Kunnon koulutuksella valmiudet hoitaa lihaksistoa

Tästä aiheesta ei voi ikään kirjoittaa liikaa, joten laitetaanpa ajatukset tekstin muotoon. Tässä syksyn aikana ihmiset ovat taas heränneet siihen ajatukseen, että koiria voisi käyttää lihashuollossa. Kesän kattava kisakausi tai muuten aktiivinen kausi on jättänyt jälkensä koiran lihaksistoon. Miksi tähän ajatukseen herätään usein ryppäänä eikä tasaisin väliajoin? Voi kun jotenkin saisi taottua koiransa kanssa harrastavan ihmisen päähän sen tosiasian, että silloin tällöin ei riitä, vaan siihen tarvitaan jatkumo, joka kattaa mieluusti ainakin kolme lyhyen ajan sisällä tehtyä käsittelyä. Silloin siitä on vastaavaa hyötyä. Viime aikoina hierottavia on käynyt ja suurin osa on saanut kotiläksyksi ottaa yhteyttä, kun pääsee kalenterin luo ja varaamaan seuraavan käsittelyn ajan. Onko sitä itse liian tarkka koiristaan ja niitä hieroo ja vääntelee liikaa, koska eivät ne tunnu tällaisilta, vaikka niillä harrastetaankin kaikenlaista. Syynä kenties juurikin se jatkumo.

Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen aiheeseen, sillä on olemassa hierojia ja "hierojia", kunnon koulutuksella ja "kunnon koulutuksella". Viikonloppukurssit ja vuoden mittaiset viikonloppukoulutukset ovat yleistyneet ihan hurjasti. Syynä on varmaankin puhtaasti se, että ala kiinnostaa entistä enemmän ja koiriin ollaan valmiita satsaamaan huomattavasti enemmän kuin ennen. Näillä pääsee jokainen koiranomistaja kivaan alkuun ja perusotteilla voi hieroa ihan hyvin, mutta ongelmien edessä kuuluu ottaa yhteys alan ammattilaiseen. Itse en pidä arvossaan mitään viikonloppukoulutuksia ongelmien ratkomiseen, koska niiden aikana on täysin mahdotonta saada ne tiedot ja taidot anatomiasta ja fysiologiasta, joilla pystyy hoitamaan sen eläimen hyvällä omallatunnolla ja osaamisella. Muistan omasta kouluajastani 2008-2009 kirkkaasti sen, että 10 kuukautta opiskeltiin ma-to ja pe etänä ilman kesälomia. Opiskelu oli intensiivistä ja mikäli et ollut kiinnostunut, niin tipuit auttamatta porukasta. Koulutuksen nelinumeroinen hinta antoi kummasti potkua jokaiseen päivään. Opiskelin ensin hevoset kokonaisella koulutuksella ja siihen rinnalle koirat lyhyemmällä menetelmällä. Tämänkin jälkeen vielä vaihtoehtohoidot koulun ulkopuolella niin hevosille kuin koirillekin. Ensimmäisenä koulupäivänä lyötiin käteen hevosen reisiluu, josta origot ja insertiot (lähtö -ja kiinnityskohdat) seuraavan päivän tenttiin. Tätä oli joka viikko käyden läpi jokaisen luun ja luussa olevat pienet kohdat/kyhmyt. Hierojan on tiedettävä tarkasti jokaisen lihaksen tehtävä ja mikä/mitkä sitä hermottavat, että voi hoitaa monipuolisesti. Oma koulutukseni oli erittäin laaja ja monipuolinen. Saan ylpeänä seistä tässä ja todeta, että selvisin siitä ja sain parhaan mahdollisen opetuksen. Tähän ei viikonloput vain yksinkertaisesti riitä ja jos ne laitetaan riittämään, niin mennään kyllä todellakin harppoen jolloin paljon oleellista jää oppimatta. Tästä voi joku saada väärän käsityksen, tässä ei katkerana suu vaahdossa paasata, vaan pointtina se, että asia pitää osata tehdäkseen sitä kunnolla. Niin, että siitä hoidettava eläin saa sen KUNNOLLISEN avun. Jokainen saa kouluttautua juuri niin vähän tai paljon, kun näkee parhaaksi. Omalta osaltani haluan koko ajan pysyä ajan hermoilla ja oppia uutta, joten jatkokoulutus mahdollisesti suuntautuu jossain vaiheessa tulevaisuutta Turkuun ja Diplomi urheilukoirahierojan opintoihin. Nähtäväksi jää toteutuuko haave koskaan, mutta sen mukaan mennään, että siihen olisi mahdollisuudet.

