Iloisia kuulumisia!

Tuossa jokin aika sitten mietin, että lopetanko kokonaan blogin ylläpitämisen, koska jotenkin innostus kirjoittamiseen tuntui olevan kovin minimaalista.. ei ollut muka aiheita, vaikka niitä todellisuudessa tulvi ovista ja ikkunoista. Usein syynä puhtaasti jaksamattomuus ja se, että mistä aloittaisi vai aloittaisiko mistään.. Tulin kumminkin pienen mietinnän jälkeen vielä toistaiseksi siihen tulokseen, että kirjoittelen aina silloin, kun inspiraatio iskee enkä ota asiasta mitään stressiä. Eli tekstiä voi tulla säännöllisen epäsäännöllisesti. Olen keskittynyt enemmän päivittelemään meidän kotisivuille kuulumisia ja muita informaatioita, koska jotenkin koen, että se on vähän "virallisempi" kanava kaiken suhteen.

Nyt siirrytäänkin taas siihen haastavaan osioon, jossa täytyy alkaa miettimään, että mitä tämän päivän ja edellisen postauksen väliin on oikein mahtunut. Siksi olisikin ihan hyvä kirjoitella vähän useammin, niin säästyy aivokapasiteettikin turhalta mietiskelystä. Noh, paljon on taas tapahtunut, jos ei muuta.

Viimeksi kirjoittelin siitä, että meillä uros vaihtui herra B:ksi. Ja niin toden totta vaihtui ja urokseen tutustumisen jälkeen olinkin varmempi, kuin pitkään aikaan mistään aikaisemmin. Varma luonteinen, todellinen herrasmies hyvällä saalisvietillä ja otekäyttäytymisellä oli juuri sitä, mitä Alman luonteen kanssa haluan yhdistää.
  Toukokuussa sitten alkoivatkin Alman odotetut juoksut ja siitä progejen mukaan aloimme suunnittelemaan lähtöä Sipooseen. Tiedossa olisi muutaman päivän reissu ja odotukset oli Alman suhteen kovin ristiriitaiset.. olisiko se tulta ja tappuraa vai rakastuisiko se heti? Ensikertalaisen ajatuksia ei voinut kyllä mitenkään etukäteen ennustaa, vaan oli katsottava mitä reissu tuo tullessaan. Oli tiistai-ilta, kun saavuimme uroksen luo ja meitä vastassa olikin iloinen Mari, joka toivotti matkalaiset tervetulleiksi. Päästimme Alman vapaaksi isolle takapihalle ja pian nurkan takaa juoksikin upea Lucky ja Alma oli ensisilmäyksellä täysin rakastunut. Oli tarkoitus, että pariskunta tutustuu illan aikana ja mitään sen kummempia odotuksia ei ollut astutuksen suhteen. Pariskunta lähinnä leikkikin iloisesti koko illan ja Alma seisoikin urokselle jo kivasti, joskaan ei vielä ihan täysin. Kun ilta koitti, niin lähdimme hyvillä mielin ajelemaan Helsinkiin ja kohti majapaikkaa, jonka yhden urospennun varaaja olikin meille ystävällisesti järjestänyt.

Seuraava päivä oli täynnä jännitystä ja Alma tuntui tietävän heti mihin tulimme, kun auto pysähtyi uroksen pihaan. Takaa alkoi kuulua vinkumista ja levotonta liikehdintää. Autosta pois tullessa oli täysi neliveto päällä suuntana takapiha ja ihana herrasmies. Niinpä siinä haparoin puolijuoksua voimakkaan koiran perässä takapihalle ja päästin sen irti. Iloinen jälleennäkeminen oli hienoa seurattavaa ja tänään olikin sitten planeettojen asento kohdillaan ja ensimmäinen onnistunut astutus hienosti takana. Me Marin kanssa istuimme vain lähinnä nauttimassa auringossa sillä välin, kun pariskunta peuhasi ihan omissa oloissaan. En yhtään osannut arvioida Alman mielentilaa kiinnijäämisen aikaan, joten pidin siitä huolen, että pysyisi paikallaan. Siinäkään ei ollut yhtään mitään, ei edes yhtään ääntä, vaan edessäni seisoi varman oloinen narttu, jolle tilanne oli täysin luonnollinen. Tämän jälkeen Alma autoon ja me menimme sisälle ansaitusti kilistämään ensimmäisen onnistuneen astutuksen kunniaksi, upeaa!

Seuraavana päivänä pariskunta treffasi uudelleen ja samalla kaavalla tämäkin päivä meni. Alma huusi jo autossa ja kun pääsi vapaaksi, niin Luckyn luo se juoksi heti. Oli niin ihana vain katsoa, kuinka luonto hoitaa homman ja vieläpä näin upeasti. Itse pidän erittäin tärkeänä sitä, että nartulla on kunnollinen lisääntymivietti ja kaikki sujuu luonnollisesti ilman mitään ihmisen antamaa apua. Uros teki itseeni kyllä erittäin suuren vaikutuksen jo pelkän olemuksensa vuoksi. Enpä ole pitkiin aikoihin nähnyt miten kauniisti uros narttua käsittelee. Uroksesta huokui kokemus ja sen vuoksi se tiesikin tasan tarkkaan, miten asia etenee. Almalle en olisi voinut ensikertalaisena parempaa kokemusta edes toivoa.
  Hyvästelimme Luckyn perheineen ja lähdimme iloisin ja odottavin mielin ajelemaan takaisin kotiin. Muutamien viikkojen jälkeen tietäisimme tuottiko rakkausloma tulosta.

