Katkeruus ei kaunista

Nyt tapahtuu jotain sellaista, mitä ei vielä tämän blogin olemassaolon aikana olla koskaan nähty. Nimittäin kantaaottava kirjoitus aiheeseen katkeruus koira -ja etenkin harrastusmaailmassa. Tähän heti sellainen pointti, että vaikka asiaa käsittelen, niin teen sen puhtaasti näkemäni ja kuulemani perusteella enkä ketään sormella osoittaen. Mukana on paljon mietintää siitä, miten yhteinen harrastus kumminkin jakaa porukkaa moneen eri kuppikuntaan. Toki mielipiteitä ja tapoja kouluttaa on niin paljon, kun on porukkaakin. Kukin täälä tallaa tyylillään ja toivottavasti sen myötä saa onnistumisia koiransa kanssa. Itse en koe minkäänlaista tarvetta olla katkeroitunut ketään tai mitään kohtaan ja uskon suuresti, että tämä sama pätee myös toisinpäin. Elän onnistumisen hetkistä niin itseni, kuin ystävieni kohdalla. Oltiin sitten treenikentällä tai jossain muussa yhteydessä. Sanonta Se kellä onni on, se onnen kätkeköön tulee kumminkin ajoittain mieleen, kun kuulee asioita, joiden tarkoitusperät eivät omiin periaatteisiin kuulu.

Aloitetaanpa vaikka omasta tavastani käsitellä mm. koirieni treenaamista sekä niihin liittyviä blogikirjoituksia. Ajoittain saan palautetta siitä, että en osaa realistisesti suhtautua koirieni treenaamiseen jne. Periaatteeni blogin pitämiselle on alusta saakka ollut lukijaystävällisyys ja se, että etsin ihan normaalista arjesta asioita, joista tulee hyvälle tuulelle. Sitä en kiellä, etteikö meilläkin joskus mene asiat aivan päälaelleen. Aika useinkin tulee eteen asioita, jolloin tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja alkaa harrastamaan jotain ihan muuta. En vain tee niistä mitään ongelmaa, sillä tapoihini ei kuulu jäädä liiaksi vatvomaan asioita, joissa on parantamisen varaa. Tällöin lasketaan hiljaa kymmeneen ja kelataan taaksepäin. Otetaan treeneihin apuohjaaja tai muu vastaava apu, jolloin tilanteeseen etsitään ratkaisuja. Sitten helpotetaan harjoitusta ja päämääränä aina se, että kentältä poistutaan hymy kasvoilla. En nimittäin ikään poistu sieltä huonolla fiiliksellä, sillä samalla voi alkaa kaivamaan itselleen kuoppaa, johon seuraavalla kerralla kompastuu. Toki tavoitteet on kirkkaana mielessä ja niihin tähtääminen vaatii kovaa työtä ja varsinkin pennun kanssa pitää panostaa hurjasti mielialaan ja hyvään fiilikseen. Jos sitä ei jostain kumman syystä löydy, niin en tee mitään teknistä. Silloin käydään vain leikkimässä ja kasvatetaan koirien itseluottamusta. En näe yhtäkään hyvää syytä kirjoittaa treeneistä, josta en löytänyt mitään hyvää. Tai voihan sellaisesta postauksen vääntää, mutta mieltä sellaisessa ei ole. Tämä harrastus vaatii kumminkin jonkin kipinän, että esim. sinne jälkipellolle jaksaa taas huomenna lähteä tallomaan, vaikka edellinen meni penkin alle. On kumminkin osattava tuoda konkreettisesti esiin ne plussat ja miinukset, sillä miten muutenkaan voin kehittyä elävän olennon ohjaamisessa? Paljon opitaan virheiden kautta ja treenisuunnitelma uudistuu monta kertaa viikossa, kun jokin juttu ei toiminutkaan. Esimerkkinä seuraava; Tänään Alman jälkitreenit menivät ihan pipariksi oman tunaroinnin vuoksi ja tottis kärsi sen jälkeen, kun vaadin liikaa. Ajatustyöskentely vei koiralta mehut ja sen vuoksi suurimmaksi osaksi vain kentällä leikittiin ja hyvillä mielin pois. Huomenna uudestaan pellolle ja ohjaajalle isommat askeleet. Tähän tulokseen tulimme, kun treeniä purettiin yhdessä treenikaverini kanssa. Näin, tämän pidempää pohdintaa ei tarvita.
  Hyvänä esimerkkinä virheiden kautta oppimisessa voin pitää Vilmaa ja sitä, että sen kanssa ei ole oikein koskaan käytetty hyödyksi viettejä, koska koiraa hommatessa en moisista paljon mitään tiennyt. Se saalistaa hyvin ja taistelee, mutta mitä se olisikaan, jos olisin tiennyt enemmän? Olisinko saanut siitä intensiivisemmän seuraajan ja vietikkäämmän tekijän? Olenko muutenkin pitänyt kyseistä koiraa liikaa pumpulissa ja suojellut sitä monen asian suhteen..? vastaus on kyllä. Ensimmäinen koira on kaikesta huolimatta toiminut amatööriohjaajan kanssa niin hienosti treeni -ja kisakentillä, kuin koira vaan voi. Tähän pidän syynä siihen maailmanaikaan puhtaasti omaa iloista "osaamattomuuttani", jota on alettu treenaamaan tiedon lisääntyessä. Vilman kanssa on kuin vahingossa saatu kasaan sen harrastuspuolen koulutustunnukset käyttäen taktiikkaa "kukkahattutätiteoria", joka treeniporukassakin on jo kovin tutuksi tullut. Toki koularit eivät ilmaiseksi ole tulleet, mutta aina olemme saaneet palautetta iloisesta tekemisestä.