Koirahieroja ei ole mitenkään nimikesuojattu ammatti ja sitä nimitystä voi käyttää kuka tahansa itsestään. Tässä on se ongelma ja asian ydin. On ihmisiä, jotka panostavat opiskeluun ja ovat valmiita maksamaan tuhansia kunnon koulutuksesta. Näin he valmistuvat koirahierojiksi, joka ei kumminkaan eroa ammattinimikkeestä siitä ihmisestä, joka on viikonloppukoulutuksen käynyt. Kumpikin pitävät vastaanottoa, kumman valitset oman koirasi kohdalla? Sitä minäkin. Minulle on toisaalta sama missä ihmiset hevosiaan tai koiriaan käyttävät hoidettavana, mutta jatkossa on hyvä varmistua hierojan koulutustaustasta ja siitä, että riittääkö pätevyys ongelmien ratkaisemiseen.
  Koulussa opetettiin jo ensimmäisinä päivinä, että hieroja EI TEE DIAGNOOSEJA. Koska me emme ole eläinlääkäreitä, joiden tehtävä se on. Me hoidamme sen, mihin meidän rahkeet riittää ja ohjaamme esim. eläinlääkärin vastaanotolle, mikäli epäilemme jotain, mihin meidän osaaminen ei riitä. Tämä pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta valitettavasti nykypäivänä se ei sitä ole. Me emme tulkitse esim. röntgenkuvia tai muita asiakirjoja. Koska se ei kuulu hierojille. Me emme ota kantaa hierottavan koiran lääkityksiin tai muihin asioihin, jotka hoitaa eläinlääkäri. Tässä asiassa olisi paljon petrattavaa, sillä se antaa meistä ihan väärän kuvan. Oravanpyörä on valmis, kun joku tekee osaamattomuuttaan vaikka rangan osalta diagnooseja. Ranka on niin monimutkainen osa koiraa, että vain osaava eläinlääkäri tekee ne diagnoosit. Ja kaikesta muustakin, ei me. Näitä hierojien tekemiä "tuomioita" on jo ärsyttävä lukea joka tuutista. Se ei ole osaamisen mittari, vaan on oltava ammatillinen ja tehtävä mikä omalle alueelle kuuluu. Jos eläinlääkäri määrää koiralle hierontaa ja lihaskäsittelyä, niin me teemme sen juuri ohjeen mukaan. Emme ala sooloilemaan ja etsimällä etsimään, jotain jolla voimme kenties päteä omaa ammattitaitoamme. Me olemme näiden eläinten vuoksi oppimme hakeneet ja meidän tehtävä on toimia niiden parhaaksi. Näin toimii kunnollinen hieroja, jonka ammattitaito ei tarvitse ylimääräisiä pönkityksiä näyttääkseen omaa osaamistaan. Asiakaskunta ja tyytyväiset asiakkaat puhuvat puolestaan.

Innostus asian saamiseen tekstin muotoon lähti tuttavani kautta, jonka kanssa keskustelimme pitkään aiheesta. Hänen luvallaan voin tämän tarinan kertoa. Hän on itse koira-alan ammattilainen ja käytti koiraansa uudella ulkopuolisella hieronnassa oman sen hetkisen tilanteensa vuoksi. Yhdellä kädellä hieronta on jokseenkin hankalaa. Hieroja löysi kyllä koirasta jumeja, mutta että niska ja rintarangan alue olivat kuulemma ihan tukossa ja rangassakin jotain sanomista. Lumbosakraalistenoosiakin epäiltiin venyttelytavan ja istuma-asennon johdosta. Hieronnan päätteeksi annettiin "tuomio" agilityn lopetukseen ja jonkun ei-niin-rasittavan lajin harrastamiseen. Tuttavani kertoi, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisellä hierojalla, sillä koiralla on operoitu polvi joskus aikaa sitten ja sen vuoksi lanne vetää usein tukkoon toispuoleisesta liikeradasta johtuen. Viikkoa myöhemmin niskassa eikä rintarangassa nikamakäsittelyssä löytynyt mitään ja lihaksisto oli hyvässä kunnossa puhumattakaan mistään lumbosakraalistenoosista, josta koiralla on magneettikuvat vuoden takaa.
  Tässä hyvä esimerkki siitä, kun diagnooseja tekee joku muu, kun eläinlääkäri. Tällainen toiminta antaa niin väärän kuvan ja toivon todella, että se loppuu. Jokainen alan ammattilainen kun pysyisi omalla osaamisalueellaan, niin eläimet saisivat paljon isomman hyödyn kokonaisvaltaisesti.

Kiitos, olen puhunut.

Arjen pienet ilot, suuret vaikutukset

On vapaapäivän aamu ja kello näyttää vähän vajaa yhdeksän. Päivälle en ollut suunnitellut mitään erikoista, joten siinä mietiskelin mitä tämä päivä voisi tuoda tullessaan. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen pienen pakkasen kera. Suunnitelmat olivat pian selvillä ja suunta oli järvelle kahden innokkaan valkoisen ja kameran kanssa. Järvelle päästyämme aurinko pilkotti jo metsän takaa ja toi ensimmäisen kerran ilmaan ihan jo kevään tuntua. Tällaiset rauhalliset näkymät saavat huokaisemaan syvään ja miettimään monenlaista.

