Pentusuunnitelma kesä 2018

 PENTUEEN SUKUTAULU

Lisää kuvia yhdistelmästä

Yhdistelmä täyttää Valkoisenpaimenkoirayhdistyksen jalostussuosituksen

Nyt se kauan odotettu päivä koitti. Nimittäin sain julkaista ensi kesän odotetun yhdistelmän! Tässä se vihdoin on, olkaa hyvät:

Pitkäaikainen haaveeni on vihdoin toteutumassa tämän pentueen parissa. Pentueessa yhdistyvät mielenkiintoiset suvut, hyvä terveys, rodunomaisuus sekä unohtamatta hyvää luonnetta. Pentueen emä Alma on oma kasvattini A-pentueesta, joten olen päässyt tutustumaan Alman elämään jo sen ensi henkäisystä saakka. Alman emä Vilma osoittautui aikoinaan oikein kivaksi valinnaksi jalostuskäyttöön. Vilman suku on luustoterveyden puolesta oikein hyvää, se on itse pentueesta, jossa kaikki 8 sisarusta yhtä lukuunottamatta ovat A lonkkaisia. Se itse myös jätti A-pentueeseen pelkkää A ja B lonkkaa sekä hyvää kyynärterveyttä. Näin ollen Almasta odotan oletusarvoisesti samaa.
​  Pentueen komea isä, jo vanhempi herrasmies Kamu on pentueesta, jossa myös pentuesisarukset ovat yhtä lukuunottamatta A ja B lonkkaisia sekä terveitä kyynärien osalta. Sisarukset on luonnetestattu myös hyvillä ja tasaisilla pisteillä. Kamu kuvattiin virallisesti selästään nyt syksyllä sen ollessa 8-vuotias ja se tuli priimaksi lausuttuna takaisin. Kamulla on ennestään kaksi pentuetta. Se esitti tänä vuonna Valkoistenpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä jälkeläisryhmän ensimmäistä kertaa upealla tuloksella ROP & BIS2! "Uros jättänyt jälkeläisiinsä oman tyyppinsä ja voimakkaan rakenteensa, sekä puhdaslinjaisen pitkän päänsä. Myös erinomainen tempperamentti on periytynyt hyvin." Ensimmäisen pentueen koirat ovat pärjänneet näyttelyissä jo varsin hyvin.
​Tästä lisää tietoa Kamun jälkeläisistä.

​Vanhemmat ovat kumpikin aktiivisia koiria, joiden kanssa on kilpailtu ja joiden kanssa treenataan tavoitteellisesti tälläkin hetkellä. Alman kanssa on tehty BH, kisattu tokossa, treenattu PK puolelta jälkeä, hakua ja tottista. Sen kanssa treenataan tavoitteellisesti myös verijälkeä. Alma on kivan saalisviettinen koira, jolta löytyy miellyttämisenhalua ja moottoria työntekoon. Se on myös vahva, joka nauttii käyttää leukojaan leikeissä. Rakenteeltaan se on hyvillä ja tasapainoisilla kulmauksilla varustettu vahvarunkoinen koira, jolla on pitkät ja matkaa voittavat liikkeet. Tähänastisen elämänsä aikana se on ollut terve.
​  Kamun harrastusten listaus ei esittelyjä kaipaa. Poika on ehtinyt harrastaa aktiivisen omistajansa kanssa vaikka mitä. Kamu on omistajansa sanoin koira, jolta käy kaikki ja se on aina valmis töihin. Se on rakenteeltaan tasapainoinen, keskikokoinen uros, jolla on hyvä saalisvietti ja leukojen käyttö. Se on ollut tähänastisen elämänsä ajan terve.

​Omistajan kertomaa Kamusta:

"Kamu on sosiaalinen, avoin ja erittäin energinen valkkariuros, joka on opettanut minulle paljon koiramaailmasta. Sen kanssa kaikki on ollut helppoa, niin arjessa kuin harrastuksissa. Työmotivaatio tällä koiralla on loputon ja se on todella älykäs oppimaan kaikkea uutta. Kamu on elementissään vesipelastuksessa ja metsälajeissa. Olemme harrastaneet pk-lajeista muun muassa hakua, jälkeä ja viestiä. Tottelevaisuudessa kisasimme Kamun kanssa vanhoilla säännöillä EVL:ssä."

​​​Pentueeseen odotan luonteeltaan avoimia, aktiivisia ja tekemisenhaluisia koiria, joista olisi erilaisiin harrastuksiin ja kaveriksi lenkkipolkujen varrelle. Pennut myydään ensisijaisesti perheenjäseniksi rakastaviin loppuelämän koteihin, mutta aktiiviset vanhemmat huomioiden kodeilta toivotaan sitä, että pentu pääsisi toteuttamaan rodulle tyypillistä tekemistä jo pienestä saakka.
Pennut tulevat olemaan MDR1-mutaation (lääkeaineyliherkkyys) sekä DM (etenevä selkäydinrappeuma) osalta terveitä, eivätkä näin ollen tule itse sairastumaan kyseisiin sairauksiin. Kummatkin vanhemmat on geenitestattu terveeksi.
​Pennut kasvavat perheen arjessa mukana toisten koirien kanssa. Ulkona omakotitalon iso aidattu takapiha on kokonaan koirien käytössä. Pennut luovutetaan 7-8 viikon ikäisinä useaan kertaan madotettuina, rekisteröityinä, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Mukaan jokainen saa kattavan pentupaketin ja kasvattajan elinikäisen tuen. Pennuille toteutetaan Bio Sensor- ohjelmaa.

