Tuhkasta nousee aina uusi Fenix

Otsikko kuvaa hyvin sitä tunnetta, mitä viime aikoina on tapahtunut. Blogin suhteen päivittely on jäänyt häpeällisen vähäiseksi, mutta jahka tässä uuden inspiraation osalta sekin paranee. Välillä on vain tuntunut siltä, ettei ole oikein mitään asiaa, vaikka todellisuudessa tällä hetkellä asiat ovat aivan toisin, kuin vähän aikaa sitten. Eli paljon on asiaa, mikä pitäisi saada järkevästi tekstin muotoon.
  Tähän heti sellainen ilmoitusmuotoinen asia, että koirat ja me ihmiset olemme edelleen elossa eikä mitään radikaalia ole tapahtunut. Paljon on silti tapahtunut viime postauksen jälkeen ja tällä hetkellä olo on huojentunut, vaikka pieni paniikin poikanen oli iskeä vielä jokin aika sitten.

Aloitetaan suurimmasta muutoksesta meidän suunnitelmiin, sillä Almalle suunniteltu uros Kamu vaihtui Tammikuussa toiseen. Kamu jouduttiin äkillisesti kastroida terveydellisistä syistä, joten yhdistelmä ei tullut koskaan toteutumaan. Jonkin aikaa pää löi tyhjää, että mitäs nyt sitten..?! Sen verran elämä on opettanut, että aina pitää olla suunnitelma B ja tälläkin hetkellä sellainen oli takataskussa. Se oli jo aikaisemmin Almalle suunniteltu Hollannin tuliainen, ympäri maailmaa näyttelymenestystä haalinut, kerrassan upea pitkäkarvainen uros Lucky (Caely's White Flower Easy Rider). Aikaisemmin Luckyn valinta kaatui selän osalta LTV1 tulokseen. Koin, että tässä vaiheessa kahden LTV1 tapauksen yhdistäminen ei ole järkevää, vaikka kaikki muu oli uroksen puolelta priimaa jälkeläisnäyttöä myöden. Otin kumminkin yhteyttä suoraan Kennelliiton spesialisteihin ja haastattelin heitä asiasta. LTV:n periytymismekanismia ei vielä tarkkaan tiedetä ja tässä tapauksessa kummankin vanhemman osalta löydökset ovat kosmeettisia keskiharjanteen osalta. Paljon sain tukea omille ajatuksille ja uusia asioita pohdittavaksi. Uroksen jälkeläisnäyttö puolsi asiaa sen verran paljon, että mieleni varmistui entisestään Luckyn suhteen!
  Terveysasioista voisi keskustella loputtomiin ja vaikka miten suunnittelet kaiken, niin riski yllätyksille on aina olemassa. Olemme kumminkin elävien olentojen kanssa tekemisissä. Mutta se, että tekee parhaansa piilottelematta mitään ja seisoo sanojensa takana on ensimmäinen askel onnistuneeseen pentueeseen. Kaiken kruunasi se, että yksikään pennun varanneista ei perunut varaustaan, vaan innolla jäivät odottamaan Almasta pentua toisen uroksen kanssa. Olen niin uskomattoman kiitollinen siitä, että pennun varanneet ovat osoittautuneet minulle jo nyt kovin läheisiksi ja jokainen on jollain tasolla kiinnostunut harrastamisesta. Uskon, että meidän tiivis Dancing Spirit-perhe täydentyy kesän aikana mitä mahtavimmalla porukalla! Toiveena on, että yhdistelmästä jäisi sijoitukseen tähän vähän matkan päähän uusi pikkupoika odottelemaan ainakin näyttelykehiä.


Tältä näyttää Alma x Lucky yhdistelmä:

Nyt kun ollaan saatu tuo suurin uutinen julki, niin on aika vähän katsahtaa meidän normaalin arjen pariin. Talvi on sellaista aikaa, että treenirintamalle ei juurikaan mitään kummempaa kuulu. Vilman kanssa on käyty parit rallytokotreenit ja Alman kanssa tokoiltu ja tottisteltu Vaasan porukan kanssa. Kun pentuprojekti on ohi ja Alma taas tikissä, niin sitten alkaakin ihan uudet kuviot. Koitetaan nimittäin vähän rajoja PK-puolella. Tästä syystä itselleni ei jää pentueesta kotiin koiraa, koska haluan nähdä mihin Almasta vielä onkaan. Tokoa emme unohda ja pääpaino tulee joka tapauksessa olemaan siinä, mutta jotain uutta otetaan nyt sen rinnalle. Katsotaan oliko katastrofi vai uusi mahdollisuus.

Talvilomaa vietettiin lapin maisemissa viikon verran koirat tietysti mukana. Vanhempi rouvakin innostui niin lumesta, että siinä oli Almalla täysi työ pysyä mukana menossa. Ihana nähdä, miten elinvoimainen Vilma on! Leikattu jalka ei osoita enää mitään oireita ja liike sekä lihaksisto on tasapainossa. Nyt 1,5 vuotta leikkauksen jälkeen voin sanoa, että me todellakin onnistuimme ja saimme sen kuntoon. Se on niin iloinen ja pirteä sekä aina valmis töihin. Ei ole sellaista asiaa mistä se ei innostuisi. Sillä onkin kesällä tärkeääkin tärkeämpi tehtävä opettaa pennuille koiramaailman käytöstavat. Uskon sen olevan innoissaan pikkuisista, kunhan vain tulevat Alman kanssa toimeen.

