Tuhkasta nousee aina uusi Fenix

Otsikko kuvaa hyvin sitä tunnetta, mitä viime aikoina on tapahtunut. Blogin suhteen päivittely on jäänyt häpeällisen vähäiseksi, mutta jahka tässä uuden inspiraation osalta sekin paranee. Välillä on vain tuntunut siltä, ettei ole oikein mitään asiaa, vaikka todellisuudessa tällä hetkellä asiat ovat aivan toisin, kuin vähän aikaa sitten. Eli paljon on asiaa, mikä pitäisi saada järkevästi tekstin muotoon.
  Tähän heti sellainen ilmoitusmuotoinen asia, että koirat ja me ihmiset olemme edelleen elossa eikä mitään radikaalia ole tapahtunut. Paljon on silti tapahtunut viime postauksen jälkeen ja tällä hetkellä olo on huojentunut, vaikka pieni paniikin poikanen oli iskeä vielä jokin aika sitten.

Aloitetaan suurimmasta muutoksesta meidän suunnitelmiin, sillä Almalle suunniteltu uros Kamu vaihtui Tammikuussa toiseen. Kamu jouduttiin äkillisesti kastroida terveydellisistä syistä, joten yhdistelmä ei tullut koskaan toteutumaan. Jonkin aikaa pää löi tyhjää, että mitäs nyt sitten..?! Sen verran elämä on opettanut, että aina pitää olla suunnitelma B ja tälläkin hetkellä sellainen oli takataskussa. Se oli jo aikaisemmin Almalle suunniteltu Hollannin tuliainen, ympäri maailmaa näyttelymenestystä haalinut, kerrassan upea pitkäkarvainen uros Lucky (Caely's White Flower Easy Rider). Aikaisemmin Luckyn valinta kaatui selän osalta LTV1 tulokseen. Koin, että tässä vaiheessa kahden LTV1 tapauksen yhdistäminen ei ole järkevää, vaikka kaikki muu oli uroksen puolelta priimaa jälkeläisnäyttöä myöden. Otin kumminkin yhteyttä suoraan Kennelliiton spesialisteihin ja haastattelin heitä asiasta. LTV:n periytymismekanismia ei vielä tarkkaan tiedetä ja tässä tapauksessa kummankin vanhemman osalta löydökset ovat kosmeettisia keskiharjanteen osalta. Paljon sain tukea omille ajatuksille ja uusia asioita pohdittavaksi. Uroksen jälkeläisnäyttö puolsi asiaa sen verran paljon, että mieleni varmistui entisestään Luckyn suhteen!
  Terveysasioista voisi keskustella loputtomiin ja vaikka miten suunnittelet kaiken, niin riski yllätyksille on aina olemassa. Olemme kumminkin elävien olentojen kanssa tekemisissä. Mutta se, että tekee parhaansa piilottelematta mitään ja seisoo sanojensa takana on ensimmäinen askel onnistuneeseen pentueeseen. Kaiken kruunasi se, että yksikään pennun varanneista ei perunut varaustaan, vaan innolla jäivät odottamaan Almasta pentua toisen uroksen kanssa. Olen niin uskomattoman kiitollinen siitä, että pennun varanneet ovat osoittautuneet minulle jo nyt kovin läheisiksi ja jokainen on jollain tasolla kiinnostunut harrastamisesta. Uskon, että meidän tiivis Dancing Spirit-perhe täydentyy kesän aikana mitä mahtavimmalla porukalla! Toiveena on, että yhdistelmästä jäisi sijoitukseen tähän vähän matkan päähän uusi pikkupoika odottelemaan ainakin näyttelykehiä.


Tältä näyttää Alma x Lucky yhdistelmä:

Nyt kun ollaan saatu tuo suurin uutinen julki, niin on aika vähän katsahtaa meidän normaalin arjen pariin. Talvi on sellaista aikaa, että treenirintamalle ei juurikaan mitään kummempaa kuulu. Vilman kanssa on käyty parit rallytokotreenit ja Alman kanssa tokoiltu ja tottisteltu Vaasan porukan kanssa. Kun pentuprojekti on ohi ja Alma taas tikissä, niin sitten alkaakin ihan uudet kuviot. Koitetaan nimittäin vähän rajoja PK-puolella. Tästä syystä itselleni ei jää pentueesta kotiin koiraa, koska haluan nähdä mihin Almasta vielä onkaan. Tokoa emme unohda ja pääpaino tulee joka tapauksessa olemaan siinä, mutta jotain uutta otetaan nyt sen rinnalle. Katsotaan oliko katastrofi vai uusi mahdollisuus.

Talvilomaa vietettiin lapin maisemissa viikon verran koirat tietysti mukana. Vanhempi rouvakin innostui niin lumesta, että siinä oli Almalla täysi työ pysyä mukana menossa. Ihana nähdä, miten elinvoimainen Vilma on! Leikattu jalka ei osoita enää mitään oireita ja liike sekä lihaksisto on tasapainossa. Nyt 1,5 vuotta leikkauksen jälkeen voin sanoa, että me todellakin onnistuimme ja saimme sen kuntoon. Se on niin iloinen ja pirteä sekä aina valmis töihin. Ei ole sellaista asiaa mistä se ei innostuisi. Sillä onkin kesällä tärkeääkin tärkeämpi tehtävä opettaa pennuille koiramaailman käytöstavat. Uskon sen olevan innoissaan pikkuisista, kunhan vain tulevat Alman kanssa toimeen.

Alla kuvia lapin reissusta, Vilma kolmessa ylimmässä ja Alma alimmaisissa.

Reissun jälkeen toteutin vihdoin ja viimein pitkäaikaisen haaveeni ja ostin uuden kameran rungon. Sellaisen, mistä olen pitkään voinut vain unelmoida. Nimittäin täyskenno Canon EOS 5D Mark III. Harmittaa, että lapin reissun kuvat on otettu vanhalla rungolla.. laatu olisi aivan toinen tällä uudella! Nyt valokuvausharrastus koki jälleen harppauksen eteenpäin ja odotan innolla uusia haasteita ja kuvauskeikkoja uuden rungon parissa.

Pariskunnan ensitreffit!

Näitä treffejä onkin jännityksellä odotettu! Alman juoksuja odotan helmikuun alkuun, joten ajattelin, että olisi kiva käydä sen kanssa tutustumassa Kamuun. Välimatkaa on noin 400km/sivu, mutta se ei meitä lannistanut. Eipä mennyt aikaakaan, kun saimme Kamun omistajan, Ronjan kanssa tapaamisen sovittua. Kamun olen viimeksi nähnyt joitain vuosia sitten ja Ronjaa nopeasti näyttelyissä, joten tapaaminen oli enemmän kuin odotettu. Pitkän välimatkan päätimme Alman kanssa puolittaa siten, että yövyimme pe-la välisen yön tampereella ja siitä lähdimme lauantai aamuna kohti Kellokoskea. Sielä olimme sopineet Ronjan kanssa tapaamispaikaksi Touhu & Temmellys nimisen koirien puuhamaan. Mitä etelämmäs matka ajautui, sitä sateisemmaksi ilma kävi. Miten voikaan olla tällaista tuuria, että sää sattui juuri tällaiseksi. No mutta eipä sekään menoa hidastanut, päinvastoin!