Varauksia otetaan vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää:

Essi Perttula
Kauhava, Finland

☏ +358 50 364 4998
essi.perttula@gmail.com

Valiouutisia ja koulutuksia

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Blogitauko on ollut puhtaasti tietotekniikasta johtuvaa, koska läppäri sanoi sopimuksensa irti ja uuden koneen odottamista kesti tovi. Mutta nyt back in bisnes again!

Joka viikonloppu on oltu menossa koirien kanssa jonnekin, joka ei tosin ole mikään negatiivinen asia, vaan päinvastoin. On käyty luonnetestissä, oltu koulutuksissa ja treenattu kavereiden kanssa monenlaista. Kevät on taas selvästi nostanut koiraharrastuskansan päätä ja saaneet porukkaan vipinää. Maastolajit kutsuvat lumien sulettua ja ilmakin alkaa olla otollinen pidempiaikaiseen oleiluun ulkona. Niin kuin kaikki muutkin, olemme mekin aktivoituneet ja heränneet talviunilta! Alla kuva Almasta ensimmäisten aurinkoisten päivien aikana.

Lähdimme kasvattini Rion (DS Argent Warrior) ja omistajansa Niinan kanssa 6.5 kohti Janakkalaa ja kauan odotettua luonnetestiä. Alma oli ilmoitettu samaan testiin, mutta juoksut valitettavasti pilasivat meidän osallistumisen. Uusi yritys on nyt elokuussa! Halusin lähteä Niinan ja Rion matkaseuraksi ja näkemään miten Rio toimii paineen alla. Päivälle oli myös isot odotukset, sillä testin läpäisy toisi sille mukanaan Suomen Muotovalion arvon. Jännitystä oli siis tiedossa koko päivälle! Matka starttasi aamulla klo.05:00 kummallisen pirteissä tunnelmissa. Paikalle saavuimme hyvissä ajoin ja Niina lähti Rion kanssa pienelle kävelylle minun sillä välin jäävän virittelemään kameraa valmiiksi. Rio otti tilanteen tuttuun tyyliin kovin rauhallisesti ja oli kumminkin iloinen ja virkeä. En tiedä jännittikö tässä tilanteessa enemmän kasvattaja, kuin omistaja. Niinakin oli niin seesteinen.
  Pian olikin vuorossa Rio ja tuomarit olivat pojan mielestä heti oikein kivoja. Tässä vaiheessa alkoi oma käsi täristä. Testi eteni rauhallisesti ja ei mennyt kauaakaan, kun olimme loppupisteitä kuuntelemassa kädet hikoillen. Läpi meni varmasti, mutta millä pisteillä. Se kuultaisiin pian. Osa-alueet kulkivat toinen toisensa jälkeen plussalla, kunnes yksi miinus taisteluhalusta pomppasi lapulle. Sekin ihan puhtaasti siitä, ettei koira oikein syttynyt tuomareiden leikkiin ja se ei koe tarvetta alkaa egoilemaan ihmisille missään tilanteessa. Kaikki ihmiset ovat Rion mielestä ihania ja varsinkin Niina on Rion mielestä se the juttu kaikissa mahdollisissa asioissa.

Loppupisteet upeasti +138 laukausvarma ja SUOMEN MUOTOVALIO!! <3

Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen ja ennen kaikkea ylpeä tästä parivaljakosta. Kasvattaja ei voisi kyllä parempaa kotia kasvatilleen toivoa. Onnea vielä Niina ja Rio sekä iso kiitos kaikesta!

Jossain asiayhteydessä on tullut ihmettelyä siitä, että miksi joltain käyttökoirarodulta (tässä tapauksessa viitattiin valkoiseenpaimenkoiraan) ei vaadita tiettyä käyttökoiran tulosta muotovalion arvon saamiseksi. Ajattelin asiaa hiukan selventää, niin jatkossa voidaan asian suhteen olla viisaampia. Ensinnäkin valkoinenpaimenkoira on edelleen seura -ja perhekoira PK oikeuksistaan huolimatta ja täten ei sisälly niinkään perinteisiin käyttökoirarotuihin. Muotovalion arvoon voi vaihtoehtoisesti halutessaan tehdä koulutustunnuksen palveluskoirakokeiden 1-luokasta tai hyväksytyn pelastuskoirakokeen (IPOR-A). Seura- ja perhekoira lokeroitumisestaan huolimatta niitä näkee aika kivasti kisakentillä tekemässä tuloksia niistä korkeammistakin luokista. Ne käyttökoirarodut ympärillään. Voisinpa vannoa, että valkkari ei ole mikään viettihyrrä, joten se vaatii ohjaajaltaan huomattavasti enemmän, kuin perinteinen käyttökoirarotu, jossa sitä on luonnostaan enemmän. Niinpä näissä onkin kivasti haastetta ja rakenneltavaa. Se, joka on vähänkään perillä eri koirarotujen tilanteesta ja tulevaisuudesta, toivon mukaan vaalii hyvää luonnetta ja käyttää niitä koiria luonnetestissä. Siksi se on valkoisellepaimenkoiralle tärkeämmässä asemassa, kuin muut toimintakykyä ja luonnetta kuvaavat tulokset. Se, etteivät ne niistä PK kokeista selviytyisi on täyttä höpönhöpöä. Koiranettiä vain selaamaan.


Sitten siirrymme sille harrastusrintamalle!

