Viikkojärjestys uuteen muottiin

Niin vain kävi, että kalenteri käännettiin ihan totaalisen ympäri ja suunniteltiin koirille vähän monipuolisempia puuhia. Muutos näkyy ennen kaikkea käyttäytymisenä kotona, jolloin Almakin näyttää väsymisen merkkejä. On oikeastaan ihanan rauhallinen mieli lähteä töihin, kun kukaan ei vingu perään ja tiedän, että kotona suurimmaksi osaksi nukutaan. Aivotyöskentelyyn olemme panostaneet nyt suurimmaksi osaksi ja se alkaa kivasti tuottamaan tulosta. Keskittymiskyky alkaa kasvamaan ja sen mukana myös vaatimustaso. Näissä toteamuksissa viittaan Almaan, sillä Vilmalle kaikki on ollut jo aikaa sitten varsin selvää. Se tulee, tekee ja lähtee. Tämä nuorempi toveri ei ehkä ihan vielä, mutta luotto on kova.
  Muutama viikko sitten täällä päin suomea oli lumet sulaneet metsistä, joten päätettiin antaa nenälle töitä. Vuoden ensimmäisen, noin vajaan puolen kilometrin verijäljen jälkeen Alma oli kyllä väsynyt. Se eteni hitaammin, kun yleensä ja oli kovin keskittynyt. Työskentely oli tarkkaa ja vaikka vauhtia olisi saanut olla lisää, niin en halunnut vielä puuttua mihinkään. Halusin antaa sen työskennellä itsenäisesti. Makaukset merkkasi hyvin ja loppua kohti eteni jo sujuvammin. Kaadosta oli kiinnostunut ja kantoi sen tielle. Nyt odotellaan lumien totaalista sulamista ja jatketaan harjoituksia siitä, mihin jäimme.

Maastolajeilla jatketaan, sillä esineruutua ollaan otettu ainakin kerran viikkoon. Lyhyet ja intensiiviset pistot ovat olleet teemana ja se on toiminut ihan kivasti. Ensimmäisen esineen kanssa otetaan vauhtia, jonka jälkeen autoon. Sitten kaveri vie maastoon kaksi esinettä ja koira autosta linjalle. Esineet löytyvät vaihtelevalla menestyksellä, mutta pääsääntöisesti nopeasti ja luovutus on alusta saakka ollut hyvää. Almalla ei juurikaan ole väliä, että onko maastossa pehmoinen vai kova esine, kaikki kyllä nostetaan. Ainut kirosanoja aiheuttava pienen pieni juttu on tuo rallattelu pitkin ruutua.. Sekin onneksi on jo jäämässä vähemmälle. Sen olen huomannut, että koira on tuotava erittäin hyvässä hallinnassa linjalle ja valmisteltava hyvin, koska muuten 35kg räjähtävää voimaa sinkoaa kaikkiin ilmansuuntiin.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tottis! Siihen on nyt panostettu kyllä erittäin kiitettävästi. Hallilla pyörii joka viikko tottisryhmä hyvän ohjaajan vetämänä, jossa ollaan mukana ja kerran viikossa pyrin käymään ihan omatoimisesti treenailemassa läksyjä. Paljon ollaan taas menty eteenpäin ja pystyn vaatia Almalta huomattavasti enemmän asioita. Kiva, ettei aina tarvitse mennä ns. perse edellä puuhun ja todeta, että postimerkkien keräily olisi vähemmän stressaavaa. Innostava ohjaaja on saanut meissä taas kunnon draivin päälle ja sellainen pieni kutina on, ettei se ihan helposti lopahda!

Joku varmaan ihmettelee tässä vaiheessa, että missä Vilma on? Miksi kuvat on vain Almasta? Vilma voi erittäin hyvin ja treenailee myös ajoittain tokoa ja käy verijäljellä. Olen vain tullut sen verran varovaiseksi sen kanssa, että treenailen sen kanssa ihan kahdestaan ilman Almaa. Meillä on Vilman kanssa ihan omat juttumme ja haluan antaa sillekin omaa aikaa. Lenkitän Alman mielummin jonkun muun yhtä riehakkaan toverin seurassa, ettei se pura Vilmaan energiaansa. Haluan ennakoida mahdollisimman tarkasti kaiken, ettei turhia loukkaantumisia pääsisi tapahtumaan. Pieniä kolhuja jalkaan on tullut innostumisen seurauksena ja itse on tehnyt silloin mieli pyörtyä.. Mutta jalka näyttää kestävän yllättävän koviakin otteita, joten hyvillä mielin suunnataan eteenpäin. Kaapissa on toki aina varalta särkylääkettä, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Leikkauksesta on tosiaan nyt tämän kuun lopussa puoli vuotta.. mihin tämä aika oikein menee? Lihakset alkavat taas muodostua oikeisiin paikkoihin ja liikeradat alkavat palautua. Hyvä lihashuolto on edelleen iso osa meidän arkea unohtamatta säännöllistä rankahuoltoa. Vilma oli ihan lentoon lähdössä, kun pääsi pitkästä aikaa hallille treenaamaan ruutua ja tunnistusnoutoa. Ihana nähdä se taas täynnä elämää kaikkien vastoinkäymisten jälkeen!

