Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkomaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkomaat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Tartto INT 7.-8.11.2015

Luvassa on pitkä sepustus hienosta reissusta hyvässä seurassa ja hienojen koirien parissa!

Tätä kyseistä näyttelyreissua alettiin suunnittelemaan heti Liettuan matkan jälkeen, sillä jos tiedossa on yhtään samanlainen reissu, niin olen ehdottomasti mukana! Eipä siinä kovinkaan kauaa mennyt, kun löimme Elinan kanssa päivämääriä lukkoon ja otimme suunnaksi marraskuun alussa Viron. Tämän postauksen kuvat ovat suoraan kännykästäni, sillä niistä välittyy kaikista parhaiten matkan fiilis.

Ennen reissua lähdimme Alman kanssa yhdeksi päiväksi Tampereelle koulupäivän viettoon. Tiedossa oli klinikkapäivä, joten Alma oli tervetullut klinikalle ja samalla joutui koekaniiniksi korva- ja virtsanäytteen ottoon. Hyvinhän tuokin rennolta tyypiltä luonnistui ja kaiken lisäksi näytteetkin olivat täysin puhtaat. Oli kiva seurata, miten neiti käyttäytyi vieraassa ympäristössä ja ennen kaikkea vieraiden hajujen ympäröimänä. Innoissaan se tutki paikkoja ja kävi tervehtimässä kaikki luokkakaverini. Alla kuva iloisesta klinikka-avustajasta!



Koulupäivän jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Kotkaa ja jo tutuksi tullutta Elinan kotia. Alkuillasta pääsimme päämäärään ja sielä meitä olikin Elina vastassa Hiron ja Ghean kanssa. Hiro oli Almalle jo ennestään tuttu Liettuan reissusta, joten kyllä parivaljakko selvästi tuntui toisensa muistavan. Siihen malliin ulkona juostiin lelujen perässä. Gheaa Alma ei ollut vielä aikaisemmin tavannut ja Elinan kertoman mukaan se ei juurikaan pidä vieraista nartuista. No ei muuta kun lenkkivarustus ylle ja lähdimme pienelle remmilenkille, jospa koirat siinä jo tulisivat edes vähän tutuiksi. Lenkki sujui hyvin ja illalla saimmekin Elinan kanssa seurata vallan iloista leikkiä koirien välillä, hyvä niin!
  Aamulla kello soi tuttuun tyyliin 3.30 ja pian auton keula osoittikin jo kohti Helsingin länsisatamaa. Miten uuvuttavaa olikaan nousta niin aikaisin ja vieläpä raskaan edellisen päivän jälkeen.. mutta niin ihanaa taas lähteä reissuun! Auto laivaan ja aamupalaa etsimään.

Laiva lipui aamulla Tallinnan satamaan ja pakko oli tehdä kierros paikallisessa Rimissä ja sitten Elina veikin meidät ehkäpä upeimpaan vaateliikkeeseen ikinä, nimittäin Bershkaan! Jännä etten ollut vielä siihen päivään mennessä edes kuullut kyseisestä liikkeestä. Niin no.. eipä näitä reissuja ole oikein ollutkaan ennen Elinaan tutustumista. En ole ikään ollut mikään himoshoppaaja, mutta nyt käteen jäi peräti kahdet farkut samlla kertaa. Liikkeestä löytyi juuri omalle vartalotyypille sopivia vaatteita, voi miten ihanaa!
  Matka jatkui pian kohti Tartoa ja sielä olisi tarkoitus majoittua Hotel Dorpat:ssa. Hotelli oli todella upea ja sijaitsi ison kauppakeskuksen vieressä ja mikä parasta.. sielä näkyi olevan New Yorker! Tämähän alkoi mennä nyt ihan väärille raiteille koko reissu, koska tulin naama naantalin auringon lailla pois kyseisestä vaateliikkeestä monen pussin kanssa. No ehkäpä suon itselleni sen ilon, koska viime aikoina rahat ovat menneet ihan jonnekin muualle, kuin itseeni. Koirille sitä ja koirille tätä, tiedätte koiraihmiset varmaan mitä tarkoitan?

Ilta meni shoppaillen ja tottakai täytyi syödä hyvin. Ruuat ja hintataso olivat kyllä niin mieluisia, että tuli syötyä kyllä vähän yli omien tarpeiden.. aika useaankin kertaan. Illalla istuimme skumppalasien ääressä, mikäpä sen hienompi tapa juhlistaa hyvin alkanutta reissua. 



