maanantai 23. helmikuuta 2015

Kauneutta ja terveyttä sisältäpäin

Tuntuu, että nykyään ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota koiran yleiseen hyvinvointiin. Johtuuko kenties siitä, että koiraurheilu on nousevassa asemassa ja koirien terveys on tullut omistajille yhä tärkeämmäksi? Halutaan kestävyyttä ja parempaa suorituskykyä sekä helpotetaan palautumista rasituksen jälkeen. Tämän seurauksena kauppojen hyllyt ovat alkaneet täyttyä monenlaisista ravinnelisistä ja vitamiineista koirien hyväksi. Purkkeja ja purnukoita löytyy monenlaista, joten valinnanvara on laaja. Mitä et kaupan hyllyltä löydä, niin netistä löydät ihan varmasti. Öljyjen ja lisäravinteiden laaduissa on hurjia eroja, joten niiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Erilaiset ruokintamuodot ovat nousseet myös pinnalle ja ihmiset ruokkivat koiriaan monipuolisemmin, kuin ennen. Pidän itse tärkeänä, että työtä tekevä koira ruokitaan oikein ja sen kaikki tarvittavat osa-alueet tulevat huomioitua ruokinnan suunnittelussa. Oli koiran energiantarve tai ikäkausi sitten mikä tahansa, niin tarkkaan mietitty ruokavalio on kaiken perusta.

Minulle koiran ravitsemusta käsittelevät asiat ovat olleet aina erittäin tärkeitä ja tulevat myös jatkossa olemaan. Panostan koirieni kokonaisvaltaiseen ravitsemukseen ja käytän ruokinnassa ainoastaan laadukkaita ruokia ja tuotteita. Olen käyttänyt jo monta vuotta ainoastaan Nutrolin -sarjan öljyjä ollen niihin hurjan tyytyväinen. Ensin käytin Vilmalla turkin, ihon ja polkuanturoiden hyvinvointiin Nutrolin Ravintoöljyä (joka myöhemmin sai nimen Iho&Turkki) sekä myöhemmin sille syötettiin tiineysaikana Nutrolin Pentua takaamaan pentujen mahdollisimman terve kehitys sekä emän hyvinvointi. Pennuille aloitettiin syöttämään jo parin viikon iässä samaa öjyä ja jokainen sai vielä pentupakettiin oman pullon muuttaessaan uuteen kotiin. Alma on syönyt joka päivä Nutrolin Pentua kuuden kuukauden ikään saakka ja sen jälkeen siirryttiin syöttämään Nutrolin Iho& turkkia. Tällä hetkellä voin vain ihailla nuoren ja elinvoimaisen koiran menoa sekä upean paksua ja valkoista turkkia!

Mietin tuossa jokin aika sitten, että otan yhteyttä Nutrolinin porukkaan ja kysyn mitä mieltä he olisivat blogiyhteistyöstä. Minun on ilo kirjoittaa ja tuoda esiin omia kokemuksiani tuotteista, joista olen saanut avun moneen asiaan omien koirieni kanssa. Niinpä yhteistyöhön päädyttiin ja saan lahjana Nutrolinin tuotteita, joista kirjoittelen käyttökokemuksia! Teen ajoittain hevoshierontojen yhteydessä myös koirahierontoja ja näen paljon erilaisia koiria. Usein tulee kiinnitettyä erityistä huomiota koiran turkin kuntoon sekä yleiseen olemukseen. Suosittelin eräälle asiakkaalle Nutrolinin tuotteita koiran iho-oireiden vuoksi ja kysyin nyt jokin aika sitten heidän kokemuksiaan. Näin vastaa berninpaimenkoira Onnin omistaja Heidi:

"Aloimme käyttämään Iho&Turkki öljyä, koska Onnin turkki oli eloton ja kiilloton. Se hilseili voimakkaasti ja karva oli ns. kovaa ja karheaa. Onnin ihossa oli myös rupisia kohtia, jotka kutisivat. Koira raapi itseään kovasti. Anturat olivat kuivat ja saattoivat jopa halkeilla. Myös varpaiden välit menivät pakkasella rikki. Öljyn käytön aloittamisen jälkeen kaikki oireet alkoivat helpottamaan pikkuhiljaa. Nyt 2kk käytön jälkeen ollaan päästy oireista kokonaan eroon. Koira ei rapsuttele itseään enää jatkuvasti. Sen turkki kiiltää ja on pehmeä. Se ei hilseile enää sekä rupiset kohdat ihossa ovat poissa. Myös anturat sekä varpaiden välit ovat hyvässä kunnossa. Onneksi apu oli näin helppo ja löytyi läheltä. Aiomme jatkaa Nutrolinin syöttämistä myös jatkossa."




Sain viikko sitten mieluisia uutisia, sillä Nutrolinin paketti oli tullut postiin. Niinpä lähdin siltä istumalta hakemaan pakettia kotiin. Kotona vastassa oli jälleen yksi yli-innokas paketin tarkastaja Alma, jonka silmien ohi ei livahda kyllä mikään eikä kukaan. Niinpä avasimme paketin yhteistuumin ja sielä oli yksi litran pullo Nutrolin Senioria ja yksi litran pullo Nutrolin Iho&Turkkia. Lisänä vielä Nutrolinin värimaailmaan sopiva tuubihuivi sekä esitteitä. Päädyimme yhteistuumin Nutrolinin porukan kanssa siihen, että Vilmalle aloitetaan syöttämään senioria sen nivelvaikutusten vuoksi, vaikka koira itsessään ei ole vielä seniori ikäinen. Senioria voidaan syöttää myös nuoremmille työ -ja urheilukoirille sillä se vaimentaa kovaan rasitukseen liittyviä nivelten tulehdusreaktioita. Haluan ennaltaehkäistä ikääntyvän koiran vaivoja aloittamalla tuotteen syöttämisen jo tässä vaiheessa. Vilma on syönyt kyseistä öljyä nyt siitä lähtien kun pullo meille saapui ja jotenkin sen käytös on muuttunut. Aikaisemmin arvelin, että kuvittelenko vain, mutta kyllä se on paljon pirteämpi kaiken suhteen. On mielenkiintoista nähdä minkälainen turkki Vilmalle on nyt tulossa, kun karvanlähtö on tällä hetkellä melkoisen runsasta.