Autosta poistuessa vastassani olikin jo iloinen Ronja, olipa ihana nähdä pitkästä aikaa ja tällä kertaa oikein ajan kanssa. Käväisin katsomassa Kamua autossa ja sieläkin vastassa oli hyväntuulinen hännänheiluttaja, jolle kelpasi rapsutukset. Otettiin koirat autosta ja käytimme ne pienellä kävelyllä ennen meille varattua vuoroa puuhamaahan. Alma oli aluksi hiukan hämillään, että kuka kumma tämä nyt oikein on ja miksi se on niin tutun valkoinenkin. Kävelylenkki sujui pariskunnalta vieri vieressä kävellen ja välillä kuului jotain epämääräistä ääntelyä Alman puolelta, kun Kamu yritti tehdä takaosastoon tuttavuutta. Jep, nainen ei ole valmis ja siltä se kuulostikin.
Kävelylenkin aikana oli kiva nähdä se, että Kamu on juurikin keskikokoinen uros ja täten sopiva ronskin kokoiselle nartulle. Karvanlaatu pariskunnalla on kovin erilainen, Alma tasapaksu pötkö ja Kamulla huomattavasti pidempää. Ei sillä, pitkätukkia tässä ollaan näistä kahdesta odottamassakin!

Puuhamaan portit auki ja pariskunta kirmaamaan. Kamussa onkin Ronjan mukaan "luolamies" ainesta ja täten tarkoitusperät naisen läsnäololle on varsin selvät. Alma oli sen verran hämillään Kamun otteista, ettei laittanut vastaan kyllä yhtään. Pienten sateen siivittämien mutapainien jälkeen suunnattiin leikkimään. Pääsin leikittämään Kamua oikein kunnolla ja olin kovin tyytyväinen sen otekäyttäytymiseen ja tapaan leikkiä. Se vaati hyvin haukulla, vastusti ja saalisti. Hienoa oli nähdä myös sen periksiantamattomuus kiinni pultatun renkaan kanssa, joka roikkui ilmassa. Se olisi varmaan koko loppupäivän roikkunut siinä, jos olisi itse saanut päättää. Pariskunta juoksenteli lelujen kanssa ympäri aluetta ja Almakin sai sen kutosvaihteen päälle. Korvat luimuun, muutama leikkiinkutsuhyppy ja täysiä pakoon joku lelu suussa. Se mitä sade ja kura saa valkoisessa koirassa aikaan, on jotain noh.. aika järkyttävää. Mutta se kertoo vain siitä, että hauskaa on ollut!

Kuva: Ronja Nieminen

Kuva: Ronja Nieminen

Rallittelun jälkeen meitä taisi olla neljä tyytyväistä tyyppiä. Koirat tulivat hyvin toimeen ja kaiken näkemäni jälkeen olen erittäin hyvillä mielin. Kamu on juuri sitä, mitä valkkariuroksessa toivon. Kiva pakkaus avoimmuutta, tasapainoisuutta ja halua tehdä asioita. Tämä prosessi onnistuessaan tuo varmasti mukavia koiria monenlaiseen harrastamiseen kuin myös kaveriksi lenkkipolkujen varrelle. Se, että auton mittariin tuli reipas 800km lisää tämän tapaamisen vuoksi, oli kaiken sen arvoista. Sitten kun h-hetki on käsillä, niin pariskunta varmasti muistaa toisensa.
Pentuvaraukset tähän pentueeseen tuli nopeasti täyteen. Uudet kotiehdokkaat ovat käyneet jos jonkinlaisen "lähtötasotestin" kanssani puhelimitse ja vastailleet jopa typeriltä kuulostaviin miljooniin kysymyksiin kiitettävästi. Nyt jos koskaan haluan olla varma siitä, mitä olen tekemässä. Voin onneksi helpotuksesta huokaista, sillä pentuja pääsee varmasti parhaisiin mahdollisiin koteihin!

Alla kuvia Almasta, jonka ulkonäöstä ei kovin kauas voi erehtyä sen suhteen, että onko ollut hauskaa. Kaksi alinta kuvaa nappasi Ronja.

Iso kiitos Ronja, että saimme nähdä Kamun ja tutustuttaa pariskunnan toisiinsa. Nyt jäädään jännityksellä odottelemaan, että mitä alkuvuosi tuo meille tullessaan <3

Kunnon koulutuksella valmiudet hoitaa lihaksistoa

Tästä aiheesta ei voi ikään kirjoittaa liikaa, joten laitetaanpa ajatukset tekstin muotoon. Tässä syksyn aikana ihmiset ovat taas heränneet siihen ajatukseen, että koiria voisi käyttää lihashuollossa. Kesän kattava kisakausi tai muuten aktiivinen kausi on jättänyt jälkensä koiran lihaksistoon. Miksi tähän ajatukseen herätään usein ryppäänä eikä tasaisin väliajoin? Voi kun jotenkin saisi taottua koiransa kanssa harrastavan ihmisen päähän sen tosiasian, että silloin tällöin ei riitä, vaan siihen tarvitaan jatkumo, joka kattaa mieluusti ainakin kolme lyhyen ajan sisällä tehtyä käsittelyä. Silloin siitä on vastaavaa hyötyä. Viime aikoina hierottavia on käynyt ja suurin osa on saanut kotiläksyksi ottaa yhteyttä, kun pääsee kalenterin luo ja varaamaan seuraavan käsittelyn ajan. Onko sitä itse liian tarkka koiristaan ja niitä hieroo ja vääntelee liikaa, koska eivät ne tunnu tällaisilta, vaikka niillä harrastetaankin kaikenlaista. Syynä kenties juurikin se jatkumo.

Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen aiheeseen, sillä on olemassa hierojia ja "hierojia", kunnon koulutuksella ja "kunnon koulutuksella". Viikonloppukurssit ja vuoden mittaiset viikonloppukoulutukset ovat yleistyneet ihan hurjasti. Syynä on varmaankin puhtaasti se, että ala kiinnostaa entistä enemmän ja koiriin ollaan valmiita satsaamaan huomattavasti enemmän kuin ennen. Näillä pääsee jokainen koiranomistaja kivaan alkuun ja perusotteilla voi hieroa ihan hyvin, mutta ongelmien edessä kuuluu ottaa yhteys alan ammattilaiseen. Itse en pidä arvossaan mitään viikonloppukoulutuksia ongelmien ratkomiseen, koska niiden aikana on täysin mahdotonta saada ne tiedot ja taidot anatomiasta ja fysiologiasta, joilla pystyy hoitamaan sen eläimen hyvällä omallatunnolla ja osaamisella. Muistan omasta kouluajastani 2008-2009 kirkkaasti sen, että 10 kuukautta opiskeltiin ma-to ja pe etänä ilman kesälomia. Opiskelu oli intensiivistä ja mikäli et ollut kiinnostunut, niin tipuit auttamatta porukasta. Koulutuksen nelinumeroinen hinta antoi kummasti potkua jokaiseen päivään. Opiskelin ensin hevoset kokonaisella koulutuksella ja siihen rinnalle koirat lyhyemmällä menetelmällä. Tämänkin jälkeen vielä vaihtoehtohoidot koulun ulkopuolella niin hevosille kuin koirillekin. Ensimmäisenä koulupäivänä lyötiin käteen hevosen reisiluu, josta origot ja insertiot (lähtö -ja kiinnityskohdat) seuraavan päivän tenttiin. Tätä oli joka viikko käyden läpi jokaisen luun ja luussa olevat pienet kohdat/kyhmyt. Hierojan on tiedettävä tarkasti jokaisen lihaksen tehtävä ja mikä/mitkä sitä hermottavat, että voi hoitaa monipuolisesti. Oma koulutukseni oli erittäin laaja ja monipuolinen. Saan ylpeänä seistä tässä ja todeta, että selvisin siitä ja sain parhaan mahdollisen opetuksen. Tähän ei viikonloput vain yksinkertaisesti riitä ja jos ne laitetaan riittämään, niin mennään kyllä todellakin harppoen jolloin paljon oleellista jää oppimatta. Tästä voi joku saada väärän käsityksen, tässä ei katkerana suu vaahdossa paasata, vaan pointtina se, että asia pitää osata tehdäkseen sitä kunnolla. Niin, että siitä hoidettava eläin saa sen KUNNOLLISEN avun. Jokainen saa kouluttautua juuri niin vähän tai paljon, kun näkee parhaaksi. Omalta osaltani haluan koko ajan pysyä ajan hermoilla ja oppia uutta, joten jatkokoulutus mahdollisesti suuntautuu jossain vaiheessa tulevaisuutta Turkuun ja Diplomi urheilukoirahierojan opintoihin. Nähtäväksi jää toteutuuko haave koskaan, mutta sen mukaan mennään, että siihen olisi mahdollisuudet.

Koirahieroja ei ole mitenkään nimikesuojattu ammatti ja sitä nimitystä voi käyttää kuka tahansa itsestään. Tässä on se ongelma ja asian ydin. On ihmisiä, jotka panostavat opiskeluun ja ovat valmiita maksamaan tuhansia kunnon koulutuksesta. Näin he valmistuvat koirahierojiksi, joka ei kumminkaan eroa ammattinimikkeestä siitä ihmisestä, joka on viikonloppukoulutuksen käynyt. Kumpikin pitävät vastaanottoa, kumman valitset oman koirasi kohdalla? Sitä minäkin. Minulle on toisaalta sama missä ihmiset hevosiaan tai koiriaan käyttävät hoidettavana, mutta jatkossa on hyvä varmistua hierojan koulutustaustasta ja siitä, että riittääkö pätevyys ongelmien ratkaisemiseen.
  Koulussa opetettiin jo ensimmäisinä päivinä, että hieroja EI TEE DIAGNOOSEJA. Koska me emme ole eläinlääkäreitä, joiden tehtävä se on. Me hoidamme sen, mihin meidän rahkeet riittää ja ohjaamme esim. eläinlääkärin vastaanotolle, mikäli epäilemme jotain, mihin meidän osaaminen ei riitä. Tämä pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta valitettavasti nykypäivänä se ei sitä ole. Me emme tulkitse esim. röntgenkuvia tai muita asiakirjoja. Koska se ei kuulu hierojille. Me emme ota kantaa hierottavan koiran lääkityksiin tai muihin asioihin, jotka hoitaa eläinlääkäri. Tässä asiassa olisi paljon petrattavaa, sillä se antaa meistä ihan väärän kuvan. Oravanpyörä on valmis, kun joku tekee osaamattomuuttaan vaikka rangan osalta diagnooseja. Ranka on niin monimutkainen osa koiraa, että vain osaava eläinlääkäri tekee ne diagnoosit. Ja kaikesta muustakin, ei me. Näitä hierojien tekemiä "tuomioita" on jo ärsyttävä lukea joka tuutista. Se ei ole osaamisen mittari, vaan on oltava ammatillinen ja tehtävä mikä omalle alueelle kuuluu. Jos eläinlääkäri määrää koiralle hierontaa ja lihaskäsittelyä, niin me teemme sen juuri ohjeen mukaan. Emme ala sooloilemaan ja etsimällä etsimään, jotain jolla voimme kenties päteä omaa ammattitaitoamme. Me olemme näiden eläinten vuoksi oppimme hakeneet ja meidän tehtävä on toimia niiden parhaaksi. Näin toimii kunnollinen hieroja, jonka ammattitaito ei tarvitse ylimääräisiä pönkityksiä näyttääkseen omaa osaamistaan. Asiakaskunta ja tyytyväiset asiakkaat puhuvat puolestaan.

Innostus asian saamiseen tekstin muotoon lähti tuttavani kautta, jonka kanssa keskustelimme pitkään aiheesta. Hänen luvallaan voin tämän tarinan kertoa. Hän on itse koira-alan ammattilainen ja käytti koiraansa uudella ulkopuolisella hieronnassa oman sen hetkisen tilanteensa vuoksi. Yhdellä kädellä hieronta on jokseenkin hankalaa. Hieroja löysi kyllä koirasta jumeja, mutta että niska ja rintarangan alue olivat kuulemma ihan tukossa ja rangassakin jotain sanomista. Lumbosakraalistenoosiakin epäiltiin venyttelytavan ja istuma-asennon johdosta. Hieronnan päätteeksi annettiin "tuomio" agilityn lopetukseen ja jonkun ei-niin-rasittavan lajin harrastamiseen. Tuttavani kertoi, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisellä hierojalla, sillä koiralla on operoitu polvi joskus aikaa sitten ja sen vuoksi lanne vetää usein tukkoon toispuoleisesta liikeradasta johtuen. Viikkoa myöhemmin niskassa eikä rintarangassa nikamakäsittelyssä löytynyt mitään ja lihaksisto oli hyvässä kunnossa puhumattakaan mistään lumbosakraalistenoosista, josta koiralla on magneettikuvat vuoden takaa.
  Tässä hyvä esimerkki siitä, kun diagnooseja tekee joku muu, kun eläinlääkäri. Tällainen toiminta antaa niin väärän kuvan ja toivon todella, että se loppuu. Jokainen alan ammattilainen kun pysyisi omalla osaamisalueellaan, niin eläimet saisivat paljon isomman hyödyn kokonaisvaltaisesti.

