Kunnon koulutuksella valmiudet hoitaa lihaksistoa

Tästä aiheesta ei voi ikään kirjoittaa liikaa, joten laitetaanpa ajatukset tekstin muotoon. Tässä syksyn aikana ihmiset ovat taas heränneet siihen ajatukseen, että koiria voisi käyttää lihashuollossa. Kesän kattava kisakausi tai muuten aktiivinen kausi on jättänyt jälkensä koiran lihaksistoon. Miksi tähän ajatukseen herätään usein ryppäänä eikä tasaisin väliajoin? Voi kun jotenkin saisi taottua koiransa kanssa harrastavan ihmisen päähän sen tosiasian, että silloin tällöin ei riitä, vaan siihen tarvitaan jatkumo, joka kattaa mieluusti ainakin kolme lyhyen ajan sisällä tehtyä käsittelyä. Silloin siitä on vastaavaa hyötyä. Viime aikoina hierottavia on käynyt ja suurin osa on saanut kotiläksyksi ottaa yhteyttä, kun pääsee kalenterin luo ja varaamaan seuraavan käsittelyn ajan. Onko sitä itse liian tarkka koiristaan ja niitä hieroo ja vääntelee liikaa, koska eivät ne tunnu tällaisilta, vaikka niillä harrastetaankin kaikenlaista. Syynä kenties juurikin se jatkumo.

Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen aiheeseen, sillä on olemassa hierojia ja "hierojia", kunnon koulutuksella ja "kunnon koulutuksella". Viikonloppukurssit ja vuoden mittaiset viikonloppukoulutukset ovat yleistyneet ihan hurjasti. Syynä on varmaankin puhtaasti se, että ala kiinnostaa entistä enemmän ja koiriin ollaan valmiita satsaamaan huomattavasti enemmän kuin ennen. Näillä pääsee jokainen koiranomistaja kivaan alkuun ja perusotteilla voi hieroa ihan hyvin, mutta ongelmien edessä kuuluu ottaa yhteys alan ammattilaiseen. Itse en pidä arvossaan mitään viikonloppukoulutuksia ongelmien ratkomiseen, koska niiden aikana on täysin mahdotonta saada ne tiedot ja taidot anatomiasta ja fysiologiasta, joilla pystyy hoitamaan sen eläimen hyvällä omallatunnolla ja osaamisella. Muistan omasta kouluajastani 2008-2009 kirkkaasti sen, että 10 kuukautta opiskeltiin ma-to ja pe etänä ilman kesälomia. Opiskelu oli intensiivistä ja mikäli et ollut kiinnostunut, niin tipuit auttamatta porukasta. Koulutuksen nelinumeroinen hinta antoi kummasti potkua jokaiseen päivään. Opiskelin ensin hevoset kokonaisella koulutuksella ja siihen rinnalle koirat lyhyemmällä menetelmällä. Tämänkin jälkeen vielä vaihtoehtohoidot koulun ulkopuolella niin hevosille kuin koirillekin. Ensimmäisenä koulupäivänä lyötiin käteen hevosen reisiluu, josta origot ja insertiot (lähtö -ja kiinnityskohdat) seuraavan päivän tenttiin. Tätä oli joka viikko käyden läpi jokaisen luun ja luussa olevat pienet kohdat/kyhmyt. Hierojan on tiedettävä tarkasti jokaisen lihaksen tehtävä ja mikä/mitkä sitä hermottavat, että voi hoitaa monipuolisesti. Oma koulutukseni oli erittäin laaja ja monipuolinen. Saan ylpeänä seistä tässä ja todeta, että selvisin siitä ja sain parhaan mahdollisen opetuksen. Tähän ei viikonloput vain yksinkertaisesti riitä ja jos ne laitetaan riittämään, niin mennään kyllä todellakin harppoen jolloin paljon oleellista jää oppimatta. Tästä voi joku saada väärän käsityksen, tässä ei katkerana suu vaahdossa paasata, vaan pointtina se, että asia pitää osata tehdäkseen sitä kunnolla. Niin, että siitä hoidettava eläin saa sen KUNNOLLISEN avun. Jokainen saa kouluttautua juuri niin vähän tai paljon, kun näkee parhaaksi. Omalta osaltani haluan koko ajan pysyä ajan hermoilla ja oppia uutta, joten jatkokoulutus mahdollisesti suuntautuu jossain vaiheessa tulevaisuutta Turkuun ja Diplomi urheilukoirahierojan opintoihin. Nähtäväksi jää toteutuuko haave koskaan, mutta sen mukaan mennään, että siihen olisi mahdollisuudet.

