Ei paineta leukaa rintaan, ennen kun kasvetaan viljaa!

Viime viikkojen fiilikset voikin näppärästi kiteyttää otsikointiin ja Ellinooran biisin sanoituksiin, koska niin se asia vain on. On tullut väkisinkin huomattua, että epäonnistumiset ovat kasvattaneet ja ne osataan nyt kääntää voitoksi sekä paha tulee aina saamaan palkkansa. Niin se elämä vaan menee ja hyvä niin, sillä positiivinen elämänasenne kantaa huomattavasti pidemmälle.

Elokuisen BH kokeen jälkeen mieli oli maissa jonkin aikaa, vaikka tavoitteet saavutettiinkin. Koiraa en voi moittia, vaan lähinnä harrastelin mietintää oman mieleni sopukoissa. Pari hassua juttua jäi hampaankoloon, mutta koska en ole herkkänahkainen tyyppi, niin treenattiin entistäkin kovempaa ja ihan vieraissakin porukoissa hyvällä menestyksellä. Jos pahoittaisin mieleni muista, kuin periaatteellisista asioista, niin seuraavaa ei olisi suurella todennäköisyydellä tapahtunut. Tästä pääsemmekin meidän Isonkyrön tokokokeeseen Alman kanssa.

Olin ilmoittanut Alman Kyrönmaan Koiraharrastajien järjestämään tokokokeeseen ja tavoitteena oli saada se viimeinen 1-tulos, joka oikeuttaisi TK1 koulutustunnukseen. Aamu oli aurinkoinen ja mieli virkeä niin koiralla kuin ohjaajallakin. Matkaan lähdettiin avoimin mielin, sillä olen aikaisemminkin kilpaillut kyseinen seuran järjestämässä kokeessa Vilman kanssa. Alokasluokka suoritettiin viimeisenä, mutta saavuin paikalle kumminkin hyvissä ajoin, että saan käyttää koiraa vähän kävelemässä. Samassa luokassa kilpaili pari tuttuakin, joten viimeinenkin jännitys jäi taka-alalle. Alma oli hyvässä vireessä heti, kun otin sen pois autosta. Se oli heti kuulolla, vaikka nenä vei jokaiseen pusikkoon. En hetsannut koiraa, vaan paikkamakuuseen menimme ihan vaan löysällä narulla ilman mitään sen kummempia nostatteluja. Se toimi hyvin, sillä koira suoritti liikkeen täysin pistein. Oma suoritusvuoromme oli vasta viimeisenä ja meitä ennen oli ainakin kymmenen koirakkoa. Vein Alman autoon ja jäin seuraamaan ystävien suorituksia, jotka menivätkin oikein kivasti! Kävin hakemassa Alman autosta, hetsasin ihan kehänauhalle saakka ja piilotin lelun kentän laidalle. Alusta saakka Alma oli tiivis ja innokas, se teki täysin moitteettomasti töitä ja mikä parasta, oli myös liikkeiden välit innoissaan ja palkkautui laumapalkasta ihan hurjan hyvin! Liike toisensa jälkeen sujui hyvin ja iloisuus paistoi kuulemma koko koirakosta aina yleisöön saakka. Koira teki niin hyvää riviä, että kaukokäskyissä lipsuin itse ja valmistelin liikkeen huonosti ja koira jäi vinoon. Tästä en voi syyttää kuin itseäni. No pyöreä nollahan sieltä tuli, mutta Alma sai silti nauttia laumapalkasta ja omasta ilostani sen kanssa liikkeen jälkeenkin. Loppukommenttien jälkeen suuntasimme onnesta soikeana palkan luo, joka oli ystävälläni Satumarjalla. Alma repi palkkaa ihan kunnolla ja nautti silmin nähden siitä, että teki hyvää työtä ja sai ansaitun kiitoksen. Hieno koira, ei voi muuta sanoa! <3

Tässä meidän rivi, josta olen niin ylpeä!

Paikalla makaaminen ryhmässä 1min   10
Seuraaminen 10 (!!)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä  10
Luoksetulo  10
Noutoesineen pito  10
Kauko-ohjaus  0
Estehyppy  10
Kokonaisvaikutus  10

Yht. ALO1 180p + KP ja TK1!!

Nimi kuulostaa nykyään tältä: BH TK1 LT JMVA EE JMVA Dancing Spirit Arctic Hope!

Tuomari kehui meidän työskentelyä ja sanoi koiran olevan koulutettu määrätietoisesti ja ennen kaikkea ilon kautta. Harmitteli kaukokäskyjä, mutta sanoi että nekin olisi varmasti mennyt täysin pistein, jos ohjaaja olisi vielä pysynyt vähän aikaa kasassa. Toki se 200p olisi ollut ihan mahtava saavutus, mutta koska tiedän koiran suorittavan kaukokäskyt erinomaisesti, niin tämä työvoitto tuntuu tasan yhtä hyvältä. Nyt suuntaammekin kohti avoimen luokan koitoksia ja tavoitteet sinnekin on erittäin selvät; TK2! Ainut liike, jossa tarvitaan vielä hiomista on ruutu, mutta kaikki muut sujuvat oikein kivasti. Merkin kiertoon tarvitsi noin kymmenen toistoa, jonka jälkeen Alma ymmärsi jutun jujun. Nyt vaan maltillisesti treenaillaan ja sitten kokeeseen!