Alla kuvia lapin reissusta, Vilma kolmessa ylimmässä ja Alma alimmaisissa.

Reissun jälkeen toteutin vihdoin ja viimein pitkäaikaisen haaveeni ja ostin uuden kameran rungon. Sellaisen, mistä olen pitkään voinut vain unelmoida. Nimittäin täyskenno Canon EOS 5D Mark III. Harmittaa, että lapin reissun kuvat on otettu vanhalla rungolla.. laatu olisi aivan toinen tällä uudella! Nyt valokuvausharrastus koki jälleen harppauksen eteenpäin ja odotan innolla uusia haasteita ja kuvauskeikkoja uuden rungon parissa.

Pariskunnan ensitreffit!

Näitä treffejä onkin jännityksellä odotettu! Alman juoksuja odotan helmikuun alkuun, joten ajattelin, että olisi kiva käydä sen kanssa tutustumassa Kamuun. Välimatkaa on noin 400km/sivu, mutta se ei meitä lannistanut. Eipä mennyt aikaakaan, kun saimme Kamun omistajan, Ronjan kanssa tapaamisen sovittua. Kamun olen viimeksi nähnyt joitain vuosia sitten ja Ronjaa nopeasti näyttelyissä, joten tapaaminen oli enemmän kuin odotettu. Pitkän välimatkan päätimme Alman kanssa puolittaa siten, että yövyimme pe-la välisen yön tampereella ja siitä lähdimme lauantai aamuna kohti Kellokoskea. Sielä olimme sopineet Ronjan kanssa tapaamispaikaksi Touhu & Temmellys nimisen koirien puuhamaan. Mitä etelämmäs matka ajautui, sitä sateisemmaksi ilma kävi. Miten voikaan olla tällaista tuuria, että sää sattui juuri tällaiseksi. No mutta eipä sekään menoa hidastanut, päinvastoin!

Autosta poistuessa vastassani olikin jo iloinen Ronja, olipa ihana nähdä pitkästä aikaa ja tällä kertaa oikein ajan kanssa. Käväisin katsomassa Kamua autossa ja sieläkin vastassa oli hyväntuulinen hännänheiluttaja, jolle kelpasi rapsutukset. Otettiin koirat autosta ja käytimme ne pienellä kävelyllä ennen meille varattua vuoroa puuhamaahan. Alma oli aluksi hiukan hämillään, että kuka kumma tämä nyt oikein on ja miksi se on niin tutun valkoinenkin. Kävelylenkki sujui pariskunnalta vieri vieressä kävellen ja välillä kuului jotain epämääräistä ääntelyä Alman puolelta, kun Kamu yritti tehdä takaosastoon tuttavuutta. Jep, nainen ei ole valmis ja siltä se kuulostikin.
Kävelylenkin aikana oli kiva nähdä se, että Kamu on juurikin keskikokoinen uros ja täten sopiva ronskin kokoiselle nartulle. Karvanlaatu pariskunnalla on kovin erilainen, Alma tasapaksu pötkö ja Kamulla huomattavasti pidempää. Ei sillä, pitkätukkia tässä ollaan näistä kahdesta odottamassakin!

Puuhamaan portit auki ja pariskunta kirmaamaan. Kamussa onkin Ronjan mukaan "luolamies" ainesta ja täten tarkoitusperät naisen läsnäololle on varsin selvät. Alma oli sen verran hämillään Kamun otteista, ettei laittanut vastaan kyllä yhtään. Pienten sateen siivittämien mutapainien jälkeen suunnattiin leikkimään. Pääsin leikittämään Kamua oikein kunnolla ja olin kovin tyytyväinen sen otekäyttäytymiseen ja tapaan leikkiä. Se vaati hyvin haukulla, vastusti ja saalisti. Hienoa oli nähdä myös sen periksiantamattomuus kiinni pultatun renkaan kanssa, joka roikkui ilmassa. Se olisi varmaan koko loppupäivän roikkunut siinä, jos olisi itse saanut päättää. Pariskunta juoksenteli lelujen kanssa ympäri aluetta ja Almakin sai sen kutosvaihteen päälle. Korvat luimuun, muutama leikkiinkutsuhyppy ja täysiä pakoon joku lelu suussa. Se mitä sade ja kura saa valkoisessa koirassa aikaan, on jotain noh.. aika järkyttävää. Mutta se kertoo vain siitä, että hauskaa on ollut!

Kuva: Ronja Nieminen

Kuva: Ronja Nieminen

Rallittelun jälkeen meitä taisi olla neljä tyytyväistä tyyppiä. Koirat tulivat hyvin toimeen ja kaiken näkemäni jälkeen olen erittäin hyvillä mielin. Kamu on juuri sitä, mitä valkkariuroksessa toivon. Kiva pakkaus avoimmuutta, tasapainoisuutta ja halua tehdä asioita. Tämä prosessi onnistuessaan tuo varmasti mukavia koiria monenlaiseen harrastamiseen kuin myös kaveriksi lenkkipolkujen varrelle. Se, että auton mittariin tuli reipas 800km lisää tämän tapaamisen vuoksi, oli kaiken sen arvoista. Sitten kun h-hetki on käsillä, niin pariskunta varmasti muistaa toisensa.
Pentuvaraukset tähän pentueeseen tuli nopeasti täyteen. Uudet kotiehdokkaat ovat käyneet jos jonkinlaisen "lähtötasotestin" kanssani puhelimitse ja vastailleet jopa typeriltä kuulostaviin miljooniin kysymyksiin kiitettävästi. Nyt jos koskaan haluan olla varma siitä, mitä olen tekemässä. Voin onneksi helpotuksesta huokaista, sillä pentuja pääsee varmasti parhaisiin mahdollisiin koteihin!