Viime viikonloppuna parrasvaloissa olivat jälleen Alma ja Rio. Olimme Niinan kanssa ilmoittautuneet Kauhavan Kennelkerhon esineruutu+metsäjälkikoulutukseen, jonka piti monen lajin tuomari Mikael Kallio. Aamulla kokoonnuimme koko porukka ja suuntasimme metsiin. Jokainen kertoi vuorollaan koiristaan ja teimme päivän suunnitelman siinä samalla. Ensimmäisenä oli vuorossa janan opettelu ja siinä painopiste koiran omatoimisella työskentelyllä. Almalle janaa on otettu vain pari kertaa, joten se vaati opettelua. Hyvin koira oli silti heti asialla ja suoritti janan etsinnän oikein mallikkaasti! Samoin velipoika oli heti nenä auki ja työmoodissa. Tämän jälkeen pidimme pienen kahvitauon ja rupattelimme niitä näitä hyvässä porukassa. Kuinka hienoa olikaan taas kuulua hyväntuuliseen ja samanhenkiseen porukkaan! Yläkuvassa Rio odottelee janalle ja alakuvassa Alma lähdössä janalle.

Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu, jota kumpikin meidän koirista oli tehnyt. Rio hiukan vähemmän, kuin Alma. Ensin vuorossa oli Rio ja voi kun poika työskenteli silti kovin hienosti, vaikka muutama treeni vasta on ollut alla. Hienosti irtosi takarajalle etsimään esinettä näkölähdön jälkeen. Treenin aihe oli tänään kummallekin koiralle vieraat esineet, joita Almalle on tehty ihan liian vähän. Hyvin sekin lähti etsimään ja esineet löytyivät ihan kivasti. Luovutukset olivat hienoja, ei me turhaan olla noudon palautusta hinkattu. Ylimmässä kuvassa Niina ja Rio lähdössä ruutuun, alla kuvia Almasta ja minusta. Kaikki treenikuvat on ottanut Pia Asell, iso kiitos!

Lopuksi teimme jokaiselle koiralle jäljet. Alma ei juurikaan ole muuta ajanut, kuin verijälkeä koko kevään, joten mitään odotuksia ei ollut. Niin vain ensimmäinen vieras jälki muutamalla ruokapalalla ja maalissa oltiinkin aika äkkiä. Itse tein Riolle jäljen ja hyvin poika jäljestikin! Kouluttajan mielestä erittäin tarkaksi opetettu koira, josta näkyy kokemus jäljellä. Yhtään en kyllä epäile kouluttajan kommentteja. Myöhemmin olenkin tehnyt Almalle noin 300-400m jälkiä muutamilla kulmilla ilman ruokaa ja hyvin sen nenä kyllä toimii. Loppupalkasta on selvästi innoissaan. Se on kivan tarkka, mutta etenee kumminkin hyvin. Nyt vain taas keppisulkeisiin, niin nekin jatkossa nousee varmasti.

Kiva päivä oli kyllä kaikin puolin! Metsässä vierähti reipas 8 tuntia ja sen jälkeen menimme koko porukan kanssa vielä syömään kunnon pizzat. Tällä tiedon määrällä ja kivoilla kokemuksilla pärjää taas pitkään, kiitos kaikille osallisille :)

Viikkojärjestys uuteen muottiin

Niin vain kävi, että kalenteri käännettiin ihan totaalisen ympäri ja suunniteltiin koirille vähän monipuolisempia puuhia. Muutos näkyy ennen kaikkea käyttäytymisenä kotona, jolloin Almakin näyttää väsymisen merkkejä. On oikeastaan ihanan rauhallinen mieli lähteä töihin, kun kukaan ei vingu perään ja tiedän, että kotona suurimmaksi osaksi nukutaan. Aivotyöskentelyyn olemme panostaneet nyt suurimmaksi osaksi ja se alkaa kivasti tuottamaan tulosta. Keskittymiskyky alkaa kasvamaan ja sen mukana myös vaatimustaso. Näissä toteamuksissa viittaan Almaan, sillä Vilmalle kaikki on ollut jo aikaa sitten varsin selvää. Se tulee, tekee ja lähtee. Tämä nuorempi toveri ei ehkä ihan vielä, mutta luotto on kova.
  Muutama viikko sitten täällä päin suomea oli lumet sulaneet metsistä, joten päätettiin antaa nenälle töitä. Vuoden ensimmäisen, noin vajaan puolen kilometrin verijäljen jälkeen Alma oli kyllä väsynyt. Se eteni hitaammin, kun yleensä ja oli kovin keskittynyt. Työskentely oli tarkkaa ja vaikka vauhtia olisi saanut olla lisää, niin en halunnut vielä puuttua mihinkään. Halusin antaa sen työskennellä itsenäisesti. Makaukset merkkasi hyvin ja loppua kohti eteni jo sujuvammin. Kaadosta oli kiinnostunut ja kantoi sen tielle. Nyt odotellaan lumien totaalista sulamista ja jatketaan harjoituksia siitä, mihin jäimme.

