Pariskunnan ensitreffit!

Näitä treffejä onkin jännityksellä odotettu! Alman juoksuja odotan helmikuun alkuun, joten ajattelin, että olisi kiva käydä sen kanssa tutustumassa Kamuun. Välimatkaa on noin 400km/sivu, mutta se ei meitä lannistanut. Eipä mennyt aikaakaan, kun saimme Kamun omistajan, Ronjan kanssa tapaamisen sovittua. Kamun olen viimeksi nähnyt joitain vuosia sitten ja Ronjaa nopeasti näyttelyissä, joten tapaaminen oli enemmän kuin odotettu. Pitkän välimatkan päätimme Alman kanssa puolittaa siten, että yövyimme pe-la välisen yön tampereella ja siitä lähdimme lauantai aamuna kohti Kellokoskea. Sielä olimme sopineet Ronjan kanssa tapaamispaikaksi Touhu & Temmellys nimisen koirien puuhamaan. Mitä etelämmäs matka ajautui, sitä sateisemmaksi ilma kävi. Miten voikaan olla tällaista tuuria, että sää sattui juuri tällaiseksi. No mutta eipä sekään menoa hidastanut, päinvastoin!

Autosta poistuessa vastassani olikin jo iloinen Ronja, olipa ihana nähdä pitkästä aikaa ja tällä kertaa oikein ajan kanssa. Käväisin katsomassa Kamua autossa ja sieläkin vastassa oli hyväntuulinen hännänheiluttaja, jolle kelpasi rapsutukset. Otettiin koirat autosta ja käytimme ne pienellä kävelyllä ennen meille varattua vuoroa puuhamaahan. Alma oli aluksi hiukan hämillään, että kuka kumma tämä nyt oikein on ja miksi se on niin tutun valkoinenkin. Kävelylenkki sujui pariskunnalta vieri vieressä kävellen ja välillä kuului jotain epämääräistä ääntelyä Alman puolelta, kun Kamu yritti tehdä takaosastoon tuttavuutta. Jep, nainen ei ole valmis ja siltä se kuulostikin.
Kävelylenkin aikana oli kiva nähdä se, että Kamu on juurikin keskikokoinen uros ja täten sopiva ronskin kokoiselle nartulle. Karvanlaatu pariskunnalla on kovin erilainen, Alma tasapaksu pötkö ja Kamulla huomattavasti pidempää. Ei sillä, pitkätukkia tässä ollaan näistä kahdesta odottamassakin!

Puuhamaan portit auki ja pariskunta kirmaamaan. Kamussa onkin Ronjan mukaan "luolamies" ainesta ja täten tarkoitusperät naisen läsnäololle on varsin selvät. Alma oli sen verran hämillään Kamun otteista, ettei laittanut vastaan kyllä yhtään. Pienten sateen siivittämien mutapainien jälkeen suunnattiin leikkimään. Pääsin leikittämään Kamua oikein kunnolla ja olin kovin tyytyväinen sen otekäyttäytymiseen ja tapaan leikkiä. Se vaati hyvin haukulla, vastusti ja saalisti. Hienoa oli nähdä myös sen periksiantamattomuus kiinni pultatun renkaan kanssa, joka roikkui ilmassa. Se olisi varmaan koko loppupäivän roikkunut siinä, jos olisi itse saanut päättää. Pariskunta juoksenteli lelujen kanssa ympäri aluetta ja Almakin sai sen kutosvaihteen päälle. Korvat luimuun, muutama leikkiinkutsuhyppy ja täysiä pakoon joku lelu suussa. Se mitä sade ja kura saa valkoisessa koirassa aikaan, on jotain noh.. aika järkyttävää. Mutta se kertoo vain siitä, että hauskaa on ollut!