Alla kuvia Almasta, jonka ulkonäöstä ei kovin kauas voi erehtyä sen suhteen, että onko ollut hauskaa. Kaksi alinta kuvaa nappasi Ronja.

Iso kiitos Ronja, että saimme nähdä Kamun ja tutustuttaa pariskunnan toisiinsa. Nyt jäädään jännityksellä odottelemaan, että mitä alkuvuosi tuo meille tullessaan <3

Pentusuunnitelma kesä 2018

 PENTUEEN SUKUTAULU

Lisää kuvia yhdistelmästä

Yhdistelmä täyttää Valkoisenpaimenkoirayhdistyksen jalostussuosituksen

Nyt se kauan odotettu päivä koitti. Nimittäin sain julkaista ensi kesän odotetun yhdistelmän! Tässä se vihdoin on, olkaa hyvät:

Pitkäaikainen haaveeni on vihdoin toteutumassa tämän pentueen parissa. Pentueessa yhdistyvät mielenkiintoiset suvut, hyvä terveys, rodunomaisuus sekä unohtamatta hyvää luonnetta. Pentueen emä Alma on oma kasvattini A-pentueesta, joten olen päässyt tutustumaan Alman elämään jo sen ensi henkäisystä saakka. Alman emä Vilma osoittautui aikoinaan oikein kivaksi valinnaksi jalostuskäyttöön. Vilman suku on luustoterveyden puolesta oikein hyvää, se on itse pentueesta, jossa kaikki 8 sisarusta yhtä lukuunottamatta ovat A lonkkaisia. Se itse myös jätti A-pentueeseen pelkkää A ja B lonkkaa sekä hyvää kyynärterveyttä. Näin ollen Almasta odotan oletusarvoisesti samaa.
​  Pentueen komea isä, jo vanhempi herrasmies Kamu on pentueesta, jossa myös pentuesisarukset ovat yhtä lukuunottamatta A ja B lonkkaisia sekä terveitä kyynärien osalta. Sisarukset on luonnetestattu myös hyvillä ja tasaisilla pisteillä. Kamu kuvattiin virallisesti selästään nyt syksyllä sen ollessa 8-vuotias ja se tuli priimaksi lausuttuna takaisin. Kamulla on ennestään kaksi pentuetta. Se esitti tänä vuonna Valkoistenpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä jälkeläisryhmän ensimmäistä kertaa upealla tuloksella ROP & BIS2! "Uros jättänyt jälkeläisiinsä oman tyyppinsä ja voimakkaan rakenteensa, sekä puhdaslinjaisen pitkän päänsä. Myös erinomainen tempperamentti on periytynyt hyvin." Ensimmäisen pentueen koirat ovat pärjänneet näyttelyissä jo varsin hyvin.
​Tästä lisää tietoa Kamun jälkeläisistä.

​Vanhemmat ovat kumpikin aktiivisia koiria, joiden kanssa on kilpailtu ja joiden kanssa treenataan tavoitteellisesti tälläkin hetkellä. Alman kanssa on tehty BH, kisattu tokossa, treenattu PK puolelta jälkeä, hakua ja tottista. Sen kanssa treenataan tavoitteellisesti myös verijälkeä. Alma on kivan saalisviettinen koira, jolta löytyy miellyttämisenhalua ja moottoria työntekoon. Se on myös vahva, joka nauttii käyttää leukojaan leikeissä. Rakenteeltaan se on hyvillä ja tasapainoisilla kulmauksilla varustettu vahvarunkoinen koira, jolla on pitkät ja matkaa voittavat liikkeet. Tähänastisen elämänsä aikana se on ollut terve.
​  Kamun harrastusten listaus ei esittelyjä kaipaa. Poika on ehtinyt harrastaa aktiivisen omistajansa kanssa vaikka mitä. Kamu on omistajansa sanoin koira, jolta käy kaikki ja se on aina valmis töihin. Se on rakenteeltaan tasapainoinen, keskikokoinen uros, jolla on hyvä saalisvietti ja leukojen käyttö. Se on ollut tähänastisen elämänsä ajan terve.

​Omistajan kertomaa Kamusta:

"Kamu on sosiaalinen, avoin ja erittäin energinen valkkariuros, joka on opettanut minulle paljon koiramaailmasta. Sen kanssa kaikki on ollut helppoa, niin arjessa kuin harrastuksissa. Työmotivaatio tällä koiralla on loputon ja se on todella älykäs oppimaan kaikkea uutta. Kamu on elementissään vesipelastuksessa ja metsälajeissa. Olemme harrastaneet pk-lajeista muun muassa hakua, jälkeä ja viestiä. Tottelevaisuudessa kisasimme Kamun kanssa vanhoilla säännöillä EVL:ssä."