Alma on ollut taas kouluviikollani mukana Tampereella ja suurin ilon aihe tuntuu olevan tutut vasikat koulun pihassa. Sinne suunnataan aina hurjaa kyytiä ja pikkulehmät saavat hellyyttä osakseen niin kauan, kun jaksavat yli-innokasta hoitajaa katsella. Mukavaa, kun koira, jonka kanssa voi tehdä mitä vaan ja missä vaan.

Askeleen lähempänä tavoitteita

Koiraurheilussa jonkinlaiset tavoitteet ovat kutakuinkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Tästä johtuen olen itsekin asettanut tälle vuodelle tietyt tavoitteet, joihin en vielä keväällä oikein uskonut eivätkä ne tuntuneet realistisilta. Tavoitteena on saada syksyyn mennessä kasaan BH ja TK1. Alma on ollut haasteellinen koulutettava, joten sormi on monta kertaa mennyt suuhun, kun koira vie ohjaajaa ihan 6-0. En olisi ikipäivänä uskonut, että luonteikkaamman koiran ohjaaminen olisi näin aivosoluja kuormittavaa. Arvostus Vilmaa kohtaan tuntui nousevan päivä päivältä, kun sille saatiin kasaan kolme koulutustunnusta ihan vain erilaisia kikkoja kokeilemalla. Tälle yhdelle duracelille samat kikat ovat lähinnä aiheuttaneet hilpeyttä ja koiran kulmien alta on paistanut keskisormen ääriviivat.
  No eipä siinä, käytiin hakemassa vauhtia treenikavereilta ja IPOa kisanneelta henkilöltä, niin johan alkoi koira olla pian paketissa. Uudet treeniympyrät toivat arkeen säännöllisyyden ja mahdollisuuden aina treenata ryhmässä. Ryhmässä on niin paljon enemmän silmäpareja kiinnittämässä huomiota asioihin, joita ei itse näe. Alma on alkanut hyvin sisäistää työ-minän eron siihen normaaliin olemiseen. Ketjupanta tietää töihin lähtöä ja silloin heiluu jo kovasti häntä. Tästä johtuen palikat alkavat loksahdella kohdilleen ja treenaaminen on mukavaa ja palkitsevaa! 
  Alman vieminen kisakentille on ottanut aikaa ja olen halunnut olla varma siitä, mitä olen sen kanssa tekemässä. En halua lähteä kokeilemaan asioita, joista olen epävarma. Niinpä Alma aloitti virallisen kisauransa vähän myöhemmin, mitä Vilma. Nyt olo on hyvä ja luotto koiraan kasvaa päivä päivältä. Nyt alan todella uskomaan siihen, että minulla on täällä jälleen yksi kehityskelpoinen tokokoiran alku.

Olen aina uskonut siihen, että kova työ palkitsee tekijänsä vielä jossain vaiheessa ja niin todellakin on tapahtunut. Tästä toteamuksesta pääsemme eiliseen kisapäivään. Olin ilmoittanut Alman Seinäjoelle toiseen viralliseen tokokokeeseen, kun ensimmäisessä neiti raotti osaamistaan sen verran mallikkaasti. Lähdin matkaan pienen jännityksen kanssa, sillä en osannut yhtään arvella, että miten koira käyttäytyy. Oliko edellinen koe silkkaa sattumaa vai ihan ehtaa osaamista? Ilmoittautumaan, koira kävelylle ja sen jälkeen odottamaan autoon ryhmäliikkeen alkua. Menin sen verran hyvissä ajoin paikalle, että ehdin nähdä miten avoimen luokan koirakot selviytyvät tämän tuomarin arvostelussa. Tuomarin linja oli tiukempi, kuin edellisen kokeemme tuomarin.. jaiks. No eipä mennyt aikaakaan, kun olimme suorittamassa jo paikkamakuuta. Silloin jo tuli tunne, että koira on hyvässä vireessä ja kuulolla. Liike sujui varmasti ja poistuimme odottamaan yksilösuoritusten alkamista. Meitä ennen oli pari koiraa, joten ehdin hyvin tehdä pieniä nostatuksia kehän ulkopuolella. Seuruussa tein itse pari virhettä käännöksissä, jolloin Alma hiukan jäi, mutta korjasi hienosti itse tilanteen. Tämän jälkeen kiinnitin enemmän huomiota tekniseen puoleen, jonka jälkeen parani niin koira kuin ohjaajakin. Siitä eteenpäin koe sujuikin kuin sulaa vahaa ja taisinpa tehdä kolme viimeistä liikettä niin iso hymy kasvoilla kuin vain sain aikaiseksi. Kehästä iloisesti juosten pois, palkkaus ja paljon kehuja.