Koirahieroja ei ole mitenkään nimikesuojattu ammatti ja sitä nimitystä voi käyttää kuka tahansa itsestään. Tässä on se ongelma ja asian ydin. On ihmisiä, jotka panostavat opiskeluun ja ovat valmiita maksamaan tuhansia kunnon koulutuksesta. Näin he valmistuvat koirahierojiksi, joka ei kumminkaan eroa ammattinimikkeestä siitä ihmisestä, joka on viikonloppukoulutuksen käynyt. Kumpikin pitävät vastaanottoa, kumman valitset oman koirasi kohdalla? Sitä minäkin. Minulle on toisaalta sama missä ihmiset hevosiaan tai koiriaan käyttävät hoidettavana, mutta jatkossa on hyvä varmistua hierojan koulutustaustasta ja siitä, että riittääkö pätevyys ongelmien ratkaisemiseen.
  Koulussa opetettiin jo ensimmäisinä päivinä, että hieroja EI TEE DIAGNOOSEJA. Koska me emme ole eläinlääkäreitä, joiden tehtävä se on. Me hoidamme sen, mihin meidän rahkeet riittää ja ohjaamme esim. eläinlääkärin vastaanotolle, mikäli epäilemme jotain, mihin meidän osaaminen ei riitä. Tämä pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta valitettavasti nykypäivänä se ei sitä ole. Me emme tulkitse esim. röntgenkuvia tai muita asiakirjoja. Koska se ei kuulu hierojille. Me emme ota kantaa hierottavan koiran lääkityksiin tai muihin asioihin, jotka hoitaa eläinlääkäri. Tässä asiassa olisi paljon petrattavaa, sillä se antaa meistä ihan väärän kuvan. Oravanpyörä on valmis, kun joku tekee osaamattomuuttaan vaikka rangan osalta diagnooseja. Ranka on niin monimutkainen osa koiraa, että vain osaava eläinlääkäri tekee ne diagnoosit. Ja kaikesta muustakin, ei me. Näitä hierojien tekemiä "tuomioita" on jo ärsyttävä lukea joka tuutista. Se ei ole osaamisen mittari, vaan on oltava ammatillinen ja tehtävä mikä omalle alueelle kuuluu. Jos eläinlääkäri määrää koiralle hierontaa ja lihaskäsittelyä, niin me teemme sen juuri ohjeen mukaan. Emme ala sooloilemaan ja etsimällä etsimään, jotain jolla voimme kenties päteä omaa ammattitaitoamme. Me olemme näiden eläinten vuoksi oppimme hakeneet ja meidän tehtävä on toimia niiden parhaaksi. Näin toimii kunnollinen hieroja, jonka ammattitaito ei tarvitse ylimääräisiä pönkityksiä näyttääkseen omaa osaamistaan. Asiakaskunta ja tyytyväiset asiakkaat puhuvat puolestaan.