​​​Pentueeseen odotan luonteeltaan avoimia, aktiivisia ja tekemisenhaluisia koiria, joista olisi erilaisiin harrastuksiin ja kaveriksi lenkkipolkujen varrelle. Pennut myydään ensisijaisesti perheenjäseniksi rakastaviin loppuelämän koteihin, mutta aktiiviset vanhemmat huomioiden kodeilta toivotaan sitä, että pentu pääsisi toteuttamaan rodulle tyypillistä tekemistä jo pienestä saakka.
Pennut tulevat olemaan MDR1-mutaation (lääkeaineyliherkkyys) sekä DM (etenevä selkäydinrappeuma) osalta terveitä, eivätkä näin ollen tule itse sairastumaan kyseisiin sairauksiin. Kummatkin vanhemmat on geenitestattu terveeksi.
​Pennut kasvavat perheen arjessa mukana toisten koirien kanssa. Ulkona omakotitalon iso aidattu takapiha on kokonaan koirien käytössä. Pennut luovutetaan 7-8 viikon ikäisinä useaan kertaan madotettuina, rekisteröityinä, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Mukaan jokainen saa kattavan pentupaketin ja kasvattajan elinikäisen tuen. Pennuille toteutetaan Bio Sensor- ohjelmaa.

Varauksia otetaan vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää:

Essi Perttula
Kauhava, Finland

☏ +358 50 364 4998
essi.perttula@gmail.com

Valiouutisia ja koulutuksia

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Blogitauko on ollut puhtaasti tietotekniikasta johtuvaa, koska läppäri sanoi sopimuksensa irti ja uuden koneen odottamista kesti tovi. Mutta nyt back in bisnes again!

Joka viikonloppu on oltu menossa koirien kanssa jonnekin, joka ei tosin ole mikään negatiivinen asia, vaan päinvastoin. On käyty luonnetestissä, oltu koulutuksissa ja treenattu kavereiden kanssa monenlaista. Kevät on taas selvästi nostanut koiraharrastuskansan päätä ja saaneet porukkaan vipinää. Maastolajit kutsuvat lumien sulettua ja ilmakin alkaa olla otollinen pidempiaikaiseen oleiluun ulkona. Niin kuin kaikki muutkin, olemme mekin aktivoituneet ja heränneet talviunilta! Alla kuva Almasta ensimmäisten aurinkoisten päivien aikana.

Lähdimme kasvattini Rion (DS Argent Warrior) ja omistajansa Niinan kanssa 6.5 kohti Janakkalaa ja kauan odotettua luonnetestiä. Alma oli ilmoitettu samaan testiin, mutta juoksut valitettavasti pilasivat meidän osallistumisen. Uusi yritys on nyt elokuussa! Halusin lähteä Niinan ja Rion matkaseuraksi ja näkemään miten Rio toimii paineen alla. Päivälle oli myös isot odotukset, sillä testin läpäisy toisi sille mukanaan Suomen Muotovalion arvon. Jännitystä oli siis tiedossa koko päivälle! Matka starttasi aamulla klo.05:00 kummallisen pirteissä tunnelmissa. Paikalle saavuimme hyvissä ajoin ja Niina lähti Rion kanssa pienelle kävelylle minun sillä välin jäävän virittelemään kameraa valmiiksi. Rio otti tilanteen tuttuun tyyliin kovin rauhallisesti ja oli kumminkin iloinen ja virkeä. En tiedä jännittikö tässä tilanteessa enemmän kasvattaja, kuin omistaja. Niinakin oli niin seesteinen.
  Pian olikin vuorossa Rio ja tuomarit olivat pojan mielestä heti oikein kivoja. Tässä vaiheessa alkoi oma käsi täristä. Testi eteni rauhallisesti ja ei mennyt kauaakaan, kun olimme loppupisteitä kuuntelemassa kädet hikoillen. Läpi meni varmasti, mutta millä pisteillä. Se kuultaisiin pian. Osa-alueet kulkivat toinen toisensa jälkeen plussalla, kunnes yksi miinus taisteluhalusta pomppasi lapulle. Sekin ihan puhtaasti siitä, ettei koira oikein syttynyt tuomareiden leikkiin ja se ei koe tarvetta alkaa egoilemaan ihmisille missään tilanteessa. Kaikki ihmiset ovat Rion mielestä ihania ja varsinkin Niina on Rion mielestä se the juttu kaikissa mahdollisissa asioissa.

Loppupisteet upeasti +138 laukausvarma ja SUOMEN MUOTOVALIO!! <3

Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen ja ennen kaikkea ylpeä tästä parivaljakosta. Kasvattaja ei voisi kyllä parempaa kotia kasvatilleen toivoa. Onnea vielä Niina ja Rio sekä iso kiitos kaikesta!

Jossain asiayhteydessä on tullut ihmettelyä siitä, että miksi joltain käyttökoirarodulta (tässä tapauksessa viitattiin valkoiseenpaimenkoiraan) ei vaadita tiettyä käyttökoiran tulosta muotovalion arvon saamiseksi. Ajattelin asiaa hiukan selventää, niin jatkossa voidaan asian suhteen olla viisaampia. Ensinnäkin valkoinenpaimenkoira on edelleen seura -ja perhekoira PK oikeuksistaan huolimatta ja täten ei sisälly niinkään perinteisiin käyttökoirarotuihin. Muotovalion arvoon voi vaihtoehtoisesti halutessaan tehdä koulutustunnuksen palveluskoirakokeiden 1-luokasta tai hyväksytyn pelastuskoirakokeen (IPOR-A). Seura- ja perhekoira lokeroitumisestaan huolimatta niitä näkee aika kivasti kisakentillä tekemässä tuloksia niistä korkeammistakin luokista. Ne käyttökoirarodut ympärillään. Voisinpa vannoa, että valkkari ei ole mikään viettihyrrä, joten se vaatii ohjaajaltaan huomattavasti enemmän, kuin perinteinen käyttökoirarotu, jossa sitä on luonnostaan enemmän. Niinpä näissä onkin kivasti haastetta ja rakenneltavaa. Se, joka on vähänkään perillä eri koirarotujen tilanteesta ja tulevaisuudesta, toivon mukaan vaalii hyvää luonnetta ja käyttää niitä koiria luonnetestissä. Siksi se on valkoisellepaimenkoiralle tärkeämmässä asemassa, kuin muut toimintakykyä ja luonnetta kuvaavat tulokset. Se, etteivät ne niistä PK kokeista selviytyisi on täyttä höpönhöpöä. Koiranettiä vain selaamaan.