Astutusten jälkeen Alma oli kovin väsynyt ja vain nukkui, joka oli erittäin kummallista muuten niin aktiiviselle tapaukselle. Ruoka alkoi myös tökkimään sekä närästystä oli havaittavissa aamuisin. Kun ensimmäiset aamupahoinvoinnit alkoivat, aloin olla asiasta jo melko varma joskin silti pessimisti. Vatsan alle ilmaantuneet 10 punertavaa nisää alkoivat luoda jo toivoa tulevasta pentukesästä. Varasin ajan ultraan 2.7, jolloin vuorokausia oli alla 33. Tämä siitä syystä, etten näe tarvetta ultrailla yhtään aikaisemmin, koska näkeepä sitten varmasti onko sielä mitään vai ei.
Eläinlääkäriin päästyämme puntari näytti Alman kohdalla tasan 37kg, eli painoa oli tullut 3kg lisää. Lääkäri otettiin iloisesti vastaan ja vatsan alta ajeltiin karvat pois, jolloin ne nisät tupsahtivat vieläkin näkyvämmin esille. Kun anturi laitettiin vatsalle, niin hetihän sieltä tuli ensimmäinen pentu kuviin! Ultraava lääkäri arvioi pentuja tulevan kivasti ja saimmekin suuntaa antavan määrän tietoomme. Varsinainen määrä selviää sitten myöhemmin. Eli täällä ollaan tukevasti tiineenä ja pentuja odotamme saapuvaksi muutaman viikon kuluttua, jännittävää!

Kuvassa Alma tiineysvuorokaudella 25. Tällä hetkellä, kun vuorokausia on 39, on vatsa selvästi näkyvissä ja ruokahalu on ihan pohjaton!

Tuhkasta nousee aina uusi Fenix

Otsikko kuvaa hyvin sitä tunnetta, mitä viime aikoina on tapahtunut. Blogin suhteen päivittely on jäänyt häpeällisen vähäiseksi, mutta jahka tässä uuden inspiraation osalta sekin paranee. Välillä on vain tuntunut siltä, ettei ole oikein mitään asiaa, vaikka todellisuudessa tällä hetkellä asiat ovat aivan toisin, kuin vähän aikaa sitten. Eli paljon on asiaa, mikä pitäisi saada järkevästi tekstin muotoon.
  Tähän heti sellainen ilmoitusmuotoinen asia, että koirat ja me ihmiset olemme edelleen elossa eikä mitään radikaalia ole tapahtunut. Paljon on silti tapahtunut viime postauksen jälkeen ja tällä hetkellä olo on huojentunut, vaikka pieni paniikin poikanen oli iskeä vielä jokin aika sitten.

Aloitetaan suurimmasta muutoksesta meidän suunnitelmiin, sillä Almalle suunniteltu uros Kamu vaihtui Tammikuussa toiseen. Kamu jouduttiin äkillisesti kastroida terveydellisistä syistä, joten yhdistelmä ei tullut koskaan toteutumaan. Jonkin aikaa pää löi tyhjää, että mitäs nyt sitten..?! Sen verran elämä on opettanut, että aina pitää olla suunnitelma B ja tälläkin hetkellä sellainen oli takataskussa. Se oli jo aikaisemmin Almalle suunniteltu Hollannin tuliainen, ympäri maailmaa näyttelymenestystä haalinut, kerrassan upea pitkäkarvainen uros Lucky (Caely's White Flower Easy Rider). Aikaisemmin Luckyn valinta kaatui selän osalta LTV1 tulokseen. Koin, että tässä vaiheessa kahden LTV1 tapauksen yhdistäminen ei ole järkevää, vaikka kaikki muu oli uroksen puolelta priimaa jälkeläisnäyttöä myöden. Otin kumminkin yhteyttä suoraan Kennelliiton spesialisteihin ja haastattelin heitä asiasta. LTV:n periytymismekanismia ei vielä tarkkaan tiedetä ja tässä tapauksessa kummankin vanhemman osalta löydökset ovat kosmeettisia keskiharjanteen osalta. Paljon sain tukea omille ajatuksille ja uusia asioita pohdittavaksi. Uroksen jälkeläisnäyttö puolsi asiaa sen verran paljon, että mieleni varmistui entisestään Luckyn suhteen!
  Terveysasioista voisi keskustella loputtomiin ja vaikka miten suunnittelet kaiken, niin riski yllätyksille on aina olemassa. Olemme kumminkin elävien olentojen kanssa tekemisissä. Mutta se, että tekee parhaansa piilottelematta mitään ja seisoo sanojensa takana on ensimmäinen askel onnistuneeseen pentueeseen. Kaiken kruunasi se, että yksikään pennun varanneista ei perunut varaustaan, vaan innolla jäivät odottamaan Almasta pentua toisen uroksen kanssa. Olen niin uskomattoman kiitollinen siitä, että pennun varanneet ovat osoittautuneet minulle jo nyt kovin läheisiksi ja jokainen on jollain tasolla kiinnostunut harrastamisesta. Uskon, että meidän tiivis Dancing Spirit-perhe täydentyy kesän aikana mitä mahtavimmalla porukalla! Toiveena on, että yhdistelmästä jäisi sijoitukseen tähän vähän matkan päähän uusi pikkupoika odottelemaan ainakin näyttelykehiä.