Kuva: Ronja Nieminen

Kuva: Ronja Nieminen

Rallittelun jälkeen meitä taisi olla neljä tyytyväistä tyyppiä. Koirat tulivat hyvin toimeen ja kaiken näkemäni jälkeen olen erittäin hyvillä mielin. Kamu on juuri sitä, mitä valkkariuroksessa toivon. Kiva pakkaus avoimmuutta, tasapainoisuutta ja halua tehdä asioita. Tämä prosessi onnistuessaan tuo varmasti mukavia koiria monenlaiseen harrastamiseen kuin myös kaveriksi lenkkipolkujen varrelle. Se, että auton mittariin tuli reipas 800km lisää tämän tapaamisen vuoksi, oli kaiken sen arvoista. Sitten kun h-hetki on käsillä, niin pariskunta varmasti muistaa toisensa.
Pentuvaraukset tähän pentueeseen tuli nopeasti täyteen. Uudet kotiehdokkaat ovat käyneet jos jonkinlaisen "lähtötasotestin" kanssani puhelimitse ja vastailleet jopa typeriltä kuulostaviin miljooniin kysymyksiin kiitettävästi. Nyt jos koskaan haluan olla varma siitä, mitä olen tekemässä. Voin onneksi helpotuksesta huokaista, sillä pentuja pääsee varmasti parhaisiin mahdollisiin koteihin!

Alla kuvia Almasta, jonka ulkonäöstä ei kovin kauas voi erehtyä sen suhteen, että onko ollut hauskaa. Kaksi alinta kuvaa nappasi Ronja.

Iso kiitos Ronja, että saimme nähdä Kamun ja tutustuttaa pariskunnan toisiinsa. Nyt jäädään jännityksellä odottelemaan, että mitä alkuvuosi tuo meille tullessaan <3

Kunnon koulutuksella valmiudet hoitaa lihaksistoa

Tästä aiheesta ei voi ikään kirjoittaa liikaa, joten laitetaanpa ajatukset tekstin muotoon. Tässä syksyn aikana ihmiset ovat taas heränneet siihen ajatukseen, että koiria voisi käyttää lihashuollossa. Kesän kattava kisakausi tai muuten aktiivinen kausi on jättänyt jälkensä koiran lihaksistoon. Miksi tähän ajatukseen herätään usein ryppäänä eikä tasaisin väliajoin? Voi kun jotenkin saisi taottua koiransa kanssa harrastavan ihmisen päähän sen tosiasian, että silloin tällöin ei riitä, vaan siihen tarvitaan jatkumo, joka kattaa mieluusti ainakin kolme lyhyen ajan sisällä tehtyä käsittelyä. Silloin siitä on vastaavaa hyötyä. Viime aikoina hierottavia on käynyt ja suurin osa on saanut kotiläksyksi ottaa yhteyttä, kun pääsee kalenterin luo ja varaamaan seuraavan käsittelyn ajan. Onko sitä itse liian tarkka koiristaan ja niitä hieroo ja vääntelee liikaa, koska eivät ne tunnu tällaisilta, vaikka niillä harrastetaankin kaikenlaista. Syynä kenties juurikin se jatkumo.

Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen aiheeseen, sillä on olemassa hierojia ja "hierojia", kunnon koulutuksella ja "kunnon koulutuksella". Viikonloppukurssit ja vuoden mittaiset viikonloppukoulutukset ovat yleistyneet ihan hurjasti. Syynä on varmaankin puhtaasti se, että ala kiinnostaa entistä enemmän ja koiriin ollaan valmiita satsaamaan huomattavasti enemmän kuin ennen. Näillä pääsee jokainen koiranomistaja kivaan alkuun ja perusotteilla voi hieroa ihan hyvin, mutta ongelmien edessä kuuluu ottaa yhteys alan ammattilaiseen. Itse en pidä arvossaan mitään viikonloppukoulutuksia ongelmien ratkomiseen, koska niiden aikana on täysin mahdotonta saada ne tiedot ja taidot anatomiasta ja fysiologiasta, joilla pystyy hoitamaan sen eläimen hyvällä omallatunnolla ja osaamisella. Muistan omasta kouluajastani 2008-2009 kirkkaasti sen, että 10 kuukautta opiskeltiin ma-to ja pe etänä ilman kesälomia. Opiskelu oli intensiivistä ja mikäli et ollut kiinnostunut, niin tipuit auttamatta porukasta. Koulutuksen nelinumeroinen hinta antoi kummasti potkua jokaiseen päivään. Opiskelin ensin hevoset kokonaisella koulutuksella ja siihen rinnalle koirat lyhyemmällä menetelmällä. Tämänkin jälkeen vielä vaihtoehtohoidot koulun ulkopuolella niin hevosille kuin koirillekin. Ensimmäisenä koulupäivänä lyötiin käteen hevosen reisiluu, josta origot ja insertiot (lähtö -ja kiinnityskohdat) seuraavan päivän tenttiin. Tätä oli joka viikko käyden läpi jokaisen luun ja luussa olevat pienet kohdat/kyhmyt. Hierojan on tiedettävä tarkasti jokaisen lihaksen tehtävä ja mikä/mitkä sitä hermottavat, että voi hoitaa monipuolisesti. Oma koulutukseni oli erittäin laaja ja monipuolinen. Saan ylpeänä seistä tässä ja todeta, että selvisin siitä ja sain parhaan mahdollisen opetuksen. Tähän ei viikonloput vain yksinkertaisesti riitä ja jos ne laitetaan riittämään, niin mennään kyllä todellakin harppoen jolloin paljon oleellista jää oppimatta. Tästä voi joku saada väärän käsityksen, tässä ei katkerana suu vaahdossa paasata, vaan pointtina se, että asia pitää osata tehdäkseen sitä kunnolla. Niin, että siitä hoidettava eläin saa sen KUNNOLLISEN avun. Jokainen saa kouluttautua juuri niin vähän tai paljon, kun näkee parhaaksi. Omalta osaltani haluan koko ajan pysyä ajan hermoilla ja oppia uutta, joten jatkokoulutus mahdollisesti suuntautuu jossain vaiheessa tulevaisuutta Turkuun ja Diplomi urheilukoirahierojan opintoihin. Nähtäväksi jää toteutuuko haave koskaan, mutta sen mukaan mennään, että siihen olisi mahdollisuudet.

Koirahieroja ei ole mitenkään nimikesuojattu ammatti ja sitä nimitystä voi käyttää kuka tahansa itsestään. Tässä on se ongelma ja asian ydin. On ihmisiä, jotka panostavat opiskeluun ja ovat valmiita maksamaan tuhansia kunnon koulutuksesta. Näin he valmistuvat koirahierojiksi, joka ei kumminkaan eroa ammattinimikkeestä siitä ihmisestä, joka on viikonloppukoulutuksen käynyt. Kumpikin pitävät vastaanottoa, kumman valitset oman koirasi kohdalla? Sitä minäkin. Minulle on toisaalta sama missä ihmiset hevosiaan tai koiriaan käyttävät hoidettavana, mutta jatkossa on hyvä varmistua hierojan koulutustaustasta ja siitä, että riittääkö pätevyys ongelmien ratkaisemiseen.
  Koulussa opetettiin jo ensimmäisinä päivinä, että hieroja EI TEE DIAGNOOSEJA. Koska me emme ole eläinlääkäreitä, joiden tehtävä se on. Me hoidamme sen, mihin meidän rahkeet riittää ja ohjaamme esim. eläinlääkärin vastaanotolle, mikäli epäilemme jotain, mihin meidän osaaminen ei riitä. Tämä pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta valitettavasti nykypäivänä se ei sitä ole. Me emme tulkitse esim. röntgenkuvia tai muita asiakirjoja. Koska se ei kuulu hierojille. Me emme ota kantaa hierottavan koiran lääkityksiin tai muihin asioihin, jotka hoitaa eläinlääkäri. Tässä asiassa olisi paljon petrattavaa, sillä se antaa meistä ihan väärän kuvan. Oravanpyörä on valmis, kun joku tekee osaamattomuuttaan vaikka rangan osalta diagnooseja. Ranka on niin monimutkainen osa koiraa, että vain osaava eläinlääkäri tekee ne diagnoosit. Ja kaikesta muustakin, ei me. Näitä hierojien tekemiä "tuomioita" on jo ärsyttävä lukea joka tuutista. Se ei ole osaamisen mittari, vaan on oltava ammatillinen ja tehtävä mikä omalle alueelle kuuluu. Jos eläinlääkäri määrää koiralle hierontaa ja lihaskäsittelyä, niin me teemme sen juuri ohjeen mukaan. Emme ala sooloilemaan ja etsimällä etsimään, jotain jolla voimme kenties päteä omaa ammattitaitoamme. Me olemme näiden eläinten vuoksi oppimme hakeneet ja meidän tehtävä on toimia niiden parhaaksi. Näin toimii kunnollinen hieroja, jonka ammattitaito ei tarvitse ylimääräisiä pönkityksiä näyttääkseen omaa osaamistaan. Asiakaskunta ja tyytyväiset asiakkaat puhuvat puolestaan.