Tästä pääsemme siihen, miten monenlaista koulukuntaa löytyy tämänkin harrastuksen parista. Se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Samaa muottia ei edes voi käyttää jokaisella. Oli kyse sitten koulutuksesta tai jostain muusta. On myös ihmisiä, joille toisten menestys asiassa kuin asiassa on silkkaa myrkkyä. Puhutaan pahaa ja aliarvioidaan toisten osaaminen. Puhutaan toiselle ja toinen kolmannelle, jolloin asia onkin saanut jo ihan uusia vivahteita. Hevospuolella asia tuli usein aika räikeästikin esille, jolloin ajattelin että toivottavasti koiramaailmassa asia ei ihan noin ole.. Niin vain sain karvaasti pettyä ja todeta asian olevan juuri samalla tavalla. Kaksinaamaisuus paistaa monen naamalta ja on kurja seurata tilanteita, joissa sitä tapahtuu. Jos ihminen onnistuu omasta mielestään jossain, niin miten onkaan hienoa jakaa se samanhenkisten kanssa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Kaikkia kun ei voi miellyttää, mutta joskus vaikeneminen on kultaa, vaikka miten ottaisi oman egon päälle. Hyvät tavat kunniaan myös harrastusrintamalla, niin säästyy monelta.

Harvoin tulee pohdittua näin pitkälle asiaa, joka pitäisi olla kaikille itsestäänselvyys. Joskus vain se oma kuppikin täyttyy ja ajatuksia tulee purettua tällä tavalla. Joskus vanhat sananlaskut pitävät hyvin paikkansa ja tässä yhteydessä tuli heti mieleen Sääliä saa ilmaiseksi, kateus tulee ansaita. Niinhän se menee, että tietylle käytökselle on taustalla aina jokin syy.. Mutta jahka tämä paasaaminen avarsi edes omaa näkemystäni asioihin ja ennenkaikkea sitä, mihin tulisi pyrkiä. Kukaan ei ole puhdas pulmunen, aina on hyvä syy valittaa jostain. Mutta sekin on vain ajan kysymys, koska ihmiset heräävät huomaamaan asian vaikutukset ympärillä oleviin ihmisiin.