Järvellä ei ollut muita, joten saimme nauttia ihan kolmestaan lenkkimaisemista. Vilman kuntoutusta on jatkettu aktiivisesti ja jalan painovaraus ja liikkuvuus alkavat pian olemaan samaa luokkaa, kuin terveen jalan. Kankeahan se on varmasti vielä pitkään johtuen patellajänteen uudesta kulkureitistä, mutta senkin näkee vain harjaantunut silmä. Tikapuukävelyt korotettuna sekä tasapainoilut sujuvat jo oikein mallikkaasti. Hieronta ja rankakäsittelyt tulevat olemaan aktiivinen osa Vilman kuntoutusta, sillä sanomattakin on selvää, että jalan uusi liikerata kipeyttää ja kuormittaa epätasaisesti. Tässä kohtaa toivoisi, ettei tietäisi niin paljon asioista.. Mutta kaiken tämän stressaavan neljän kuukauden aikana tehdystä työstä olen kiitollinen ja ylpeä. Enempää tuskin voi tehdä ja koira myös näyttää siltä! Nutrolin Moniteho menee edelleen alas hyvällä halulla ja Vilma on virkeä ja leikkisä. Kaikesta tästä ilosta huolimatta en päästä koiria koskaan lenkin aikana juoksemaan ja painimaan kahdestaan, vaan toinen on aina kiinni. Näin minimoidaan riskit varsinkin Vilman kohdalla. Tämä järjestely ottaa kyllä oikein kunnolla Almaa päähän ja vapaana ollessaan se keskittyykin vain haastamaan hihnassa kulkevaa Vilmaa. Muut koirakaverit ovatkin olleet todella tärkeässä osassa Alman suhteen, koska Vilman kanssa se tuskin saa enää koskaan painia. Joku voi ajatella asian ihan hätävarjelun liioitteluna, mutta minulle se on varotoimenpide, josta en luista. Lupailin tuossa jokin aika sitten videoita Vilman kuntoutuksesta ja niitä saattekin nähdä ihan piakkoin.

Arjen pienistä iloista tulee nautittua ihan liian harvoin ja joskus pitää niitä vähäpätöisinä odottaen jotain muuta. Kun on seuraillut pitkään koiramaailman temmellystä, niin sitä on havahtunut samalla miettimään omia ongelmaan koirien kanssa, jotka ovatkin varsin pieniä ja mitäänsanomattomia. Vilman tapauksen jälkeen päätin, että jokaisesta päivästä tulee onkia niitä positiivisia asioita. On osattava ajatella asia niin, että iloitsee jokaisesta päivästä, jonka saa viettää terveiden koirien kanssa. Ne kun eivät kestä ikuisesti kenelläkään. Näitä asioita alkaa miettimään varsinkin aina silloin, kun Vilma täyttää vuosia. Ensi kuussa elämäni koira täyttää jo 7 vuotta. Ikä on sille onneksi vain numero ja sama meno on jatkunut päivästä toiseen niin kauan, kun jaksan muistaa. Ehkäpä se nousi tästä polvileikkauksen aiheuttamasta notkosta niin nopeasti iloisen luonteensa ja hyvän kuntonsa vuoksi. Sen kuntoutuminen on sujunut odotetusti, koska se on vastaanottavainen ja sitkeä. Toivon niin hartaasti, että saisin nähdä joskus tulevissa jälkipolvissa tätä koiraa, joita ei vain sanat riitä kuvailemaan.

Almalla on tulevaisuudessa suuret saappaat täytettävinään, mutta uskon että se siitä selviää. Edellisessä postauksessa vähän jo avasin tämän vuoden suunnitelmia, jotka näyttävät mihin suuntaan Alman tulevaisuus kääntyy. Se käy nyt piakkoin silmäpeilauksessa ja spondyloosikuvissa. Myöhemmin kesällä se käy luonnetestissä ja mikäli tulokset miellyttävät, on sille suunnitteilla pentuja. Urosvalintoja olen pohtinut pitkään parin muunkin kasvattajan kanssa ja listalla on tällä hetkellä pari oikein kivaa sulhasta. Täydellisyyttä tuskin voi vaatia, sillä jokaisella on omat puutteensa. Mutta niin pieniä, että positiivisten asioiden lista on huomattavasti pidempi. Mutta tulevaisuus näyttää mihin suunnitelmat kääntyvät. Alla kuva Almasta liikkeessä, jota voisi katsella vaikka miten kauan. Se on tehokas ja vaivaton, kaunista katseltavaa!

Säikähdyksellä selvittiin

Tämän päivän aiheena on puhtaasti se yksi ja ainoa, jollaista toista en tule koskaan saamaan. Se, joka on johdattanut minut monenlaisiin uusiin koitoksiin yhteisen taipaleemme varrella. Paljon on koettu yhdessä niin ylä -ja alamäkiä, mutta hetkeäkään niistä en vaihtaisi pois. Kyseessä on niin valtavan rakas äiti-koiramme ja lauman järkkymätön kuningatar Vilma, joka tulee jo ensi helmikuussa 7 vuotta.. mihin tämä aika oikein menee?!

