsium saatiin siis luusta, joten sitä ei tarvinnut antaa purkista. Tähän toki käy kananmunankuoret, kalkkijauhe tai jokin muu vastaava. Täysipainoiseen ruokavalioon sisältyi myös kala, sisäelimet sekä kanannmunat. Vatsan toiminnan varmistamiseksi meillä oli käytössä pellavarouhe ja ajoittain kasvissoseet. Tämän lisäksi tarvittiin ADE-vitamiinit, sinkki ja lohiöljy/auringonkukkaöljy, glukosamiinilisä ja merilevä + kerran viikossa maksaa. Kaapit tuntuivat pursuavan erilaisista purkeista ja pakastin oli täynnä lihaa. Alma oli koekaniinina tälle ruokintatyylille ja hyvin se saatiinkin toimimaan. Koira voi kokonaisvaltaisesti hyvin ja jätösten määrän väheneminen oli ensimmäinen silmiin pistävä muutos. Meillä onneksi pystytään syömään luita ja rustoja ilman että vatsa menee sekaisin. Tämä tyyli ruokkia tuntui ainakin omaan kukkaroon, mutta mitäpä sitä ei koiransa hyvinvoinnin eteen tekisi. Tämä tyyli vaatii ruokkijalta aikaa ja kärsivällisyyttä. Tai ainakin itse laskin Katiskan taulukon avulla koiran ruokinnan kohdilleen ja sitä noudatin muutamia kuukausia. Sitten tämä vain jotenkin jäi ja hankin energiapitoista nappulaa rinnalle.
  Tästä pääsemme aiheeseen 50/50 ruokintamalli. Siitä olen kuullut paljon positiivista ja sitä käytän tällä hetkellä myös itse kummallekin koiralle. Puolet nappulaa ja puolet rakaa, simppeliä siis! Meillä aamulla koirat saavat lihaisia luita (kalkkunan kaulat, broilerin siivet yms) ja illalla lihalla höystetyt nappulat. Itse en syötä nappulaa niin paljoa, kuin pussin kyljessä annetaan ymmärtää. Tässä tapauksessa annos on jo puolet pienempi, mutta voi olla ettei aina tule laitettua niinkään paljoa. Kummatkin saavat myös säännöllisesti lohta tai siikaa sekä kanamunia. Tämä malli on huomattavasti helpompaa ainakin itselleni, kuin täysin toteutettu raakaruokinta. Raakaruokinnan loppumiseen taisi olla yhtenä syynä myös omistajan laiskuus.. Tällä nykyisellä tyylillä taataan vitamiinit ja hivenaineet sekä samalla lihan osuus koiran päivittäisessä ruoka-annoksesta on tiedossa. Annan silti lisänä sinkkiä, maitohappobakteeria ja D-vitamiinia sekä meillä menee säännöllisesti Nutrolinin ja Yamegan öljyt. Vilma syö nappulana Barking Head's Bad Hair Day ja Alma Royal Canin Trail 4300.

Jos alkaisin laskemaan, että miten monia nappulamerkkejä olen koirilleni niiden elinaikana kokeillut, niin eipä riittäisi kummankin käden sormet laskemaan. Vaihteluja on tehty koirasta johtuneista syistä kuin myös omistajan ailahtelevan mielen vuoksi. Vilmalla tuntuu menevän mikä vain nappula, mutta Alman nappulavalinta on tuottanut melkoisesti harmaita hiuksia.. Alma on todella aktiivinen ja energinen koira ja tällä myös tarkoitan joka sanaa. Se tarvitsee hurjasti energiaa, koska kuluttaa ihan kaiken. Jotenkin tuntuu, että se kuluttaa jo pelkällä olemisella vaikka miten paljon. Sille on pakko syöttää nappulan ohella rasvaista lihaa, että jaksaa. Aikasemmin olin jo hermoromahduksen partaalla koiran tyhjän mahan oksentamisen kanssa, koska sitä tapahtui vaikka kello kaulassa kuljin ja pidin huolta ettei ruokintavälit veny liian pitkiksi. Se taas osaltaan vaikutti vireyteen ja selvästi teki närästysoireita, joka taas vaikutti ruokahaluun. Noniin, oravanpyörä olikin sopivasti valmis! Tämä laittoi miettimään nappulavalintaa uusiksi ja tulin siihen tulokseen, että vaikka olen aina vannonut, etten ikään tule koirilleni Royalin tuotteita syöttämään, niin kaupasta lähti ystävän suosituksesta Trail 4300 mukaan. Se on tosin ainut, mitä kyseiseltä ruokavalmistajalta suostun syöttämään. Olin jopa Royalin kuluttajaneuvontaan yhteydessä ja vaadin saada tietää, mitä säilöntäaineita ruuassa on käytetty, koska tuoteseloste ei sitä kerro. Kuluttajaneuvonnan vastaus ja itse tuoteseloste vaikutti hyvältä ja plussana korkea proteiini ja rasva. Alma on nyt syönyt kyseistä ruokaa lihalla höystettynä kuukauden ja kertaakaan ei ole oksentanut tyhjää mahaa. Turkki on todella upeassa kunnossa, polkuanturat pehmoiset ja jätökset parhaimpia ikinä. Tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä, että oli sitten miten tahansa herjattu ruokamerkki, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Saisin varmasti puolet halvemmalla vastaavaa ruokaa, mutta pidättäydyn kumminkin tässä, koska kokemukset ovat olleet nyt niin positiivisia. Alma jaksaa myös päivän mittaan touhuta kaikenlaista ja virtaa on vielä illallakin! Tästä opin, että jos naapurin koira syö pedigreetä tai luppaa ja voi kaikin puolin hyvin, niin hyvä niin. Se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle ja sen vuoksi on hurjan hankalaa alkaa suosittelemaan mitään ehdottomia vaihtoehtoja ruokinnan suhteen.

Miten te ruokitte koirianne ja onko tullut vastaan jotain todella hyvää tai vastaavasti jotain todella huonoa koskien ruokintatapoja tai jotain tiettyä tuotetta?

P.S Luvassa on kaiketi jo seuraavassa postauksessa jotain ihan uutta ja ihmeellistä, pysykääpä kuulolla!