Innostus asian saamiseen tekstin muotoon lähti tuttavani kautta, jonka kanssa keskustelimme pitkään aiheesta. Hänen luvallaan voin tämän tarinan kertoa. Hän on itse koira-alan ammattilainen ja käytti koiraansa uudella ulkopuolisella hieronnassa oman sen hetkisen tilanteensa vuoksi. Yhdellä kädellä hieronta on jokseenkin hankalaa. Hieroja löysi kyllä koirasta jumeja, mutta että niska ja rintarangan alue olivat kuulemma ihan tukossa ja rangassakin jotain sanomista. Lumbosakraalistenoosiakin epäiltiin venyttelytavan ja istuma-asennon johdosta. Hieronnan päätteeksi annettiin "tuomio" agilityn lopetukseen ja jonkun ei-niin-rasittavan lajin harrastamiseen. Tuttavani kertoi, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisellä hierojalla, sillä koiralla on operoitu polvi joskus aikaa sitten ja sen vuoksi lanne vetää usein tukkoon toispuoleisesta liikeradasta johtuen. Viikkoa myöhemmin niskassa eikä rintarangassa nikamakäsittelyssä löytynyt mitään ja lihaksisto oli hyvässä kunnossa puhumattakaan mistään lumbosakraalistenoosista, josta koiralla on magneettikuvat vuoden takaa.
  Tässä hyvä esimerkki siitä, kun diagnooseja tekee joku muu, kun eläinlääkäri. Tällainen toiminta antaa niin väärän kuvan ja toivon todella, että se loppuu. Jokainen alan ammattilainen kun pysyisi omalla osaamisalueellaan, niin eläimet saisivat paljon isomman hyödyn kokonaisvaltaisesti.

Kiitos, olen puhunut.

Viikkojärjestys uuteen muottiin

Niin vain kävi, että kalenteri käännettiin ihan totaalisen ympäri ja suunniteltiin koirille vähän monipuolisempia puuhia. Muutos näkyy ennen kaikkea käyttäytymisenä kotona, jolloin Almakin näyttää väsymisen merkkejä. On oikeastaan ihanan rauhallinen mieli lähteä töihin, kun kukaan ei vingu perään ja tiedän, että kotona suurimmaksi osaksi nukutaan. Aivotyöskentelyyn olemme panostaneet nyt suurimmaksi osaksi ja se alkaa kivasti tuottamaan tulosta. Keskittymiskyky alkaa kasvamaan ja sen mukana myös vaatimustaso. Näissä toteamuksissa viittaan Almaan, sillä Vilmalle kaikki on ollut jo aikaa sitten varsin selvää. Se tulee, tekee ja lähtee. Tämä nuorempi toveri ei ehkä ihan vielä, mutta luotto on kova.
  Muutama viikko sitten täällä päin suomea oli lumet sulaneet metsistä, joten päätettiin antaa nenälle töitä. Vuoden ensimmäisen, noin vajaan puolen kilometrin verijäljen jälkeen Alma oli kyllä väsynyt. Se eteni hitaammin, kun yleensä ja oli kovin keskittynyt. Työskentely oli tarkkaa ja vaikka vauhtia olisi saanut olla lisää, niin en halunnut vielä puuttua mihinkään. Halusin antaa sen työskennellä itsenäisesti. Makaukset merkkasi hyvin ja loppua kohti eteni jo sujuvammin. Kaadosta oli kiinnostunut ja kantoi sen tielle. Nyt odotellaan lumien totaalista sulamista ja jatketaan harjoituksia siitä, mihin jäimme.