Maastolajeilla jatketaan, sillä esineruutua ollaan otettu ainakin kerran viikkoon. Lyhyet ja intensiiviset pistot ovat olleet teemana ja se on toiminut ihan kivasti. Ensimmäisen esineen kanssa otetaan vauhtia, jonka jälkeen autoon. Sitten kaveri vie maastoon kaksi esinettä ja koira autosta linjalle. Esineet löytyvät vaihtelevalla menestyksellä, mutta pääsääntöisesti nopeasti ja luovutus on alusta saakka ollut hyvää. Almalla ei juurikaan ole väliä, että onko maastossa pehmoinen vai kova esine, kaikki kyllä nostetaan. Ainut kirosanoja aiheuttava pienen pieni juttu on tuo rallattelu pitkin ruutua.. Sekin onneksi on jo jäämässä vähemmälle. Sen olen huomannut, että koira on tuotava erittäin hyvässä hallinnassa linjalle ja valmisteltava hyvin, koska muuten 35kg räjähtävää voimaa sinkoaa kaikkiin ilmansuuntiin.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tottis! Siihen on nyt panostettu kyllä erittäin kiitettävästi. Hallilla pyörii joka viikko tottisryhmä hyvän ohjaajan vetämänä, jossa ollaan mukana ja kerran viikossa pyrin käymään ihan omatoimisesti treenailemassa läksyjä. Paljon ollaan taas menty eteenpäin ja pystyn vaatia Almalta huomattavasti enemmän asioita. Kiva, ettei aina tarvitse mennä ns. perse edellä puuhun ja todeta, että postimerkkien keräily olisi vähemmän stressaavaa. Innostava ohjaaja on saanut meissä taas kunnon draivin päälle ja sellainen pieni kutina on, ettei se ihan helposti lopahda!

Joku varmaan ihmettelee tässä vaiheessa, että missä Vilma on? Miksi kuvat on vain Almasta? Vilma voi erittäin hyvin ja treenailee myös ajoittain tokoa ja käy verijäljellä. Olen vain tullut sen verran varovaiseksi sen kanssa, että treenailen sen kanssa ihan kahdestaan ilman Almaa. Meillä on Vilman kanssa ihan omat juttumme ja haluan antaa sillekin omaa aikaa. Lenkitän Alman mielummin jonkun muun yhtä riehakkaan toverin seurassa, ettei se pura Vilmaan energiaansa. Haluan ennakoida mahdollisimman tarkasti kaiken, ettei turhia loukkaantumisia pääsisi tapahtumaan. Pieniä kolhuja jalkaan on tullut innostumisen seurauksena ja itse on tehnyt silloin mieli pyörtyä.. Mutta jalka näyttää kestävän yllättävän koviakin otteita, joten hyvillä mielin suunnataan eteenpäin. Kaapissa on toki aina varalta särkylääkettä, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Leikkauksesta on tosiaan nyt tämän kuun lopussa puoli vuotta.. mihin tämä aika oikein menee? Lihakset alkavat taas muodostua oikeisiin paikkoihin ja liikeradat alkavat palautua. Hyvä lihashuolto on edelleen iso osa meidän arkea unohtamatta säännöllistä rankahuoltoa. Vilma oli ihan lentoon lähdössä, kun pääsi pitkästä aikaa hallille treenaamaan ruutua ja tunnistusnoutoa. Ihana nähdä se taas täynnä elämää kaikkien vastoinkäymisten jälkeen!

Alma tosiaan saa painia kokoistensa seurassa ja niitä meidän kaveripiiristä onneksi löytyykin kivasti! Ei tuon aktiviteettitason koira tule miksikään pelkistä remmilenkeistä tai yksin juoksentelusta vapaana.. se vaatii pientä kirittäjää ja painitoveria. Viime aikoina yksi Alman lukuisista poikaystävistä onkin ollut mukana tarjoamassa treeni -ja leikkiseuraa omistajansa Pian kanssa. Saksanpaimenkoira Rähinä on kyllä niin samalla huumorintajulla varustettu, kuin Almakin. Siksi niillä varmaan sujuukin leikit niin hienosti!

Alla uudella kameralla räpsittyjä kuvia. Jos kiinnostaa, niin Facebookista löytyy nimellä Essi Perttula Photography sivut, josta tykkäämällä pääsee seurailemaan kaikkea asiaan liittyvää. Alla kuvissa komeilevat Rähinä sekä ystäväni Katjan koirat Tuffo ja Tilda.
Viralliset kuvasivut löytyvät täältä!

Mitäpä tykkäätte uusista kuvista?

Me MEJÄillään!

Joidenkin asioiden kanssa vain yksinkertaisesti käy niin, että kokeilun jälkeen hurahtaa täysin. Näin kävi meille MEJÄ:n suhteen. Ensimmäinen ajatus kyseistä lajia kohtaan oli, että paimenkoira nauretaan ulos metsästä, kun kavereina oli pelkästään metsästysrotuisia koiria ohjaajineen. Ennakkoluulot saivat aika äkkiä jäädä, sillä rento ja hyvä fiilis ei voinut olla tarttumatta itseen näiden ihmisten seurassa. Olo oli tervetullut tämän uuden harrastuksen pariin. Kävin pari kertaa saman porukan kanssa ja muutamia jälkiä tein myös itse. Alman työskentely varmistui kerta toisensa jälkeen ja mitä pidemmäksi jälki kävi, sitä paremmin koira ajoi. Alusta saakka se on merkannut makuut hyvin ja on ollut kaadoista kiinnostunut. Sovimme ystävieni Reetan ja Tiinan kanssa mäyräkoirineen seuraavista treeneistä, siitäpä seuraavaksi lisää.

Kävimme edellisenä päivänä vetämässä kolmelle koiralle jäljet Tiinan hyvässä opissa. Kaikki kuljimme ja purimme toistemme jäljet saaden taas lisää oppia. Miten tärkeää jäljen merkkaaminen onkaan treeneissä, siinä menee helposti sekaisin, mikäli siihen ei panosta. Almalle teimme sovitusti pitkän jäljen vähemmällä verimäärällä. Palveluskoirajäljen tallominen ei ole kyllä puoliksikaan noin mieluista, kuin kävely metsässä sieni narun päässä. Sää suosi ja metsän täytti iloinen puheen sorina, voisiko harrastaminen enää mieluisampaa olla! Hirvikärpäsiä alueella oli kyllä aivan liikaa, mutta sehän ei menoa lannistanut.. vasta illalla olo kävi jokseenkin tukalaksi niitä yrittäen saada kotona hengiltä. Vieläkin päätä kutittaa, kun tätä kirjoitan..yäk. Jäljet saivat vanheta noin 19 tuntia, eli seuraavana päivänä ne oli tarkoitus ajaa.