Aamulla alkoivatkin sitten tositoimet, sillä koira täytyi siistiä, vaatteet sovittaa, hiukset laittaa, koirat pissattaa, käydä aamupalalla ja lähteä etsimään näyttelypaikkaa. Elina oli aikatauluttanut reissumme hyvin ja se tuntui pitävän. Näyttelypaikka oli paikallinen messukeskus, jossa olikin ihmeen paljon koiria. Kehä löytyi ja saimme häkitkin ihan hyville paikoille. Nyt vain odotettiin ja odotettiin oman kehän alkua.
 Lauantaina 7.11. valkoisiapaimenkoiria oli ilmoitettu 7 kpl ja tuomarina toimi Venäläinen Eugeny Kuplyauskas. Tuomari oli oikein mukava sekä asiallinen ja tuntui pitävän vähän rotevamman oloisista koirista. Sehän sopi meidän kummallekin koiralle. Junnunarttuja oli ilmoitettu kaksi, joista kumpikin metsästi puuttuvaa junnusertiä. Alma esiintyi kivasti ja tuloksena meille:

JUN ERI JUK1 SA PN3 JSERT ROP-JUNIOR & EE JMVA!!

Nyt meillä olisi täällä siis tuore Viron juniorimuotovalio! Elinan Ghea vei nimiinsä koko potin ollen ROP ja saaden sekin puuttuvan sertin. Näin myös se valioitui Viron muotovalioksi, onnea Elina!




Näyttelypäivä oli pitkä, mutta innokkaat valioiden omistajat suuntasivat vielä shoppailemaan ja syömään. Koirat jäivät tyytyväisen oloisina autoon nukkumaan, sillä niidenkin naamasta paistoi väsymys. Alma käyttäytyi todella mallikkaasti, vaikka hotelli oli täynnä vieraita koiria. Hissilläkin se ajeli kuin vanha tekijä. On kyllä hienoa matkustaa tuollaisen koiran kanssa, joka on iloinen, jolle ruoka maistuu ja joka ole moksiskaan mistään. Käveli näyttelypaikan tungoksessakin rauhallisesti ja toi muutenkin kivasti esiin niitä hyviä puoliaan. Huomiselle kummallakaan koiralla ei ole tavoitteita, sillä tavoitteet saavutettiin kirkkaasti tänään. Menemme silti kehään, koska sunnuntain näyttelymaksu on maksettu. Emme siis päästä sertin metsästäjiä helpolla!

Illalla hyvä ruoka ja juoma veivät mennessään, jonka jälkeen uni maistui aivan taivaallisen hyvältä. Koiratkin nukahtivat hotellissa myöhemmin melko nopeasti. Sitä ennen ne kumminkin vähän painivat ja Alma kehitti itselleen varsin vaarallisen tavan lähestyä vanhempaa narttua. Tassu tai leuka vain pokkana toisen selän päälle ja häntä korkeuksiin. Tällä Alma ei kumminkaan tarkoittanut alkaa rähinöimään ja sen aikeet olivat ystävälliset. Silti tuollainen mahtaileva asenne hirvitti itseä, mutta neiti itse näköjään tunsi oman egonsa. Onneksi Ghea sieti melkoisen paljon Alman kukkoilua, mutta palautteli junioria aina välillä maan pinnalle.




Sunnuntaiaamu alkoi sarastaa ja nyt ei ainakaan itsellä ollut ihan niin hoppu, kuin lauantaina. Mitään paineita ei nimittäin enää ollut. Niinpä aamupalan syöminenkin tuntui paljon nautinnollisemmalta. Pakkasimme tavarat autoon ja samalla kirjauduimme ulos hotellista. Näyttelypaikalta lähtisimme ajamaan kohti Tallinnaa kehien loputtua. Samat koirat oli ilmoitettu myös sunnuntaille 8.11 ja tuomarina toimi miellyttävä Italialainen Anna Albrigo. Alma tuntui aamusta asti tahkealta ja virtaa ei löytynyt enää niin paljon, kuin aikaisemmin. Se nukkui koko ajan kun odottelimme kehää. Kehässä sen väsymys purkautui eikä mikään oikeastaan jaksanut kiinnostaa. Tuomariakin se katseli vähän kulmiensa alta, mutta käyttäytyi sentään jotenkin. Arvostelu oli hyvä ja sijoituskin ehkä parempi, jos ne korvat olisivat sojottaneet eteenpäin!