Vilman iän myötä olen alkanut kiinnittämään sen kokonaisvaltaiseen terveyteen enemmän huomiota. Tarkoituksena on turvata ikääntyvän koiran elämä mahdollisimman monella eri osa-alueella, joihin kuuluu kunnollinen ruokinta kaikkine lisineen, monipuolinen liikunta, lihashuolto ja unohtamatta tietenkään virikkeitä henkisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Vuosi sitten Vilma steriloitiin siitä syystä, että halusin sulkea pois hormonaaliset tekijät, jotka voisivat tulevaisuudessa olla vaivaksi. Juoksukierto sillä on ollut aina kuin oppikirjasta ja mitään häiriöitä ei ole sen suhteen ollut. Lihominen ja muut leikkauksen haittavaikutukset mietityttivät jonkin verran, mutta niihin pystyttiin vaikuttamaan jo varhaisessa vaiheessa. Tästä johtuen paino sahasi aluksi jonkin aikaa, mutta tasaantui samoihin lukemiin kuin aikaisemminkin.
  Ihan kivuttomana tätä arkea ei kumminkaan ole eletty ja sen vuoksi viimeinen kuukausi on tullut mietittyä jos jonkinlaista. Ei kai se vanhuus nyt jo alkanut näin ikävällä tavalla? Huomasin tosiaan kuukausi sitten, että kovemman rasituksen jälkeen Vilma keventää oikeaa takajalkaa ja levon jälkeen ihan ontui ja jalka tärisi ajoittain. Mielessä oli heti, että no niin nivelrikko on tullut pysyvästi meidän riesaksi ja siitä ei paluuta kivuttomiin päiviin ole.. Tutkin ja tutkin enkä löytänyt mitään haavaa tai puolieroja mistään, mutta viimein kipureaktio tuli venytyksessä jalan extensiossa ja aavistuksen ulkokierrossa. Hmm.. no heti oli mielessä lonkkanivel. Vilman lantion lihakset ovat olleet kireät jo pitkään, joten oliko se kehittänyt itselleen virheelliset liikeradat varoakseen kipeää paikkaa? Mahdollisesti. Kuonaa lihaksistossa tuntui olevan ja hieronnasta sekä mobilisaatiosta huolimatta se pysyi sielä tiukasti. En toki ole hieronut kunnolla läpi, koska en tiedä mistä tämä kaikki johtuu. No tässä vaiheessa laitoin koiran viiden päivän kipulääkekuurille, josta ei sitten kumminkaan ollut nähtävää apua. Tässä vaiheessa alkoi sormi mennä suuhun ja pää oli tyhjä.. Suuntana siis eläinlääkäri ja röntgen näin alkuun. Mielessä oli muutenkin alkuvuodesta käyttää Vilma kuvissa, että tiedetään missä mennään luuston hyvinvoinnin kanssa.

Tyylilleen uskollisesti rouva ei meinannut nukahtaa sitten millään.. laskin siinä, että kolmeen kertaan rauhoitteita lisäiltiin ilman mitään vaikutusta. Lopuksi jouduttiin jo turvautumaan ketamiiniin ja samalla tiesin, että ilta kuljetaan levottomasti vihreitä ukkojen jahdaten. Lopulta Vilma oli unessa, jolloin eläinlääkäri testasi ensin polvet, jotka olivat kunnossa. Aloitimme kuvauksen lannerangasta. Kuvan oton jälkeen syke huiteli ihan hurjissa lukemissa, koska pelkäsin että spondyloosi sieltä iskee silmille. Kolme ihmistä tuijotti kuvaa hiljaa ja hetken kuluttua huokaisin, sillä kuva oli erittäin siisti! Siirryttiin rintarankaan ja sama juttu, siistiltä näyttää eikä etsimälläkään löytynyt mitään sanottavaa. Loputkin kuvat siistit ja sitten siirryimme lonkkiin, joita jännitin niin, että meinasin pyörtyä. Kuvasta  saan samalla varmistuksen Vilman LTV:lle joka on joko 0 tai 1. Lonkat olivat kutakuinkin samanlaiset kuin vähän päälle vuotiaana kuvattuna, jes! Niin kauniit ja säännölliset lonkkaluun päät kunnollisissa lonkkamaljoissa, ihanaa! Iloitsemisen keskeltä muistin, että tännehän oli tultu etsimään siihen ongelmaan ratkaisua, joka näkyikin lantion VD kuvassa ihan selvästi. Vilman L4-L5 nikamien vieressä, lihaksessa oikealla puolella on jonkinasteinen pieni pehmytkudosvaurio ja nestekertymää. Tämä tieto sai ajatukset järjestykseen ja kaikki asiat selkeytyivät hetkessä. Onko tuo löydös nyt mikään ihme, kun kyseessä on koira joka syttyy nollasta sataan alle nanosekunnin. Siihen vielä ronski painikaveri, niin eihän tuollaisen syntyyn muuta tarvita. Vilma sai viikon kipulääkekuurin ja selkää on jumpattu varovasti ja laitettu kylmää. Nyt viikko kuvauksesta Vilma on kuin aina ennenkin ja se pääsee lokakuussa osteopaatin käsittelyyn samaan aikaan Alman kanssa.

Ette uskokaan miten hienolta tuntuu omistaa ikääntyvä koira, joka on luustoltaan vieläkin täysin priima! Olen niin helpottunut ja onnellinen, että elämäni koira on kaikin puolin kunnossa ja saa jatkaa aktiivista elämää ihan niin kuin tähänkin asti. Kuvat otettiin epävirallisesti, mutta kyllä tällä näppituntumalla osaa jo terveen rakenteen erottaa sairaasta ;)

Lonkat: ei muutoksia A/A
Selkä: ei muutoksia, SP0, VA0, LTV0
Polvet: ei muutoksia, 0/0
Sydän: ei sivuääniä, normaali

Terveystuloksia!

No niin, nyt se on tehty! Nimittäin Alma on kuvattu nenästä hännän päähän ja tulokset ovat tiedossa. Kylläpä se olikin taas jännittävää, ehkäpä vieläkin jännittävämpää, kuin Vilman kuvauksien aikaan.  Silloin Vilman kanssa ei ollut mitään paineita ja itsekään ei juuri mitään silloin noista tiennyt. Mutta nyt tilanne oli täysin toinen!