Ennen kuin lähdimme jälkiä ajamaan, niin kokoonnuimme Tiinan luo ja testasimme kaikille koirille laukaustensietoa. Almalle ei ole juurikaan ammuttu kuin muutaman kerran starttipistoolilla, joten haulikkoon suhtautumisesta en osannut kyllä sanoa mitään.. no se nähtäisiin pian. Ensin ammuttiin vähän kauempaa, johon Alma ei reagoinut mitenkään. Sitten lähemmäksi ja kaikki koirat puuhun kiinni. Tästäkään ei mitään reaktiota, joten se meni juuri niin kuin pitikin. Nyt otimme suunnaksi jälkimetsät.
 Paikalle saapumisen jälkeen pieni infotilaisuus järjestyksestä ja siitä mitä kukin tekee. Ensimmäisenä suoritusvuorossa oli Reetan mäyräkoira Rambo, joka ei ole aikaisemmin ajanut verijälkeä. Iloinen pikkuveijari eteni jäljellä alusta saakka kuin vanha tekijä ja siinä oli itsellänikin kunnon työ pysyä perässä neljän kilon kameran kanssa. Rambo eteni päättäväisesti ja löysi kaadon juuri niin kuin pitikin. Hieno suoritus ensikertalaiselta! Jotenkin tuntuu, että mikään mikä liittyy vähääkään metsään ja nenän käyttöön, niin nämä tietyt koirarodut vetävät kyllä ne pisimmät korret.. eikä suotta! Jäljen jälkeen oli tietysti valokuvauksen paikka, kun kerran litimärkänä samoilin kamera kaulassa pitkin metsiä.

Seuraavana suorittamassa oli Alma. Pakko myöntää, että vähän jännitti, mutta hyvillä mielin ja varmoin ottein siirryimme metsään. Näytin Almalle selvästi ennen alkua, että mitä ollaan tekemässä ja sanoin sanan "jälki", jonka jälkeen se tarkisti alkumakauksen huolellisesti. Siitä se lähti etenemään ensin hiljempaa ja pian jo ihan hyvää vauhtia. Alussa se katseli taakseen, että tulevatko kaikki nyt varmasti mukaan. Sen jälkeen pää ei juurikaan jäljeltä noussut ja se ajoi täsmällisesti. Makaukset merkkasi selvästi ja haisteli alueen huolellisesti. Siitä jatkoi aina oikeaan suuntaan. Jälki oli tällä kertaa huomattavasti vaikeampi maaston suhteen kuin viimeksi. Ylitimme vesiojia ja erittäin tiheää metsää. Riistapolkuja matkan varrella oli vaikka miten paljon, mutta ne eivät onneksi koiraa kiinnostaneet. Matka taittui hyvää vauhtia ajatellen virallista koetta, jossa jäljen ajamiselle on asetettu tietty aika, jonka puitteissa se on ajettava. Jo hyvissä ajoin ennen kaatoa sain tosissaan tulla liinan perässä ja alkaa hidastamaan tahtia. Kaato löytyi ja Alma oli siitä kiinnostunut, hienoa!
Jälki oli paljon parempi kuin edellinen ja tällä työskentelyllä se on kisavalmis. Muutamia juttuja tosin on, joita on vahvistettava, mutta tyytyväinen olen! Se on ajanut elämässään noin neljä verijälkeä ja osoittanut että se riittää kokeeseen. No jos emme enää syksyllä saa paikkaa, niin ainakin ensi keväänä sitten. Ja loppuun tottakai Reetan the hovikuvaajani ottamia hyviä valokuvia, niin emme pyöri pelkkien kulissien varjolla :D

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä jäljelle lähti Tiinan mäyräkoira Lissu, jolla tästä porukasta on eniten kokemusta. Lissu on muutenkin aktiivinen metsästyskoira, joten varmaa työskentelyä oli tälläkin kertaa luvassa. Tämäkin mäyräkoira oli intoa täynnä ja kyllä me saimme Reetan kanssa luovuttaa jo ennen puolta matkaa parivaljakon vain kadotessa metsään. Lissu ei turhaan jäljellä vitkastellut, vaan ajoi sen tyylikkäästi loppuun saakka. Itse yritin mahdollisuuksien mukaan juosta mukana kameran kanssa, niin saisi ikuistettua jokaisesta koirasta edes joitain kuvia kivan päivän aikana.
Päivä oli erittäin onnistunut ja jokaisen koira teki hyvää työtä. Itse opin hurjasti seuraamalla muita ja olen kiitollinen siitä, että joku jaksaa niin täsmällisesti ohjata ja neuvoa tietämätöntä. Miljoonat tyhmät kysymyksetkään hirvikärpäsiä vilisevässä metsässä eivät tuottaneet ongelmaa, vaan aina sain asiallisia vastauksia. Kiitos nainet kivasta päivästä!

Alla kuvia Tiinan iloisesta Lissusta.