Sitten siirrymme sille harrastusrintamalle!

Viime viikonloppuna parrasvaloissa olivat jälleen Alma ja Rio. Olimme Niinan kanssa ilmoittautuneet Kauhavan Kennelkerhon esineruutu+metsäjälkikoulutukseen, jonka piti monen lajin tuomari Mikael Kallio. Aamulla kokoonnuimme koko porukka ja suuntasimme metsiin. Jokainen kertoi vuorollaan koiristaan ja teimme päivän suunnitelman siinä samalla. Ensimmäisenä oli vuorossa janan opettelu ja siinä painopiste koiran omatoimisella työskentelyllä. Almalle janaa on otettu vain pari kertaa, joten se vaati opettelua. Hyvin koira oli silti heti asialla ja suoritti janan etsinnän oikein mallikkaasti! Samoin velipoika oli heti nenä auki ja työmoodissa. Tämän jälkeen pidimme pienen kahvitauon ja rupattelimme niitä näitä hyvässä porukassa. Kuinka hienoa olikaan taas kuulua hyväntuuliseen ja samanhenkiseen porukkaan! Yläkuvassa Rio odottelee janalle ja alakuvassa Alma lähdössä janalle.

Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu, jota kumpikin meidän koirista oli tehnyt. Rio hiukan vähemmän, kuin Alma. Ensin vuorossa oli Rio ja voi kun poika työskenteli silti kovin hienosti, vaikka muutama treeni vasta on ollut alla. Hienosti irtosi takarajalle etsimään esinettä näkölähdön jälkeen. Treenin aihe oli tänään kummallekin koiralle vieraat esineet, joita Almalle on tehty ihan liian vähän. Hyvin sekin lähti etsimään ja esineet löytyivät ihan kivasti. Luovutukset olivat hienoja, ei me turhaan olla noudon palautusta hinkattu. Ylimmässä kuvassa Niina ja Rio lähdössä ruutuun, alla kuvia Almasta ja minusta. Kaikki treenikuvat on ottanut Pia Asell, iso kiitos!

Lopuksi teimme jokaiselle koiralle jäljet. Alma ei juurikaan ole muuta ajanut, kuin verijälkeä koko kevään, joten mitään odotuksia ei ollut. Niin vain ensimmäinen vieras jälki muutamalla ruokapalalla ja maalissa oltiinkin aika äkkiä. Itse tein Riolle jäljen ja hyvin poika jäljestikin! Kouluttajan mielestä erittäin tarkaksi opetettu koira, josta näkyy kokemus jäljellä. Yhtään en kyllä epäile kouluttajan kommentteja. Myöhemmin olenkin tehnyt Almalle noin 300-400m jälkiä muutamilla kulmilla ilman ruokaa ja hyvin sen nenä kyllä toimii. Loppupalkasta on selvästi innoissaan. Se on kivan tarkka, mutta etenee kumminkin hyvin. Nyt vain taas keppisulkeisiin, niin nekin jatkossa nousee varmasti.

Kiva päivä oli kyllä kaikin puolin! Metsässä vierähti reipas 8 tuntia ja sen jälkeen menimme koko porukan kanssa vielä syömään kunnon pizzat. Tällä tiedon määrällä ja kivoilla kokemuksilla pärjää taas pitkään, kiitos kaikille osallisille :)

Viikkojärjestys uuteen muottiin

Niin vain kävi, että kalenteri käännettiin ihan totaalisen ympäri ja suunniteltiin koirille vähän monipuolisempia puuhia. Muutos näkyy ennen kaikkea käyttäytymisenä kotona, jolloin Almakin näyttää väsymisen merkkejä. On oikeastaan ihanan rauhallinen mieli lähteä töihin, kun kukaan ei vingu perään ja tiedän, että kotona suurimmaksi osaksi nukutaan. Aivotyöskentelyyn olemme panostaneet nyt suurimmaksi osaksi ja se alkaa kivasti tuottamaan tulosta. Keskittymiskyky alkaa kasvamaan ja sen mukana myös vaatimustaso. Näissä toteamuksissa viittaan Almaan, sillä Vilmalle kaikki on ollut jo aikaa sitten varsin selvää. Se tulee, tekee ja lähtee. Tämä nuorempi toveri ei ehkä ihan vielä, mutta luotto on kova.
  Muutama viikko sitten täällä päin suomea oli lumet sulaneet metsistä, joten päätettiin antaa nenälle töitä. Vuoden ensimmäisen, noin vajaan puolen kilometrin verijäljen jälkeen Alma oli kyllä väsynyt. Se eteni hitaammin, kun yleensä ja oli kovin keskittynyt. Työskentely oli tarkkaa ja vaikka vauhtia olisi saanut olla lisää, niin en halunnut vielä puuttua mihinkään. Halusin antaa sen työskennellä itsenäisesti. Makaukset merkkasi hyvin ja loppua kohti eteni jo sujuvammin. Kaadosta oli kiinnostunut ja kantoi sen tielle. Nyt odotellaan lumien totaalista sulamista ja jatketaan harjoituksia siitä, mihin jäimme.