Kiitos, olen puhunut.

Valiouutisia ja koulutuksia

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Blogitauko on ollut puhtaasti tietotekniikasta johtuvaa, koska läppäri sanoi sopimuksensa irti ja uuden koneen odottamista kesti tovi. Mutta nyt back in bisnes again!

Joka viikonloppu on oltu menossa koirien kanssa jonnekin, joka ei tosin ole mikään negatiivinen asia, vaan päinvastoin. On käyty luonnetestissä, oltu koulutuksissa ja treenattu kavereiden kanssa monenlaista. Kevät on taas selvästi nostanut koiraharrastuskansan päätä ja saaneet porukkaan vipinää. Maastolajit kutsuvat lumien sulettua ja ilmakin alkaa olla otollinen pidempiaikaiseen oleiluun ulkona. Niin kuin kaikki muutkin, olemme mekin aktivoituneet ja heränneet talviunilta! Alla kuva Almasta ensimmäisten aurinkoisten päivien aikana.

Lähdimme kasvattini Rion (DS Argent Warrior) ja omistajansa Niinan kanssa 6.5 kohti Janakkalaa ja kauan odotettua luonnetestiä. Alma oli ilmoitettu samaan testiin, mutta juoksut valitettavasti pilasivat meidän osallistumisen. Uusi yritys on nyt elokuussa! Halusin lähteä Niinan ja Rion matkaseuraksi ja näkemään miten Rio toimii paineen alla. Päivälle oli myös isot odotukset, sillä testin läpäisy toisi sille mukanaan Suomen Muotovalion arvon. Jännitystä oli siis tiedossa koko päivälle! Matka starttasi aamulla klo.05:00 kummallisen pirteissä tunnelmissa. Paikalle saavuimme hyvissä ajoin ja Niina lähti Rion kanssa pienelle kävelylle minun sillä välin jäävän virittelemään kameraa valmiiksi. Rio otti tilanteen tuttuun tyyliin kovin rauhallisesti ja oli kumminkin iloinen ja virkeä. En tiedä jännittikö tässä tilanteessa enemmän kasvattaja, kuin omistaja. Niinakin oli niin seesteinen.
  Pian olikin vuorossa Rio ja tuomarit olivat pojan mielestä heti oikein kivoja. Tässä vaiheessa alkoi oma käsi täristä. Testi eteni rauhallisesti ja ei mennyt kauaakaan, kun olimme loppupisteitä kuuntelemassa kädet hikoillen. Läpi meni varmasti, mutta millä pisteillä. Se kuultaisiin pian. Osa-alueet kulkivat toinen toisensa jälkeen plussalla, kunnes yksi miinus taisteluhalusta pomppasi lapulle. Sekin ihan puhtaasti siitä, ettei koira oikein syttynyt tuomareiden leikkiin ja se ei koe tarvetta alkaa egoilemaan ihmisille missään tilanteessa. Kaikki ihmiset ovat Rion mielestä ihania ja varsinkin Niina on Rion mielestä se the juttu kaikissa mahdollisissa asioissa.

Loppupisteet upeasti +138 laukausvarma ja SUOMEN MUOTOVALIO!! <3

Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen ja ennen kaikkea ylpeä tästä parivaljakosta. Kasvattaja ei voisi kyllä parempaa kotia kasvatilleen toivoa. Onnea vielä Niina ja Rio sekä iso kiitos kaikesta!

Jossain asiayhteydessä on tullut ihmettelyä siitä, että miksi joltain käyttökoirarodulta (tässä tapauksessa viitattiin valkoiseenpaimenkoiraan) ei vaadita tiettyä käyttökoiran tulosta muotovalion arvon saamiseksi. Ajattelin asiaa hiukan selventää, niin jatkossa voidaan asian suhteen olla viisaampia. Ensinnäkin valkoinenpaimenkoira on edelleen seura -ja perhekoira PK oikeuksistaan huolimatta ja täten ei sisälly niinkään perinteisiin käyttökoirarotuihin. Muotovalion arvoon voi vaihtoehtoisesti halutessaan tehdä koulutustunnuksen palveluskoirakokeiden 1-luokasta tai hyväksytyn pelastuskoirakokeen (IPOR-A). Seura- ja perhekoira lokeroitumisestaan huolimatta niitä näkee aika kivasti kisakentillä tekemässä tuloksia niistä korkeammistakin luokista. Ne käyttökoirarodut ympärillään. Voisinpa vannoa, että valkkari ei ole mikään viettihyrrä, joten se vaatii ohjaajaltaan huomattavasti enemmän, kuin perinteinen käyttökoirarotu, jossa sitä on luonnostaan enemmän. Niinpä näissä onkin kivasti haastetta ja rakenneltavaa. Se, joka on vähänkään perillä eri koirarotujen tilanteesta ja tulevaisuudesta, toivon mukaan vaalii hyvää luonnetta ja käyttää niitä koiria luonnetestissä. Siksi se on valkoisellepaimenkoiralle tärkeämmässä asemassa, kuin muut toimintakykyä ja luonnetta kuvaavat tulokset. Se, etteivät ne niistä PK kokeista selviytyisi on täyttä höpönhöpöä. Koiranettiä vain selaamaan.


Sitten siirrymme sille harrastusrintamalle!

Viime viikonloppuna parrasvaloissa olivat jälleen Alma ja Rio. Olimme Niinan kanssa ilmoittautuneet Kauhavan Kennelkerhon esineruutu+metsäjälkikoulutukseen, jonka piti monen lajin tuomari Mikael Kallio. Aamulla kokoonnuimme koko porukka ja suuntasimme metsiin. Jokainen kertoi vuorollaan koiristaan ja teimme päivän suunnitelman siinä samalla. Ensimmäisenä oli vuorossa janan opettelu ja siinä painopiste koiran omatoimisella työskentelyllä. Almalle janaa on otettu vain pari kertaa, joten se vaati opettelua. Hyvin koira oli silti heti asialla ja suoritti janan etsinnän oikein mallikkaasti! Samoin velipoika oli heti nenä auki ja työmoodissa. Tämän jälkeen pidimme pienen kahvitauon ja rupattelimme niitä näitä hyvässä porukassa. Kuinka hienoa olikaan taas kuulua hyväntuuliseen ja samanhenkiseen porukkaan! Yläkuvassa Rio odottelee janalle ja alakuvassa Alma lähdössä janalle.

Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu, jota kumpikin meidän koirista oli tehnyt. Rio hiukan vähemmän, kuin Alma. Ensin vuorossa oli Rio ja voi kun poika työskenteli silti kovin hienosti, vaikka muutama treeni vasta on ollut alla. Hienosti irtosi takarajalle etsimään esinettä näkölähdön jälkeen. Treenin aihe oli tänään kummallekin koiralle vieraat esineet, joita Almalle on tehty ihan liian vähän. Hyvin sekin lähti etsimään ja esineet löytyivät ihan kivasti. Luovutukset olivat hienoja, ei me turhaan olla noudon palautusta hinkattu. Ylimmässä kuvassa Niina ja Rio lähdössä ruutuun, alla kuvia Almasta ja minusta. Kaikki treenikuvat on ottanut Pia Asell, iso kiitos!

Lopuksi teimme jokaiselle koiralle jäljet. Alma ei juurikaan ole muuta ajanut, kuin verijälkeä koko kevään, joten mitään odotuksia ei ollut. Niin vain ensimmäinen vieras jälki muutamalla ruokapalalla ja maalissa oltiinkin aika äkkiä. Itse tein Riolle jäljen ja hyvin poika jäljestikin! Kouluttajan mielestä erittäin tarkaksi opetettu koira, josta näkyy kokemus jäljellä. Yhtään en kyllä epäile kouluttajan kommentteja. Myöhemmin olenkin tehnyt Almalle noin 300-400m jälkiä muutamilla kulmilla ilman ruokaa ja hyvin sen nenä kyllä toimii. Loppupalkasta on selvästi innoissaan. Se on kivan tarkka, mutta etenee kumminkin hyvin. Nyt vain taas keppisulkeisiin, niin nekin jatkossa nousee varmasti.

Kiva päivä oli kyllä kaikin puolin! Metsässä vierähti reipas 8 tuntia ja sen jälkeen menimme koko porukan kanssa vielä syömään kunnon pizzat. Tällä tiedon määrällä ja kivoilla kokemuksilla pärjää taas pitkään, kiitos kaikille osallisille :)

Viikkojärjestys uuteen muottiin

Niin vain kävi, että kalenteri käännettiin ihan totaalisen ympäri ja suunniteltiin koirille vähän monipuolisempia puuhia. Muutos näkyy ennen kaikkea käyttäytymisenä kotona, jolloin Almakin näyttää väsymisen merkkejä. On oikeastaan ihanan rauhallinen mieli lähteä töihin, kun kukaan ei vingu perään ja tiedän, että kotona suurimmaksi osaksi nukutaan. Aivotyöskentelyyn olemme panostaneet nyt suurimmaksi osaksi ja se alkaa kivasti tuottamaan tulosta. Keskittymiskyky alkaa kasvamaan ja sen mukana myös vaatimustaso. Näissä toteamuksissa viittaan Almaan, sillä Vilmalle kaikki on ollut jo aikaa sitten varsin selvää. Se tulee, tekee ja lähtee. Tämä nuorempi toveri ei ehkä ihan vielä, mutta luotto on kova.
  Muutama viikko sitten täällä päin suomea oli lumet sulaneet metsistä, joten päätettiin antaa nenälle töitä. Vuoden ensimmäisen, noin vajaan puolen kilometrin verijäljen jälkeen Alma oli kyllä väsynyt. Se eteni hitaammin, kun yleensä ja oli kovin keskittynyt. Työskentely oli tarkkaa ja vaikka vauhtia olisi saanut olla lisää, niin en halunnut vielä puuttua mihinkään. Halusin antaa sen työskennellä itsenäisesti. Makaukset merkkasi hyvin ja loppua kohti eteni jo sujuvammin. Kaadosta oli kiinnostunut ja kantoi sen tielle. Nyt odotellaan lumien totaalista sulamista ja jatketaan harjoituksia siitä, mihin jäimme.

Maastolajeilla jatketaan, sillä esineruutua ollaan otettu ainakin kerran viikkoon. Lyhyet ja intensiiviset pistot ovat olleet teemana ja se on toiminut ihan kivasti. Ensimmäisen esineen kanssa otetaan vauhtia, jonka jälkeen autoon. Sitten kaveri vie maastoon kaksi esinettä ja koira autosta linjalle. Esineet löytyvät vaihtelevalla menestyksellä, mutta pääsääntöisesti nopeasti ja luovutus on alusta saakka ollut hyvää. Almalla ei juurikaan ole väliä, että onko maastossa pehmoinen vai kova esine, kaikki kyllä nostetaan. Ainut kirosanoja aiheuttava pienen pieni juttu on tuo rallattelu pitkin ruutua.. Sekin onneksi on jo jäämässä vähemmälle. Sen olen huomannut, että koira on tuotava erittäin hyvässä hallinnassa linjalle ja valmisteltava hyvin, koska muuten 35kg räjähtävää voimaa sinkoaa kaikkiin ilmansuuntiin.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä tottis! Siihen on nyt panostettu kyllä erittäin kiitettävästi. Hallilla pyörii joka viikko tottisryhmä hyvän ohjaajan vetämänä, jossa ollaan mukana ja kerran viikossa pyrin käymään ihan omatoimisesti treenailemassa läksyjä. Paljon ollaan taas menty eteenpäin ja pystyn vaatia Almalta huomattavasti enemmän asioita. Kiva, ettei aina tarvitse mennä ns. perse edellä puuhun ja todeta, että postimerkkien keräily olisi vähemmän stressaavaa. Innostava ohjaaja on saanut meissä taas kunnon draivin päälle ja sellainen pieni kutina on, ettei se ihan helposti lopahda!

Joku varmaan ihmettelee tässä vaiheessa, että missä Vilma on? Miksi kuvat on vain Almasta? Vilma voi erittäin hyvin ja treenailee myös ajoittain tokoa ja käy verijäljellä. Olen vain tullut sen verran varovaiseksi sen kanssa, että treenailen sen kanssa ihan kahdestaan ilman Almaa. Meillä on Vilman kanssa ihan omat juttumme ja haluan antaa sillekin omaa aikaa. Lenkitän Alman mielummin jonkun muun yhtä riehakkaan toverin seurassa, ettei se pura Vilmaan energiaansa. Haluan ennakoida mahdollisimman tarkasti kaiken, ettei turhia loukkaantumisia pääsisi tapahtumaan. Pieniä kolhuja jalkaan on tullut innostumisen seurauksena ja itse on tehnyt silloin mieli pyörtyä.. Mutta jalka näyttää kestävän yllättävän koviakin otteita, joten hyvillä mielin suunnataan eteenpäin. Kaapissa on toki aina varalta särkylääkettä, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Leikkauksesta on tosiaan nyt tämän kuun lopussa puoli vuotta.. mihin tämä aika oikein menee? Lihakset alkavat taas muodostua oikeisiin paikkoihin ja liikeradat alkavat palautua. Hyvä lihashuolto on edelleen iso osa meidän arkea unohtamatta säännöllistä rankahuoltoa. Vilma oli ihan lentoon lähdössä, kun pääsi pitkästä aikaa hallille treenaamaan ruutua ja tunnistusnoutoa. Ihana nähdä se taas täynnä elämää kaikkien vastoinkäymisten jälkeen!