Alma tosiaan saa painia kokoistensa seurassa ja niitä meidän kaveripiiristä onneksi löytyykin kivasti! Ei tuon aktiviteettitason koira tule miksikään pelkistä remmilenkeistä tai yksin juoksentelusta vapaana.. se vaatii pientä kirittäjää ja painitoveria. Viime aikoina yksi Alman lukuisista poikaystävistä onkin ollut mukana tarjoamassa treeni -ja leikkiseuraa omistajansa Pian kanssa. Saksanpaimenkoira Rähinä on kyllä niin samalla huumorintajulla varustettu, kuin Almakin. Siksi niillä varmaan sujuukin leikit niin hienosti!

Alla uudella kameralla räpsittyjä kuvia. Jos kiinnostaa, niin Facebookista löytyy nimellä Essi Perttula Photography sivut, josta tykkäämällä pääsee seurailemaan kaikkea asiaan liittyvää. Alla kuvissa komeilevat Rähinä sekä ystäväni Katjan koirat Tuffo ja Tilda.
Viralliset kuvasivut löytyvät täältä!

Mitäpä tykkäätte uusista kuvista?

Me MEJÄillään!

Joidenkin asioiden kanssa vain yksinkertaisesti käy niin, että kokeilun jälkeen hurahtaa täysin. Näin kävi meille MEJÄ:n suhteen. Ensimmäinen ajatus kyseistä lajia kohtaan oli, että paimenkoira nauretaan ulos metsästä, kun kavereina oli pelkästään metsästysrotuisia koiria ohjaajineen. Ennakkoluulot saivat aika äkkiä jäädä, sillä rento ja hyvä fiilis ei voinut olla tarttumatta itseen näiden ihmisten seurassa. Olo oli tervetullut tämän uuden harrastuksen pariin. Kävin pari kertaa saman porukan kanssa ja muutamia jälkiä tein myös itse. Alman työskentely varmistui kerta toisensa jälkeen ja mitä pidemmäksi jälki kävi, sitä paremmin koira ajoi. Alusta saakka se on merkannut makuut hyvin ja on ollut kaadoista kiinnostunut. Sovimme ystävieni Reetan ja Tiinan kanssa mäyräkoirineen seuraavista treeneistä, siitäpä seuraavaksi lisää.

Kävimme edellisenä päivänä vetämässä kolmelle koiralle jäljet Tiinan hyvässä opissa. Kaikki kuljimme ja purimme toistemme jäljet saaden taas lisää oppia. Miten tärkeää jäljen merkkaaminen onkaan treeneissä, siinä menee helposti sekaisin, mikäli siihen ei panosta. Almalle teimme sovitusti pitkän jäljen vähemmällä verimäärällä. Palveluskoirajäljen tallominen ei ole kyllä puoliksikaan noin mieluista, kuin kävely metsässä sieni narun päässä. Sää suosi ja metsän täytti iloinen puheen sorina, voisiko harrastaminen enää mieluisampaa olla! Hirvikärpäsiä alueella oli kyllä aivan liikaa, mutta sehän ei menoa lannistanut.. vasta illalla olo kävi jokseenkin tukalaksi niitä yrittäen saada kotona hengiltä. Vieläkin päätä kutittaa, kun tätä kirjoitan..yäk. Jäljet saivat vanheta noin 19 tuntia, eli seuraavana päivänä ne oli tarkoitus ajaa.