Innostus asian saamiseen tekstin muotoon lähti tuttavani kautta, jonka kanssa keskustelimme pitkään aiheesta. Hänen luvallaan voin tämän tarinan kertoa. Hän on itse koira-alan ammattilainen ja käytti koiraansa uudella ulkopuolisella hieronnassa oman sen hetkisen tilanteensa vuoksi. Yhdellä kädellä hieronta on jokseenkin hankalaa. Hieroja löysi kyllä koirasta jumeja, mutta että niska ja rintarangan alue olivat kuulemma ihan tukossa ja rangassakin jotain sanomista. Lumbosakraalistenoosiakin epäiltiin venyttelytavan ja istuma-asennon johdosta. Hieronnan päätteeksi annettiin "tuomio" agilityn lopetukseen ja jonkun ei-niin-rasittavan lajin harrastamiseen. Tuttavani kertoi, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisellä hierojalla, sillä koiralla on operoitu polvi joskus aikaa sitten ja sen vuoksi lanne vetää usein tukkoon toispuoleisesta liikeradasta johtuen. Viikkoa myöhemmin niskassa eikä rintarangassa nikamakäsittelyssä löytynyt mitään ja lihaksisto oli hyvässä kunnossa puhumattakaan mistään lumbosakraalistenoosista, josta koiralla on magneettikuvat vuoden takaa.
  Tässä hyvä esimerkki siitä, kun diagnooseja tekee joku muu, kun eläinlääkäri. Tällainen toiminta antaa niin väärän kuvan ja toivon todella, että se loppuu. Jokainen alan ammattilainen kun pysyisi omalla osaamisalueellaan, niin eläimet saisivat paljon isomman hyödyn kokonaisvaltaisesti.

Kiitos, olen puhunut.

Syksy kuvina

Syksy on ihanaa aikaa, on värikästä ja raikasta. Valokuviin saa tällöin aivan erityistä lämpöä ja tunnelmallisuutta. Alla kuvia, jotka viestittävät ainakin minulle hyvää mieltä, toivottavasti myös teillekin!

Ei paineta leukaa rintaan, ennen kun kasvetaan viljaa!

Viime viikkojen fiilikset voikin näppärästi kiteyttää otsikointiin ja Ellinooran biisin sanoituksiin, koska niin se asia vain on. On tullut väkisinkin huomattua, että epäonnistumiset ovat kasvattaneet ja ne osataan nyt kääntää voitoksi sekä paha tulee aina saamaan palkkansa. Niin se elämä vaan menee ja hyvä niin, sillä positiivinen elämänasenne kantaa huomattavasti pidemmälle.

Elokuisen BH kokeen jälkeen mieli oli maissa jonkin aikaa, vaikka tavoitteet saavutettiinkin. Koiraa en voi moittia, vaan lähinnä harrastelin mietintää oman mieleni sopukoissa. Pari hassua juttua jäi hampaankoloon, mutta koska en ole herkkänahkainen tyyppi, niin treenattiin entistäkin kovempaa ja ihan vieraissakin porukoissa hyvällä menestyksellä. Jos pahoittaisin mieleni muista, kuin periaatteellisista asioista, niin seuraavaa ei olisi suurella todennäköisyydellä tapahtunut. Tästä pääsemmekin meidän Isonkyrön tokokokeeseen Alman kanssa.