Alma tosiaan saa painia kokoistensa seurassa ja niitä meidän kaveripiiristä onneksi löytyykin kivasti! Ei tuon aktiviteettitason koira tule miksikään pelkistä remmilenkeistä tai yksin juoksentelusta vapaana.. se vaatii pientä kirittäjää ja painitoveria. Viime aikoina yksi Alman lukuisista poikaystävistä onkin ollut mukana tarjoamassa treeni -ja leikkiseuraa omistajansa Pian kanssa. Saksanpaimenkoira Rähinä on kyllä niin samalla huumorintajulla varustettu, kuin Almakin. Siksi niillä varmaan sujuukin leikit niin hienosti!

Alla uudella kameralla räpsittyjä kuvia. Jos kiinnostaa, niin Facebookista löytyy nimellä Essi Perttula Photography sivut, josta tykkäämällä pääsee seurailemaan kaikkea asiaan liittyvää. Alla kuvissa komeilevat Rähinä sekä ystäväni Katjan koirat Tuffo ja Tilda.
Viralliset kuvasivut löytyvät täältä!

Mitäpä tykkäätte uusista kuvista?

Viime vuoden ahertajat

Ihan aluksi, hei teitähän on jo 140 lukijaa ! Ihan mahtavaa, että meidän tekemiset kiinnostavat!

Vuosi 2016 oli melkoisen tapahtumarikas kaikin puolin. Tuli koettua koiraharrastusrintamalla melkeinpä kaikki tunteet laidasta toiseen. Ehkäpä suurin saavutus oli se, että Alman kanssa sain kaikista peloista huolimatta korkattua koekentät. Alma on koira, joka täytyy nähdä, että voi ymmärtää puoliakaan tästä blogista.. ja varsinkin harrastuspainotteisista postauksista. Oma tahto on ollut vuoden voimasana. Neiti voi nimittäin päättää, että rapsutetaan esimerkiksi mahaa ensin ja sitten voimme keskustella siitä, mitä täytyisi tehdä. Katsotaan arvioiden kulmien alta ja odotetaan vaikka koko päivä, että palvelusväki voi suorittaa rapsutukset loppuun. Sitten on se toinen ääripää.. se, joka puskee päälle yleensä aamulla klo.6, kun täytyisi tulla sisälle aamutoimiltaan ja jäädä kiltisti työpäivän ajaksi kotiin. Kiristys, uhkaus ja lahjonta ovat kadottaneet merkityksensä jo kauan aikaa sitten. Jos arvon neitiä pyytää sisälle 5:55, niin hommat ulkona on vielä sen verran pahasti kesken, että asioiden toimittamiseen tulee yhtäkkiä minuutteja lisää johtuen aamuhepuleista. Tämä tietää sitä, että kaasujalka töihin on jostain kumman syystä hiukan painavampi. Kaavoihin kangistunut, mutta silti niin huvittava pakkaus. Silmät kertovat silti viisaudesta ja halusta ymmärtää, vaikka jekut ovat koko ajan mielessä. En muista Vilman olleen koskaan tällainen.. se oli kiltti ja teki aina kaiken mitä pyydettiin. Se ei ikään saanut aikaan sitä tunnetta, että silmät täytyisi olla selässäkin. Mutta en valita, päinvastoin nautin näin eloisasta koirasta, jolla on pilkettä silmäkulmassa!

Tästä pääsemme siihen, että kaikki viime vuoden saavutukset harrastusrintamalla ovat olleet työvoittoja ja olen oppinut nauttimaan onnistumisista. Tänä vuonna suuntaamme entistä varmempana jälleen kisakentille uutta oppien. Syy siihen, miksi tänäkin vuonna on asetettu realistiset tavoitteet, on se, että kuuluimme kirkkaasti viime vuoden ahertajiin omassa kennelkerhossamme. Kauhavan Kennelkerho palkitsi viime vuoden menestyjiä monessa eri kategoriassa ja niin vain kävi, että Alman nimi komeili niistä kahdessa.. ja vieläpä ensimmäisenä! Ilmoittauduimme kilpailemaan Vuoden Tokokoiran sekä Vuoden Palveluskoiran tittelistä. Tokokoirakisaan pääsimme lyömään tulokset pöytään kolmesta 1. tuloksesta, kolmesta KP:sta ja koulutustunnuksesta TK1. Tämä riitti kirkkaasti kisan voittoon kahdenkymmen pisteen erolla. Palveluskoirakisaan otimme osaa BH kokeella ja pääsimmekin hienosti jaetulle 1. sijalle. Täten siis Alma on Kauhavan Kennelkerhon:

VUODEN TOKOKOIRA 2016

VUODEN PALVELUSKOIRA 2016 (jaettu 1.)

Tuo vuoden tokokoiran titteli lämmittää mieltä erittäin paljon, sillä töitä on tehty ja samalla näytetty, että valkoinenpaimenkoira on sittenkin varsin kiva harrastuskoira muiden värillisten joukossa!

Muitakin ilonaiheita on kerrottavana, sillä kävimme 8.2 Alman ensimmäisessä virallisessa silmätarkastuksessa Seinäjoen Evidensiassa. Vähän tietysti jännitti, mutta arvelin sieltä terveen paperit tulevan. Alma porhalti sisään tutkimushuoneeseen ja nousi pyynnöstä itse matalalle tutkimuspöydälle. Siinä se istui hienosti koko ajan ja pimeä huone ei tuottanut mitään ongelmia. Niinhän siinä sitten kävi, että silmät olivat erittäin siistit ja siitä maininta: Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia! Hieno juttu! Oli muuten mielenkiintoista kuunnella tutkittavien silmän osien nimiä, sillä tein aiheesta koulussa laajan opinnäytetyön. Ymmärsin taas paremmin biomikroskoopin ja oftalmoskoopin toimintaa sekä silmätarkastuksen yleisiä käytäntöjä näin muuten. Paljon sai myös iloinen nuoleskelija kehuja asiallisesta käytöksestä täysin uudessa tilanteessa. Vielä illallakin tipat vaikuttivat sen verran paljon, että Alman silmät olivat pelkät mustat pallot. Jotenkin huvittavan näköiset!
  Ensi viikon perjantaina on luvassa lisää terveystutkimuksia, kun Almalta kuvataan selän osalta spondyloosi. Spondyloosin ollessa puhdas, suuntaamme piakkoin luonnetestiin. Se päivä sinetöi alustavat suunnitelmat, että onko meillä ensi vuonna pentuja. Uros on nyt tiedossa ja siitä kerron lisää sitten, jos asiat etenevät halutulla tavalla.

