Tuhkasta nousee aina uusi Fenix

Otsikko kuvaa hyvin sitä tunnetta, mitä viime aikoina on tapahtunut. Blogin suhteen päivittely on jäänyt häpeällisen vähäiseksi, mutta jahka tässä uuden inspiraation osalta sekin paranee. Välillä on vain tuntunut siltä, ettei ole oikein mitään asiaa, vaikka todellisuudessa tällä hetkellä asiat ovat aivan toisin, kuin vähän aikaa sitten. Eli paljon on asiaa, mikä pitäisi saada järkevästi tekstin muotoon.
  Tähän heti sellainen ilmoitusmuotoinen asia, että koirat ja me ihmiset olemme edelleen elossa eikä mitään radikaalia ole tapahtunut. Paljon on silti tapahtunut viime postauksen jälkeen ja tällä hetkellä olo on huojentunut, vaikka pieni paniikin poikanen oli iskeä vielä jokin aika sitten.

Aloitetaan suurimmasta muutoksesta meidän suunnitelmiin, sillä Almalle suunniteltu uros Kamu vaihtui Tammikuussa toiseen. Kamu jouduttiin äkillisesti kastroida terveydellisistä syistä, joten yhdistelmä ei tullut koskaan toteutumaan. Jonkin aikaa pää löi tyhjää, että mitäs nyt sitten..?! Sen verran elämä on opettanut, että aina pitää olla suunnitelma B ja tälläkin hetkellä sellainen oli takataskussa. Se oli jo aikaisemmin Almalle suunniteltu Hollannin tuliainen, ympäri maailmaa näyttelymenestystä haalinut, kerrassan upea pitkäkarvainen uros Lucky (Caely's White Flower Easy Rider). Aikaisemmin Luckyn valinta kaatui selän osalta LTV1 tulokseen. Koin, että tässä vaiheessa kahden LTV1 tapauksen yhdistäminen ei ole järkevää, vaikka kaikki muu oli uroksen puolelta priimaa jälkeläisnäyttöä myöden. Otin kumminkin yhteyttä suoraan Kennelliiton spesialisteihin ja haastattelin heitä asiasta. LTV:n periytymismekanismia ei vielä tarkkaan tiedetä ja tässä tapauksessa kummankin vanhemman osalta löydökset ovat kosmeettisia keskiharjanteen osalta. Paljon sain tukea omille ajatuksille ja uusia asioita pohdittavaksi. Uroksen jälkeläisnäyttö puolsi asiaa sen verran paljon, että mieleni varmistui entisestään Luckyn suhteen!
  Terveysasioista voisi keskustella loputtomiin ja vaikka miten suunnittelet kaiken, niin riski yllätyksille on aina olemassa. Olemme kumminkin elävien olentojen kanssa tekemisissä. Mutta se, että tekee parhaansa piilottelematta mitään ja seisoo sanojensa takana on ensimmäinen askel onnistuneeseen pentueeseen. Kaiken kruunasi se, että yksikään pennun varanneista ei perunut varaustaan, vaan innolla jäivät odottamaan Almasta pentua toisen uroksen kanssa. Olen niin uskomattoman kiitollinen siitä, että pennun varanneet ovat osoittautuneet minulle jo nyt kovin läheisiksi ja jokainen on jollain tasolla kiinnostunut harrastamisesta. Uskon, että meidän tiivis Dancing Spirit-perhe täydentyy kesän aikana mitä mahtavimmalla porukalla! Toiveena on, että yhdistelmästä jäisi sijoitukseen tähän vähän matkan päähän uusi pikkupoika odottelemaan ainakin näyttelykehiä.


Tältä näyttää Alma x Lucky yhdistelmä:

Nyt kun ollaan saatu tuo suurin uutinen julki, niin on aika vähän katsahtaa meidän normaalin arjen pariin. Talvi on sellaista aikaa, että treenirintamalle ei juurikaan mitään kummempaa kuulu. Vilman kanssa on käyty parit rallytokotreenit ja Alman kanssa tokoiltu ja tottisteltu Vaasan porukan kanssa. Kun pentuprojekti on ohi ja Alma taas tikissä, niin sitten alkaakin ihan uudet kuviot. Koitetaan nimittäin vähän rajoja PK-puolella. Tästä syystä itselleni ei jää pentueesta kotiin koiraa, koska haluan nähdä mihin Almasta vielä onkaan. Tokoa emme unohda ja pääpaino tulee joka tapauksessa olemaan siinä, mutta jotain uutta otetaan nyt sen rinnalle. Katsotaan oliko katastrofi vai uusi mahdollisuus.

