Ei mitään niin pahaa, etteikö myös jotain hyvää

Blogi on kokenut pientä hiljaiseloa johtuen siitä, että aika on ollut ihan totaalisen kortilla kaiken kanssa. Jo pitkään on ollut suunnitelmissa kirjoittaa ajatuksia paperille, että muistaisin sitten rustata niitä tänne. Vaan enpä ole siinäkään onnistunut. Viimeinen kuukausi on ollut melkoisen hektistä niin henkisesti kuin fyysisestikin. On tullut opittua myös se, miten elämä voi joskus kohdella kaikista epäoikeudenmukaisimmin niitä, joille sitä ei soisi..

Toukokuun alussa sain viimeinkin asiat siihen malliin, että pystyin hakemaan kasvattini takaisin kodista, joka ei enää kyennyt siitä huolehtimaan. Kyseessä oli punapantainen narttu nimeltä DS Adamant Faith "Fiona". Fionan pitkästä tarinasta sen enempää kirjoittamatta totesin vain, että se jää meille siksi aikaa, että uusi ja ennen kaikkea rakastava koti löytyy. Meni siihen sitten viikkoja tai kuukausia. Fiona saapui eräs maanantai-ilta osaksi meidän laumaa ja hienosti Vilma ja Alma ottivat tulokkaan vastaan. Fiona kävi eläinlääkärillä laajassa tarkistuksessa ja sai vielä kotona kunnollisen pesun ja hoidon. Suttuisen kuoren alta paljastui todella kaunis neiti!
  Muutaman päivän ajan Fiona tutustui uuteen ympäristöön yhdessä äidin ja siskon kanssa. Äidistä otettiin turvaa silloin, kun sitä tarvittiin ja siskon avustuksella otettiin vastaan uudet tilanteet. Koko lauman kanssa kuljimme paljon erilaisissa paikoissa saaden Fiona sosiaalistumaan ja luottamaan. Kolmantena päivänä aloimme opettelemaan leikkimistä ja teimme pieniä kontaktiharjoituksia jatkaen niitä ihan joka päivä. Päivä päivältä Fiona sai enemmän itsevarmuutta ja sen toimiminen kotioloissa alkoi muistuttaa sitä, mitä sen kuuluikin olla -rentoa ja mukavaa! Fiona asusti meillä pari viikkoa ja loppuajasta koirat saivat päästellä pelloilla vapaana ja ne tuntuivat olevan yhtä suurta perhettä ihan jokainen. Pala kurkussa vaan ajattelin sitä päivää, kun muutto uuteen kotiin olisi ajankohtainen. Ennemmin kuin huomasinkaan, niin uusi koti oli varmistunut yhteistyössä kasvattajatuttavani kautta. Eikä mikä tahansa koti, vaan paras juuri Fionalle! Vaikka tiesin kodin olevan parasta, mitä tuolle koiralle voi toivoa, niin silti mieli oli apea ja jopa surullinen. Koiran kuntoutuminen meillä oli edennyt hyvällä vauhdilla ja oli ilo seurata sen telmimistä ja ennen kaikkea sitä, miten tärkeänä se meitä kaikkia perheenjäseniä piti. Oman osansa Fionan vilpittömistä rakkaudenosoituksista sai myös ahkerasti neitiä hoitaneet naapurin lapset. Usein pelkkä katse koiraan sai sen juoksemaan luokse ja nuolemaan kasvot kauttaaltaan.

Sitten saapui se päivä, jolloin tämän reippaan ja niin iloisen koiraneidin oli aika muuttaa kotiin, jossa sille on enemmän aikaa. Ajatus Fionan pitämisestä itsellä kävi montakin kertaa mielessä sen parin viikon aikana, mutta järjen ääni käski tehdä toisin vaikka tunteet olivat voitolla. Sain tosiaan kasvattajatuttavani kautta tietoa pariskunnasta, joka haluaisi tarjota Fionalle rakastavan kodin ihanien ihmisten hoivissa. Heti ensikohtaamisesta lähtien tiesin tehneeni oikein, pariskunta oli juuri sitä mitä heistä olin kuullut ja mitä olimme puhelimessa puhuneet. Hakupäivä sujui rattoisasti uusien omistajien kanssa jutellen ja ajatuksia vaihtaen. Jäähyväiset olivat mitäs muuta kuin haikeat, koko perheen Fiona suukotteli läpi ennen kuin hyppäsi autoon. Auton mukana lähti myös pala sydäntäni, sillä niin ison vaikutuksen se meihin kaikkiin teki. Onneksi tytöstä saa jatkossa kuulla niin paljon kuin haluaa ja valokuvat sekä videoterveiset ovat taattuja. Olo oli kauan aikaa jotenkin tyhjä, mutta samalla kovin helpottunut. Niinkuin jo aikaisemmin olen tuonut kirjoituksissani somessa ilmi, että nyt tiedän miksi selkääni koristavassa tatuoinnissa on kolmen koiran siluetit. Yksi niistä kuuluu ehdottomasti Fionalle.

Vilma on ollut kyllä ihan oma lukunsa koko sen ajan, mitä Fiona meillä oli. Alman kanssa se vääntää koko ajan ja sitä komentaa, mutta Fionaa käsitteli nätisti eikä kertaakaan sitä alkanut kunnolla komentamaan. Toki, jos sen lelujen lähellä on joku, niin asiasta ilmoitetaan kyllä melko räikeästi. Reippaan äidin ja rohkean siskon rinnalla Fiona sai arvokkaita asioita mukaansa vietäväksi uuteen elämään.

Alla kuvia iloisesta Fionasta!

Ai niin, meinasi ihan unohtua sellainen tärkeä asia, eli meidän A-pennut täyttivät 19.5 jo yksi vuotta! Uskomatonta, miten nopeasti aika on mennyt näiden pentusten arkea seuratessa. Unohtumaton vuosi takana ja toivon, että monia yhteisiä hetkiä on vielä paljon jaettavaksi!

Paljon Onnea siis Alma, Rio, Pyry, Sera, Fiona, Isla, Roxy, Daisy ja Delta!
Toivottelee Vilma-äiti <3