Be the One

Ikään ei voi liikaa peräänkuuluttaa hyvää ja toimivaa treeniporukkaa. Se on kiva pieni sosiaalinen ryhmä, jolla on pitkälti samat tavoitteet ja toiveet tulevaisuudelle koirien kanssa. Ryhmä luo tunteen, jolloin kuulutaan yhteen ja puhalletaan yhteen hiileen. Ollaan toistemme ylimääräinen silmäpari ja tuki, vilpitön apu silloin, kun oma pää ei kykene ongelmia ratkaisemaan. Saan olla erittäin onnellinen, että olen osa tällaista ryhmää, kiitos ystävät! Aina saa apua, kun sitä tarvitsee ja ollaan ihan oikeasti valmiita auttamaan sitä toista, että seuraava treeni kulkisi taas paremmin. Voin vaikka vannoa, että jokaisella on päiviä, jolloin se koira ei vain toimi toivotulla tavalla. Vai olenko väärässä? Oikeastaan tiedän, etten ole väärässä. Silloin vain todetaan, että pipariksi meni ja treenataan ahkerammin. Koiraharrastuksessa täytyy osata myöntää se tosiasia, että joskus väkisinkin menee päin persettä. Niinhän meillä kaikilla joskus, eikös? Vahvuudet ja heikkoudet on vain osattava laittaa realistiseen järjestykseen.
  Valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka eivät vain kykene toimimaan asiallisesti tilanteissa, jonka jo ryhmätilanne vaatii toimiakseen kunnolla. Yleensä nämä ovat niitä, joista sana kiirii nopeammin, kuin uskoisikaan. Näitä kyseisiä ihmisiä on sattunut melkein jokaiseen treeniryhmään, jossa olen ollut osallisena. Lisätään tähän myös hevospuolen kokemukset. Faktahan on se, että kaikkia ei tarvitse sietää ja kaikkien kanssa ei tarvitse tulla toimeen. Mutta asiallinen käytös ja toisten huomioon ottaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita. Mielipiteitä jakaa varmasti jokaisen treenityyli. Tyyli, joka ihan varmasti on jokaisella erilainen. Vastaanottavainen treenaaja on valmis muuttamaan kaavaa sen mukaan minkä katsoo tilanteen kannalta parhaaksi, mutta nämä kaavoihin kangistuneet mielipidehirviöt ovatkin ihan oma lukunsa. Jokainen toki valitsee ryhmän sen mukaan, mikä itselle parhaiten sopii. Täten voisin kuvitella, että ihminen joka ei ole kykeneväinen johonkin tiettyyn ryhmään, hakeutuu sopivaan. Ryhmätreenaamisen ja minkä tahansa tapahtuman, jossa saman mielenkiinnon kohteen jakavat ihmiset ovat, niin "se juttu" on juurikin se, että yritetään olla ihminen ihmiselle, vaikka toisen naamari ei aina niin miellyttäisikään. Tältä voidaan tuskin koskaan täysin välttyä, sillä kaikki eivät vain yksinkertaisesti tule toimeen toistensa kanssa. Puhutaan kumminkin harrastuksesta, jossa tunnetusti tavoitteet vedetään tappiin ja sen mukaiset ovat myös ihmiset koirien takana. En halua yleistää, sillä suurin osa harrastajista, jotka tunnen, ovat erittäin ihania ja avoimia ihmisiä. Oma juttuni koirien kanssa ei ole koskaan ollut näyttämisen halu, vaan pelataan niillä korteilla, jotka meille on jaettu. Asetetaan realistiset tavoitteet ja treenataan niiden mukaan. Kaikki mukava extra on tervetullutta ja sytyttää ihan varmasti kipinän seuraavalle tasolle :)

Meille kävi juuri näin. Huomasin, että käsissäni on vaikeampi koira kuin edellinen, joten suunnitelmat ja tavoitteet laitettiin uusiksi. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen totesin, että edetään hitaasti ja koiran ehdoilla. Minä itse yritän parhaani mukaan opiskella koiran pään sisälle ja samalla omaa ohjaamistani. Jos joskus pääsemme virallisiin kokeisiin, niin silloin saan jo yhden sulan lisätä hattuuni. Ja niinpä olen saanut lisätä niitä hyvää vauhtia, sillä tällä hetkellä koen, että olemme Alman kanssa tiimi, joka on rakennettu tukevalle kivijalalle. Tästä voimmekin siirtyä viime viikon BH kokeeseen.
  Päivä oli aurinkoinen ja onneksi hyvä treenikaverini Kaisa oli tulossa oman koiransa kanssa samaan kokeeseen. Kaisan kanssa olemme treenanneet yhdessä jo pitkään ja tämä kyseinen BH laitettiin kesällä tavoitteeksi. Ilmoittautumaan, koira pienelle lenkille ja takaisin autoon. Sain arvonnassa numeron kolme, eli pääsin suorittamaan tottiksen ennen paikkamakuuta. Koira otti selvästi häiriötä omasta jännittämisestäni ja huomasin sen katselevan vain lintuja kun oli meidän vuoro. Seuruu hihnan kanssa oli kyllä huonointa ikään, sillä a) itse en osaa sen hemmetin hihnan kanssa mennä ja b) koira luulee aina silloin olevansa lenkillä, kun tuntee painetta pannassa. No tsemppasimme ilman hihnaa olevaan seuruuseen sen verran, että se sujui jonkin verran paremmin, josta erittäin hyvä. Valmistelin jäävät liikkeet huonosti, jonka seurauksena istuminen oli vino, josta erittäin hyvä.  Luoksetulo oli onneksi ripeä ja suora, josta erinomainen. Paikkamakuu meni juuri niin kuin pitikin ja siitä erinomainen. Tottis oli hyväksytysti suoritettu ja menolippu tuli kaupunkiosuuteen, mutta en ollut meidän suoritukseen kyllä yhtään tyytyväinen. Harmitti, että jännitin niin paljon. Noh, mistä lie sekin johtui..
Kaupunkiosuus meni heittämällä läpi, vaikka muutama pieni juttu jäi tosissaan harmittamaan. Koira ei toiminut ihan niin, kuin olisin halunnut. Suoritimme BH:n kumminkin hyväksytysti läpi, josta olen onnellinen. Tavoitteisiin päästiin, mutta paljon jäi vielä treenattavaa!