Tältä näyttää Alma x Lucky yhdistelmä:

Nyt kun ollaan saatu tuo suurin uutinen julki, niin on aika vähän katsahtaa meidän normaalin arjen pariin. Talvi on sellaista aikaa, että treenirintamalle ei juurikaan mitään kummempaa kuulu. Vilman kanssa on käyty parit rallytokotreenit ja Alman kanssa tokoiltu ja tottisteltu Vaasan porukan kanssa. Kun pentuprojekti on ohi ja Alma taas tikissä, niin sitten alkaakin ihan uudet kuviot. Koitetaan nimittäin vähän rajoja PK-puolella. Tästä syystä itselleni ei jää pentueesta kotiin koiraa, koska haluan nähdä mihin Almasta vielä onkaan. Tokoa emme unohda ja pääpaino tulee joka tapauksessa olemaan siinä, mutta jotain uutta otetaan nyt sen rinnalle. Katsotaan oliko katastrofi vai uusi mahdollisuus.

Talvilomaa vietettiin lapin maisemissa viikon verran koirat tietysti mukana. Vanhempi rouvakin innostui niin lumesta, että siinä oli Almalla täysi työ pysyä mukana menossa. Ihana nähdä, miten elinvoimainen Vilma on! Leikattu jalka ei osoita enää mitään oireita ja liike sekä lihaksisto on tasapainossa. Nyt 1,5 vuotta leikkauksen jälkeen voin sanoa, että me todellakin onnistuimme ja saimme sen kuntoon. Se on niin iloinen ja pirteä sekä aina valmis töihin. Ei ole sellaista asiaa mistä se ei innostuisi. Sillä onkin kesällä tärkeääkin tärkeämpi tehtävä opettaa pennuille koiramaailman käytöstavat. Uskon sen olevan innoissaan pikkuisista, kunhan vain tulevat Alman kanssa toimeen.

Alla kuvia lapin reissusta, Vilma kolmessa ylimmässä ja Alma alimmaisissa.

Reissun jälkeen toteutin vihdoin ja viimein pitkäaikaisen haaveeni ja ostin uuden kameran rungon. Sellaisen, mistä olen pitkään voinut vain unelmoida. Nimittäin täyskenno Canon EOS 5D Mark III. Harmittaa, että lapin reissun kuvat on otettu vanhalla rungolla.. laatu olisi aivan toinen tällä uudella! Nyt valokuvausharrastus koki jälleen harppauksen eteenpäin ja odotan innolla uusia haasteita ja kuvauskeikkoja uuden rungon parissa.

Hyvää Joulua jokaiselle!

Joulu vanha, ikuinen
aina yhtä kultainen,
kaunis, herkkä, hempeä,
pyhä, lämmin, lempeä.
Onnellista odotusta,
hyvän joulun toivotusta!

Pariskunnan ensitreffit!

Näitä treffejä onkin jännityksellä odotettu! Alman juoksuja odotan helmikuun alkuun, joten ajattelin, että olisi kiva käydä sen kanssa tutustumassa Kamuun. Välimatkaa on noin 400km/sivu, mutta se ei meitä lannistanut. Eipä mennyt aikaakaan, kun saimme Kamun omistajan, Ronjan kanssa tapaamisen sovittua. Kamun olen viimeksi nähnyt joitain vuosia sitten ja Ronjaa nopeasti näyttelyissä, joten tapaaminen oli enemmän kuin odotettu. Pitkän välimatkan päätimme Alman kanssa puolittaa siten, että yövyimme pe-la välisen yön tampereella ja siitä lähdimme lauantai aamuna kohti Kellokoskea. Sielä olimme sopineet Ronjan kanssa tapaamispaikaksi Touhu & Temmellys nimisen koirien puuhamaan. Mitä etelämmäs matka ajautui, sitä sateisemmaksi ilma kävi. Miten voikaan olla tällaista tuuria, että sää sattui juuri tällaiseksi. No mutta eipä sekään menoa hidastanut, päinvastoin!

Autosta poistuessa vastassani olikin jo iloinen Ronja, olipa ihana nähdä pitkästä aikaa ja tällä kertaa oikein ajan kanssa. Käväisin katsomassa Kamua autossa ja sieläkin vastassa oli hyväntuulinen hännänheiluttaja, jolle kelpasi rapsutukset. Otettiin koirat autosta ja käytimme ne pienellä kävelyllä ennen meille varattua vuoroa puuhamaahan. Alma oli aluksi hiukan hämillään, että kuka kumma tämä nyt oikein on ja miksi se on niin tutun valkoinenkin. Kävelylenkki sujui pariskunnalta vieri vieressä kävellen ja välillä kuului jotain epämääräistä ääntelyä Alman puolelta, kun Kamu yritti tehdä takaosastoon tuttavuutta. Jep, nainen ei ole valmis ja siltä se kuulostikin.
Kävelylenkin aikana oli kiva nähdä se, että Kamu on juurikin keskikokoinen uros ja täten sopiva ronskin kokoiselle nartulle. Karvanlaatu pariskunnalla on kovin erilainen, Alma tasapaksu pötkö ja Kamulla huomattavasti pidempää. Ei sillä, pitkätukkia tässä ollaan näistä kahdesta odottamassakin!