Olin ilmoittanut Alman Kyrönmaan Koiraharrastajien järjestämään tokokokeeseen ja tavoitteena oli saada se viimeinen 1-tulos, joka oikeuttaisi TK1 koulutustunnukseen. Aamu oli aurinkoinen ja mieli virkeä niin koiralla kuin ohjaajallakin. Matkaan lähdettiin avoimin mielin, sillä olen aikaisemminkin kilpaillut kyseinen seuran järjestämässä kokeessa Vilman kanssa. Alokasluokka suoritettiin viimeisenä, mutta saavuin paikalle kumminkin hyvissä ajoin, että saan käyttää koiraa vähän kävelemässä. Samassa luokassa kilpaili pari tuttuakin, joten viimeinenkin jännitys jäi taka-alalle. Alma oli hyvässä vireessä heti, kun otin sen pois autosta. Se oli heti kuulolla, vaikka nenä vei jokaiseen pusikkoon. En hetsannut koiraa, vaan paikkamakuuseen menimme ihan vaan löysällä narulla ilman mitään sen kummempia nostatteluja. Se toimi hyvin, sillä koira suoritti liikkeen täysin pistein. Oma suoritusvuoromme oli vasta viimeisenä ja meitä ennen oli ainakin kymmenen koirakkoa. Vein Alman autoon ja jäin seuraamaan ystävien suorituksia, jotka menivätkin oikein kivasti! Kävin hakemassa Alman autosta, hetsasin ihan kehänauhalle saakka ja piilotin lelun kentän laidalle. Alusta saakka Alma oli tiivis ja innokas, se teki täysin moitteettomasti töitä ja mikä parasta, oli myös liikkeiden välit innoissaan ja palkkautui laumapalkasta ihan hurjan hyvin! Liike toisensa jälkeen sujui hyvin ja iloisuus paistoi kuulemma koko koirakosta aina yleisöön saakka. Koira teki niin hyvää riviä, että kaukokäskyissä lipsuin itse ja valmistelin liikkeen huonosti ja koira jäi vinoon. Tästä en voi syyttää kuin itseäni. No pyöreä nollahan sieltä tuli, mutta Alma sai silti nauttia laumapalkasta ja omasta ilostani sen kanssa liikkeen jälkeenkin. Loppukommenttien jälkeen suuntasimme onnesta soikeana palkan luo, joka oli ystävälläni Satumarjalla. Alma repi palkkaa ihan kunnolla ja nautti silmin nähden siitä, että teki hyvää työtä ja sai ansaitun kiitoksen. Hieno koira, ei voi muuta sanoa! <3

Tässä meidän rivi, josta olen niin ylpeä!

Paikalla makaaminen ryhmässä 1min   10
Seuraaminen 10 (!!)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä  10
Luoksetulo  10
Noutoesineen pito  10
Kauko-ohjaus  0
Estehyppy  10
Kokonaisvaikutus  10

Yht. ALO1 180p + KP ja TK1!!

Nimi kuulostaa nykyään tältä: BH TK1 LT JMVA EE JMVA Dancing Spirit Arctic Hope!

Tuomari kehui meidän työskentelyä ja sanoi koiran olevan koulutettu määrätietoisesti ja ennen kaikkea ilon kautta. Harmitteli kaukokäskyjä, mutta sanoi että nekin olisi varmasti mennyt täysin pistein, jos ohjaaja olisi vielä pysynyt vähän aikaa kasassa. Toki se 200p olisi ollut ihan mahtava saavutus, mutta koska tiedän koiran suorittavan kaukokäskyt erinomaisesti, niin tämä työvoitto tuntuu tasan yhtä hyvältä. Nyt suuntaammekin kohti avoimen luokan koitoksia ja tavoitteet sinnekin on erittäin selvät; TK2! Ainut liike, jossa tarvitaan vielä hiomista on ruutu, mutta kaikki muut sujuvat oikein kivasti. Merkin kiertoon tarvitsi noin kymmenen toistoa, jonka jälkeen Alma ymmärsi jutun jujun. Nyt vaan maltillisesti treenaillaan ja sitten kokeeseen!

Alma on ollut taas kouluviikollani mukana Tampereella ja suurin ilon aihe tuntuu olevan tutut vasikat koulun pihassa. Sinne suunnataan aina hurjaa kyytiä ja pikkulehmät saavat hellyyttä osakseen niin kauan, kun jaksavat yli-innokasta hoitajaa katsella. Mukavaa, kun koira, jonka kanssa voi tehdä mitä vaan ja missä vaan.

Me MEJÄillään!

