maanantai 3. maaliskuuta 2014

Muutama sana koiran lihashuollosta

Mikä voisikaan olla kauniimpaa katseltavaa, kun puhtaasti ja iloisesti liikkuva koira? Ihmisen asettamat tavoitteet varsinkin nykypäivän työkoiralle ovat vaativat. Yhä enemmän vastuullinen koiranomistaja vie koiraansa hierojan, osteopaatin tai muun alan ammattilaisen käsittelyyn. Hyvä niin, sillä nykyään on olemassa paljon ammattitaitoisia ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita koirien lihashuollosta. Itse kuulun ehdottomasti ihan ammattinikin vuoksi siihen ryhmään, joka haluaa koiralleen vain ja ainoastaan parasta. Hevoshierojana myös koiran anatomia ja fysiologia on tullut tutuksi. Tästä johtuen hieron ja huollan Vilmaa säännöllisesti, vaikka sillä ei ole mitään esiin tulleita ongelmia lihaksiston kanssa. Toki silläkin on jumeja, mutta ne saadaan aika helposti auki. Niskan ja kaulan seutu sekä samalla lapa tuntuu olevan tokokoiralla se vitsaus. Hyvä käsittely ja venytykset aukovat mukavasti nämäkin paikat ja meno voi jatkua! Haluan ehdottomasti, että Vilma pysyy mahdollisimman pitkään elastisena ja liikkuminen tuo sille nautintoa.


Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten verrytellään ja palautellaan. Aikaisemmin alkuverryttely oli riehumista patukan kanssa tai jotain muuta yhtä älytöntä. Nykyään tehdään pieni kävelylenkki ja muutamat hölkkäpätkät, että saadaan lihakset hereille tulevaa suoritusta varten. Loimea tulee ajoittain käytettyä varsinkin talvella.
Loppuverryttely onkin sitten lihaksiston hyvinvoinnin kannalta jopa tärkeämpää kuin alkuverryttely. Valitettavan usein tästä luistetaan.. syyllistyn siihen myös itse! Hyvän loppuverryttelyn laiminlyönti aiheuttaa sen, että elimistöön jää kuona-aineita, jotka aiheuttavat lihasjumeja. No mikä on sitten hyvä verryttelyaika? Itse käytän verryttelyyn 15 minuuttia ennen ja jälkeen treenin. Tässäkin on merkitystä sillä, mitä lajia treenataan. Sanomattakin lienee selvää, että suojelukoira verryttelee puolet kauemmin, kuin tokokoira.

Mistä sitten huomaa, että kaikki ei ole kunnossa? Usein kuullaan puhuttavan, että sitten kun koira lopettaa omaehtoiset venyttelyt esim. noustessaan, niin sitten on syytä epäillä lihasjumeja. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, jos koira nuolee toistuvasti esim. kyynäriään, selkää tai tassujaan. Tällöin kyseessä voi olla kipu, jota koira yrittää lievittää. Koirat ovat yksilöitä ja viestivät kivusta eri tavalla. Toinen sietää enemmän kun toinen. Itse puutun pienimpiinkin asioihin, kuten jonkin jalan lyhempi askel, vino liikkuminen jne. Vetohommissa Vilma poikitti aluksi aika pahoin. Se kulki kuin pohkeenväistöä, jolloin otin sen pikimmiten käsittelyyn. No lapahan sielä oli jumissa, joka saatiin onneksi hyvin auki. Seuraavalla kerralla liikkuminen oli huomattavasti suorempaa. Vetäminen on muuten saanut aikaan Vilmalle upeat rintalihakset!

Hyvän lihaskunnon saavuttamiseen ei ole poppakonsteja, vaan se saavutetaan monipuolisilla harjoitteilla, tarpeen mukaisella ravinnolla ja levolla. Lisänä voidaan käyttää erilaisia hoitoja, joita löytyy ihan laidasta laitaan esim. sähkö, akupunktio, akupainanta, klassinen hieronta jne. Hyvä lihaskunto edesauttaa koiraa toimimaan vaihtelevissa olosuhteissa ja lajinomaisissa ympäristöissä. Tasapainoisesti kasvanut koira, jolla on hyvä lihaskunto ja joka on liikkeiltään moitteeton, on varma menestyjä näyttelykehissä. Itse ajattelen, että hyvä peruskunto liitettynä hyvään lihashuoltoon on tie terveeseen ja pitkään elämään. Hyviä lihaskunnon harjoittajia, joita itse suosin ovat uiminen, hangessa kävely, vetäminen, erilaisilla alustoilla kävely, mäkikiipeily yms.