Puuhamaan portit auki ja pariskunta kirmaamaan. Kamussa onkin Ronjan mukaan "luolamies" ainesta ja täten tarkoitusperät naisen läsnäololle on varsin selvät. Alma oli sen verran hämillään Kamun otteista, ettei laittanut vastaan kyllä yhtään. Pienten sateen siivittämien mutapainien jälkeen suunnattiin leikkimään. Pääsin leikittämään Kamua oikein kunnolla ja olin kovin tyytyväinen sen otekäyttäytymiseen ja tapaan leikkiä. Se vaati hyvin haukulla, vastusti ja saalisti. Hienoa oli nähdä myös sen periksiantamattomuus kiinni pultatun renkaan kanssa, joka roikkui ilmassa. Se olisi varmaan koko loppupäivän roikkunut siinä, jos olisi itse saanut päättää. Pariskunta juoksenteli lelujen kanssa ympäri aluetta ja Almakin sai sen kutosvaihteen päälle. Korvat luimuun, muutama leikkiinkutsuhyppy ja täysiä pakoon joku lelu suussa. Se mitä sade ja kura saa valkoisessa koirassa aikaan, on jotain noh.. aika järkyttävää. Mutta se kertoo vain siitä, että hauskaa on ollut!

Kuva: Ronja Nieminen

Kuva: Ronja Nieminen

Rallittelun jälkeen meitä taisi olla neljä tyytyväistä tyyppiä. Koirat tulivat hyvin toimeen ja kaiken näkemäni jälkeen olen erittäin hyvillä mielin. Kamu on juuri sitä, mitä valkkariuroksessa toivon. Kiva pakkaus avoimmuutta, tasapainoisuutta ja halua tehdä asioita. Tämä prosessi onnistuessaan tuo varmasti mukavia koiria monenlaiseen harrastamiseen kuin myös kaveriksi lenkkipolkujen varrelle. Se, että auton mittariin tuli reipas 800km lisää tämän tapaamisen vuoksi, oli kaiken sen arvoista. Sitten kun h-hetki on käsillä, niin pariskunta varmasti muistaa toisensa.
Pentuvaraukset tähän pentueeseen tuli nopeasti täyteen. Uudet kotiehdokkaat ovat käyneet jos jonkinlaisen "lähtötasotestin" kanssani puhelimitse ja vastailleet jopa typeriltä kuulostaviin miljooniin kysymyksiin kiitettävästi. Nyt jos koskaan haluan olla varma siitä, mitä olen tekemässä. Voin onneksi helpotuksesta huokaista, sillä pentuja pääsee varmasti parhaisiin mahdollisiin koteihin!

Alla kuvia Almasta, jonka ulkonäöstä ei kovin kauas voi erehtyä sen suhteen, että onko ollut hauskaa. Kaksi alinta kuvaa nappasi Ronja.

Iso kiitos Ronja, että saimme nähdä Kamun ja tutustuttaa pariskunnan toisiinsa. Nyt jäädään jännityksellä odottelemaan, että mitä alkuvuosi tuo meille tullessaan <3

Treeniä ja näyttelymenestystä!

Viime postauksen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua monenlaista. Jopa niin paljon, että tässä joutuu laittaa ihan ne loputkin aivonystyrät töihin ja alkaa miettiä. Ollaan me ainakin kisattu, käyty näyttelyissä, treenattu paljon kimpassa ja tehty jos jonkinlaista. Talvikin on saapunut ja sen myötä treenaaminen on siirtynyt halliin. Koirat onneksi toimivat ihan yhtä hyvin halliolosuhteissa, kuin ulkokentilläkin.

Tässä istuessani päällimmäinen ajatus on ilo, onni ja kiitollisuus. Taustalla pauhaa sattumalta Vain Elämää sarjan Juha Tapion riimittämä Cheekin Sinuhe. Tästä jäi pitkään pyörimään päähän seuraavat sanat, jotka ovat kuin aidosta eletystä elämästä:

"Niin on ollu ja niin on aina oleva. Mä seison omieni puolella. 

Kaadan seinät ja silloiks lasken. Niin on ollu ja niin on aina oleva. 

En anna periks, enkä luovuta. Tunnen tuulen mun selkää vasten."

Niin kuin tämä biisi, me kaikki teemme joistain asioista oman näköisiämme. Oli kyseessä sitten esimerkiksi vaikka koiramme koulutus. Se, pystymmekö seisomaan sen rakentamamme version takana, vaatii intohimoa, uskoa ja päättäväisyyttä. Viime ajat ovat taas osoittaneet sen, että miten kiitollinen sitä onkaan kuuluessaan hyvään treeniporukkaan sekä saa olla osa tiivistä kasvattien porukkaa. Tämä harrastus ei vain koskaan nouse sille tietylle tasolle ilman taustajoukkoja. Niinpä niistä pidetään kiinni ja niiden eteen tehdään töitä. Niinpä nämä kaikki tulevat kuulumisetkin kuuluvat puhtaasti sinne hyvän yhteistyön piiriin!