Ennen kuin lähdimme jälkiä ajamaan, niin kokoonnuimme Tiinan luo ja testasimme kaikille koirille laukaustensietoa. Almalle ei ole juurikaan ammuttu kuin muutaman kerran starttipistoolilla, joten haulikkoon suhtautumisesta en osannut kyllä sanoa mitään.. no se nähtäisiin pian. Ensin ammuttiin vähän kauempaa, johon Alma ei reagoinut mitenkään. Sitten lähemmäksi ja kaikki koirat puuhun kiinni. Tästäkään ei mitään reaktiota, joten se meni juuri niin kuin pitikin. Nyt otimme suunnaksi jälkimetsät.
 Paikalle saapumisen jälkeen pieni infotilaisuus järjestyksestä ja siitä mitä kukin tekee. Ensimmäisenä suoritusvuorossa oli Reetan mäyräkoira Rambo, joka ei ole aikaisemmin ajanut verijälkeä. Iloinen pikkuveijari eteni jäljellä alusta saakka kuin vanha tekijä ja siinä oli itsellänikin kunnon työ pysyä perässä neljän kilon kameran kanssa. Rambo eteni päättäväisesti ja löysi kaadon juuri niin kuin pitikin. Hieno suoritus ensikertalaiselta! Jotenkin tuntuu, että mikään mikä liittyy vähääkään metsään ja nenän käyttöön, niin nämä tietyt koirarodut vetävät kyllä ne pisimmät korret.. eikä suotta! Jäljen jälkeen oli tietysti valokuvauksen paikka, kun kerran litimärkänä samoilin kamera kaulassa pitkin metsiä.

Seuraavana suorittamassa oli Alma. Pakko myöntää, että vähän jännitti, mutta hyvillä mielin ja varmoin ottein siirryimme metsään. Näytin Almalle selvästi ennen alkua, että mitä ollaan tekemässä ja sanoin sanan "jälki", jonka jälkeen se tarkisti alkumakauksen huolellisesti. Siitä se lähti etenemään ensin hiljempaa ja pian jo ihan hyvää vauhtia. Alussa se katseli taakseen, että tulevatko kaikki nyt varmasti mukaan. Sen jälkeen pää ei juurikaan jäljeltä noussut ja se ajoi täsmällisesti. Makaukset merkkasi selvästi ja haisteli alueen huolellisesti. Siitä jatkoi aina oikeaan suuntaan. Jälki oli tällä kertaa huomattavasti vaikeampi maaston suhteen kuin viimeksi. Ylitimme vesiojia ja erittäin tiheää metsää. Riistapolkuja matkan varrella oli vaikka miten paljon, mutta ne eivät onneksi koiraa kiinnostaneet. Matka taittui hyvää vauhtia ajatellen virallista koetta, jossa jäljen ajamiselle on asetettu tietty aika, jonka puitteissa se on ajettava. Jo hyvissä ajoin ennen kaatoa sain tosissaan tulla liinan perässä ja alkaa hidastamaan tahtia. Kaato löytyi ja Alma oli siitä kiinnostunut, hienoa!
Jälki oli paljon parempi kuin edellinen ja tällä työskentelyllä se on kisavalmis. Muutamia juttuja tosin on, joita on vahvistettava, mutta tyytyväinen olen! Se on ajanut elämässään noin neljä verijälkeä ja osoittanut että se riittää kokeeseen. No jos emme enää syksyllä saa paikkaa, niin ainakin ensi keväänä sitten. Ja loppuun tottakai Reetan the hovikuvaajani ottamia hyviä valokuvia, niin emme pyöri pelkkien kulissien varjolla :D

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä jäljelle lähti Tiinan mäyräkoira Lissu, jolla tästä porukasta on eniten kokemusta. Lissu on muutenkin aktiivinen metsästyskoira, joten varmaa työskentelyä oli tälläkin kertaa luvassa. Tämäkin mäyräkoira oli intoa täynnä ja kyllä me saimme Reetan kanssa luovuttaa jo ennen puolta matkaa parivaljakon vain kadotessa metsään. Lissu ei turhaan jäljellä vitkastellut, vaan ajoi sen tyylikkäästi loppuun saakka. Itse yritin mahdollisuuksien mukaan juosta mukana kameran kanssa, niin saisi ikuistettua jokaisesta koirasta edes joitain kuvia kivan päivän aikana.
Päivä oli erittäin onnistunut ja jokaisen koira teki hyvää työtä. Itse opin hurjasti seuraamalla muita ja olen kiitollinen siitä, että joku jaksaa niin täsmällisesti ohjata ja neuvoa tietämätöntä. Miljoonat tyhmät kysymyksetkään hirvikärpäsiä vilisevässä metsässä eivät tuottaneet ongelmaa, vaan aina sain asiallisia vastauksia. Kiitos nainet kivasta päivästä!

Alla kuvia Tiinan iloisesta Lissusta.