Joidenkin asioiden kanssa vain yksinkertaisesti käy niin, että kokeilun jälkeen hurahtaa täysin. Näin kävi meille MEJÄ:n suhteen. Ensimmäinen ajatus kyseistä lajia kohtaan oli, että paimenkoira nauretaan ulos metsästä, kun kavereina oli pelkästään metsästysrotuisia koiria ohjaajineen. Ennakkoluulot saivat aika äkkiä jäädä, sillä rento ja hyvä fiilis ei voinut olla tarttumatta itseen näiden ihmisten seurassa. Olo oli tervetullut tämän uuden harrastuksen pariin. Kävin pari kertaa saman porukan kanssa ja muutamia jälkiä tein myös itse. Alman työskentely varmistui kerta toisensa jälkeen ja mitä pidemmäksi jälki kävi, sitä paremmin koira ajoi. Alusta saakka se on merkannut makuut hyvin ja on ollut kaadoista kiinnostunut. Sovimme ystävieni Reetan ja Tiinan kanssa mäyräkoirineen seuraavista treeneistä, siitäpä seuraavaksi lisää.

Kävimme edellisenä päivänä vetämässä kolmelle koiralle jäljet Tiinan hyvässä opissa. Kaikki kuljimme ja purimme toistemme jäljet saaden taas lisää oppia. Miten tärkeää jäljen merkkaaminen onkaan treeneissä, siinä menee helposti sekaisin, mikäli siihen ei panosta. Almalle teimme sovitusti pitkän jäljen vähemmällä verimäärällä. Palveluskoirajäljen tallominen ei ole kyllä puoliksikaan noin mieluista, kuin kävely metsässä sieni narun päässä. Sää suosi ja metsän täytti iloinen puheen sorina, voisiko harrastaminen enää mieluisampaa olla! Hirvikärpäsiä alueella oli kyllä aivan liikaa, mutta sehän ei menoa lannistanut.. vasta illalla olo kävi jokseenkin tukalaksi niitä yrittäen saada kotona hengiltä. Vieläkin päätä kutittaa, kun tätä kirjoitan..yäk. Jäljet saivat vanheta noin 19 tuntia, eli seuraavana päivänä ne oli tarkoitus ajaa.

Ennen kuin lähdimme jälkiä ajamaan, niin kokoonnuimme Tiinan luo ja testasimme kaikille koirille laukaustensietoa. Almalle ei ole juurikaan ammuttu kuin muutaman kerran starttipistoolilla, joten haulikkoon suhtautumisesta en osannut kyllä sanoa mitään.. no se nähtäisiin pian. Ensin ammuttiin vähän kauempaa, johon Alma ei reagoinut mitenkään. Sitten lähemmäksi ja kaikki koirat puuhun kiinni. Tästäkään ei mitään reaktiota, joten se meni juuri niin kuin pitikin. Nyt otimme suunnaksi jälkimetsät.
 Paikalle saapumisen jälkeen pieni infotilaisuus järjestyksestä ja siitä mitä kukin tekee. Ensimmäisenä suoritusvuorossa oli Reetan mäyräkoira Rambo, joka ei ole aikaisemmin ajanut verijälkeä. Iloinen pikkuveijari eteni jäljellä alusta saakka kuin vanha tekijä ja siinä oli itsellänikin kunnon työ pysyä perässä neljän kilon kameran kanssa. Rambo eteni päättäväisesti ja löysi kaadon juuri niin kuin pitikin. Hieno suoritus ensikertalaiselta! Jotenkin tuntuu, että mikään mikä liittyy vähääkään metsään ja nenän käyttöön, niin nämä tietyt koirarodut vetävät kyllä ne pisimmät korret.. eikä suotta! Jäljen jälkeen oli tietysti valokuvauksen paikka, kun kerran litimärkänä samoilin kamera kaulassa pitkin metsiä.