Maastolajeilla jatketaan, sillä esineruutua ollaan otettu ainakin kerran viikkoon. Lyhyet ja intensiiviset pistot ovat olleet teemana ja se on toiminut ihan kivasti. Ensimmäisen esineen kanssa otetaan vauhtia, jonka jälkeen autoon. Sitten kaveri vie maastoon kaksi esinettä ja koira autosta linjalle. Esineet löytyvät vaihtelevalla menestyksellä, mutta pääsääntöisesti nopeasti ja luovutus on alusta saakka ollut hyvää. Almalla ei juurikaan ole väliä, että onko maastossa pehmoinen vai kova esine, kaikki kyllä nostetaan. Ainut kirosanoja aiheuttava pienen pieni juttu on tuo rallattelu pitkin ruutua.. Sekin onneksi on jo jäämässä vähemmälle. Sen olen huomannut, että koira on tuotava erittäin hyvässä hallinnassa linjalle ja valmisteltava hyvin, koska muuten 35kg räjähtävää voimaa sinkoaa kaikkiin ilmansuuntiin.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tottis! Siihen on nyt panostettu kyllä erittäin kiitettävästi. Hallilla pyörii joka viikko tottisryhmä hyvän ohjaajan vetämänä, jossa ollaan mukana ja kerran viikossa pyrin käymään ihan omatoimisesti treenailemassa läksyjä. Paljon ollaan taas menty eteenpäin ja pystyn vaatia Almalta huomattavasti enemmän asioita. Kiva, ettei aina tarvitse mennä ns. perse edellä puuhun ja todeta, että postimerkkien keräily olisi vähemmän stressaavaa. Innostava ohjaaja on saanut meissä taas kunnon draivin päälle ja sellainen pieni kutina on, ettei se ihan helposti lopahda!

Joku varmaan ihmettelee tässä vaiheessa, että missä Vilma on? Miksi kuvat on vain Almasta? Vilma voi erittäin hyvin ja treenailee myös ajoittain tokoa ja käy verijäljellä. Olen vain tullut sen verran varovaiseksi sen kanssa, että treenailen sen kanssa ihan kahdestaan ilman Almaa. Meillä on Vilman kanssa ihan omat juttumme ja haluan antaa sillekin omaa aikaa. Lenkitän Alman mielummin jonkun muun yhtä riehakkaan toverin seurassa, ettei se pura Vilmaan energiaansa. Haluan ennakoida mahdollisimman tarkasti kaiken, ettei turhia loukkaantumisia pääsisi tapahtumaan. Pieniä kolhuja jalkaan on tullut innostumisen seurauksena ja itse on tehnyt silloin mieli pyörtyä.. Mutta jalka näyttää kestävän yllättävän koviakin otteita, joten hyvillä mielin suunnataan eteenpäin. Kaapissa on toki aina varalta särkylääkettä, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Leikkauksesta on tosiaan nyt tämän kuun lopussa puoli vuotta.. mihin tämä aika oikein menee? Lihakset alkavat taas muodostua oikeisiin paikkoihin ja liikeradat alkavat palautua. Hyvä lihashuolto on edelleen iso osa meidän arkea unohtamatta säännöllistä rankahuoltoa. Vilma oli ihan lentoon lähdössä, kun pääsi pitkästä aikaa hallille treenaamaan ruutua ja tunnistusnoutoa. Ihana nähdä se taas täynnä elämää kaikkien vastoinkäymisten jälkeen!

Alma tosiaan saa painia kokoistensa seurassa ja niitä meidän kaveripiiristä onneksi löytyykin kivasti! Ei tuon aktiviteettitason koira tule miksikään pelkistä remmilenkeistä tai yksin juoksentelusta vapaana.. se vaatii pientä kirittäjää ja painitoveria. Viime aikoina yksi Alman lukuisista poikaystävistä onkin ollut mukana tarjoamassa treeni -ja leikkiseuraa omistajansa Pian kanssa. Saksanpaimenkoira Rähinä on kyllä niin samalla huumorintajulla varustettu, kuin Almakin. Siksi niillä varmaan sujuukin leikit niin hienosti!