Alma. Tuo valkoinen kiva hölmöläinen on taas kulkenut ahkerasti mukana joka paikassa. Ollaan käyty Ilmajoella saakka koetreeneissä, treenattu muutenkin valvovan silmän alla ja yritetty löytää se hiukan kadoksissa ollut sävel. Ehei, se sävel ei todellakaan ole mikään laamailujuttu vaan ihan sitä vastakohtaa pilke silmäkulmassa. Apinointi on tullut jäädäkseen nyt vähän jokaiseen kokeeseen, joten haetaan nyt vauhtia vähän erilaisista harjoituksista. Vaikeutettujen intervallitreenin myötä on tullut varmuutta esim. ruutuun ja kiertoon. Niistä on tehty enemmän merkityksellisiä, jolloin se apinointi unohtuu. Viime kokeessa koira lähinnä haastoi minua leikkimään juostessaan ruutuun. Noh.. eipä auttanut edes silmää räpäsyttää, ettei koko jäljellä oleva koe räjähdä käsiin. Kaikesta ketutuksesta huolimatta olen oppinut sen, että laumapalkan voima on maaginen ja kantaa pitkälle. Niinpä se huonokin koesuoritus saa palkan ja seuraava osa-alue onkin taas hanskassa. Epäkohtiin paneudutaan sitten treeneissä. Nyt on hyvä nähdä joulukuun kokeessa, että onko tuohon kovaan päähän mennyt mitään perille. Ajoittain toki menee, mutta osa valuu ulos.. Mutta on se silti niin mukava koira, että eipä sen kanssa usein huonoja hetkiä edes ole! Alla hovikuvaaja Pian ottamia kuvia

Taisinpa tuossa jokin aika sitten vannoa, että minähän en rally-tokoon sekaannu. Se vaan ei ole tuntunut alusta saakkakaan siltä, että ottaisin sen yhtään vakavammin. Ei siinä mitään, se on laji siinä missä muutkin, mutta ei minulle. Samaa mieltä olen edelleen, mutta sen verran joudun nöyrtymään, että kävin treeneissä. Ja kukapa muukaan mukanani, kuin luottokaverini Vilma! Vilman kuntoutuminen on sujunut niin hienosti, että se treenaa meidän mukana ihan niin kuin aina ennenkin. Niinpä päätin ilmoittaa sen rallytreeneihin, koska tiesin että se osasi enemmän kuin minä. No niinhän siinä kävi, että muutaman kierroksen jälkeen olikin käsissäni kisavalmis koira. Vanhalle tokokonkarille tämä rallyttely oli sen verran selvää, että ohjaaja oli se, joka sielä tunaroi. Koska lukeminen ja tekeminen samaan aikaan ei vain sovi yhteen. Hyppäsin ison loikan mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta mitäpä en tekisi, kun kyseessä on elämäni koira, joka on noussut ison leikkauksen jälkeen tähän kuntoon. Ja vieläpä millä innolla! Se liikkuu nyt yli vuosi leikkauksen jälkeen puhtaasti ja kaikki on hyvin. En voi kun summata tähän, että "en anna periksi enkä luovuta".

No mutta sitten kuulumiset kauneusrintamalle ja muistelemaan huikean Seinäjoki KV:n tunnelmia. Tällä kertaa varsinaisen areenan viereen on tehty toinenkin halli, joten tilaa oli todella ihanteellisesti. Kehät olivat isoja ja käytävillä oli tilaa liikkua. DS tiimiä oli edustamassa Rio ja Alma, jotka kumpikin korkkasit valioluokan. Koiria oli ilmoitettu 10kpl ja ne tuomaroi Bosnia-herdzegovinalainen herrasmies Refet Hadzic. Alma oli aamusta saakka hyvässä vireessä, se riehui näyttelyhihnan kanssa sisällä, kun näki sen näyttelyrepussa. Ehdollistuminen tiettyyn naruun on ainakin kunnossa! Alman kanssa on miellyttävää reissata, koska se on niin varmakäytöksinen eikä turhia rieku ja riuhdo. Häkki paikoilleen ja pian olivat paikalla jo Niina ja Riokin. Rio-poika se on aina niin avoin ja ystävällinen. Alma tuntui myös heti tietävän, että viereiseen häkkiin tuli tuttu tyyppi ja pakkohan sittä oli käydä mielistelemässä. Kehät alkoivat pyörimään ja pian olikin Rio kehässä kahden muun valiouroksen kanssa. Tuloksena ERI2 SA ja suunnaksi PU kehä, jossa Niina juoksutti Rion upeasti PU2 sijalle. Rion tulos kokonaisuudessaan:

VAL ERI2 SA PU2 VA-CACIB --> CACIB !

Kävipä niin hienosti, että Rion varacacib vahvistuu cacibiksi PU1 ollessa ER koira! Nyt on pojalla kaksi niitä ja suunnaksi seuraavaksi kenties ulkomaat?!

Sillä välin, kun Rio oli kehässä, niin paikalle oli ilokseni saapunut kaksi pariskuntaa, jotka ovat varanneet meiltä pennun. Arvostan erittäin pitkälle sitä, että narttuun ja kasvattajaan tullaan tutustumaan. Päästin Alman häkistä ja kaikki se kävi pusuttelemassa ja kerjäämässä rapsutuksia. Vieras ympäristö ja uudet ihmiset antavat sen mahdollisuuden, että koiran todellinen luonne tulee esiin. Turkki kuntoon, hameen helmat suoraan ja kohti kehää. Yksi junnunarttu oli saanut ERIn, joten tuomari piti tiukkaa linjaa. Alman kanssa valioluokassa oli toinekin narttu. Onneksi Alma oli hyvin hereillä jo alusta saakka ja se tuntui täysin tietävän, että mitä kehänauhojen sisäpuolella tehdään. Se liikkui hyvin ja seisoi oikein malliikkaasti, josta tuloksena luokan ainoa ERI ja SA. Siitä junnunartun kanssa PN kehään. Pian oli tulos selvillä ja Alma oli PN1!
  ROP kehässä meitä vastassa oli vanha tuttu, jonka kanssa olemme aikaisemminkin kisailleet tässä samassa tilanteessa. Yksilöarvostelussa tuomari hymyili usein ja ylisti Almaa monessakin lauseessa. Sama charmi puri tässäkin ja hymyssä suin tuomari ojensi meille ROP ruusukkeen!