JUN ERI JUK2 SA

Ghea vei nimiinsä taas koko potin ollen ROP! Hieno viikonloppu takana, nyt suunnaksi kotisuomi. Matka sujui kivasti ja pakkohan meidän oli vielä käydä Tallinnassa sijaitsevan ostoskeskuksen New Yorkerissa hakemassa muutama vaate! Nyt oli ostettu monen vuoden edestä itselle vaatteita. Laivaan päästyämme suuntasimme Ala Carte ravintolaan, sillä nälkäkin oli jo melkoinen. Ravintolassa tuli istuttua melkeinpä koko laivamatka, sillä viikonlopun jälkipuinti oli melkeinpä pakollinen.. niin kivaa oli taas jälleen kerran ollut! Helsinkiin saavuimme myöhään illalla ja nyt määränpää olisi Kotka. Väsymys tuntui painavan meidän kummankin silmiä ja välillä mietin jo kaikenlaisten sanapelien pelaamista, että kuski pysyy varmasti hereillä. Elinan luo päästyämme menimme melkeinpä heti nukkumaan, sillä aamulla meillä olisi Alman kanssa lähtö kohti Tamperetta ja kokonaista kouluviikkoa. Aamulla hyvästeltiin Elina ja koirat, jonka jälkeen seuraava pysäkki oli Tampere. Alma oli kanssani koulussa koko viikon ja voi miten se olikaan väsynyt. Ruokahalu katosi muutamaksi päiväksi ja se nukkui paljon. Loppuviikosta kun pääsimme kotiin, niin se nukkui pari päivää melkeinpä putkeen. Kymmenen päivän reissu otti koville kyllä itsellenikin, joten Alma sai ansaitusti levätä. Myöhemmin se on onneksi ollut oma ihana itsensä kaikkine jekkuineen <3

Tätä postausta kirjoittaessa voin niin kokea tämän kaiken uudelleen, kerrassaan onnistunut reissu kaikin mahdollisin puolin!




Kiitos Elina seurasta ja kivasta reissusta, toivottavasti seuraavaa voidaan alkaa jo miettimään! ;)

torstai 3. syyskuuta 2015

Valiometsästystä Liettuassa 20-24.8.2015

Tiedossa pitkä ja kiva postaus! Ihan jo kihisen innosta päästä sitä kirjoittamaan.

Kirjoittaja istuu mukavasti läppärin ääreen, kohauttaa olkapäitään ja laittaa hyvää musiikkia soimaan. Tällä hetkellä blogin parissa työskennellään Tampereella. Oma opintieni käy siis viikon kuukaudesta kohti Ahlmanin mäkeä aikuisopintojen muodossa. Toivon mukaan marraskuussa 2016 tässä istuisi valmis klinikkaeläinhoitaja täynnä tarmoa uusiin haasteisiin eläinten parissa! Asuinpaikkani ikkunasta näkyy selvästi lähestyvä syksy ja avonaisesta tuuletusluukusta käy raikas tuulenvire. Illatkin näyttävät pimenevän kovin nopeasti. Sumuiset aamut ja silti vielä valoisat päivät saavat niin kehon kuin mielenkin nauttimaan ulkoilusta. Syksy on niin ihanaa aikaa värien ja sään puolesta, tykkään kovasti!

Lähestyvä syksy toi tullessaan myös kauan odotetun näyttelyreissun Baltiaan! Reissuun oli valmistauduttu jo monta kuukautta aikaisemmin, mutta h-hetki tuntui olevan koko ajan niin kaukana. Viikko ennen matkaa aloin jo melkeinpä hysteerisesti pakkaamaan laukkuja, sillä nyt piti ottaa muutaman yön sijasta monen päivän tavarat niin itselle kuin koirallekin. Siinäpä olikin hommaa ja muistilappuja taisi mennä melkoinen kasa.. Matkasuunnitelmamme oli varsin moninainen, joten paljon asioita täytyi ottaa huomioon. Lähdimme Alman kanssa jo keskiviikkona kohti Kotkaa, jossa Elina koirineen (Kennel Aquilifer) otti meidät avosylin vastaan. Itse en ole koskaan Kotkassa käynyt, joten Elina ystävällisesti esitteli meille paikkoja. Alma toimi mallina upeissa maisemissa.