Maastolajeilla jatketaan, sillä esineruutua ollaan otettu ainakin kerran viikkoon. Lyhyet ja intensiiviset pistot ovat olleet teemana ja se on toiminut ihan kivasti. Ensimmäisen esineen kanssa otetaan vauhtia, jonka jälkeen autoon. Sitten kaveri vie maastoon kaksi esinettä ja koira autosta linjalle. Esineet löytyvät vaihtelevalla menestyksellä, mutta pääsääntöisesti nopeasti ja luovutus on alusta saakka ollut hyvää. Almalla ei juurikaan ole väliä, että onko maastossa pehmoinen vai kova esine, kaikki kyllä nostetaan. Ainut kirosanoja aiheuttava pienen pieni juttu on tuo rallattelu pitkin ruutua.. Sekin onneksi on jo jäämässä vähemmälle. Sen olen huomannut, että koira on tuotava erittäin hyvässä hallinnassa linjalle ja valmisteltava hyvin, koska muuten 35kg räjähtävää voimaa sinkoaa kaikkiin ilmansuuntiin.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tottis! Siihen on nyt panostettu kyllä erittäin kiitettävästi. Hallilla pyörii joka viikko tottisryhmä hyvän ohjaajan vetämänä, jossa ollaan mukana ja kerran viikossa pyrin käymään ihan omatoimisesti treenailemassa läksyjä. Paljon ollaan taas menty eteenpäin ja pystyn vaatia Almalta huomattavasti enemmän asioita. Kiva, ettei aina tarvitse mennä ns. perse edellä puuhun ja todeta, että postimerkkien keräily olisi vähemmän stressaavaa. Innostava ohjaaja on saanut meissä taas kunnon draivin päälle ja sellainen pieni kutina on, ettei se ihan helposti lopahda!

Joku varmaan ihmettelee tässä vaiheessa, että missä Vilma on? Miksi kuvat on vain Almasta? Vilma voi erittäin hyvin ja treenailee myös ajoittain tokoa ja käy verijäljellä. Olen vain tullut sen verran varovaiseksi sen kanssa, että treenailen sen kanssa ihan kahdestaan ilman Almaa. Meillä on Vilman kanssa ihan omat juttumme ja haluan antaa sillekin omaa aikaa. Lenkitän Alman mielummin jonkun muun yhtä riehakkaan toverin seurassa, ettei se pura Vilmaan energiaansa. Haluan ennakoida mahdollisimman tarkasti kaiken, ettei turhia loukkaantumisia pääsisi tapahtumaan. Pieniä kolhuja jalkaan on tullut innostumisen seurauksena ja itse on tehnyt silloin mieli pyörtyä.. Mutta jalka näyttää kestävän yllättävän koviakin otteita, joten hyvillä mielin suunnataan eteenpäin. Kaapissa on toki aina varalta särkylääkettä, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Leikkauksesta on tosiaan nyt tämän kuun lopussa puoli vuotta.. mihin tämä aika oikein menee? Lihakset alkavat taas muodostua oikeisiin paikkoihin ja liikeradat alkavat palautua. Hyvä lihashuolto on edelleen iso osa meidän arkea unohtamatta säännöllistä rankahuoltoa. Vilma oli ihan lentoon lähdössä, kun pääsi pitkästä aikaa hallille treenaamaan ruutua ja tunnistusnoutoa. Ihana nähdä se taas täynnä elämää kaikkien vastoinkäymisten jälkeen!

Alma tosiaan saa painia kokoistensa seurassa ja niitä meidän kaveripiiristä onneksi löytyykin kivasti! Ei tuon aktiviteettitason koira tule miksikään pelkistä remmilenkeistä tai yksin juoksentelusta vapaana.. se vaatii pientä kirittäjää ja painitoveria. Viime aikoina yksi Alman lukuisista poikaystävistä onkin ollut mukana tarjoamassa treeni -ja leikkiseuraa omistajansa Pian kanssa. Saksanpaimenkoira Rähinä on kyllä niin samalla huumorintajulla varustettu, kuin Almakin. Siksi niillä varmaan sujuukin leikit niin hienosti!

Alla uudella kameralla räpsittyjä kuvia. Jos kiinnostaa, niin Facebookista löytyy nimellä Essi Perttula Photography sivut, josta tykkäämällä pääsee seurailemaan kaikkea asiaan liittyvää. Alla kuvissa komeilevat Rähinä sekä ystäväni Katjan koirat Tuffo ja Tilda.
Viralliset kuvasivut löytyvät täältä!

Mitäpä tykkäätte uusista kuvista?

Viime vuoden ahertajat

Ihan aluksi, hei teitähän on jo 140 lukijaa ! Ihan mahtavaa, että meidän tekemiset kiinnostavat!