Seuraavana suorittamassa oli Alma. Pakko myöntää, että vähän jännitti, mutta hyvillä mielin ja varmoin ottein siirryimme metsään. Näytin Almalle selvästi ennen alkua, että mitä ollaan tekemässä ja sanoin sanan "jälki", jonka jälkeen se tarkisti alkumakauksen huolellisesti. Siitä se lähti etenemään ensin hiljempaa ja pian jo ihan hyvää vauhtia. Alussa se katseli taakseen, että tulevatko kaikki nyt varmasti mukaan. Sen jälkeen pää ei juurikaan jäljeltä noussut ja se ajoi täsmällisesti. Makaukset merkkasi selvästi ja haisteli alueen huolellisesti. Siitä jatkoi aina oikeaan suuntaan. Jälki oli tällä kertaa huomattavasti vaikeampi maaston suhteen kuin viimeksi. Ylitimme vesiojia ja erittäin tiheää metsää. Riistapolkuja matkan varrella oli vaikka miten paljon, mutta ne eivät onneksi koiraa kiinnostaneet. Matka taittui hyvää vauhtia ajatellen virallista koetta, jossa jäljen ajamiselle on asetettu tietty aika, jonka puitteissa se on ajettava. Jo hyvissä ajoin ennen kaatoa sain tosissaan tulla liinan perässä ja alkaa hidastamaan tahtia. Kaato löytyi ja Alma oli siitä kiinnostunut, hienoa!
Jälki oli paljon parempi kuin edellinen ja tällä työskentelyllä se on kisavalmis. Muutamia juttuja tosin on, joita on vahvistettava, mutta tyytyväinen olen! Se on ajanut elämässään noin neljä verijälkeä ja osoittanut että se riittää kokeeseen. No jos emme enää syksyllä saa paikkaa, niin ainakin ensi keväänä sitten. Ja loppuun tottakai Reetan the hovikuvaajani ottamia hyviä valokuvia, niin emme pyöri pelkkien kulissien varjolla :D

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä jäljelle lähti Tiinan mäyräkoira Lissu, jolla tästä porukasta on eniten kokemusta. Lissu on muutenkin aktiivinen metsästyskoira, joten varmaa työskentelyä oli tälläkin kertaa luvassa. Tämäkin mäyräkoira oli intoa täynnä ja kyllä me saimme Reetan kanssa luovuttaa jo ennen puolta matkaa parivaljakon vain kadotessa metsään. Lissu ei turhaan jäljellä vitkastellut, vaan ajoi sen tyylikkäästi loppuun saakka. Itse yritin mahdollisuuksien mukaan juosta mukana kameran kanssa, niin saisi ikuistettua jokaisesta koirasta edes joitain kuvia kivan päivän aikana.
Päivä oli erittäin onnistunut ja jokaisen koira teki hyvää työtä. Itse opin hurjasti seuraamalla muita ja olen kiitollinen siitä, että joku jaksaa niin täsmällisesti ohjata ja neuvoa tietämätöntä. Miljoonat tyhmät kysymyksetkään hirvikärpäsiä vilisevässä metsässä eivät tuottaneet ongelmaa, vaan aina sain asiallisia vastauksia. Kiitos nainet kivasta päivästä!

Alla kuvia Tiinan iloisesta Lissusta.

Syksyn värejä ja iloja

Syksy on itselle kyllä ehdottomasti vuodenajoista se raikkain, värikkäin ja muutenkin mieluisin. Aamuiset metsälenkit pienessä pakkasessa auringon silti paistaessa on juuri sitä, mistä ammentaa voimavaroja tulevaan arkeen. Siihen kun vielä lisätään kaksi innokasta valkoista keppileikkeineen, niin mitään ei enää puutu. Alla oleva kuva kertoo kaiken.