Kuvauskalustokin koki uudistuksia viikko sitten, sillä ostin kauan haaveilemani rungon. Nyt rungon virkaa toimittaa Canon EOS 7D Mark II ja voi että, kun tykkäänkin siitä! Tästä eteenpäin postauksessa esiintyvät kuvat on otettu uudella rungolla. Toki sen käyttö vaatii vielä vähän opettelua, mutta senhän takia valokuvausta harrastetaan -että voidaan jatkuvasti olla parempia ja ilmaista itseään kuvien kautta monipuolisemmin.

Arjen pienet ilot, suuret vaikutukset

On vapaapäivän aamu ja kello näyttää vähän vajaa yhdeksän. Päivälle en ollut suunnitellut mitään erikoista, joten siinä mietiskelin mitä tämä päivä voisi tuoda tullessaan. Päivästä näytti tulevan aurinkoinen pienen pakkasen kera. Suunnitelmat olivat pian selvillä ja suunta oli järvelle kahden innokkaan valkoisen ja kameran kanssa. Järvelle päästyämme aurinko pilkotti jo metsän takaa ja toi ensimmäisen kerran ilmaan ihan jo kevään tuntua. Tällaiset rauhalliset näkymät saavat huokaisemaan syvään ja miettimään monenlaista.

Järvellä ei ollut muita, joten saimme nauttia ihan kolmestaan lenkkimaisemista. Vilman kuntoutusta on jatkettu aktiivisesti ja jalan painovaraus ja liikkuvuus alkavat pian olemaan samaa luokkaa, kuin terveen jalan. Kankeahan se on varmasti vielä pitkään johtuen patellajänteen uudesta kulkureitistä, mutta senkin näkee vain harjaantunut silmä. Tikapuukävelyt korotettuna sekä tasapainoilut sujuvat jo oikein mallikkaasti. Hieronta ja rankakäsittelyt tulevat olemaan aktiivinen osa Vilman kuntoutusta, sillä sanomattakin on selvää, että jalan uusi liikerata kipeyttää ja kuormittaa epätasaisesti. Tässä kohtaa toivoisi, ettei tietäisi niin paljon asioista.. Mutta kaiken tämän stressaavan neljän kuukauden aikana tehdystä työstä olen kiitollinen ja ylpeä. Enempää tuskin voi tehdä ja koira myös näyttää siltä! Nutrolin Moniteho menee edelleen alas hyvällä halulla ja Vilma on virkeä ja leikkisä. Kaikesta tästä ilosta huolimatta en päästä koiria koskaan lenkin aikana juoksemaan ja painimaan kahdestaan, vaan toinen on aina kiinni. Näin minimoidaan riskit varsinkin Vilman kohdalla. Tämä järjestely ottaa kyllä oikein kunnolla Almaa päähän ja vapaana ollessaan se keskittyykin vain haastamaan hihnassa kulkevaa Vilmaa. Muut koirakaverit ovatkin olleet todella tärkeässä osassa Alman suhteen, koska Vilman kanssa se tuskin saa enää koskaan painia. Joku voi ajatella asian ihan hätävarjelun liioitteluna, mutta minulle se on varotoimenpide, josta en luista. Lupailin tuossa jokin aika sitten videoita Vilman kuntoutuksesta ja niitä saattekin nähdä ihan piakkoin.

Arjen pienistä iloista tulee nautittua ihan liian harvoin ja joskus pitää niitä vähäpätöisinä odottaen jotain muuta. Kun on seuraillut pitkään koiramaailman temmellystä, niin sitä on havahtunut samalla miettimään omia ongelmaan koirien kanssa, jotka ovatkin varsin pieniä ja mitäänsanomattomia. Vilman tapauksen jälkeen päätin, että jokaisesta päivästä tulee onkia niitä positiivisia asioita. On osattava ajatella asia niin, että iloitsee jokaisesta päivästä, jonka saa viettää terveiden koirien kanssa. Ne kun eivät kestä ikuisesti kenelläkään. Näitä asioita alkaa miettimään varsinkin aina silloin, kun Vilma täyttää vuosia. Ensi kuussa elämäni koira täyttää jo 7 vuotta. Ikä on sille onneksi vain numero ja sama meno on jatkunut päivästä toiseen niin kauan, kun jaksan muistaa. Ehkäpä se nousi tästä polvileikkauksen aiheuttamasta notkosta niin nopeasti iloisen luonteensa ja hyvän kuntonsa vuoksi. Sen kuntoutuminen on sujunut odotetusti, koska se on vastaanottavainen ja sitkeä. Toivon niin hartaasti, että saisin nähdä joskus tulevissa jälkipolvissa tätä koiraa, joita ei vain sanat riitä kuvailemaan.

Almalla on tulevaisuudessa suuret saappaat täytettävinään, mutta uskon että se siitä selviää. Edellisessä postauksessa vähän jo avasin tämän vuoden suunnitelmia, jotka näyttävät mihin suuntaan Alman tulevaisuus kääntyy. Se käy nyt piakkoin silmäpeilauksessa ja spondyloosikuvissa. Myöhemmin kesällä se käy luonnetestissä ja mikäli tulokset miellyttävät, on sille suunnitteilla pentuja. Urosvalintoja olen pohtinut pitkään parin muunkin kasvattajan kanssa ja listalla on tällä hetkellä pari oikein kivaa sulhasta. Täydellisyyttä tuskin voi vaatia, sillä jokaisella on omat puutteensa. Mutta niin pieniä, että positiivisten asioiden lista on huomattavasti pidempi. Mutta tulevaisuus näyttää mihin suunnitelmat kääntyvät. Alla kuva Almasta liikkeessä, jota voisi katsella vaikka miten kauan. Se on tehokas ja vaivaton, kaunista katseltavaa!

Vilman kuntoutusprosessi #1

Postaus on toteutettu yhteistyössä Nutrolin kanssa!

Viime postauksessa jo mainitsinkin, että Vilman kuntoutusta on tukemassa Nutrolin, joka ystävällisesti lähti mukaan Nivel Moniteho valmisteella. Kyseistä valmistetta en ole aikaisemmin vielä omille koirilleni syöttänyt, joten nyt on hienoa päästä näkemään vaikutukset ihan konkreettisesti oman koiran kanssa. Kun puhutaan niveltasolla tapahtuneesta operaatiosta, niin pidän erityisen tärkeänä, että oikean ruokavalion ja liikunnan tukena on hyvät nivelvalmisteet. Koiran fysiologia valitettavasti mahdollistaa sen, että vaikka hoidon kohteena on tietty nivel, niin painorasitus jakautuu varsinkin kuntoutusvaiheessa epätasaisesti ja kuormittaa myös muita niveliä ja niiden rakenteita. Näin ollen koira tulee ottaa huomioon kuntoutuksessa kokonaisuutena ja varmistaa, että keho toimii tasapainoisesti.