Alma: VAL ERI1 SA PN1 CACIB ROP !

Olihan hieno tunne, tuo koira ei ikään ole tuottanut minulle näyttelykehissä pettymystä. On ilo ja onni omistaa tällainen kehäkettu. Ilo ja onni ei suinkaan loppunut siihen, vaan suunnaksi RYP kehät. Kokoomakehässä Alma oli jälleen hyvin hereillä ja esitti nättiä liikettään. Tuomarina meillä oli jo ennestään tuttu herra Gerard Jipping Hollannista. Näyttävästi sisään isoon kehään ja hyvin seisomaan. Tästä tuloksena meidät valittiin ensimmäisenä jatkoon 7 parhaan joukkoon! Jännitys oli ihan käsin kosketeltavissa, koska näin pitkälle emme koskaan ole päässeet. Yksilöarvostelussa iso tila toi mukanaan sen, että Alman liikkeet pääsivät kunnolla edukseen. Se jaksoi hyvin pitkän päivän jälkeen vielä tsempata ja teki hyvää työtä. Valitettavasti emme tästä enää jatkoon päässeet, mutta jestas miten onnellinen olen! Omakasvattini toi jälleen yhden syyn olla siitä ylpeä.

Kannattaa ehdottomasti olla kuulolla, sillä pian on luvassa erittäin mielenkiintoinen postaus tulevista pentusuunnitelmista, jaiks! <3

Pentusuunnitelma kesä 2018

 PENTUEEN SUKUTAULU

Lisää kuvia yhdistelmästä

Yhdistelmä täyttää Valkoisenpaimenkoirayhdistyksen jalostussuosituksen

Nyt se kauan odotettu päivä koitti. Nimittäin sain julkaista ensi kesän odotetun yhdistelmän! Tässä se vihdoin on, olkaa hyvät:

Pitkäaikainen haaveeni on vihdoin toteutumassa tämän pentueen parissa. Pentueessa yhdistyvät mielenkiintoiset suvut, hyvä terveys, rodunomaisuus sekä unohtamatta hyvää luonnetta. Pentueen emä Alma on oma kasvattini A-pentueesta, joten olen päässyt tutustumaan Alman elämään jo sen ensi henkäisystä saakka. Alman emä Vilma osoittautui aikoinaan oikein kivaksi valinnaksi jalostuskäyttöön. Vilman suku on luustoterveyden puolesta oikein hyvää, se on itse pentueesta, jossa kaikki 8 sisarusta yhtä lukuunottamatta ovat A lonkkaisia. Se itse myös jätti A-pentueeseen pelkkää A ja B lonkkaa sekä hyvää kyynärterveyttä. Näin ollen Almasta odotan oletusarvoisesti samaa.
​  Pentueen komea isä, jo vanhempi herrasmies Kamu on pentueesta, jossa myös pentuesisarukset ovat yhtä lukuunottamatta A ja B lonkkaisia sekä terveitä kyynärien osalta. Sisarukset on luonnetestattu myös hyvillä ja tasaisilla pisteillä. Kamu kuvattiin virallisesti selästään nyt syksyllä sen ollessa 8-vuotias ja se tuli priimaksi lausuttuna takaisin. Kamulla on ennestään kaksi pentuetta. Se esitti tänä vuonna Valkoistenpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä jälkeläisryhmän ensimmäistä kertaa upealla tuloksella ROP & BIS2! "Uros jättänyt jälkeläisiinsä oman tyyppinsä ja voimakkaan rakenteensa, sekä puhdaslinjaisen pitkän päänsä. Myös erinomainen tempperamentti on periytynyt hyvin." Ensimmäisen pentueen koirat ovat pärjänneet näyttelyissä jo varsin hyvin.
​Tästä lisää tietoa Kamun jälkeläisistä.

​Vanhemmat ovat kumpikin aktiivisia koiria, joiden kanssa on kilpailtu ja joiden kanssa treenataan tavoitteellisesti tälläkin hetkellä. Alman kanssa on tehty BH, kisattu tokossa, treenattu PK puolelta jälkeä, hakua ja tottista. Sen kanssa treenataan tavoitteellisesti myös verijälkeä. Alma on kivan saalisviettinen koira, jolta löytyy miellyttämisenhalua ja moottoria työntekoon. Se on myös vahva, joka nauttii käyttää leukojaan leikeissä. Rakenteeltaan se on hyvillä ja tasapainoisilla kulmauksilla varustettu vahvarunkoinen koira, jolla on pitkät ja matkaa voittavat liikkeet. Tähänastisen elämänsä aikana se on ollut terve.
​  Kamun harrastusten listaus ei esittelyjä kaipaa. Poika on ehtinyt harrastaa aktiivisen omistajansa kanssa vaikka mitä. Kamu on omistajansa sanoin koira, jolta käy kaikki ja se on aina valmis töihin. Se on rakenteeltaan tasapainoinen, keskikokoinen uros, jolla on hyvä saalisvietti ja leukojen käyttö. Se on ollut tähänastisen elämänsä ajan terve.

