Ei paineta leukaa rintaan, ennen kun kasvetaan viljaa!

Viime viikkojen fiilikset voikin näppärästi kiteyttää otsikointiin ja Ellinooran biisin sanoituksiin, koska niin se asia vain on. On tullut väkisinkin huomattua, että epäonnistumiset ovat kasvattaneet ja ne osataan nyt kääntää voitoksi sekä paha tulee aina saamaan palkkansa. Niin se elämä vaan menee ja hyvä niin, sillä positiivinen elämänasenne kantaa huomattavasti pidemmälle.

Elokuisen BH kokeen jälkeen mieli oli maissa jonkin aikaa, vaikka tavoitteet saavutettiinkin. Koiraa en voi moittia, vaan lähinnä harrastelin mietintää oman mieleni sopukoissa. Pari hassua juttua jäi hampaankoloon, mutta koska en ole herkkänahkainen tyyppi, niin treenattiin entistäkin kovempaa ja ihan vieraissakin porukoissa hyvällä menestyksellä. Jos pahoittaisin mieleni muista, kuin periaatteellisista asioista, niin seuraavaa ei olisi suurella todennäköisyydellä tapahtunut. Tästä pääsemmekin meidän Isonkyrön tokokokeeseen Alman kanssa.

Olin ilmoittanut Alman Kyrönmaan Koiraharrastajien järjestämään tokokokeeseen ja tavoitteena oli saada se viimeinen 1-tulos, joka oikeuttaisi TK1 koulutustunnukseen. Aamu oli aurinkoinen ja mieli virkeä niin koiralla kuin ohjaajallakin. Matkaan lähdettiin avoimin mielin, sillä olen aikaisemminkin kilpaillut kyseinen seuran järjestämässä kokeessa Vilman kanssa. Alokasluokka suoritettiin viimeisenä, mutta saavuin paikalle kumminkin hyvissä ajoin, että saan käyttää koiraa vähän kävelemässä. Samassa luokassa kilpaili pari tuttuakin, joten viimeinenkin jännitys jäi taka-alalle. Alma oli hyvässä vireessä heti, kun otin sen pois autosta. Se oli heti kuulolla, vaikka nenä vei jokaiseen pusikkoon. En hetsannut koiraa, vaan paikkamakuuseen menimme ihan vaan löysällä narulla ilman mitään sen kummempia nostatteluja. Se toimi hyvin, sillä koira suoritti liikkeen täysin pistein. Oma suoritusvuoromme oli vasta viimeisenä ja meitä ennen oli ainakin kymmenen koirakkoa. Vein Alman autoon ja jäin seuraamaan ystävien suorituksia, jotka menivätkin oikein kivasti! Kävin hakemassa Alman autosta, hetsasin ihan kehänauhalle saakka ja piilotin lelun kentän laidalle. Alusta saakka Alma oli tiivis ja innokas, se teki täysin moitteettomasti töitä ja mikä parasta, oli myös liikkeiden välit innoissaan ja palkkautui laumapalkasta ihan hurjan hyvin! Liike toisensa jälkeen sujui hyvin ja iloisuus paistoi kuulemma koko koirakosta aina yleisöön saakka. Koira teki niin hyvää riviä, että kaukokäskyissä lipsuin itse ja valmistelin liikkeen huonosti ja koira jäi vinoon. Tästä en voi syyttää kuin itseäni. No pyöreä nollahan sieltä tuli, mutta Alma sai silti nauttia laumapalkasta ja omasta ilostani sen kanssa liikkeen jälkeenkin. Loppukommenttien jälkeen suuntasimme onnesta soikeana palkan luo, joka oli ystävälläni Satumarjalla. Alma repi palkkaa ihan kunnolla ja nautti silmin nähden siitä, että teki hyvää työtä ja sai ansaitun kiitoksen. Hieno koira, ei voi muuta sanoa! <3

Tässä meidän rivi, josta olen niin ylpeä!

Paikalla makaaminen ryhmässä 1min   10
Seuraaminen 10 (!!)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä  10
Luoksetulo  10
Noutoesineen pito  10
Kauko-ohjaus  0
Estehyppy  10
Kokonaisvaikutus  10

Yht. ALO1 180p + KP ja TK1!!