Vuosi 2016 oli melkoisen tapahtumarikas kaikin puolin. Tuli koettua koiraharrastusrintamalla melkeinpä kaikki tunteet laidasta toiseen. Ehkäpä suurin saavutus oli se, että Alman kanssa sain kaikista peloista huolimatta korkattua koekentät. Alma on koira, joka täytyy nähdä, että voi ymmärtää puoliakaan tästä blogista.. ja varsinkin harrastuspainotteisista postauksista. Oma tahto on ollut vuoden voimasana. Neiti voi nimittäin päättää, että rapsutetaan esimerkiksi mahaa ensin ja sitten voimme keskustella siitä, mitä täytyisi tehdä. Katsotaan arvioiden kulmien alta ja odotetaan vaikka koko päivä, että palvelusväki voi suorittaa rapsutukset loppuun. Sitten on se toinen ääripää.. se, joka puskee päälle yleensä aamulla klo.6, kun täytyisi tulla sisälle aamutoimiltaan ja jäädä kiltisti työpäivän ajaksi kotiin. Kiristys, uhkaus ja lahjonta ovat kadottaneet merkityksensä jo kauan aikaa sitten. Jos arvon neitiä pyytää sisälle 5:55, niin hommat ulkona on vielä sen verran pahasti kesken, että asioiden toimittamiseen tulee yhtäkkiä minuutteja lisää johtuen aamuhepuleista. Tämä tietää sitä, että kaasujalka töihin on jostain kumman syystä hiukan painavampi. Kaavoihin kangistunut, mutta silti niin huvittava pakkaus. Silmät kertovat silti viisaudesta ja halusta ymmärtää, vaikka jekut ovat koko ajan mielessä. En muista Vilman olleen koskaan tällainen.. se oli kiltti ja teki aina kaiken mitä pyydettiin. Se ei ikään saanut aikaan sitä tunnetta, että silmät täytyisi olla selässäkin. Mutta en valita, päinvastoin nautin näin eloisasta koirasta, jolla on pilkettä silmäkulmassa!

Tästä pääsemme siihen, että kaikki viime vuoden saavutukset harrastusrintamalla ovat olleet työvoittoja ja olen oppinut nauttimaan onnistumisista. Tänä vuonna suuntaamme entistä varmempana jälleen kisakentille uutta oppien. Syy siihen, miksi tänäkin vuonna on asetettu realistiset tavoitteet, on se, että kuuluimme kirkkaasti viime vuoden ahertajiin omassa kennelkerhossamme. Kauhavan Kennelkerho palkitsi viime vuoden menestyjiä monessa eri kategoriassa ja niin vain kävi, että Alman nimi komeili niistä kahdessa.. ja vieläpä ensimmäisenä! Ilmoittauduimme kilpailemaan Vuoden Tokokoiran sekä Vuoden Palveluskoiran tittelistä. Tokokoirakisaan pääsimme lyömään tulokset pöytään kolmesta 1. tuloksesta, kolmesta KP:sta ja koulutustunnuksesta TK1. Tämä riitti kirkkaasti kisan voittoon kahdenkymmen pisteen erolla. Palveluskoirakisaan otimme osaa BH kokeella ja pääsimmekin hienosti jaetulle 1. sijalle. Täten siis Alma on Kauhavan Kennelkerhon:

VUODEN TOKOKOIRA 2016

VUODEN PALVELUSKOIRA 2016 (jaettu 1.)

Tuo vuoden tokokoiran titteli lämmittää mieltä erittäin paljon, sillä töitä on tehty ja samalla näytetty, että valkoinenpaimenkoira on sittenkin varsin kiva harrastuskoira muiden värillisten joukossa!

Muitakin ilonaiheita on kerrottavana, sillä kävimme 8.2 Alman ensimmäisessä virallisessa silmätarkastuksessa Seinäjoen Evidensiassa. Vähän tietysti jännitti, mutta arvelin sieltä terveen paperit tulevan. Alma porhalti sisään tutkimushuoneeseen ja nousi pyynnöstä itse matalalle tutkimuspöydälle. Siinä se istui hienosti koko ajan ja pimeä huone ei tuottanut mitään ongelmia. Niinhän siinä sitten kävi, että silmät olivat erittäin siistit ja siitä maininta: Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia! Hieno juttu! Oli muuten mielenkiintoista kuunnella tutkittavien silmän osien nimiä, sillä tein aiheesta koulussa laajan opinnäytetyön. Ymmärsin taas paremmin biomikroskoopin ja oftalmoskoopin toimintaa sekä silmätarkastuksen yleisiä käytäntöjä näin muuten. Paljon sai myös iloinen nuoleskelija kehuja asiallisesta käytöksestä täysin uudessa tilanteessa. Vielä illallakin tipat vaikuttivat sen verran paljon, että Alman silmät olivat pelkät mustat pallot. Jotenkin huvittavan näköiset!
  Ensi viikon perjantaina on luvassa lisää terveystutkimuksia, kun Almalta kuvataan selän osalta spondyloosi. Spondyloosin ollessa puhdas, suuntaamme piakkoin luonnetestiin. Se päivä sinetöi alustavat suunnitelmat, että onko meillä ensi vuonna pentuja. Uros on nyt tiedossa ja siitä kerron lisää sitten, jos asiat etenevät halutulla tavalla.

Kuvauskalustokin koki uudistuksia viikko sitten, sillä ostin kauan haaveilemani rungon. Nyt rungon virkaa toimittaa Canon EOS 7D Mark II ja voi että, kun tykkäänkin siitä! Tästä eteenpäin postauksessa esiintyvät kuvat on otettu uudella rungolla. Toki sen käyttö vaatii vielä vähän opettelua, mutta senhän takia valokuvausta harrastetaan -että voidaan jatkuvasti olla parempia ja ilmaista itseään kuvien kautta monipuolisemmin.