Alma sai Iho&Turkki öljyn, sillä sen turkki on selvästi paksuuntunut öljyn käytön aloittamisen jälkeen sekä iho ja polkuanturat ovat kovilla pakkasillakin ollut kunnossa. Innokkaana näyttelyharrastajana minulle on tärkeää, että koira on hyvässä turkissa ja että turkki näyttää ja tuntuu elinvoimaiselta. Pitkäturkkisen koiran omistaminen tuo omat haasteensa, mutta kun ravitsemukseen on kiinnitetty huomiota, niin monelta kurjalta asialta voi välttyä. Kummatkin öljyt maistuvat koirille, joten niitä odotetaan innolla aina aamuruuan jälkeen.







Suosittelen tuotteita lämpimästi, mikäli pidät koiran hyvinvointia tärkeänä sekä sinulle on koiran ravitsemus suuressa roolissa. Itse kuulun myös Nutrolinin kasvattajakerhoon ja käytin kasvattajille suunnatut hyödyt verkkokaupassa tilatessani Nutrolin Pentua jokaiselle pikkuiselle uuteen kotiin. Tälläkin hetkellä pentujen ollessa 9 kuukauden ikäisiä, on monella vieläkin Nutrolinin tuotteet käytössä.
Nutrolin sarjassa on useita täsmävaikutteisia rasvahappovalmisteita eri ikäisille koirille sekä yhdysvaikutteinen tuote nivelrikkoa sairastaville koirille. Laatukriteerit ovat yhtä korkeat, kun ihmisten tuotteille asetetut. Yhteistä kaikille sarjan tuotteille on uusimpaan tutkimukseen perustuva koostumussisältö sekä 100% luonnolliset lääke -ja elintarvikelaatuiset raaka-aineet. Koiran elimistö on yhtä herkkä, kun ihmisen, joten öljyjen laadulla on väliä. Lisää rasvahapoista ja niiden vaikutuksista voi lukea täältä.

Kiitos Nutrolin!



10 kommenttia:

  1. Meillä on ollut tuo Nutrolin käytössä jo Hertan pentuajoista lähtien (Hertta tulee huhtikuussa 6v.) ja on kyllä vakiintunut meidän jääkaappiin. Ihan huipputuote - tätä käytetään myös meidän perheen kissoilla, joilla turkit ovat hyvässä kunnossa ja kiiltävät :-) En vaihtaisi kyllä ihan samantien pois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan syötin vilmalle ihan ruokaöljyjä, mutta Nutrolin muutti kyllä turkkia sen verran paljon, että tuote jäi pysyvään käyttöön. Meillä sisko käyttää myös kissoille :)

      Poista
  2. Olen pohtinut Nutrolinin ostoa, mutta se on kovin kallista suhteessa muihin öljyihin, joten en ole raaskinut. Moni sitä tuntuu kuitenkin suosittelevan, mutta miksi? Mikä siinä on erona suhteessa esimerkiksi lohi- tai pellavaöljyyn? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksen lopussa on kohta, mitä klikkaamalla pääsee lukemaan rasvahapoista lisää. Sielä taas on aika alussa linkki, jota klikkaamalla pääsee artikkeliin, jossa eritellään juuri noita mainitsemiasi asioita :)

      Poista
  3. Miksei kumpikaan koirista testaa tota Sporttia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sportti pääsee kyllä testiin myöhemmin ;) Tällä hetkellä Almalle sportti on liian tujua ja Vilmalle halusin ensin testata senioria :)

      Poista
  4. Todella ihana blogi! Liityin lukijaksi ;) . Meillä on ollut tuota tuota Pentua, mutta sitten kun se loppui niin ei oo tullu ostettua kun se on aika kallista ja kylmäpuristettu rypsiöljy sisältää aika samoja ainesosia (näin kertoi minulle kasvattaja, en ole kyllä tutkinut ;) .) Nämä ns. tuotetestaukset ja -postaukset on muuten ihan huippuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidät blogista! Tällä tietoa on tulossa vielä kaksi tuotetestausta, joten pitäkäähän silmät auki 😉

      Poista
  5. Oi vitsit, kun osaat kirjoittaa näitä tuotetestauspostauksiakin mielenkiintoisesti! On mukavaa, että tuotteesta on kokemuksia pitemmältä aikaväliltä, eikä postaus ole sellainen ”käytettiin kerran, mainostetaan juttua kun niin sovittiin”. Osaat kirjoittaa todella hyvin, joten tässä tulee nyt luettua kyllä useampi postaus! Saatan liittyä lukijaksikin. :)
    Itse en ole koskaan Nutrolia testannut, kun laumalla ei edes käytetty mitään öljyjä aiemmin, kun olivat sellaisia perus perhesessejä. Nykyisin kuitenkin pyörin koirajutuissa ja -harrastuksissa sen verran usein, että terveys- ja hyvinvointipuoleenkin on tullut tutustuttua aika tarkasti, joten koirien ruokintaankin tuli muutosta. Nykyisin piskelöt saavat nappulan (ja sattunaisten kotiruokien) lisäksi tavallista ruokaöljyä, ja muutoksen huomasi todella nopeasti eloisamman näköisessä turkissa.

    VastaaPoista