Loppuilta meni siinä ihmetellessä ja hyvin syödessä. Illalla tosin karu totuus iski päin kasvoja, sillä herätys olisi 3.30 aamuyöllä ja suuntana Helsingin länsiterminaali. Eipä mennyt kauaakaan, kun istuimme jo autossa pilkkopimeällä.. jep, eihän muut tähän aikaan ajele, kun tärähtäneet koiraihmiset tila-autoillaan. Matkaan lähti Elinan koirista Hiro ja Nomi. Auto laivaan ja aamupalan kautta shoppailemaan! Aamu oli sen verran viileä, että koirat jäivät matkan ajaksi autoon.

Laivamatka ei kauaa kestänyt, joten pian huristelimmekin jo Viron teitä kohti Latvian Adazia ja majapaikaamme Port Hotellia. Matka taittui kivasti ja pysähdyimme Latvian pitkillä hiekkarannoilla vähän koiria kuvaamaamassa. Tämä oli juurikin se ranta, jota olen Elinan aikaisemmista kuvista ihastellut. Ah, sielä sielu lepäsi ja tilaa oli hengittää!


Rannalta matka jatkui kohti hotellia ja kovinkaan kauaa ei tarvinnut ajella, kun olimmekin jo hotellin pihalla. Hotelli oli todella hieno ja henkilökunta ystävällistä. Ulkoilutimme koirat ja siirryimme itse terassille syömään ja kyllähän siinä kuoharipullo aika äkkiä tyhjeni ;) Ruoka oli todella hyvää ja suureksi ihmetykseksi hurjan halpaa! Illalla päästimme koiria juoksemaan läheiseen metsään ja voi että niillä oli hauskaa! Unta ei tarvinnut illalla odotella, sillä päivä oli ollut raskas niin koirille kuin meillekin.
Aamulla olimme jo aikaisin aamupalalla, joka sekin oli todella kattava. Sen voimalla lähdimme suunnistamaan kohti Liettuaa. Hotellimme Ibis Styles Vilnius sijaitsi Vilnassa. Siitä näyttelypaikalle ajoi noin 50min. Pienen etsimisen jälkeen löysimme hotellin ja sekin oli oikein hieno! Huoneet olivat siistit ja sisustus mieluinen. Koirat käyttäytyivät niin mallikkaasti. Aluksi vähän epäilin Almaa sen suhteen, että miten paljon riehuu.. se kun tekee kaiken "satalasissa" joka asian suhteen. Onneksi matkassa oli kaksi vanhempaa koiraa, joiden tahtoon oli taivuttava tällä reissulla. Alma tosin rakastui täysin Elinan urokseen, Hiroon. Sitä Alma kävi välillä pusuttelemassa ja usein tälläytyi Hiron viereen makoilemaan. Toinen narttu Nomi oli vähän sitä mieltä, että koskahan tuo lapsi tullaan oikein hakemaan pois. Matkan edetessä myös Nomi alkoi hyväksyä Alman porukkaan ja kyllä parivaljakolla alkoi kemiat pian kohtaamaan.

Saapui lauantai ja ensimmäinen näyttelypäivä. Suunnaksi otimme Salcininkain. Kartalta kun katsoin, niin olimme ihan Valko-venäjän rajalla. Kävin ennen reissua ostamassa uudet vaatteetkin ihan tätä varten. Tällä reissulla Alma tulisi esitettyä täysin uusissa väreissä, sillä kerman värinen hame tummansinisellä jakkutakilla oli aika kivan näköinen yhdistelmä. Näyttelypaikka oli pieni, mutta sitäkin viihtyisämpi. Kasasimme ison teltan ja aloimme odottelemaan kehien alkua. Tänään tuomarina meillä olisi brasilialainen Jose Arnaldo Madeiros. Pian jo liitelimmekin kehään, Alma oli hyvin hereillä ja esiintyi tyylilleen uskollisesti. Se toi meille tuloksen: 


JUN ERI JUK1 JN JSERT PN1 VSP-JUNIOR VSP!!  