​Omistajan kertomaa Kamusta:

"Kamu on sosiaalinen, avoin ja erittäin energinen valkkariuros, joka on opettanut minulle paljon koiramaailmasta. Sen kanssa kaikki on ollut helppoa, niin arjessa kuin harrastuksissa. Työmotivaatio tällä koiralla on loputon ja se on todella älykäs oppimaan kaikkea uutta. Kamu on elementissään vesipelastuksessa ja metsälajeissa. Olemme harrastaneet pk-lajeista muun muassa hakua, jälkeä ja viestiä. Tottelevaisuudessa kisasimme Kamun kanssa vanhoilla säännöillä EVL:ssä."

​​​Pentueeseen odotan luonteeltaan avoimia, aktiivisia ja tekemisenhaluisia koiria, joista olisi erilaisiin harrastuksiin ja kaveriksi lenkkipolkujen varrelle. Pennut myydään ensisijaisesti perheenjäseniksi rakastaviin loppuelämän koteihin, mutta aktiiviset vanhemmat huomioiden kodeilta toivotaan sitä, että pentu pääsisi toteuttamaan rodulle tyypillistä tekemistä jo pienestä saakka.
Pennut tulevat olemaan MDR1-mutaation (lääkeaineyliherkkyys) sekä DM (etenevä selkäydinrappeuma) osalta terveitä, eivätkä näin ollen tule itse sairastumaan kyseisiin sairauksiin. Kummatkin vanhemmat on geenitestattu terveeksi.
​Pennut kasvavat perheen arjessa mukana toisten koirien kanssa. Ulkona omakotitalon iso aidattu takapiha on kokonaan koirien käytössä. Pennut luovutetaan 7-8 viikon ikäisinä useaan kertaan madotettuina, rekisteröityinä, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Mukaan jokainen saa kattavan pentupaketin ja kasvattajan elinikäisen tuen. Pennuille toteutetaan Bio Sensor- ohjelmaa.

Varauksia otetaan vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää:

Essi Perttula
Kauhava, Finland

☏ +358 50 364 4998
essi.perttula@gmail.com

Kunnon koulutuksella valmiudet hoitaa lihaksistoa

Tästä aiheesta ei voi ikään kirjoittaa liikaa, joten laitetaanpa ajatukset tekstin muotoon. Tässä syksyn aikana ihmiset ovat taas heränneet siihen ajatukseen, että koiria voisi käyttää lihashuollossa. Kesän kattava kisakausi tai muuten aktiivinen kausi on jättänyt jälkensä koiran lihaksistoon. Miksi tähän ajatukseen herätään usein ryppäänä eikä tasaisin väliajoin? Voi kun jotenkin saisi taottua koiransa kanssa harrastavan ihmisen päähän sen tosiasian, että silloin tällöin ei riitä, vaan siihen tarvitaan jatkumo, joka kattaa mieluusti ainakin kolme lyhyen ajan sisällä tehtyä käsittelyä. Silloin siitä on vastaavaa hyötyä. Viime aikoina hierottavia on käynyt ja suurin osa on saanut kotiläksyksi ottaa yhteyttä, kun pääsee kalenterin luo ja varaamaan seuraavan käsittelyn ajan. Onko sitä itse liian tarkka koiristaan ja niitä hieroo ja vääntelee liikaa, koska eivät ne tunnu tällaisilta, vaikka niillä harrastetaankin kaikenlaista. Syynä kenties juurikin se jatkumo.

Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen aiheeseen, sillä on olemassa hierojia ja "hierojia", kunnon koulutuksella ja "kunnon koulutuksella". Viikonloppukurssit ja vuoden mittaiset viikonloppukoulutukset ovat yleistyneet ihan hurjasti. Syynä on varmaankin puhtaasti se, että ala kiinnostaa entistä enemmän ja koiriin ollaan valmiita satsaamaan huomattavasti enemmän kuin ennen. Näillä pääsee jokainen koiranomistaja kivaan alkuun ja perusotteilla voi hieroa ihan hyvin, mutta ongelmien edessä kuuluu ottaa yhteys alan ammattilaiseen. Itse en pidä arvossaan mitään viikonloppukoulutuksia ongelmien ratkomiseen, koska niiden aikana on täysin mahdotonta saada ne tiedot ja taidot anatomiasta ja fysiologiasta, joilla pystyy hoitamaan sen eläimen hyvällä omallatunnolla ja osaamisella. Muistan omasta kouluajastani 2008-2009 kirkkaasti sen, että 10 kuukautta opiskeltiin ma-to ja pe etänä ilman kesälomia. Opiskelu oli intensiivistä ja mikäli et ollut kiinnostunut, niin tipuit auttamatta porukasta. Koulutuksen nelinumeroinen hinta antoi kummasti potkua jokaiseen päivään. Opiskelin ensin hevoset kokonaisella koulutuksella ja siihen rinnalle koirat lyhyemmällä menetelmällä. Tämänkin jälkeen vielä vaihtoehtohoidot koulun ulkopuolella niin hevosille kuin koirillekin. Ensimmäisenä koulupäivänä lyötiin käteen hevosen reisiluu, josta origot ja insertiot (lähtö -ja kiinnityskohdat) seuraavan päivän tenttiin. Tätä oli joka viikko käyden läpi jokaisen luun ja luussa olevat pienet kohdat/kyhmyt. Hierojan on tiedettävä tarkasti jokaisen lihaksen tehtävä ja mikä/mitkä sitä hermottavat, että voi hoitaa monipuolisesti. Oma koulutukseni oli erittäin laaja ja monipuolinen. Saan ylpeänä seistä tässä ja todeta, että selvisin siitä ja sain parhaan mahdollisen opetuksen. Tähän ei viikonloput vain yksinkertaisesti riitä ja jos ne laitetaan riittämään, niin mennään kyllä todellakin harppoen jolloin paljon oleellista jää oppimatta. Tästä voi joku saada väärän käsityksen, tässä ei katkerana suu vaahdossa paasata, vaan pointtina se, että asia pitää osata tehdäkseen sitä kunnolla. Niin, että siitä hoidettava eläin saa sen KUNNOLLISEN avun. Jokainen saa kouluttautua juuri niin vähän tai paljon, kun näkee parhaaksi. Omalta osaltani haluan koko ajan pysyä ajan hermoilla ja oppia uutta, joten jatkokoulutus mahdollisesti suuntautuu jossain vaiheessa tulevaisuutta Turkuun ja Diplomi urheilukoirahierojan opintoihin. Nähtäväksi jää toteutuuko haave koskaan, mutta sen mukaan mennään, että siihen olisi mahdollisuudet.