Paljon ollaan taas treenailtu pääasiassa tottista ja se alkaa kulkemaan jo tosi kivasti. Nyt vain itselle malttia, niin en vain tyri tätä kaikkea. Se mahdollisuus on olemassa, kun kyseessä on Alma, joka oppii vain ja ainoastaan oikea-aikaisesta palkkaamisesta ja johdonmukaisuudesta. Nyt on viimeistään tullut huomattua se, miten erilaisia nämä kaksi koiraa onkaan. Toinen on ollut maailman helpoin ensimmäinen koira, jonka kanssa on tutustuttu kilpailemiseen ja vähän vakavampaan tekemiseen. Tytär on kyllä ihan oma lukunsa, jonka kouluttaminen vaatii usein toisenkin silmäparin, että kaikki tehdään varmasti oikein. Alman kova luonne asettaa omat ongelmansa, sillä käskyjen noudattamisen suhteen usein vain suoraan sanoen perseillään.. vaikka laumajärjestys on harvinaisen selvä. Tähän tuli onneksi pian loppu, kun alettiin muutaman ihmisen toimesta kouluttamaan sekä ohjaajaa että koiraa vähän johdonmukaisemmin. Johan alkoi koira toimia nyhtyristi, mutta kumminkin täynnä samaa intoa kuin ennenkin. Tässä taidettiin vain saada ohjaaja tekemään muutama muutos, jonka jälkeen alkoikin rullaamaan moni asia paremmin. Toisaalta nautin tästä haasteellisuudesta, koska se luo mielestäni vähän enemmän mahdollisuuksia viettien käytön suhteen. Tällä tarkoitan sitä, että Alma ollessaan hyvässä vireessä saalistaa upeasti ja vietti pysyy pitkänkin seuraamisen jälkeen. Se palkkautuu kerta toisensa jälkeen paremmin laumasta ja pallo on se sen JUTTU! Toki patukat ja purutyynyt yms. kiinnostavat kiitettävästi, mutta kun pallo kaivetaan taskusta, niin katse on pistämätön. Vaikka niin monimutkainen ja haastava luonne, niin silti juuri minulle sopiva, ah!

Tulevan loppuvuoden aikana meillä onkin kaikenlaista kivaa tekemistä, en malta edes odottaa! Vilma käy tosiaan pyörähtämässä reilun viikon päästä Seinäjoki KV:ssa muutaman pentunsa kanssa. Alma lähtee Viron maalle titteleiden metsästykseen ja sitten joulukuussa kutsuu messari ihan koko viikonlopun mittaisena, jihuu!

Kamera on kulkenut viime aikoina monessa mukana ihan senkin vuoksi, että saan vangittua mahdollisimman paljon ihania syksyn värejä. Kuvissa suurena osana ovat koirat, jotka tuovat niihin ihan oman tunnelmansa. Tämän enempää en ala tarinoimaan, vaan saatte itse aistia syksyn tunnelmaa alla olevista kuvista, olkaa hyvät!

Monipuolisen liikunnan tärkeys

Hierojan näkökulmasta tulee tarkasteltua paljonkin koiria ja niiden liikkumista. Erityisesti fyysisen kunnon ohella kiinnostaa myös henkinen puoli. Koira on luotu liikkumaan ja sen vähyys näkyy ihan kokonaisvaltaisesti. Useimmiten kuulee puhuttavan, että pentua säästellään liialta kulumiselta sillä, että sen liikuntaa rajoitetaan. Itse olen sitä mieltä, että mitä enemmän pentu saa vapaata liikuntaa, niin sitä monipuolisemmin sen lihaksisto kehittyy. Rasittamalla kroppaa saadaan se kestämään paremmin heti pienestä pitäen. Koiran peruskuntoa aletaan rakentaa jo kasvuaikana, joten nuorelle koiralle tulisikin järjestää vaihtelevasti aerobista että anaerobista liikuntaa riittävästi ja monipuolisesti. Suhteettoman pitkät remmilenkit ja riehumiset isompien kanssa saattavat altistaa monille ongelmille, mutta siinäkin maalaisjärjen käyttö on enemmän kuin sallittua. Levon ja rasituksen suhteelle on löydettäsä se kultainen keskitie. Itse olen tarjonnut kummallekin koiralle mahdollisimman monipuolista liikuntaa heti pienestä asti. Liikkuminen erilaisissa maastoissa ja pinnoilla saa ne huomioimaan myös kropan käyttöä. Kropan käyttöä on varsinkin Alman kanssa treenattu paljon, sillä se on pitkärunkoinen ja takapää ei ole aina tarpeeksi aktiivinen. Erilaiset pyörimiset esim. etujalat sangon päällä auttaa hahmottamaan takapään käyttöä kumpaankin suuntaan. Tästä on ollut hurjasti apua tokossa perusasennon vaihdoissa ja seuraamisen käännöksissä.