Arjen pienet ilot, suuret vaikutukset

On vapaapäivän aamu ja kello näyttää vähän vajaa yhdeksän. Päivälle en ollut suunnitellut mitään erikoista, joten siinä mietiskelin mitä tämä päivä voisi tuoda tullessaan. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen pienen pakkasen kera. Suunnitelmat olivat pian selvillä ja suunta oli järvelle kahden innokkaan valkoisen ja kameran kanssa. Järvelle päästyämme aurinko pilkotti jo metsän takaa ja toi ensimmäisen kerran ilmaan ihan jo kevään tuntua. Tällaiset rauhalliset näkymät saavat huokaisemaan syvään ja miettimään monenlaista.

Järvellä ei ollut muita, joten saimme nauttia ihan kolmestaan lenkkimaisemista. Vilman kuntoutusta on jatkettu aktiivisesti ja jalan painovaraus ja liikkuvuus alkavat pian olemaan samaa luokkaa, kuin terveen jalan. Kankeahan se on varmasti vielä pitkään johtuen patellajänteen uudesta kulkureitistä, mutta senkin näkee vain harjaantunut silmä. Tikapuukävelyt korotettuna sekä tasapainoilut sujuvat jo oikein mallikkaasti. Hieronta ja rankakäsittelyt tulevat olemaan aktiivinen osa Vilman kuntoutusta, sillä sanomattakin on selvää, että jalan uusi liikerata kipeyttää ja kuormittaa epätasaisesti. Tässä kohtaa toivoisi, ettei tietäisi niin paljon asioista.. Mutta kaiken tämän stressaavan neljän kuukauden aikana tehdystä työstä olen kiitollinen ja ylpeä. Enempää tuskin voi tehdä ja koira myös näyttää siltä! Nutrolin Moniteho menee edelleen alas hyvällä halulla ja Vilma on virkeä ja leikkisä. Kaikesta tästä ilosta huolimatta en päästä koiria koskaan lenkin aikana juoksemaan ja painimaan kahdestaan, vaan toinen on aina kiinni. Näin minimoidaan riskit varsinkin Vilman kohdalla. Tämä järjestely ottaa kyllä oikein kunnolla Almaa päähän ja vapaana ollessaan se keskittyykin vain haastamaan hihnassa kulkevaa Vilmaa. Muut koirakaverit ovatkin olleet todella tärkeässä osassa Alman suhteen, koska Vilman kanssa se tuskin saa enää koskaan painia. Joku voi ajatella asian ihan hätävarjelun liioitteluna, mutta minulle se on varotoimenpide, josta en luista. Lupailin tuossa jokin aika sitten videoita Vilman kuntoutuksesta ja niitä saattekin nähdä ihan piakkoin.

Arjen pienistä iloista tulee nautittua ihan liian harvoin ja joskus pitää niitä vähäpätöisinä odottaen jotain muuta. Kun on seuraillut pitkään koiramaailman temmellystä, niin sitä on havahtunut samalla miettimään omia ongelmaan koirien kanssa, jotka ovatkin varsin pieniä ja mitäänsanomattomia. Vilman tapauksen jälkeen päätin, että jokaisesta päivästä tulee onkia niitä positiivisia asioita. On osattava ajatella asia niin, että iloitsee jokaisesta päivästä, jonka saa viettää terveiden koirien kanssa. Ne kun eivät kestä ikuisesti kenelläkään. Näitä asioita alkaa miettimään varsinkin aina silloin, kun Vilma täyttää vuosia. Ensi kuussa elämäni koira täyttää jo 7 vuotta. Ikä on sille onneksi vain numero ja sama meno on jatkunut päivästä toiseen niin kauan, kun jaksan muistaa. Ehkäpä se nousi tästä polvileikkauksen aiheuttamasta notkosta niin nopeasti iloisen luonteensa ja hyvän kuntonsa vuoksi. Sen kuntoutuminen on sujunut odotetusti, koska se on vastaanottavainen ja sitkeä. Toivon niin hartaasti, että saisin nähdä joskus tulevissa jälkipolvissa tätä koiraa, joita ei vain sanat riitä kuvailemaan.

Almalla on tulevaisuudessa suuret saappaat täytettävinään, mutta uskon että se siitä selviää. Edellisessä postauksessa vähän jo avasin tämän vuoden suunnitelmia, jotka näyttävät mihin suuntaan Alman tulevaisuus kääntyy. Se käy nyt piakkoin silmäpeilauksessa ja spondyloosikuvissa. Myöhemmin kesällä se käy luonnetestissä ja mikäli tulokset miellyttävät, on sille suunnitteilla pentuja. Urosvalintoja olen pohtinut pitkään parin muunkin kasvattajan kanssa ja listalla on tällä hetkellä pari oikein kivaa sulhasta. Täydellisyyttä tuskin voi vaatia, sillä jokaisella on omat puutteensa. Mutta niin pieniä, että positiivisten asioiden lista on huomattavasti pidempi. Mutta tulevaisuus näyttää mihin suunnitelmat kääntyvät. Alla kuva Almasta liikkeessä, jota voisi katsella vaikka miten kauan. Se on tehokas ja vaivaton, kaunista katseltavaa!

Syksy kuvina

Syksy on ihanaa aikaa, on värikästä ja raikasta. Valokuviin saa tällöin aivan erityistä lämpöä ja tunnelmallisuutta. Alla kuvia, jotka viestittävät ainakin minulle hyvää mieltä, toivottavasti myös teillekin!