Nyt oli plakkarissa yksi niistä kahdesta vaaditusta JN:stä. Elinan Hiro oli hienosti ROP ja täten siitä tuli Liettuan ja Baltian muotovalio, onnea Elina ja Hiro! Elinan Nomi oli PN2 saaden N sertin, eli juuri sen mitä sille haettiin. Esitin päivän lopuksi Hiron RYP kehässä tuloksetta. Päivä oli ollut pitkä, mutta sitäkin upeampi! Tämän kunniaksi olimme vannoneet korkata kuoharipullon hotellilla, joten niin todellakin tehtiin. Hyvää ruokaakin syötiin taas hotellin ravintolassa.

Saapui sunnuntai ja omalta osaltani jännitys oli huipussaan.. Alma tarvitsee vielä toisen JN:n että valioituisi. Elina sai jo helpotuksesta huokaista, sillä Hiro ja Nomi saivat jo eilen kaiken, mitä lähdettiin niille hakemaan. Tänään jännitti kyllä jotenkin epätavallisen paljon.. Tuomarina toimi tänään tiukan ilmeen omaava indonesialainen Andi Hudono. Aamu oli kuuma ja Alma näytti juuri siltä, että haluaa takaisin nukkumaan. No onneksi se herää helposti ja iloinen haukku alkoi kuulua ennen meidän vuoroa. Tuomari tutki tarkkaan ja juoksutti paljon. Jännityksestä huolimatta tulos tänään:


JUN ERI JUK1 JN JSERT PN2 ROP-JUNIOR ---> LT JMVA!!

Minun pienestä pennustani oli juuri tullut Liettuan Juniorimuotovalio, niin upea fiilis!







Elinan Hiro oli jälleen upeasti ROP ja Nomi tänään VSP. Elina oli ilmoittanut Hiron ja Nomin parikilpailuun ja tuloksena sieltä näyttelyn toiseksi kaunein pari, vau! Tänään oli vielä sen verran jännitystä, että Alma esiintyisi BIS JUNIOR kehässä. Pyysin Elinaa esittämään Alman, silä halusin nähdä miten se esiintyy vieraan kanssa. Elina suostui esittämään ja upeasti esittikin. Parivaljakko oli ensimmäinen yli kolmestakymmenestä juniorista, joka valittiin jatkoon. Hieno esiintyminen jatkui ja toi uskomattoman tuloksen, kiitos Elina!

BIS JUNIOR 3!!






Huh, mikä päivä! Pikkupentuni pääsi yllättämään osaavissa käsissä. Eihän tässä nyt muuta voinut, kun suunnata näyttelyn jälkeen kauppaan ja ostamaan kuoharipullo voiton maljaksi! Se juotiin pitkän matkan jälkeen, kun olimme pääseet iltamyöhään takaisin Latviaan ja tuttuun Port Hotelliin. Uni tuli jälleen nopeasti ja huomenna suuntana olisi kotisuomi.
Kotimatka alkoi aamulla varhain, sillä päätimme käydä vielä samalla rannalla kuvaamassa koiria, kuin tulomatkalla. Autossa on tullut istuttua paljon, mutta kertaakaan se ei käynyt raskaaksi. Mikäpä siinä matkaa tehdessä, kun on hyvää seuraa. Rannalle saavuttiin ja koirat pääsivät nyt rallittamaan ihan vapaana. Voi miten hauskaa niillä olikaan! Jopa Nomi ja Alma juoksivat niin, että hiekka pöllysi. Elina sai todella kivoja kuvia aikaiseksi, tässä muutamia näytille.






Laivaan päästyämme otimme koirat hyttiin matkan ajaksi. Alma käveli laivan jyrkkiä avoportaita kun vanha tekijä ja muutenkin käyttäytyi koko reissun ajan niin hienosti! Tuollaisen penskan kanssa on ilo reissata. Hytissä kaikki nukuimme suurimman osan ajasta, sen verran raskas päivä oli takana ja vielä olisi kotiin ajamista. Laivamatkan jälkeen suuntasimme vielä yhdeksi yöksi Elinan luo, sillä olimme niin myöhään perillä. Lähdimme seuraavana aamuna ajelemaan takaisin Kauhavalle, jossa meitä jo kovasti odotettiinkin.

Iso kiitos Elina kaikesta! Tässä oli ehdottomasti kesän upein reissu seurasta puhumattakaan. Tämä reissu toi tullessaan uuden matkan Baltiaan marraskuussa, joten sitä odotan innolla ;)