Miten meillä nykyään toteutetaan koirien liikuntaa ja pidetään mieli virkeänä? Meillä pääpaino on aina vapaassa liikunnassa, aina. Joka päivä koirat pääsevät liikkumaan metsään vapaasti ja saavat omien voimavarojensa mukaan sielä toteuttaa itseään. Jos treenit ovat samana päivänä, niin sitten pyrin vähän jarruttelemaan yletöntä riehumista. Vilman kanssa on tullut kokeiltua paljon erilaisia harrastusmuotoja, jossa sekä ohjaaja, että koira saavat olla vauhdissa. Näistä ensimmäisenä tulee talvisin mieleen hiihto ja kesällä juoksu. Alman kanssa meno on vielä sen verran vauhdikasta, että uudet lajit vaativat jonkin verran opettelua. Kaiken liikkuvan perään sännätään vielä sen verran voimakkaasti, että siinä voi ohjaaja tulla suurella todennäköisyydellä räsynukkena perässä. Meillä kumpikin koira vetää mielellään pyörää. Vilma on jo vanha konkari, mutta Alma on päässyt pyörän eteen vetovaljaiden kanssa vasta pari kertaa ja on oikein kivasti ymmärtänyt jutun.

Tähän alle olen koonnut kaksi videota, joissa ensimmäisessä pääsette näkemään meidän peruspäivää. Aamu alkaa ulkoilulla, jolloin usein leikitään ja tehdään jotain pientä teknistäkin juttua. Pyrin käyttämään aamulla intopiukean koiran mielentilaa hyväkseni esim. seuruussa, jolloin vire on parhaimmillaan ja palkkautumisesta nautitaan suunnattomasti. Kyllä siitä muutenkin nautitaan, mutta aamuisin erityisesti. Alma on yleensä se, jonka kanssa tätä teen, koska Vilma on vaikka suoraan unesta herätettynä valmis töihin. Se ei paljon sytyttelyjä yleensä kaipaa. Huomiona se, että video ei ole opetusmateriaalia kellekkään ja sisältää varmaan paljonkin virheitä, mutta tässä on eirtyisesti haluttu tuoda esiin iloinen tekeminen ja yhteistyö.

Toisella videolla pääsette näkemään Almaa treenaamassa pyörän vetoa. Vedettävä matka oli noin kolme kilometriä, minkä tuon ikäinen ja kokoinen koira jaksaa hyvin. Usein tuon lenkin jälkeen Alma lähtee rallittamaan Vilman kanssa tai keksii itselleen pallojen kanssa tekemistä. Ei siis tunnu missään. Alman kanssa ollaan alettu vasta jokin aika sitten totutella vetämiseen, koska se on kumminkin vielä nuori ja kehittyvä koira. Tällä hetkellä luusto on kasvunsa kasvanut ja seuraavaksi aletaan kerätä massaa oikeisiin paikkoihin, joten nyt oli hyvä aika aloittaa voimaharjoitukset. Toki pidän mielessä, että koiraa ei ole vielä kuvattu, joten harjoitteet pidetään maltillisina ja ehdottomasti koiraa miellyttävinä. Pyöräillessä mennään jokaista askellajia ja videolla olevat vauhdikkaammat pätkät ovat olleet lyhyitä ja intensiivisiä sekä palautteluun käytimme suuren osan paluumatkasta. Tämäkään video ei ole opetusmateriaalia ja sekin sisältää varmaan paljon sellaista, minkä joku muu tekisi toisin. Mutta näin meillä, hyvin on pärjätty ja koko porukka on pysynyt iloisena! :)

Mitäpä olitte mieltä videoista? Entä miten te liikutatte koirianne ja pidätte mielen virkeänä?