Kokeen jälkeen nostin treenivihkon pöydälle ja lista treenattavista jutuista oli aika pitkä. No mutta eipä käy aika pitkäksi! Kokeen jälkeen kävin myös muutamia puhelinkeskusteluja treeniystävieni kanssa ja menimme kokeen alusta loppuun läpi. Koin, että tarvitsin jonkun jolle avautua. Mieltä lämmitti erityisesti yhden kokeneen kouluttajamme kommentit Almasta ja omasta aikaisemmasta ohjaamisestani. Hän on myös Alman pennusta saakka nähnyt. Koira ja ohjaaja ovat hyviä, joilla on oikeasti mahdollisuudet olemassa tulevaisuudelle. Tulipa hyvä mieli!

Onneksi tämä notkahdus ei saanut meitä lannistumaan. Päinvastoin, koe toi mukanaan paljon pohdittavia asioita ja tästä on suunta ylöspäin!

(c) Pia Asell

Jipii, tottista!

Nyt kun kiireet tuntuu tasoittuneen, niin päätettiin kaveriporukalla järjestää tottistreenit ja tulimme lopuksi siihen tulokseen, että niitä jatketaan viikottain aina, kun porukalle sopii. Jos tänä kesänä haalii BH:n suorittaa Alman kanssa, niin ilman treenaamista se ei ihan kyllä suju. Pelkät takapihatottikset ei riitä, joten onneksi ryhmässä saamme aikaan paljon häiriötä ja hyvän kokoisen paikkamakuun. Päätin ryhdistäytyä ja tehdä kerrankin treenille kunnon suunnitelman. Halusin paikkamakuun, BH:n ilmoittautumisia, treeniä häiriön alla ja että joku katsoo koiran paikan ja suoruuden. Meitä oli tällä kertaa kolme, sillä yksi ei päässyt tulemaan. Teimme kaikille koirille ensin paikkamakuun ja jokainen teki kaksi kierrosta. Saimme onneksi hyvin suoritettua kaikki suunnitelmat, mitä kenelläkin oli.

Alma oli aluksi vähän turhankin lennokas ja toiset koirat kiinnostivat ihan liikaa. Lelu vei kumminkin voiton ja pian oltiinkin jo asemissa kohti paikkamakuuta. Koirat maahan ja ohjaajat kentän toiseen päähän. Alma piti saman asennon koko makuun ajan ja vain pari kertaa vilkaisi vieressä makaavaa koiraa. Pysyi myös hyvin maassa tullessani sen viereen ja odotti sivulle käskyä maltillisesti. En enää käy sitä palkkaamassa makuun aikana, sillä tämä näyttää sujuvan tyynellä varmuudella. Kaikki ryhmän koirat suorittivat liikkeen mallikelpoisesti. Kamerakin lähti mukaan sillä ajatuksella, että saataisiin kivoja kuvia aikaan.. ja niitähän tuli!

Alma oli autolta saakka täynnä virtaa ja kentälle päästyämme alkoi hyvin vaatimaan haukulla patukkaa. Hetsasin ja haukutin sekä annoin saalistaa patukkaa. Tästä neiti nousi hyvin ja aloimme tehdä seuruuta, jolloin treenikaveri katsoi seuruupaikan ja koiran suoruuden sekä ilmoitti milloin pääsen palkkaamaan. Varsinaista palkkausta en suorittanut kertaakaan, vaan palkaksi annoin saalistaa patukkaa, jonka jälkeen laitoin sen takaisin taskuun. Tämä on ihan selvästi se Alman juttu, jolla turnauskestävyys paranee ja koira tekee töitä todella kivasti. Ennen oman vuoromme loppua sai saalistaa patukan kiinni ja vetää sitä kanssani. Ensimmäinen kierros oli kieltämättä aika kiva!

Toisella kierroksella otimme pareittain ilmoittautumisia, jossa selvästi on parantamisen varaa. Alma ottaa liikaa häiriötä vieressä istuvasta koirakosta, joten täytyi palautella sitä maan pinnalle parin ilmoittautumisen aikana. Seuraavat alkoivat sujumaan hyvin ja lopetimme hyvään suoritukseen. Teimme vielä toisella kierroksella vähän intensiivisempää seuruuta ja käännöksiä, jolloin tein paljon tempoon muutoksia. Koira pysyi hyvin hereillä ja paikka oli hyvä. Ja mikä parasta, Alma on oppinut niin hienosti käyttämään takapäätään! Käännöksiin heittää takapuolen ja kääntyy täyskäännöksessä kivasti.

Treeneistä jäi tosi kiva fiilis, sillä saimme aikaan paljon onnistumisia ja koiralla oli selvästi hauskaa. Treenattavaakin jäi, sillä häiriötä meidän tulee saada lisää ja niissä tilanteissa päästä hyvään kontaktiin. Motivaatiota nostaa ehdottomasti hyvä treeniporukka ja kaikkien onnistuneet suoritukset, tästä on hyvä jatkaa tottiksen parissa!