Alla uudella kameralla räpsittyjä kuvia. Jos kiinnostaa, niin Facebookista löytyy nimellä Essi Perttula Photography sivut, josta tykkäämällä pääsee seurailemaan kaikkea asiaan liittyvää. Alla kuvissa komeilevat Rähinä sekä ystäväni Katjan koirat Tuffo ja Tilda.
Viralliset kuvasivut löytyvät täältä!

Mitäpä tykkäätte uusista kuvista?

Viime vuoden ahertajat

Ihan aluksi, hei teitähän on jo 140 lukijaa ! Ihan mahtavaa, että meidän tekemiset kiinnostavat!

Vuosi 2016 oli melkoisen tapahtumarikas kaikin puolin. Tuli koettua koiraharrastusrintamalla melkeinpä kaikki tunteet laidasta toiseen. Ehkäpä suurin saavutus oli se, että Alman kanssa sain kaikista peloista huolimatta korkattua koekentät. Alma on koira, joka täytyy nähdä, että voi ymmärtää puoliakaan tästä blogista.. ja varsinkin harrastuspainotteisista postauksista. Oma tahto on ollut vuoden voimasana. Neiti voi nimittäin päättää, että rapsutetaan esimerkiksi mahaa ensin ja sitten voimme keskustella siitä, mitä täytyisi tehdä. Katsotaan arvioiden kulmien alta ja odotetaan vaikka koko päivä, että palvelusväki voi suorittaa rapsutukset loppuun. Sitten on se toinen ääripää.. se, joka puskee päälle yleensä aamulla klo.6, kun täytyisi tulla sisälle aamutoimiltaan ja jäädä kiltisti työpäivän ajaksi kotiin. Kiristys, uhkaus ja lahjonta ovat kadottaneet merkityksensä jo kauan aikaa sitten. Jos arvon neitiä pyytää sisälle 5:55, niin hommat ulkona on vielä sen verran pahasti kesken, että asioiden toimittamiseen tulee yhtäkkiä minuutteja lisää johtuen aamuhepuleista. Tämä tietää sitä, että kaasujalka töihin on jostain kumman syystä hiukan painavampi. Kaavoihin kangistunut, mutta silti niin huvittava pakkaus. Silmät kertovat silti viisaudesta ja halusta ymmärtää, vaikka jekut ovat koko ajan mielessä. En muista Vilman olleen koskaan tällainen.. se oli kiltti ja teki aina kaiken mitä pyydettiin. Se ei ikään saanut aikaan sitä tunnetta, että silmät täytyisi olla selässäkin. Mutta en valita, päinvastoin nautin näin eloisasta koirasta, jolla on pilkettä silmäkulmassa!

Tästä pääsemme siihen, että kaikki viime vuoden saavutukset harrastusrintamalla ovat olleet työvoittoja ja olen oppinut nauttimaan onnistumisista. Tänä vuonna suuntaamme entistä varmempana jälleen kisakentille uutta oppien. Syy siihen, miksi tänäkin vuonna on asetettu realistiset tavoitteet, on se, että kuuluimme kirkkaasti viime vuoden ahertajiin omassa kennelkerhossamme. Kauhavan Kennelkerho palkitsi viime vuoden menestyjiä monessa eri kategoriassa ja niin vain kävi, että Alman nimi komeili niistä kahdessa.. ja vieläpä ensimmäisenä! Ilmoittauduimme kilpailemaan Vuoden Tokokoiran sekä Vuoden Palveluskoiran tittelistä. Tokokoirakisaan pääsimme lyömään tulokset pöytään kolmesta 1. tuloksesta, kolmesta KP:sta ja koulutustunnuksesta TK1. Tämä riitti kirkkaasti kisan voittoon kahdenkymmen pisteen erolla. Palveluskoirakisaan otimme osaa BH kokeella ja pääsimmekin hienosti jaetulle 1. sijalle. Täten siis Alma on Kauhavan Kennelkerhon:

VUODEN TOKOKOIRA 2016

VUODEN PALVELUSKOIRA 2016 (jaettu 1.)