Nimi kuulostaa nykyään tältä: BH TK1 LT JMVA EE JMVA Dancing Spirit Arctic Hope!

Tuomari kehui meidän työskentelyä ja sanoi koiran olevan koulutettu määrätietoisesti ja ennen kaikkea ilon kautta. Harmitteli kaukokäskyjä, mutta sanoi että nekin olisi varmasti mennyt täysin pistein, jos ohjaaja olisi vielä pysynyt vähän aikaa kasassa. Toki se 200p olisi ollut ihan mahtava saavutus, mutta koska tiedän koiran suorittavan kaukokäskyt erinomaisesti, niin tämä työvoitto tuntuu tasan yhtä hyvältä. Nyt suuntaammekin kohti avoimen luokan koitoksia ja tavoitteet sinnekin on erittäin selvät; TK2! Ainut liike, jossa tarvitaan vielä hiomista on ruutu, mutta kaikki muut sujuvat oikein kivasti. Merkin kiertoon tarvitsi noin kymmenen toistoa, jonka jälkeen Alma ymmärsi jutun jujun. Nyt vaan maltillisesti treenaillaan ja sitten kokeeseen!

Alma on ollut taas kouluviikollani mukana Tampereella ja suurin ilon aihe tuntuu olevan tutut vasikat koulun pihassa. Sinne suunnataan aina hurjaa kyytiä ja pikkulehmät saavat hellyyttä osakseen niin kauan, kun jaksavat yli-innokasta hoitajaa katsella. Mukavaa, kun koira, jonka kanssa voi tehdä mitä vaan ja missä vaan.

Tartto INT 7.-8.11.2015

Luvassa on pitkä sepustus hienosta reissusta hyvässä seurassa ja hienojen koirien parissa!

Tätä kyseistä näyttelyreissua alettiin suunnittelemaan heti Liettuan matkan jälkeen, sillä jos tiedossa on yhtään samanlainen reissu, niin olen ehdottomasti mukana! Eipä siinä kovinkaan kauaa mennyt, kun löimme Elinan kanssa päivämääriä lukkoon ja otimme suunnaksi marraskuun alussa Viron. Tämän postauksen kuvat ovat suoraan kännykästäni, sillä niistä välittyy kaikista parhaiten matkan fiilis.

Ennen reissua lähdimme Alman kanssa yhdeksi päiväksi Tampereelle koulupäivän viettoon. Tiedossa oli klinikkapäivä, joten Alma oli tervetullut klinikalle ja samalla joutui koekaniiniksi korva- ja virtsanäytteen ottoon. Hyvinhän tuokin rennolta tyypiltä luonnistui ja kaiken lisäksi näytteetkin olivat täysin puhtaat. Oli kiva seurata, miten neiti käyttäytyi vieraassa ympäristössä ja ennen kaikkea vieraiden hajujen ympäröimänä. Innoissaan se tutki paikkoja ja kävi tervehtimässä kaikki luokkakaverini. Alla kuva iloisesta klinikka-avustajasta!

Koulupäivän jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Kotkaa ja jo tutuksi tullutta Elinan kotia. Alkuillasta pääsimme päämäärään ja sielä meitä olikin Elina vastassa Hiron ja Ghean kanssa. Hiro oli Almalle jo ennestään tuttu Liettuan reissusta, joten kyllä parivaljakko selvästi tuntui toisensa muistavan. Siihen malliin ulkona juostiin lelujen perässä. Gheaa Alma ei ollut vielä aikaisemmin tavannut ja Elinan kertoman mukaan se ei juurikaan pidä vieraista nartuista. No ei muuta kun lenkkivarustus ylle ja lähdimme pienelle remmilenkille, jospa koirat siinä jo tulisivat edes vähän tutuiksi. Lenkki sujui hyvin ja illalla saimmekin Elinan kanssa seurata vallan iloista leikkiä koirien välillä, hyvä niin!
  Aamulla kello soi tuttuun tyyliin 3.30 ja pian auton keula osoittikin jo kohti Helsingin länsisatamaa. Miten uuvuttavaa olikaan nousta niin aikaisin ja vieläpä raskaan edellisen päivän jälkeen.. mutta niin ihanaa taas lähteä reissuun! Auto laivaan ja aamupalaa etsimään.