Valitettavan paljon nykypäivän koirat sairastavat tuki -ja liikuntaelinsairauksia. Osa on jo nuorena niin rikki, että ihan hirvittää. Tämä saa taas osaltaan pohtimaan jalostuvalintoja.. voisiko niissä alkaa ajattelemaan enemmän rodun terveyttä? Pitkät tittelilistat vailla hyviä terveystuloksia tuntuvat olevan tällä hetkellä se in. Kunhan vain saadaan pentuja, joita myidä. Hyvän ja terveen lihaskunnon perustana toimii ennen kaikkea rakenne. Mitä sitten kukin pitää terveenä rakenteena..? Siitä on varmaankin niin montaa mielipidettä, kun on koirarotuja.




Seuraavan kerran, kun näet koirasi liikkuvan vapaana, niin katsele sitä tarkkaan. Katso miten se käyttää kroppaansa ja seuraa löydätkö jotain poikkeavaa. Harjaantunut silmä näkee jo kauas, missä on vikaa. Aloittelevalta tutkijalta voi mennä tovi jos toinenkin, ennen kun silmään pistää yhtään mitään. Toki se on tavoiteltavaa, ettei mitään epämääräistä näkyisi. Jos kumminkin epäilet, että jokin saattaisi olla vinossa, niin älä epäröi ottaa alan ammattilaisiin yhteyttä. He auttavat enemmän, kuin mielellään. Ainakin siksi minä opiskelin eläimistä itselleni ammatin! Jos aihe kiinnostaa vähääkään, niin kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen. Itse käytän pääsääntöisesti näitä kahta kirjaa koulumateriaalin ohella koiran hyvän lihaskunnon ylläpitämiseen.



Jos aiheesta tulee mieleen jotain kysymisen arvoista, niin laita kommenttia tulemaan.
Monipuolista treeniä, lihashuoltoa, hyvää ruokaa ja lepoa -siitä on terve ja hyvinvoiva koira tehty!


4 kommenttia:

  1. Voiko tämmönen tavallinen tallaaja opetella hieromaan koiraansa itse? Vai voiko osaamattomuudellaan aiheuttaa lisää haittaa? Onko esim jokin perus liike millä voi aloittaa? Tulin tässä todellakin miettineeksi ihan kunnolla noiden omieni lihaskuntoa ja haluan pitää sitä yllä. Marssin kirjastoon nyt lainaamaan aiheesta kirjoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki voi opetella ja se on erittäin suotavaa! Noissa mainitsemissani kirjoissa on erittäin hyvin selvitetty hieronnan perusteet. Kannattaa opiskella kirjoista ainakin aluksi suurimmat lihakset, jolloin tietää niiden merkityksen koiran rakenteeseen ja liikkumiseen. Normaalilla hieronnalla on hankala saada aikaan mitään haittaa, venyttelyissä täytyy muistaa, että nivelet ovat samansuuntaisesti. Hieronta ei ole mitään rakettitiedettä, joten ihan maalaisjärjellä voi suorittaa kokonaisvaltaisen kotihieronnan. Anatomian tuntemuksesta on hyötyä. Tsemppiä lihashuollon opiskeluun! :)

      Poista
  2. Hyvä ja asiantunteva kirjoitus! Oman koiran kehoon ja lihaksistoon tutustuminen opetti minutkin nopeasti huomaamaan ja paikantamaan koiran mahdolliset vammat tai kipukohdat. Jo lihaksistaan kipuilevaa koiraa en soisi maallikon omatoimisella hieronnalla ja venyttelyllä hoitaa ennen kuin ammattilainen on sen turvalliseksi todennut, mutta lihaskunnon ylläpidon kannalta normaali hieronta sujuu varmasti keneltä tahansa :)

    Kirjoitat tosi mielenkiintoista luettavaa, jään seuraamaan! Ja onnittelut kennelnimen johdosta!
    Terv. Emmi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi ja tervetuloa lukijaksi! Toitkin esille erittäin tärkeän asian, sillä jos epäilee koirallaan jotain jumeja yms, niin ammattilaisen luo kannattaa suunnata. Jos lihaksisto on kunnossa ja vammojakaan ei ole, niin hieronnan opettelu kotona hyvän anatomian kirjan kanssa on turvallista :)

    VastaaPoista