Tällaisen rivin saimme aikaiseksi ja pakko itsekin todeta, että hienon näköinenhän se on! Eniten mieltä lämmittää kokonaisvaikutus ja tuomarin loppukommentit. Tuomari kehui yhteistyötä ja sitä, että ohjaaja ohjaa koiraa täsmällisesti. Voi että olin niin onnellinen ja samalla ylpeä Almasta! Viimeistä ykköstulosta lähdemme metsästämään ensi kuussa. Sitä ennen valmistaudumme ensi viikon BH kokeeseen.

Tulos kerrassaan upea ALO1 191p+KP ja sijoitus 2/9! Hävisimme vain 2,5 pistettä voittajalle.

Viralliset koekentät korkattu!

Jostain tuolta mielen syövereistä tuli halu palata aktiivisesti treenikentille ja tietty sen mukana tuli tavoitteet. Tavoitteet sinne virallisiin kokeisiin. Niinpä siinä yhtenä iltana keittiön pöydän ääressä päätin, että kuukauden kuluttua Almalla on tokokoe ja sen mukaan treenataan! Kasasimme heti seuraavalla viikolla muutaman ystäväni kanssa kivan treeniryhmän, joka kokoontui joka viikko eri kentillä ja eri teemoilla. Toinen toistamme opastaen ja tsempaten saimme aikaan selvää edistymistä monen koirakon kohdalla ja mikä parasta, Alma on ollut jo pitkään niin kiva treenattava! Treenit ovat olleet erittäin onnistuneita ihan vain näin sosiaalisena tapahtumanakin, sillä meillä on aina mukavaa yhdessä. Mutta me olemme toden totta Alman kanssa nousseet sieltä suosta ja nyt taotaan kun rauta on kuumaa. Ehkäpä kannatti talvella moneen kertaan menettää hermonsa ja odottaa tätä hetkeä, sillä siinä se kiitos nyt seisoo.

Koitti keskiviikko 8.6 ja jännitys oli käsin kosketeltava. Olin ilmoittanut meidät Ilmajoen tokokokeeseen ja koko päivän mahassa perhoset lenteli ja mikään asia ei oikein ottanut onnistuakseen. Mielessä pyöri koiran valmistelu kokeeseen.. vaikeaa, sillä se ei ole vielä koskaan joutunut toimimaan minun jännityksen alla tokon parissa. No keskiviikoksi sattuikin sitten sopivasti se vuosisadan myrsky ja mittari näytti oikein neljää astetta lämmintä kunnon sateen kera. Sää toisi siis omat haasteensa kokeeseen, joka ei yhtään helpottanut oloani. No ei auttanut kun suunnata auton keula kohti kisapaikkaa ja kerätä itsensä matkalla. Kisapaikkana oli iso kenttä ja porukkaa parveili paljon joka paikassa. Käsi täristen menin ilmoittautumaan ja ostamaan meille kisakirjan. Käytin Alman pienellä lenkillä ja tutustumassa hälinään. Alokasluokkaan oli ilmoittautunut 13 koiraa ja me kilpailimme toiseksi viimeisellä numerolla. Uusilla säännöillä suoritukset tuntuivat menevän hurjan nopeasti, joten eipä kulunut aikaakaan kun oli jo meidän paikkamakuuryhmän vuoro. Ryhmässämme oli viisi koiraa ja Alma makasi edestä katsottuna toisena oikealla. Omalla vuorollaan maahan, makasi kuin patsas ja omalla vuorolla ylös. Sitten vähäksi aikaa autoon ja pian taas pois täynnä uutta energiaa. Hetsaus, saalis ja haukutus, jonka jälkeen se oli menoa! Jännitys jäi kehänauhan ulkopuolelle, sillä koira oli niin hyvin hereillä. Sain hyvin palkattua laumapalkalla liikkeiden välissä ja loppua kohti nousi vieläkin terävemmäksi. Tämä oli suurin pelkoni, sillä pakka ei ole aina oikein pysynyt kasassa. Hymyssä suin tein kaikki liikkeet ja kerrankin nautin kisatilanteesta. Ainut asia, johon joudun kotitreeneissä puuttumaan on seuraamisen käännösten hitaus. Lähinnä se, että teen itse siitä selkeämmän ja tämän seurauksena koirakin herää paremmin. Toki perusasentoon menot voisivat olla vähemmän ilmavia, niistä menetimme turhia pisteitä.

Tässä tulosrivi, joka on ensikertalaiselta niin hieno suoritus! Ja mikä parasta, saumaton yhteistyö palkittiin kunniapalkinnolla ja tuomarin kehuilla. Myrsky ei haitannut meidän menoa, joten tämän pahempaa säätä tuskin koskaan tulee kokeissa vastaan. Onpahan sekin nyt koettu ja todettu ettei koiraa hetkauta pätkääkään. Tämä toi varmuuden sille, että kesän aikana suoritamme TK1:n ja BH:n. Seuraavaan kokeeseen on ilmoittauduttu ja toivon mukaan viimeinen alokasluokan koe on sitten elokuussa.

Taisinpa siinä pari hurraa huutoa heittää ilmoille ajellessani kotiin. Ette uskokaan, että miten ylpeä olen tuosta koirasta!

Tulos:

TOKO ALO1 180,5p ja KP!!