Pääsemme tässä piakkoin Alman kanssa kokeilemaan jotain sellaista, mitä ei vielä koskaan olla kokeiltu.. nimittäin MEJÄÄ! Verijälki on meille ihan vieras juttu, mutta koiran toimivalle nenälle se ei liene mikään ongelma. Pääsemme sellaisen ihmisen treeniporukkaan, joka on omien koiriensa kanssa harrastanut kyseistä lajia pitkään ja ystävällisesti haluaa meille sitä opettaa. Käynkin nyt tulevalla Tampereen reissulla hakemassa peuran sorkkia ja verta, niin päästään alkuun. Uskon, että voisimme tykästyä kyseiseen lajiin, sillä PK-jälki maistuu tällä hetkellä suoraan sanottuna ihan puulle. Vaikka koira toimii ja on edennyt viime kesästä selvästi, mutta ohjaajalla on jokin ongelma.. Joten koitetaanpa jotain samantyylistä, mutta silti niin erilaista.

Alla tuumaillaan ihan selvästi! :D

Tekemistä siellä, tekemistä täällä

Ah, kesäloma! Mikäpä sen ihanampaa aikaa treenaamiseen ja koirien kanssa tekemiseen. Nyt on kerrankin aikaa oikein hahmotella paperille tai vähintään päähän seuraavan treenin focus. Treenaaminen onkin ollut melkoisen nyhtyriä ja monenlaisen silmäparin seurannassa ollaan päästy käymään. Se on kyllä suuri apu, koska jokainen näkee eri asioita, joihin kiinnittää huomiota.

Kaikenlaista on jälleen tehty ja kovasti tässä yritän järkeillä, että mistä olisi järkevintä aloittaa.. Aloitellaanpa vaikka parin viikon takaisesta tokoseminaarista, jonka järjesti Suomen Collieyhdistyksen alajaosto Ilmajoen riistavallin upeissa puitteissa. Olimme Alman kanssa tottisryhmässä, jonka veti meille jo tutuksi tullut Heidi Kailio. Tavoitteena oli saada koiralle aktiivisempi takapää ja palkan häivytystä. Tilaisuus alkoi aamulla klo. 9.00 ja loppui alkuillasta klo.18.00. Pihassa parveili hyväntuulisia ihmisiä ja ilma täyttyi koirien iloisista haukahduksista. Tottisryhmässä oli meidän lisäksi vain collieita, joten vähän meinasi tulla sellainen fiilis, että kuka ei nyt kuulu joukkoon. Onneksi porukka oli mitä mainioin, joten yhtään ei tarvinnut jännittää. Jokainen pääsi tekemään kolme kierrosta ja meidän kierrosten jälkeen tavoitteisiin osittain päästiin, sillä palkan häivyttämisen tiputin pois ja halusin keskittyä aktiiviseen takapäähän. Hyviä vinkkejä tarttui matkaan ja toisten treeniä katsomalla oppi taas hurjasti. Omaksi ilokseni huomasin, että mukana oli ihminen, joka taitavasti kuvaili järkkärillä! Niinpä meistäkin on jotain todistusaineistoa. Kiitos Annina Eskolalle kuvista.

Raunioillakin ollaan päästy pyörähtämään pari kertaa ja joka kerta se puoli harrastamisesta kiinnostaa entistä enemmän! Treeneissä ollaan keskitytty siihen, että koira alkaa omatoimisesti etsimään ja oivaltaa näin asioita paremmin. Tällä kertaa tehtiin kolme pistoa ja jokaisella kerralla maalimies oli piiloissa, joista Alma ei ole vielä koskaan etsinyt. Vaikeusastetta nostettiin siis melkoisesti, mutta usko koiran tekemiseen on kova. Ensimmäinen oli näkölähtö, jolloin maalimies oli maantasalla olevassa betoniputkessa melko syvällä. Innokas etsijä lähti matkaan vetämällä ohjaajan melkein kumoon. Nenä kävi heti ja ei mennyt aikaakaan, kun maalimies löydettiin iloisesti häntää heiluttaen. Toinen piilo tehtiin heti perään siten, että koira ei nähnyt kun vähän menosuuntaan. Sielä maalimies oli pystyssä olevassa betoniputkessa, eli paikassa mistä Alma ei ole vielä koskaan etsinyt. Niinpä jälleen iloinen etsijä lähti matkaan haahuillen ensin jonkun aikaa, jonka jälkeen nenä alkoi käydä ilmassa ja moneen kertaan kyseinen betoniputki kiinnosti, jonka jälkeen Alma nousi putkea vasten ja häntä alkoi heilua. Hyvin löytyi vaikeastakin piilosta!
Kolmas piilo oli kaikista haasteellisin ja vähän epäilin sen onnistumista, mutta treenikaverit kannustivat kokeilemaan. Maalimies meni yhteen rivissä olevaan kaappiin, eli piilo oli melkein ummessa. Kaappeija oli muistaakseni reippaasti yli kymmenen peräkkäin ja maalimies oli käynyt jo aikaisemmin jokaisessa toisen koiran treenissä, joten nyt tarvittiin sitä nenää jos koskaan. Lähdettiin matkaan siten, että koira sai ihan oma-aloitteisesti lähteä etsimään pitkän liinan kanssa. Ennen kaappeja nenä aukesi heti ja järjestelmällisesti Alma kävi tarkistamassa kaikki kaapit ja niin vain se maalimies löytyi! Upeaa! Siihen oli hyvä lopettaa, todella onnistunut ja hyvä treeni. Myös treenikavereiden treenit olivat onnistuneet, hyvä päivä siis!