Alma kuvattiin 7.1 Takalan Eläinklinikalla Nurmossa. Edellinen yö meni kauhukuvia maalaillessa ja aamulla olo oli suoraan sanoen aika kauhea. Mikä siinäkin on, kun täytyy niin kovasti jännittää ja tehdä olonsa tahallaan huonoksi? Alman tapauksessa olen ehkä vähän liikaa luonut itselleni paineita ja suunnitellut sen varalle monenlaista. No minkäs sitä omalle luonteelleen voi.
  Alma rauhoitettiin lihakseen annettavalla piikillä, mutta siitä neiti ei juurikaan tuumannut mitään, joten hoitajat päättivät yhteistuumin laittaa rauhoituksen vielä suonensisäisesti. Sen jälkeen Alma pääsi unille ja nukkuikin sikeästi. Tunnin verran odottelimme mieheni kanssa odotustilassa ja omat kädet tuntuivat hikoilevan ihan kiitettävästi. Kuvauksen jälkeen eläinlääkärin kanssa katsoimme yhdessä kuvat läpi ja kaikki lähtivät siistinä eteenpäin, huh. Kotiin päästyämme alkoi tietenkin melkoinen kuvien arvioiminen ja niitä vahdattiinkin monta päivää.. jopa niin paljon, että pää siinä jo tuli kipeäksi. Lonkat ovat erittäin siistit, toisen puolen lonkkamalja aavistuksen matalampi kuin toinen. Kyynärät erittäin siistit, selvät nollat. Selkäranka myös siisti sekä LTV.

Sitten tuli se kauan odotettu päivä.. tulokset saapuivat 11.1, eli yllättävän nopeasti. Käsi täristen suuntasin omakoiraan ja sielä maksoin lausunnot lonkista ja kyynäristä, jonka jälkeen heti tuli ilmoitus myös selän lausunnosta. Syke oli varmaan noin 150 tasolla ja pidätin henkeäni siihen saakka, kunnes näytölle ilmestyivät seuraavat lukemat:

HD: B/A
ED: 0/0
LTV 0
VA 1 (kaularangan C3 nikamassa pieni rakenteellinen muutos)

Minulla on täällä siis toinenkin terve koira, voi että olen niin onnellinen!! Nyt voimme hyvillä mielin aloitella uusien asioiden treenamista ilman pelkoa siitä, että paikat eivät kestäisi. Pakko myöntää, että aavistuksen säikähdin tuota Alman VA1 tulosta, koska sitä ei kovin paljon ole vielä tutkittu ja että näitä normaalista poikkeavia tapauksia en ole itse vielä tavannut. Ropisiko nyt jalostushaaveet suoraan nenäni edestä tämän koiran kohdalla? Ei onneksi.. Muutos on toki synnynnäinen, mutta niin pieni jalostuksellisessa mittakaavassa, että en ole siitä huolissani. Tuloksen tultua olen ihan siitä asti tehnyt taustatyötä ja yrittänyt saada asiasta enemmän tietoa niin suomeksi, englanniksi kuin saksaksikin. Ymmärrän täysin sen, että näillä asioilla ei ole leikkimistä ja että en yritä väistellä tosiasioita. Siksipä siis olin yhteydessä kahteen alan ammattilaiseen, joilla kokemusta kaularangan anatomiasta. Olen ollut yhteydessä myös pariin pitkän linjan kasvattajaan valkkaripuolella, joiden mielipide painaa omassa kasvatustyössäni melko paljon. Tulikin puheeksi se, että miten paljon tälläisia on voinut koirilla aikaisemmin olla, koska näitä on alettu tutkimaan vasta vähän aikaa sitten. Aloittelijana kumminkin itseäni pidän ihan täysin, joten kokeneempien tuki on minulle ensiarvoisen tärkeää. Alman kaularangan nikamat ovat saman kokoisia ja suorassa linjassa, yksi vain hiukan eri muotoinen. Muutos ei pitäisi alan asiantuntijoiden mukaan mitenkään haitata koiran elämää ja se luokiteltiinkin siltä osin lieväksi. Halusin asiaan varmistusta ja tällä hetkellä oloni on melko helpottunut. Silti tuo on hyvä tietää, niin osaa kiinnittää huomiota, jos esim kaulan lihakset jumiutuvat. Tähän mennessä en ole puolieroja huomannut ja meillä koirat hierotaan vähintään joka toinen viikko kunnolla läpi.

Mutta paljon on vielä matkaa siihen, että tietyt kriteerit täyttyvät Alman kohdalla. Siksi olen avoimin mielin ja elän näiden ihanien karvaisten ystävieni kanssa ihan päivää kerrallaan. Murehtimatta mistään, sillä meillä asiat ovat kunnossa!