Talvilomaa vietettiin lapin maisemissa viikon verran koirat tietysti mukana. Vanhempi rouvakin innostui niin lumesta, että siinä oli Almalla täysi työ pysyä mukana menossa. Ihana nähdä, miten elinvoimainen Vilma on! Leikattu jalka ei osoita enää mitään oireita ja liike sekä lihaksisto on tasapainossa. Nyt 1,5 vuotta leikkauksen jälkeen voin sanoa, että me todellakin onnistuimme ja saimme sen kuntoon. Se on niin iloinen ja pirteä sekä aina valmis töihin. Ei ole sellaista asiaa mistä se ei innostuisi. Sillä onkin kesällä tärkeääkin tärkeämpi tehtävä opettaa pennuille koiramaailman käytöstavat. Uskon sen olevan innoissaan pikkuisista, kunhan vain tulevat Alman kanssa toimeen.

Alla kuvia lapin reissusta, Vilma kolmessa ylimmässä ja Alma alimmaisissa.

Reissun jälkeen toteutin vihdoin ja viimein pitkäaikaisen haaveeni ja ostin uuden kameran rungon. Sellaisen, mistä olen pitkään voinut vain unelmoida. Nimittäin täyskenno Canon EOS 5D Mark III. Harmittaa, että lapin reissun kuvat on otettu vanhalla rungolla.. laatu olisi aivan toinen tällä uudella! Nyt valokuvausharrastus koki jälleen harppauksen eteenpäin ja odotan innolla uusia haasteita ja kuvauskeikkoja uuden rungon parissa.

Valiouutisia ja koulutuksia

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Blogitauko on ollut puhtaasti tietotekniikasta johtuvaa, koska läppäri sanoi sopimuksensa irti ja uuden koneen odottamista kesti tovi. Mutta nyt back in bisnes again!

Joka viikonloppu on oltu menossa koirien kanssa jonnekin, joka ei tosin ole mikään negatiivinen asia, vaan päinvastoin. On käyty luonnetestissä, oltu koulutuksissa ja treenattu kavereiden kanssa monenlaista. Kevät on taas selvästi nostanut koiraharrastuskansan päätä ja saaneet porukkaan vipinää. Maastolajit kutsuvat lumien sulettua ja ilmakin alkaa olla otollinen pidempiaikaiseen oleiluun ulkona. Niin kuin kaikki muutkin, olemme mekin aktivoituneet ja heränneet talviunilta! Alla kuva Almasta ensimmäisten aurinkoisten päivien aikana.

Lähdimme kasvattini Rion (DS Argent Warrior) ja omistajansa Niinan kanssa 6.5 kohti Janakkalaa ja kauan odotettua luonnetestiä. Alma oli ilmoitettu samaan testiin, mutta juoksut valitettavasti pilasivat meidän osallistumisen. Uusi yritys on nyt elokuussa! Halusin lähteä Niinan ja Rion matkaseuraksi ja näkemään miten Rio toimii paineen alla. Päivälle oli myös isot odotukset, sillä testin läpäisy toisi sille mukanaan Suomen Muotovalion arvon. Jännitystä oli siis tiedossa koko päivälle! Matka starttasi aamulla klo.05:00 kummallisen pirteissä tunnelmissa. Paikalle saavuimme hyvissä ajoin ja Niina lähti Rion kanssa pienelle kävelylle minun sillä välin jäävän virittelemään kameraa valmiiksi. Rio otti tilanteen tuttuun tyyliin kovin rauhallisesti ja oli kumminkin iloinen ja virkeä. En tiedä jännittikö tässä tilanteessa enemmän kasvattaja, kuin omistaja. Niinakin oli niin seesteinen.
  Pian olikin vuorossa Rio ja tuomarit olivat pojan mielestä heti oikein kivoja. Tässä vaiheessa alkoi oma käsi täristä. Testi eteni rauhallisesti ja ei mennyt kauaakaan, kun olimme loppupisteitä kuuntelemassa kädet hikoillen. Läpi meni varmasti, mutta millä pisteillä. Se kuultaisiin pian. Osa-alueet kulkivat toinen toisensa jälkeen plussalla, kunnes yksi miinus taisteluhalusta pomppasi lapulle. Sekin ihan puhtaasti siitä, ettei koira oikein syttynyt tuomareiden leikkiin ja se ei koe tarvetta alkaa egoilemaan ihmisille missään tilanteessa. Kaikki ihmiset ovat Rion mielestä ihania ja varsinkin Niina on Rion mielestä se the juttu kaikissa mahdollisissa asioissa.