  Ah, pääsemme lempiaiheisiini! Olen oman ammattinikin puolesta perehtynyt paljon koirien ruokintaan ja sitä kautta erilaisiin nivelvalmisteisiin. Markkinoilta löytyy nykyään paljon erilaisia niveliä tukevia ravinteita ja syy siihen on puhtaasti se, että ihmiset ovat alkaneet ottamaan asian vakavasti. Niin se pitää ollakin, sillä mikä onkaan hienompaa, kuin iloinen ja hyvässä kunnossa oleva harrastuskaveri! Itse olen sitä mieltä, että jokainen koira tarvitsee jossain vaiheessa elämäänsä jotain niveliä tukevia ravinteita, joten miksi odottaa siihen asti, kun ollaan jo ongelmissa? Monilta isommilta ongelmilta voidaan varmasti tulevaisuudessa säästyä, jos hyvän ja monipuolisen ruokinnan rinnalle otetaan ennaltaehkäisevästi käyttöön valmiste, joka huolehtii esim. aktiivisen harrastuskoiran nivelten hyvinvoinnista ja vaimentaa tulehdusta nivelkudoksessa.

Nutrolin Nivel Moniteho tuntui olevan vastaus monen koiraharrastajan ongelmaan. Moni ei ole tuntunut aikaisemmin ymmärtävän sitä, että nivelvalmisteiden ja omega-3 rasvahappojen yhteisvaikutus on se juttu. Usein näkee netissä kirjoitettavan, että annetaan koiralle esim. purkista vain pelkästään glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia sisältävää valmistetta. Näinpä Monitehon käytön tekee mielenkiintoiseksi juurikin se, että siinä yhdistyvät omegat ja nivelvalmisteet yhdessä. Valmiste hillitsee tulehdusta ja tukee nivelkudosten uudistumista. Luonnollinen E-vitamiini täydentää vaikutusta hillitsemällä tulehdukseen liittyvää hapetusstressiä. Kyseinen valmiste ei ole vain nivelrikosta kärsivien koirien tuote, vaan myös vanhenevat koirat hyötyvät siitä.

Vilma sai röntgenkontrollista luvan alkaa liikkumaan enemmän, sillä sääriluun sahauslinja oli luutunut erittäin hyvin ja kaikki näytti hyvältä. Polven palpaatio ja liikelaajuudet olivat myös kunnossa. Elopaino otettiin heti syyniin leikkauksen jälkeen ja sekin oli laskenut jo hienosti. Käyntejä Seinäjoen Evidensiaan ei enää tarvittu tämän asian tiimoilta, joten hyvällä mallilla on kaikki! Tämän myötä alkoi myös tavoitteellinen kuntoutus, johon kuuluu nyt mm. pidemmät lenkit metsässä ja suolla. Jalkaa jumpataan päivittäin ja Vilma hierotaan kerran viikossa. Nyt lisätyn liikunnan myötä myös lihaksisto alkaa heräilemään levosta, joten kireyksiä on suurella varmuudella tiedossa. Tavoitteena on tasapainoinen koira, jonka jokaisen jalan painojakauma pystytään jälleen kartoittamaan oikeisiin lukemiin. Tällä hetkellä leikatulla jalalla on mielestäni hyvin painoa ja sitä käytetään päivä päivältä monipuolisemmin. Vilma on syönyt Nivel Monitehoa nyt viikon ja tabletit sekä öljy maistuvat sille hyvin. Koirarouva on erittäin iloinen ja aina valmis tekemään harjoitteita ja lenkkeilemään!

Vilman kuntoutuksessa on ollut isossa osassa tasapainotyyny ja uutena tikapuut. Tikaskävely kehittää koiran kehon hahmotusta, asentotuntoa ja koordinaatiota. Näin ollen etuosan on tiedettävä missä taka-osa on, jotta koira kykenee astumaan rimojen yli niihin osumatta. Tärkeää on muistaa, että tämä harjoitus ei ole koskaan nopeusharjoitus, vaan tarkoitus on harjoitella kehon ulottuvuuksien ja ääriosien toiminnan hahmottamista. Harjoitus tehdään turvallisuussyistä aina kytkettynä. Vilmalta meni muutama toisto, ennen kun se ymmärsi mitä tässä kuuluu tehdä. Sen jälkeen se kulkee hyvin keskittyneesti ja tarkasti korotettujen rimojen yli. Polvi tekee hyvin töitä ja koukistuu hyvin. Alla on havainnointikuva siitä, miten Vilma on istunut vielä viikko sitten, ennen kun aloitimme aktiivisen kuntoutuksen. Se siirsi helposti painoa täysin terveelle takajalalle ja etuosa oli samalla vinossa. Tätä jumpattiin päivittäin minun jalkojeni välissä seuruulla ja käännöksillä sekä istumisena tiiviisti jalkojeni väliin. Tässä kuvat siitä mistä lähdettiin liikkeelle ja missä ollaan nyt.

Viikko sitten istuma-asento oli aina tämä:

Istuma-asento eilen:

Olen niin tyytyväinen siihen, että yksikään kuntoutukseen käytetty tunti ei ole ollut turhaa! Tällä hetkellä on nähtävissä jo selviä merkkejä siitä, että jalka tulee kuntoon ja kehon tasapaino alkaa korjaantua. Itse hierojana pyrin kiinnittämään mahdollisimman tarkasti huomiota siihen, että Vilmalla on kaikki tarvittava tuki kuntoutuksen tukena. Erittäin palkitsevaa tämä on minulle itselleni siinä mielessä, että saan toteuttaa saamiani hyviä oppeja kouluajoilta ja soveltaa niitä omaan koiraani. Haluan tehdä siitä projektin, jonka takana voin ylpeänä seisoa ja todeta, että veimme sen Vilman kanssa yhdessä loppuun ja lopussa kiitos todellakin seisoo! Seuraavassa postauksessa on luvassa videota meidän jumppatuokioista, joten pääsette seuraamaan meidän tämän hetkistä arkea erittäin läheltä, pysykäähän mukana!

Tahdon kiittää nöyrästi Nutrolia tästä mahdollisuudesta kokeilla tuotettanne ristisideoperoidun koiran kuntoutuksessa! Toivon todella, että ensi keväänä minun on ilo ja kunnia esitellä täysin kuntoutunut leikkauspotilas, joka kuntoutettiin hyvien nivelvalmisteiden tukemana. Käykäähän tutustumassa kyseiseen tuotteeseen täällä, sekä myös muihin Nutrolin valmisteisiin..

P.S Alma sai myös omaa postia Nutrolinilta, sillä se on päättänyt aloittaa bikinikauden jo tässä vaiheessa. Karvaa on joka puolella ja näyttävä turkki on haihtunut kuin tuhka tuuleen. Se aloitti taas Iho&Turkki valmisteen syömisen, joka onkin meille ennestään tuttu ja toimiva tuote. Odotan innolla kunnon näyttelyturkkia alkuvuodesta!