Tuo vuoden tokokoiran titteli lämmittää mieltä erittäin paljon, sillä töitä on tehty ja samalla näytetty, että valkoinenpaimenkoira on sittenkin varsin kiva harrastuskoira muiden värillisten joukossa!

Muitakin ilonaiheita on kerrottavana, sillä kävimme 8.2 Alman ensimmäisessä virallisessa silmätarkastuksessa Seinäjoen Evidensiassa. Vähän tietysti jännitti, mutta arvelin sieltä terveen paperit tulevan. Alma porhalti sisään tutkimushuoneeseen ja nousi pyynnöstä itse matalalle tutkimuspöydälle. Siinä se istui hienosti koko ajan ja pimeä huone ei tuottanut mitään ongelmia. Niinhän siinä sitten kävi, että silmät olivat erittäin siistit ja siitä maininta: Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia! Hieno juttu! Oli muuten mielenkiintoista kuunnella tutkittavien silmän osien nimiä, sillä tein aiheesta koulussa laajan opinnäytetyön. Ymmärsin taas paremmin biomikroskoopin ja oftalmoskoopin toimintaa sekä silmätarkastuksen yleisiä käytäntöjä näin muuten. Paljon sai myös iloinen nuoleskelija kehuja asiallisesta käytöksestä täysin uudessa tilanteessa. Vielä illallakin tipat vaikuttivat sen verran paljon, että Alman silmät olivat pelkät mustat pallot. Jotenkin huvittavan näköiset!
  Ensi viikon perjantaina on luvassa lisää terveystutkimuksia, kun Almalta kuvataan selän osalta spondyloosi. Spondyloosin ollessa puhdas, suuntaamme piakkoin luonnetestiin. Se päivä sinetöi alustavat suunnitelmat, että onko meillä ensi vuonna pentuja. Uros on nyt tiedossa ja siitä kerron lisää sitten, jos asiat etenevät halutulla tavalla.

Kuvauskalustokin koki uudistuksia viikko sitten, sillä ostin kauan haaveilemani rungon. Nyt rungon virkaa toimittaa Canon EOS 7D Mark II ja voi että, kun tykkäänkin siitä! Tästä eteenpäin postauksessa esiintyvät kuvat on otettu uudella rungolla. Toki sen käyttö vaatii vielä vähän opettelua, mutta senhän takia valokuvausta harrastetaan -että voidaan jatkuvasti olla parempia ja ilmaista itseään kuvien kautta monipuolisemmin.

Monipuolisen liikunnan tärkeys

Hierojan näkökulmasta tulee tarkasteltua paljonkin koiria ja niiden liikkumista. Erityisesti fyysisen kunnon ohella kiinnostaa myös henkinen puoli. Koira on luotu liikkumaan ja sen vähyys näkyy ihan kokonaisvaltaisesti. Useimmiten kuulee puhuttavan, että pentua säästellään liialta kulumiselta sillä, että sen liikuntaa rajoitetaan. Itse olen sitä mieltä, että mitä enemmän pentu saa vapaata liikuntaa, niin sitä monipuolisemmin sen lihaksisto kehittyy. Rasittamalla kroppaa saadaan se kestämään paremmin heti pienestä pitäen. Koiran peruskuntoa aletaan rakentaa jo kasvuaikana, joten nuorelle koiralle tulisikin järjestää vaihtelevasti aerobista että anaerobista liikuntaa riittävästi ja monipuolisesti. Suhteettoman pitkät remmilenkit ja riehumiset isompien kanssa saattavat altistaa monille ongelmille, mutta siinäkin maalaisjärjen käyttö on enemmän kuin sallittua. Levon ja rasituksen suhteelle on löydettäsä se kultainen keskitie. Itse olen tarjonnut kummallekin koiralle mahdollisimman monipuolista liikuntaa heti pienestä asti. Liikkuminen erilaisissa maastoissa ja pinnoilla saa ne huomioimaan myös kropan käyttöä. Kropan käyttöä on varsinkin Alman kanssa treenattu paljon, sillä se on pitkärunkoinen ja takapää ei ole aina tarpeeksi aktiivinen. Erilaiset pyörimiset esim. etujalat sangon päällä auttaa hahmottamaan takapään käyttöä kumpaankin suuntaan. Tästä on ollut hurjasti apua tokossa perusasennon vaihdoissa ja seuraamisen käännöksissä.