Laiva lipui aamulla Tallinnan satamaan ja pakko oli tehdä kierros paikallisessa Rimissä ja sitten Elina veikin meidät ehkäpä upeimpaan vaateliikkeeseen ikinä, nimittäin Bershkaan! Jännä etten ollut vielä siihen päivään mennessä edes kuullut kyseisestä liikkeestä. Niin no.. eipä näitä reissuja ole oikein ollutkaan ennen Elinaan tutustumista. En ole ikään ollut mikään himoshoppaaja, mutta nyt käteen jäi peräti kahdet farkut samlla kertaa. Liikkeestä löytyi juuri omalle vartalotyypille sopivia vaatteita, voi miten ihanaa!
  Matka jatkui pian kohti Tartoa ja sielä olisi tarkoitus majoittua Hotel Dorpat:ssa. Hotelli oli todella upea ja sijaitsi ison kauppakeskuksen vieressä ja mikä parasta.. sielä näkyi olevan New Yorker! Tämähän alkoi mennä nyt ihan väärille raiteille koko reissu, koska tulin naama naantalin auringon lailla pois kyseisestä vaateliikkeestä monen pussin kanssa. No ehkäpä suon itselleni sen ilon, koska viime aikoina rahat ovat menneet ihan jonnekin muualle, kuin itseeni. Koirille sitä ja koirille tätä, tiedätte koiraihmiset varmaan mitä tarkoitan?

Ilta meni shoppaillen ja tottakai täytyi syödä hyvin. Ruuat ja hintataso olivat kyllä niin mieluisia, että tuli syötyä kyllä vähän yli omien tarpeiden.. aika useaankin kertaan. Illalla istuimme skumppalasien ääressä, mikäpä sen hienompi tapa juhlistaa hyvin alkanutta reissua. 

Aamulla alkoivatkin sitten tositoimet, sillä koira täytyi siistiä, vaatteet sovittaa, hiukset laittaa, koirat pissattaa, käydä aamupalalla ja lähteä etsimään näyttelypaikkaa. Elina oli aikatauluttanut reissumme hyvin ja se tuntui pitävän. Näyttelypaikka oli paikallinen messukeskus, jossa olikin ihmeen paljon koiria. Kehä löytyi ja saimme häkitkin ihan hyville paikoille. Nyt vain odotettiin ja odotettiin oman kehän alkua.
 Lauantaina 7.11. valkoisiapaimenkoiria oli ilmoitettu 7 kpl ja tuomarina toimi Venäläinen Eugeny Kuplyauskas. Tuomari oli oikein mukava sekä asiallinen ja tuntui pitävän vähän rotevamman oloisista koirista. Sehän sopi meidän kummallekin koiralle. Junnunarttuja oli ilmoitettu kaksi, joista kumpikin metsästi puuttuvaa junnusertiä. Alma esiintyi kivasti ja tuloksena meille:

JUN ERI JUK1 SA PN3 JSERT ROP-JUNIOR & EE JMVA!!

Nyt meillä olisi täällä siis tuore Viron juniorimuotovalio! Elinan Ghea vei nimiinsä koko potin ollen ROP ja saaden sekin puuttuvan sertin. Näin myös se valioitui Viron muotovalioksi, onnea Elina!

Näyttelypäivä oli pitkä, mutta innokkaat valioiden omistajat suuntasivat vielä shoppailemaan ja syömään. Koirat jäivät tyytyväisen oloisina autoon nukkumaan, sillä niidenkin naamasta paistoi väsymys. Alma käyttäytyi todella mallikkaasti, vaikka hotelli oli täynnä vieraita koiria. Hissilläkin se ajeli kuin vanha tekijä. On kyllä hienoa matkustaa tuollaisen koiran kanssa, joka on iloinen, jolle ruoka maistuu ja joka ole moksiskaan mistään. Käveli näyttelypaikan tungoksessakin rauhallisesti ja toi muutenkin kivasti esiin niitä hyviä puoliaan. Huomiselle kummallakaan koiralla ei ole tavoitteita, sillä tavoitteet saavutettiin kirkkaasti tänään. Menemme silti kehään, koska sunnuntain näyttelymaksu on maksettu. Emme siis päästä sertin metsästäjiä helpolla!