Monipuolisen liikunnan tärkeys

Hierojan näkökulmasta tulee tarkasteltua paljonkin koiria ja niiden liikkumista. Erityisesti fyysisen kunnon ohella kiinnostaa myös henkinen puoli. Koira on luotu liikkumaan ja sen vähyys näkyy ihan kokonaisvaltaisesti. Useimmiten kuulee puhuttavan, että pentua säästellään liialta kulumiselta sillä, että sen liikuntaa rajoitetaan. Itse olen sitä mieltä, että mitä enemmän pentu saa vapaata liikuntaa, niin sitä monipuolisemmin sen lihaksisto kehittyy. Rasittamalla kroppaa saadaan se kestämään paremmin heti pienestä pitäen. Koiran peruskuntoa aletaan rakentaa jo kasvuaikana, joten nuorelle koiralle tulisikin järjestää vaihtelevasti aerobista että anaerobista liikuntaa riittävästi ja monipuolisesti. Suhteettoman pitkät remmilenkit ja riehumiset isompien kanssa saattavat altistaa monille ongelmille, mutta siinäkin maalaisjärjen käyttö on enemmän kuin sallittua. Levon ja rasituksen suhteelle on löydettäsä se kultainen keskitie. Itse olen tarjonnut kummallekin koiralle mahdollisimman monipuolista liikuntaa heti pienestä asti. Liikkuminen erilaisissa maastoissa ja pinnoilla saa ne huomioimaan myös kropan käyttöä. Kropan käyttöä on varsinkin Alman kanssa treenattu paljon, sillä se on pitkärunkoinen ja takapää ei ole aina tarpeeksi aktiivinen. Erilaiset pyörimiset esim. etujalat sangon päällä auttaa hahmottamaan takapään käyttöä kumpaankin suuntaan. Tästä on ollut hurjasti apua tokossa perusasennon vaihdoissa ja seuraamisen käännöksissä.

Miten meillä nykyään toteutetaan koirien liikuntaa ja pidetään mieli virkeänä? Meillä pääpaino on aina vapaassa liikunnassa, aina. Joka päivä koirat pääsevät liikkumaan metsään vapaasti ja saavat omien voimavarojensa mukaan sielä toteuttaa itseään. Jos treenit ovat samana päivänä, niin sitten pyrin vähän jarruttelemaan yletöntä riehumista. Vilman kanssa on tullut kokeiltua paljon erilaisia harrastusmuotoja, jossa sekä ohjaaja, että koira saavat olla vauhdissa. Näistä ensimmäisenä tulee talvisin mieleen hiihto ja kesällä juoksu. Alman kanssa meno on vielä sen verran vauhdikasta, että uudet lajit vaativat jonkin verran opettelua. Kaiken liikkuvan perään sännätään vielä sen verran voimakkaasti, että siinä voi ohjaaja tulla suurella todennäköisyydellä räsynukkena perässä. Meillä kumpikin koira vetää mielellään pyörää. Vilma on jo vanha konkari, mutta Alma on päässyt pyörän eteen vetovaljaiden kanssa vasta pari kertaa ja on oikein kivasti ymmärtänyt jutun.

Tähän alle olen koonnut kaksi videota, joissa ensimmäisessä pääsette näkemään meidän peruspäivää. Aamu alkaa ulkoilulla, jolloin usein leikitään ja tehdään jotain pientä teknistäkin juttua. Pyrin käyttämään aamulla intopiukean koiran mielentilaa hyväkseni esim. seuruussa, jolloin vire on parhaimmillaan ja palkkautumisesta nautitaan suunnattomasti. Kyllä siitä muutenkin nautitaan, mutta aamuisin erityisesti. Alma on yleensä se, jonka kanssa tätä teen, koska Vilma on vaikka suoraan unesta herätettynä valmis töihin. Se ei paljon sytyttelyjä yleensä kaipaa. Huomiona se, että video ei ole opetusmateriaalia kellekkään ja sisältää varmaan paljonkin virheitä, mutta tässä on eirtyisesti haluttu tuoda esiin iloinen tekeminen ja yhteistyö.

Toisella videolla pääsette näkemään Almaa treenaamassa pyörän vetoa. Vedettävä matka oli noin kolme kilometriä, minkä tuon ikäinen ja kokoinen koira jaksaa hyvin. Usein tuon lenkin jälkeen Alma lähtee rallittamaan Vilman kanssa tai keksii itselleen pallojen kanssa tekemistä. Ei siis tunnu missään. Alman kanssa ollaan alettu vasta jokin aika sitten totutella vetämiseen, koska se on kumminkin vielä nuori ja kehittyvä koira. Tällä hetkellä luusto on kasvunsa kasvanut ja seuraavaksi aletaan kerätä massaa oikeisiin paikkoihin, joten nyt oli hyvä aika aloittaa voimaharjoitukset. Toki pidän mielessä, että koiraa ei ole vielä kuvattu, joten harjoitteet pidetään maltillisina ja ehdottomasti koiraa miellyttävinä. Pyöräillessä mennään jokaista askellajia ja videolla olevat vauhdikkaammat pätkät ovat olleet lyhyitä ja intensiivisiä sekä palautteluun käytimme suuren osan paluumatkasta. Tämäkään video ei ole opetusmateriaalia ja sekin sisältää varmaan paljon sellaista, minkä joku muu tekisi toisin. Mutta näin meillä, hyvin on pärjätty ja koko porukka on pysynyt iloisena! :)

Mitäpä olitte mieltä videoista? Entä miten te liikutatte koirianne ja pidätte mielen virkeänä?

Pohdintaa ruokinnasta osa II

Kiinnostaako raakaruokinta? Vai yhdistäisikö nappulat ja lihan kattavaksi 50/50 malliksi? NEU:stakin olet ehkä joskus kuullut puhuttavan? Vai vannotko pelkän nappulan nimeen? Niin, siinäpä kysymyksiä, joista käydään välillä kiivastakin keskustelua pitkin nettiä.

