Jäljestämistä ja valjakkokoiria

 Eilen meillä oli varsin jännittävä päivä Alman kanssa. Aamusta lähdettiin turistina ajelemaan kohti kurikkaa ja saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyä. Reippaasti neiti käyttäytyi näyttelypaikalla alusta saakka ja aneli ohikulkevilta ihmisiltä huomiota. Moni pysähtyikin silittelemään ja kehumaan pennun avointa luonnetta. Mukana matkassa oli myös Teijan saksanpaimenkoira Hertta, joka hienosti jaksoi Alman kanssa leikkiä ja päättäväisesti sitä myös komensi tilanteen tullen. Hyvä niin, sillä Vilma on omaa vauvaansa kohtaan vähän turha helläkätinen tuon ojennuksen suhteen. Kehän aikana myös ammuttiin moneen kertaan, eikä Alma ollut moksiskaan laukauksista. Makoili vain ja katseli kiinnostuneena ympärilleen. Aavistuksen turhan rohkea se on vieraiden koirien suhteen, jolloin eilenkin alkoi vetää keppiä vieraan nartun kanssa. Onneksi narttu oli kaikin puolin kiltti ja parivaljakolla näytti olevan hauskaa. Pian kumminkin vanhempi narttu teki leikistä lopun ja sekös Almaa ärsytti ja alkoi haukulla komentamaan toista. Puutuin heti tilanteeseen, ettei ala oppimaan että tuolla tavalla saa kaiken mitä haluaa. Myyntikojuilta jäi ikäteen patukka ja pieni purutyyny, jota aion Vilmallekin käyttää treeneissä.

Pääsin eilen kuvaamaan ystäväni Satumarjan siperianhuskyja SoulMate Huskies kenneliin. En ollut ikinä nähnyt kenenkään pihassa niin paljon koiria kerralla, huh! Puitteet monen koiran pitoon olivat ihanteelliset ja kaikki koirat olivat kivan oloisia. Jännä huomata miten noista koirista aivan huokuu intoa ja energiaa. Voin vain kuvitella miten onnellisia ne ovat talvella, kun saavat juosta valjakossa!
Tässä näytille joitain otoksia

Kävimme kuvausten jälkeen yhdessä jäljellä. Satumarjalla on valkkariuros, joka on tehnyt ensimmäisenä rotunsa edustajana suomessa FH tuloksen. Ammattitaitoinen opastus pienen pennun jäljestämisen opetteluun oli siis taattu! Aloitettiin itsenikin kanssa ihan alusta, koska viimeksi taisin olla jäljellä vuosi sitten. Satumarja kertoi hyvin perusasiat ja aloin polkemaan Almalle noin 20 metrin mittaista suoraa jälkeä, jolloin ruokaa oli joka askeleella. Aloin opettamaan Almalle jo ensimmäisestä kerrasta lähtien, että pellolle tullaan rauhassa ja ennen jäljelle lähtöä rauhoitutaan paalulle. Hienosti pikkuinen jaksoi keskittyä. Aluksi söi paalulta muutaman nakin, jonka jälkeen mietti pitkään, että mitäs sitten pitää tehdä. Pieni käsimerkki kohti maata ja pian sielä nuuskutti pieni nenä. Pari askelta meni harhaan, mutta parani koko ajan. Jäljen puolessa välissä Alma ymmärsi tarkoituksen ja alkoi etenemään hienosti ja söi joka askeleelta ruuan. Maalissa oli isompi kasa ruokaa, joka maistui innokkaasti. Jäljen jälkeen se alkoi autossa vinkumaan ja nuuski kauan ilmaa. Jäi siis vielä kiinnostusta varastoon, hyvä niin!