Miten meillä nykyään toteutetaan koirien liikuntaa ja pidetään mieli virkeänä? Meillä pääpaino on aina vapaassa liikunnassa, aina. Joka päivä koirat pääsevät liikkumaan metsään vapaasti ja saavat omien voimavarojensa mukaan sielä toteuttaa itseään. Jos treenit ovat samana päivänä, niin sitten pyrin vähän jarruttelemaan yletöntä riehumista. Vilman kanssa on tullut kokeiltua paljon erilaisia harrastusmuotoja, jossa sekä ohjaaja, että koira saavat olla vauhdissa. Näistä ensimmäisenä tulee talvisin mieleen hiihto ja kesällä juoksu. Alman kanssa meno on vielä sen verran vauhdikasta, että uudet lajit vaativat jonkin verran opettelua. Kaiken liikkuvan perään sännätään vielä sen verran voimakkaasti, että siinä voi ohjaaja tulla suurella todennäköisyydellä räsynukkena perässä. Meillä kumpikin koira vetää mielellään pyörää. Vilma on jo vanha konkari, mutta Alma on päässyt pyörän eteen vetovaljaiden kanssa vasta pari kertaa ja on oikein kivasti ymmärtänyt jutun.

Tähän alle olen koonnut kaksi videota, joissa ensimmäisessä pääsette näkemään meidän peruspäivää. Aamu alkaa ulkoilulla, jolloin usein leikitään ja tehdään jotain pientä teknistäkin juttua. Pyrin käyttämään aamulla intopiukean koiran mielentilaa hyväkseni esim. seuruussa, jolloin vire on parhaimmillaan ja palkkautumisesta nautitaan suunnattomasti. Kyllä siitä muutenkin nautitaan, mutta aamuisin erityisesti. Alma on yleensä se, jonka kanssa tätä teen, koska Vilma on vaikka suoraan unesta herätettynä valmis töihin. Se ei paljon sytyttelyjä yleensä kaipaa. Huomiona se, että video ei ole opetusmateriaalia kellekkään ja sisältää varmaan paljonkin virheitä, mutta tässä on eirtyisesti haluttu tuoda esiin iloinen tekeminen ja yhteistyö.

Toisella videolla pääsette näkemään Almaa treenaamassa pyörän vetoa. Vedettävä matka oli noin kolme kilometriä, minkä tuon ikäinen ja kokoinen koira jaksaa hyvin. Usein tuon lenkin jälkeen Alma lähtee rallittamaan Vilman kanssa tai keksii itselleen pallojen kanssa tekemistä. Ei siis tunnu missään. Alman kanssa ollaan alettu vasta jokin aika sitten totutella vetämiseen, koska se on kumminkin vielä nuori ja kehittyvä koira. Tällä hetkellä luusto on kasvunsa kasvanut ja seuraavaksi aletaan kerätä massaa oikeisiin paikkoihin, joten nyt oli hyvä aika aloittaa voimaharjoitukset. Toki pidän mielessä, että koiraa ei ole vielä kuvattu, joten harjoitteet pidetään maltillisina ja ehdottomasti koiraa miellyttävinä. Pyöräillessä mennään jokaista askellajia ja videolla olevat vauhdikkaammat pätkät ovat olleet lyhyitä ja intensiivisiä sekä palautteluun käytimme suuren osan paluumatkasta. Tämäkään video ei ole opetusmateriaalia ja sekin sisältää varmaan paljon sellaista, minkä joku muu tekisi toisin. Mutta näin meillä, hyvin on pärjätty ja koko porukka on pysynyt iloisena! :)

Mitäpä olitte mieltä videoista? Entä miten te liikutatte koirianne ja pidätte mielen virkeänä?