Oikeanlaisen ruokinnan tärkeyttä ei voi koskaan korostaa liikaa. Ainakaan minä en voi. Siksipä päätin ottaa asian jälleen esille, koska ruokinta ja sen suunnittelu omille koirilleni on lähellä sydäntä. Haluan, että koirat voivat kokonaisvaltaisesti hyvin, sillä ruokinta on yksi niistä peruspilareista, joka täytyy olla kunnossa. Vuosien varrella on tullut vastaan paljon uutta tietoa ja niiden pohjalta olen yrittänyt sisäistää oppimaani parhaalla mahdollisella tavalla - omien koirieni kautta. Toki pyrin edelleen varmistamaan joltain osaavammalta, jos teen jotain radikaalia muutoksia. Pääsääntöisesti pysyn siinä rajalla, että voin asiasta omatoimisesti suoriutua. Joskus Alman junnuiässä pohdin blogissa nuoren ja aikuisen koiran ruokintaa. Tällä hetkellä tuntuu, että silloin mentiin ihan pintaliitoa ja sen vuoksi halusin ottaa asian uudestaan esille. Monenlaiset luennot ja koulutukset on käyty koskien ruokintaa, joten nyt kokonaisuus on kenties hiukan kattavampi?

Kuva (c) Maukas.fi

Edelleen ruonkintatyylejä on monia ja jokainen niitä sitten muokkaa omalle koiralleen sopivaksi. Mutta mikä on sopiva ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Yhtä oikeaa vastausta tähän tuskin kukaan saa aikaiseksi, sillä jokainen koira on yksilö. Ruokintamallit ovat suuntaa-antavia ja kokeilut täytyy puhtaasti tehdä ajan kanssa. Koiran lihapitoinen ruokinta on kallista, vaikka miten päin asiaa tarkastelee. Toki paljon on myös omasta periaatteesta kiinni, mitä pitää tärkeänä ja mistä haluaa pihistää. Mutta oletuksena kaiketi on se, että esim. luonnonmukainen ruokinta kaikkine lisineen käy enemmän kukkaron päälle, kun pelkän nappulan syöttäminen. Ainakin omalla kohdallani asia meni näin. Tiesinpä ainakin tasan tarkkaan, mitä koirani saavat ja miten paljon. Laskin ja Katiskan taulukot olivat ahkerassa käytössä. Monenlaista on kokeiltu, joten tässä omia ajatuksiani erilaisista malleista.

NEU pohjainen ruokinta

NEU puhututtaa paljon suuntaan ja toineen. Kävin jokin aika sitten NEUn perustajan, Ilmari Virtasen luennolla ihan mielenkiinnosta kuuntelemassa. Ennen luentoa en ollut juurikaan syöttänyt omilleni kyseistä ruokaa, mutta tuote oli kumminkin entuudestaan tuttu. Luento käsitteli lähinnä koiran suolistoa ja sitä, että NEU ruokana jäljittelee susilta jo tutuksi tullutta mallia. Maitohappobakteerit kuuluvat myös isona osana tuotteeseen ja niistä luennolla paljon puhuttiinkin. Itse luotan maitohappobakteerien tehoon ja syötän kuureina myös omilleni. Luennon jälkeen olin kutakuinkin vakuuttunut siitä, että alan syöttämään NEUta, sillä olihan sitä täysravintona mainostettu. Alma söikin nappulan rinnalla kyseistä tuotetta, mutta kovin nihkeästi. Maistuvuus ei ollut sieltä parhaasta päästä edes valikoiman rasvaisimmalla ruualla. Vilmalle tuotteet maistuivat paremmin, vaikka Alma on valehtelematta kävelevä komposti. Aamuruokana meillä meni vaihtelevasti, mutta pääsääntöisesti en alkanut syöttämään. Sen jälkeen kun tutustuin raakaruokinnan saloihin, niin käsitys NEUstakin muuttui. Tarkemmin kuin tutustuin mm. tuoteselosteeseen, niin valmistaja ei ilmoittanut kalsiumin määrää, mikä on aika mielenkiintoista. Tuotteen ravintoarvo täysravintona oli mielestäni kovin kaukaa haettua, sillä paljon jäi puuttumaan.. NEU jäi meiltä unholaan, koska en siitä tykännyt, mutta tiedän koiria, jotka sitä pääsääntöisesti syövät ja näyttävät hyvältä.