Loppupisteet upeasti +138 laukausvarma ja SUOMEN MUOTOVALIO!! <3

Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen ja ennen kaikkea ylpeä tästä parivaljakosta. Kasvattaja ei voisi kyllä parempaa kotia kasvatilleen toivoa. Onnea vielä Niina ja Rio sekä iso kiitos kaikesta!

Jossain asiayhteydessä on tullut ihmettelyä siitä, että miksi joltain käyttökoirarodulta (tässä tapauksessa viitattiin valkoiseenpaimenkoiraan) ei vaadita tiettyä käyttökoiran tulosta muotovalion arvon saamiseksi. Ajattelin asiaa hiukan selventää, niin jatkossa voidaan asian suhteen olla viisaampia. Ensinnäkin valkoinenpaimenkoira on edelleen seura -ja perhekoira PK oikeuksistaan huolimatta ja täten ei sisälly niinkään perinteisiin käyttökoirarotuihin. Muotovalion arvoon voi vaihtoehtoisesti halutessaan tehdä koulutustunnuksen palveluskoirakokeiden 1-luokasta tai hyväksytyn pelastuskoirakokeen (IPOR-A). Seura- ja perhekoira lokeroitumisestaan huolimatta niitä näkee aika kivasti kisakentillä tekemässä tuloksia niistä korkeammistakin luokista. Ne käyttökoirarodut ympärillään. Voisinpa vannoa, että valkkari ei ole mikään viettihyrrä, joten se vaatii ohjaajaltaan huomattavasti enemmän, kuin perinteinen käyttökoirarotu, jossa sitä on luonnostaan enemmän. Niinpä näissä onkin kivasti haastetta ja rakenneltavaa. Se, joka on vähänkään perillä eri koirarotujen tilanteesta ja tulevaisuudesta, toivon mukaan vaalii hyvää luonnetta ja käyttää niitä koiria luonnetestissä. Siksi se on valkoisellepaimenkoiralle tärkeämmässä asemassa, kuin muut toimintakykyä ja luonnetta kuvaavat tulokset. Se, etteivät ne niistä PK kokeista selviytyisi on täyttä höpönhöpöä. Koiranettiä vain selaamaan.


Sitten siirrymme sille harrastusrintamalle!

Viime viikonloppuna parrasvaloissa olivat jälleen Alma ja Rio. Olimme Niinan kanssa ilmoittautuneet Kauhavan Kennelkerhon esineruutu+metsäjälkikoulutukseen, jonka piti monen lajin tuomari Mikael Kallio. Aamulla kokoonnuimme koko porukka ja suuntasimme metsiin. Jokainen kertoi vuorollaan koiristaan ja teimme päivän suunnitelman siinä samalla. Ensimmäisenä oli vuorossa janan opettelu ja siinä painopiste koiran omatoimisella työskentelyllä. Almalle janaa on otettu vain pari kertaa, joten se vaati opettelua. Hyvin koira oli silti heti asialla ja suoritti janan etsinnän oikein mallikkaasti! Samoin velipoika oli heti nenä auki ja työmoodissa. Tämän jälkeen pidimme pienen kahvitauon ja rupattelimme niitä näitä hyvässä porukassa. Kuinka hienoa olikaan taas kuulua hyväntuuliseen ja samanhenkiseen porukkaan! Yläkuvassa Rio odottelee janalle ja alakuvassa Alma lähdössä janalle.

Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu, jota kumpikin meidän koirista oli tehnyt. Rio hiukan vähemmän, kuin Alma. Ensin vuorossa oli Rio ja voi kun poika työskenteli silti kovin hienosti, vaikka muutama treeni vasta on ollut alla. Hienosti irtosi takarajalle etsimään esinettä näkölähdön jälkeen. Treenin aihe oli tänään kummallekin koiralle vieraat esineet, joita Almalle on tehty ihan liian vähän. Hyvin sekin lähti etsimään ja esineet löytyivät ihan kivasti. Luovutukset olivat hienoja, ei me turhaan olla noudon palautusta hinkattu. Ylimmässä kuvassa Niina ja Rio lähdössä ruutuun, alla kuvia Almasta ja minusta. Kaikki treenikuvat on ottanut Pia Asell, iso kiitos!

Lopuksi teimme jokaiselle koiralle jäljet. Alma ei juurikaan ole muuta ajanut, kuin verijälkeä koko kevään, joten mitään odotuksia ei ollut. Niin vain ensimmäinen vieras jälki muutamalla ruokapalalla ja maalissa oltiinkin aika äkkiä. Itse tein Riolle jäljen ja hyvin poika jäljestikin! Kouluttajan mielestä erittäin tarkaksi opetettu koira, josta näkyy kokemus jäljellä. Yhtään en kyllä epäile kouluttajan kommentteja. Myöhemmin olenkin tehnyt Almalle noin 300-400m jälkiä muutamilla kulmilla ilman ruokaa ja hyvin sen nenä kyllä toimii. Loppupalkasta on selvästi innoissaan. Se on kivan tarkka, mutta etenee kumminkin hyvin. Nyt vain taas keppisulkeisiin, niin nekin jatkossa nousee varmasti.

Kiva päivä oli kyllä kaikin puolin! Metsässä vierähti reipas 8 tuntia ja sen jälkeen menimme koko porukan kanssa vielä syömään kunnon pizzat. Tällä tiedon määrällä ja kivoilla kokemuksilla pärjää taas pitkään, kiitos kaikille osallisille :)

Kevät on vihdoin täällä!

Luvassa paljon kuvia!

Varma kevään merkki on se, kun aamulla huomaa makuuhuoneen ikkunasta auringonsäteet, jotka valaisevat koko huoneen. Ulkona pikkulinnut ovat alkaneet visertää ja ilmassa on selvää kevään tuntua. Kamerakin on kaivettu talven jäljiltä ja postauksesta löytyykin ensimmäisten aurionkoisten päivien iloja järven jäältä. Koirista tulevan kevään on voinut aavistaa jo kuukausi sitten, sillä karvaa lähtee varsinkin Almasta ihan hurjia määriä. Tottakai juuri nyt, kun parin viikon kuluttua olisi ryhmänäyttely tiedossa Seinäjoella.

Kevään tullen palkitaan myös menestyneitä koirakoita omista seuroistaan. Alma osallistui ensimmäistä kertaa kahden seuran Vuoden Näyttelykoira -kilpailuun. Viime vuosi oli kyllä näyttelyiden saralla oikein onnistunut ja kasvava palkintorivi Alman huoneessa puhukoon puolestaan. Niin vain kävi, että Alma on:

Lapuan Koiraharrastajien Vuoden 2015 Näyttelykoira

&

Kauhavan Kennelkerhon Vuoden 2015 Näyttelykoira sij.3!!

Koirat, kamera ja aurinkoinen aamulenkki järvellä on juuri sitä, missä sielu lepää. Sielä lataantuvat akut taas seuraavaan päivään. Pidän siitä, että omistan koirat, jotka pysyvät lähelläni joka tilanteessa eikä niiden karkaamista tarvitse pelätä. Se mahdollistaa monipuolisemmat ja huomattavasti hauskemmat lenkit. Vilma raukka joutuu kyllä kestämään jälkikasvultaan melkoisia määriä. Ihmettelen sen tyyneyttä, mutta onneksi se tietyn rajan jälkeen ottaa komennon aika päättäväisesti. Kurinpalautuksen jälkeen Alma on kiltisti noin kolme minuuttia, jonka jälkeen ärsyttäminen ja härkkiminen taas alkaa. Uskomaton kovapää, ei voi kyllä muuta sanoa.

Alla kuvia iloisesta kaksikosta, toivottavasti tykkäätte!

Viimeisinpänä, mutta ei suinkaan vähäisinpänä on kuva, joka pysäytti. Kuvasta näkee tyyneyden, varmuuden ja rauhallisuuden. Silmistä elämänkokemuksen ja tietoisuuden lauman johtavasta hahmosta. Vilma <3