Koirahieroja ei ole mitenkään nimikesuojattu ammatti ja sitä nimitystä voi käyttää kuka tahansa itsestään. Tässä on se ongelma ja asian ydin. On ihmisiä, jotka panostavat opiskeluun ja ovat valmiita maksamaan tuhansia kunnon koulutuksesta. Näin he valmistuvat koirahierojiksi, joka ei kumminkaan eroa ammattinimikkeestä siitä ihmisestä, joka on viikonloppukoulutuksen käynyt. Kumpikin pitävät vastaanottoa, kumman valitset oman koirasi kohdalla? Sitä minäkin. Minulle on toisaalta sama missä ihmiset hevosiaan tai koiriaan käyttävät hoidettavana, mutta jatkossa on hyvä varmistua hierojan koulutustaustasta ja siitä, että riittääkö pätevyys ongelmien ratkaisemiseen.
  Koulussa opetettiin jo ensimmäisinä päivinä, että hieroja EI TEE DIAGNOOSEJA. Koska me emme ole eläinlääkäreitä, joiden tehtävä se on. Me hoidamme sen, mihin meidän rahkeet riittää ja ohjaamme esim. eläinlääkärin vastaanotolle, mikäli epäilemme jotain, mihin meidän osaaminen ei riitä. Tämä pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta valitettavasti nykypäivänä se ei sitä ole. Me emme tulkitse esim. röntgenkuvia tai muita asiakirjoja. Koska se ei kuulu hierojille. Me emme ota kantaa hierottavan koiran lääkityksiin tai muihin asioihin, jotka hoitaa eläinlääkäri. Tässä asiassa olisi paljon petrattavaa, sillä se antaa meistä ihan väärän kuvan. Oravanpyörä on valmis, kun joku tekee osaamattomuuttaan vaikka rangan osalta diagnooseja. Ranka on niin monimutkainen osa koiraa, että vain osaava eläinlääkäri tekee ne diagnoosit. Ja kaikesta muustakin, ei me. Näitä hierojien tekemiä "tuomioita" on jo ärsyttävä lukea joka tuutista. Se ei ole osaamisen mittari, vaan on oltava ammatillinen ja tehtävä mikä omalle alueelle kuuluu. Jos eläinlääkäri määrää koiralle hierontaa ja lihaskäsittelyä, niin me teemme sen juuri ohjeen mukaan. Emme ala sooloilemaan ja etsimällä etsimään, jotain jolla voimme kenties päteä omaa ammattitaitoamme. Me olemme näiden eläinten vuoksi oppimme hakeneet ja meidän tehtävä on toimia niiden parhaaksi. Näin toimii kunnollinen hieroja, jonka ammattitaito ei tarvitse ylimääräisiä pönkityksiä näyttääkseen omaa osaamistaan. Asiakaskunta ja tyytyväiset asiakkaat puhuvat puolestaan.

Innostus asian saamiseen tekstin muotoon lähti tuttavani kautta, jonka kanssa keskustelimme pitkään aiheesta. Hänen luvallaan voin tämän tarinan kertoa. Hän on itse koira-alan ammattilainen ja käytti koiraansa uudella ulkopuolisella hieronnassa oman sen hetkisen tilanteensa vuoksi. Yhdellä kädellä hieronta on jokseenkin hankalaa. Hieroja löysi kyllä koirasta jumeja, mutta että niska ja rintarangan alue olivat kuulemma ihan tukossa ja rangassakin jotain sanomista. Lumbosakraalistenoosiakin epäiltiin venyttelytavan ja istuma-asennon johdosta. Hieronnan päätteeksi annettiin "tuomio" agilityn lopetukseen ja jonkun ei-niin-rasittavan lajin harrastamiseen. Tuttavani kertoi, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisellä hierojalla, sillä koiralla on operoitu polvi joskus aikaa sitten ja sen vuoksi lanne vetää usein tukkoon toispuoleisesta liikeradasta johtuen. Viikkoa myöhemmin niskassa eikä rintarangassa nikamakäsittelyssä löytynyt mitään ja lihaksisto oli hyvässä kunnossa puhumattakaan mistään lumbosakraalistenoosista, josta koiralla on magneettikuvat vuoden takaa.
  Tässä hyvä esimerkki siitä, kun diagnooseja tekee joku muu, kun eläinlääkäri. Tällainen toiminta antaa niin väärän kuvan ja toivon todella, että se loppuu. Jokainen alan ammattilainen kun pysyisi omalla osaamisalueellaan, niin eläimet saisivat paljon isomman hyödyn kokonaisvaltaisesti.

Kiitos, olen puhunut.