Raakaruokinta ja 50/50 malli

Raakaruokinnassa tärkeintä on erilaiset lihat. Meillä meni pääsääntöisesti sika-nautaa, hevosta ja ajoittain broileria. Lihat, joita syötetään oli luuttomia. Tämän lisäksi meillä annetaan raakoja lihaisia luita päivittäin (kalkkunana kaulat, broilerin siivet yms). Isoja putkiluita tai vastaavia ei juurikaan anneta. Kalsium saatiin siis luusta, joten sitä ei tarvinnut antaa purkista. Tähän toki käy kananmunankuoret, kalkkijauhe tai jokin muu vastaava. Täysipainoiseen ruokavalioon sisältyi myös kala, sisäelimet sekä kanannmunat. Vatsan toiminnan varmistamiseksi meillä oli käytössä pellavarouhe ja ajoittain kasvissoseet. Tämän lisäksi tarvittiin ADE-vitamiinit, sinkki ja lohiöljy/auringonkukkaöljy, glukosamiinilisä ja merilevä + kerran viikossa maksaa. Kaapit tuntuivat pursuavan erilaisista purkeista ja pakastin oli täynnä lihaa. Alma oli koekaniinina tälle ruokintatyylille ja hyvin se saatiinkin toimimaan. Koira voi kokonaisvaltaisesti hyvin ja jätösten määrän väheneminen oli ensimmäinen silmiin pistävä muutos. Meillä onneksi pystytään syömään luita ja rustoja ilman että vatsa menee sekaisin. Tämä tyyli ruokkia tuntui ainakin omaan kukkaroon, mutta mitäpä sitä ei koiransa hyvinvoinnin eteen tekisi. Tämä tyyli vaatii ruokkijalta aikaa ja kärsivällisyyttä. Tai ainakin itse laskin Katiskan taulukon avulla koiran ruokinnan kohdilleen ja sitä noudatin muutamia kuukausia. Sitten tämä vain jotenkin jäi ja hankin energiapitoista nappulaa rinnalle.
  Tästä pääsemme aiheeseen 50/50 ruokintamalli. Siitä olen kuullut paljon positiivista ja sitä käytän tällä hetkellä myös itse kummallekin koiralle. Puolet nappulaa ja puolet rakaa, simppeliä siis! Meillä aamulla koirat saavat lihaisia luita (kalkkunan kaulat, broilerin siivet yms) ja illalla lihalla höystetyt nappulat. Itse en syötä nappulaa niin paljoa, kuin pussin kyljessä annetaan ymmärtää. Tässä tapauksessa annos on jo puolet pienempi, mutta voi olla ettei aina tule laitettua niinkään paljoa. Kummatkin saavat myös säännöllisesti lohta tai siikaa sekä kanamunia. Tämä malli on huomattavasti helpompaa ainakin itselleni, kuin täysin toteutettu raakaruokinta. Raakaruokinnan loppumiseen taisi olla yhtenä syynä myös omistajan laiskuus.. Tällä nykyisellä tyylillä taataan vitamiinit ja hivenaineet sekä samalla lihan osuus koiran päivittäisessä ruoka-annoksesta on tiedossa. Annan silti lisänä sinkkiä, maitohappobakteeria ja D-vitamiinia sekä meillä menee säännöllisesti Nutrolinin ja Yamegan öljyt. Vilma syö nappulana Barking Head's Bad Hair Day ja Alma Royal Canin Trail 4300.

Jos alkaisin laskemaan, että miten monia nappulamerkkejä olen koirilleni niiden elinaikana kokeillut, niin eipä riittäisi kummankin käden sormet laskemaan. Vaihteluja on tehty koirasta johtuneista syistä kuin myös omistajan ailahtelevan mielen vuoksi. Vilmalla tuntuu menevän mikä vain nappula, mutta Alman nappulavalinta on tuottanut melkoisesti harmaita hiuksia.. Alma on todella aktiivinen ja energinen koira ja tällä myös tarkoitan joka sanaa. Se tarvitsee hurjasti energiaa, koska kuluttaa ihan kaiken. Jotenkin tuntuu, että se kuluttaa jo pelkällä olemisella vaikka miten paljon. Sille on pakko syöttää nappulan ohella rasvaista lihaa, että jaksaa. Aikasemmin olin jo hermoromahduksen partaalla koiran tyhjän mahan oksentamisen kanssa, koska sitä tapahtui vaikka kello kaulassa kuljin ja pidin huolta ettei ruokintavälit veny liian pitkiksi. Se taas osaltaan vaikutti vireyteen ja selvästi teki närästysoireita, joka taas vaikutti ruokahaluun. Noniin, oravanpyörä olikin sopivasti valmis! Tämä laittoi miettimään nappulavalintaa uusiksi ja tulin siihen tulokseen, että vaikka olen aina vannonut, etten ikään tule koirilleni Royalin tuotteita syöttämään, niin kaupasta lähti ystävän suosituksesta Trail 4300 mukaan. Se on tosin ainut, mitä kyseiseltä ruokavalmistajalta suostun syöttämään. Olin jopa Royalin kuluttajaneuvontaan yhteydessä ja vaadin saada tietää, mitä säilöntäaineita ruuassa on käytetty, koska tuoteseloste ei sitä kerro. Kuluttajaneuvonnan vastaus ja itse tuoteseloste vaikutti hyvältä ja plussana korkea proteiini ja rasva. Alma on nyt syönyt kyseistä ruokaa lihalla höystettynä kuukauden ja kertaakaan ei ole oksentanut tyhjää mahaa. Turkki on todella upeassa kunnossa, polkuanturat pehmoiset ja jätökset parhaimpia ikinä. Tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä, että oli sitten miten tahansa herjattu ruokamerkki, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Saisin varmasti puolet halvemmalla vastaavaa ruokaa, mutta pidättäydyn kumminkin tässä, koska kokemukset ovat olleet nyt niin positiivisia. Alma jaksaa myös päivän mittaan touhuta kaikenlaista ja virtaa on vielä illallakin! Tästä opin, että jos naapurin koira syö pedigreetä tai luppaa ja voi kaikin puolin hyvin, niin hyvä niin. Se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle ja sen vuoksi on hurjan hankalaa alkaa suosittelemaan mitään ehdottomia vaihtoehtoja ruokinnan suhteen.

Miten te ruokitte koirianne ja onko tullut vastaan jotain todella hyvää tai vastaavasti jotain todella huonoa koskien ruokintatapoja tai jotain tiettyä tuotetta?

P.S Luvassa on kaiketi jo seuraavassa postauksessa jotain ihan uutta ja ihmeellistä, pysykääpä kuulolla!