Illalla hyvä ruoka ja juoma veivät mennessään, jonka jälkeen uni maistui aivan taivaallisen hyvältä. Koiratkin nukahtivat hotellissa myöhemmin melko nopeasti. Sitä ennen ne kumminkin vähän painivat ja Alma kehitti itselleen varsin vaarallisen tavan lähestyä vanhempaa narttua. Tassu tai leuka vain pokkana toisen selän päälle ja häntä korkeuksiin. Tällä Alma ei kumminkaan tarkoittanut alkaa rähinöimään ja sen aikeet olivat ystävälliset. Silti tuollainen mahtaileva asenne hirvitti itseä, mutta neiti itse näköjään tunsi oman egonsa. Onneksi Ghea sieti melkoisen paljon Alman kukkoilua, mutta palautteli junioria aina välillä maan pinnalle.

Sunnuntaiaamu alkoi sarastaa ja nyt ei ainakaan itsellä ollut ihan niin hoppu, kuin lauantaina. Mitään paineita ei nimittäin enää ollut. Niinpä aamupalan syöminenkin tuntui paljon nautinnollisemmalta. Pakkasimme tavarat autoon ja samalla kirjauduimme ulos hotellista. Näyttelypaikalta lähtisimme ajamaan kohti Tallinnaa kehien loputtua. Samat koirat oli ilmoitettu myös sunnuntaille 8.11 ja tuomarina toimi miellyttävä Italialainen Anna Albrigo. Alma tuntui aamusta asti tahkealta ja virtaa ei löytynyt enää niin paljon, kuin aikaisemmin. Se nukkui koko ajan kun odottelimme kehää. Kehässä sen väsymys purkautui eikä mikään oikeastaan jaksanut kiinnostaa. Tuomariakin se katseli vähän kulmiensa alta, mutta käyttäytyi sentään jotenkin. Arvostelu oli hyvä ja sijoituskin ehkä parempi, jos ne korvat olisivat sojottaneet eteenpäin!

JUN ERI JUK2 SA

Ghea vei nimiinsä taas koko potin ollen ROP! Hieno viikonloppu takana, nyt suunnaksi kotisuomi. Matka sujui kivasti ja pakkohan meidän oli vielä käydä Tallinnassa sijaitsevan ostoskeskuksen New Yorkerissa hakemassa muutama vaate! Nyt oli ostettu monen vuoden edestä itselle vaatteita. Laivaan päästyämme suuntasimme Ala Carte ravintolaan, sillä nälkäkin oli jo melkoinen. Ravintolassa tuli istuttua melkeinpä koko laivamatka, sillä viikonlopun jälkipuinti oli melkeinpä pakollinen.. niin kivaa oli taas jälleen kerran ollut! Helsinkiin saavuimme myöhään illalla ja nyt määränpää olisi Kotka. Väsymys tuntui painavan meidän kummankin silmiä ja välillä mietin jo kaikenlaisten sanapelien pelaamista, että kuski pysyy varmasti hereillä. Elinan luo päästyämme menimme melkeinpä heti nukkumaan, sillä aamulla meillä olisi Alman kanssa lähtö kohti Tamperetta ja kokonaista kouluviikkoa. Aamulla hyvästeltiin Elina ja koirat, jonka jälkeen seuraava pysäkki oli Tampere. Alma oli kanssani koulussa koko viikon ja voi miten se olikaan väsynyt. Ruokahalu katosi muutamaksi päiväksi ja se nukkui paljon. Loppuviikosta kun pääsimme kotiin, niin se nukkui pari päivää melkeinpä putkeen. Kymmenen päivän reissu otti koville kyllä itsellenikin, joten Alma sai ansaitusti levätä. Myöhemmin se on onneksi ollut oma ihana itsensä kaikkine jekkuineen <3

Tätä postausta kirjoittaessa voin niin kokea tämän kaiken uudelleen, kerrassaan onnistunut reissu kaikin mahdollisin puolin!

Kiitos Elina seurasta ja kivasta reissusta, toivottavasti seuraavaa voidaan alkaa jo miettimään! ;)