Iloisia kuulumisia!

Tuossa jokin aika sitten mietin, että lopetanko kokonaan blogin ylläpitämisen, koska jotenkin innostus kirjoittamiseen tuntui olevan kovin minimaalista.. ei ollut muka aiheita, vaikka niitä todellisuudessa tulvi ovista ja ikkunoista. Usein syynä puhtaasti jaksamattomuus ja se, että mistä aloittaisi vai aloittaisiko mistään.. Tulin kumminkin pienen mietinnän jälkeen vielä toistaiseksi siihen tulokseen, että kirjoittelen aina silloin, kun inspiraatio iskee enkä ota asiasta mitään stressiä. Eli tekstiä voi tulla säännöllisen epäsäännöllisesti. Olen keskittynyt enemmän päivittelemään meidän kotisivuille kuulumisia ja muita informaatioita, koska jotenkin koen, että se on vähän "virallisempi" kanava kaiken suhteen.

Nyt siirrytäänkin taas siihen haastavaan osioon, jossa täytyy alkaa miettimään, että mitä tämän päivän ja edellisen postauksen väliin on oikein mahtunut. Siksi olisikin ihan hyvä kirjoitella vähän useammin, niin säästyy aivokapasiteettikin turhalta mietiskelystä. Noh, paljon on taas tapahtunut, jos ei muuta.

Viimeksi kirjoittelin siitä, että meillä uros vaihtui herra B:ksi. Ja niin toden totta vaihtui ja urokseen tutustumisen jälkeen olinkin varmempi, kuin pitkään aikaan mistään aikaisemmin. Varma luonteinen, todellinen herrasmies hyvällä saalisvietillä ja otekäyttäytymisellä oli juuri sitä, mitä Alman luonteen kanssa haluan yhdistää.
  Toukokuussa sitten alkoivatkin Alman odotetut juoksut ja siitä progejen mukaan aloimme suunnittelemaan lähtöä Sipooseen. Tiedossa olisi muutaman päivän reissu ja odotukset oli Alman suhteen kovin ristiriitaiset.. olisiko se tulta ja tappuraa vai rakastuisiko se heti? Ensikertalaisen ajatuksia ei voinut kyllä mitenkään etukäteen ennustaa, vaan oli katsottava mitä reissu tuo tullessaan. Oli tiistai-ilta, kun saavuimme uroksen luo ja meitä vastassa olikin iloinen Mari, joka toivotti matkalaiset tervetulleiksi. Päästimme Alman vapaaksi isolle takapihalle ja pian nurkan takaa juoksikin upea Lucky ja Alma oli ensisilmäyksellä täysin rakastunut. Oli tarkoitus, että pariskunta tutustuu illan aikana ja mitään sen kummempia odotuksia ei ollut astutuksen suhteen. Pariskunta lähinnä leikkikin iloisesti koko illan ja Alma seisoikin urokselle jo kivasti, joskaan ei vielä ihan täysin. Kun ilta koitti, niin lähdimme hyvillä mielin ajelemaan Helsinkiin ja kohti majapaikkaa, jonka yhden urospennun varaaja olikin meille ystävällisesti järjestänyt.

Seuraava päivä oli täynnä jännitystä ja Alma tuntui tietävän heti mihin tulimme, kun auto pysähtyi uroksen pihaan. Takaa alkoi kuulua vinkumista ja levotonta liikehdintää. Autosta pois tullessa oli täysi neliveto päällä suuntana takapiha ja ihana herrasmies. Niinpä siinä haparoin puolijuoksua voimakkaan koiran perässä takapihalle ja päästin sen irti. Iloinen jälleennäkeminen oli hienoa seurattavaa ja tänään olikin sitten planeettojen asento kohdillaan ja ensimmäinen onnistunut astutus hienosti takana. Me Marin kanssa istuimme vain lähinnä nauttimassa auringossa sillä välin, kun pariskunta peuhasi ihan omissa oloissaan. En yhtään osannut arvioida Alman mielentilaa kiinnijäämisen aikaan, joten pidin siitä huolen, että pysyisi paikallaan. Siinäkään ei ollut yhtään mitään, ei edes yhtään ääntä, vaan edessäni seisoi varman oloinen narttu, jolle tilanne oli täysin luonnollinen. Tämän jälkeen Alma autoon ja me menimme sisälle ansaitusti kilistämään ensimmäisen onnistuneen astutuksen kunniaksi, upeaa!

Seuraavana päivänä pariskunta treffasi uudelleen ja samalla kaavalla tämäkin päivä meni. Alma huusi jo autossa ja kun pääsi vapaaksi, niin Luckyn luo se juoksi heti. Oli niin ihana vain katsoa, kuinka luonto hoitaa homman ja vieläpä näin upeasti. Itse pidän erittäin tärkeänä sitä, että nartulla on kunnollinen lisääntymivietti ja kaikki sujuu luonnollisesti ilman mitään ihmisen antamaa apua. Uros teki itseeni kyllä erittäin suuren vaikutuksen jo pelkän olemuksensa vuoksi. Enpä ole pitkiin aikoihin nähnyt miten kauniisti uros narttua käsittelee. Uroksesta huokui kokemus ja sen vuoksi se tiesikin tasan tarkkaan, miten asia etenee. Almalle en olisi voinut ensikertalaisena parempaa kokemusta edes toivoa.
  Hyvästelimme Luckyn perheineen ja lähdimme iloisin ja odottavin mielin ajelemaan takaisin kotiin. Muutamien viikkojen jälkeen tietäisimme tuottiko rakkausloma tulosta.

Astutusten jälkeen Alma oli kovin väsynyt ja vain nukkui, joka oli erittäin kummallista muuten niin aktiiviselle tapaukselle. Ruoka alkoi myös tökkimään sekä närästystä oli havaittavissa aamuisin. Kun ensimmäiset aamupahoinvoinnit alkoivat, aloin olla asiasta jo melko varma joskin silti pessimisti. Vatsan alle ilmaantuneet 10 punertavaa nisää alkoivat luoda jo toivoa tulevasta pentukesästä. Varasin ajan ultraan 2.7, jolloin vuorokausia oli alla 33. Tämä siitä syystä, etten näe tarvetta ultrailla yhtään aikaisemmin, koska näkeepä sitten varmasti onko sielä mitään vai ei.
Eläinlääkäriin päästyämme puntari näytti Alman kohdalla tasan 37kg, eli painoa oli tullut 3kg lisää. Lääkäri otettiin iloisesti vastaan ja vatsan alta ajeltiin karvat pois, jolloin ne nisät tupsahtivat vieläkin näkyvämmin esille. Kun anturi laitettiin vatsalle, niin hetihän sieltä tuli ensimmäinen pentu kuviin! Ultraava lääkäri arvioi pentuja tulevan kivasti ja saimmekin suuntaa antavan määrän tietoomme. Varsinainen määrä selviää sitten myöhemmin. Eli täällä ollaan tukevasti tiineenä ja pentuja odotamme saapuvaksi muutaman viikon kuluttua, jännittävää!

Kuvassa Alma tiineysvuorokaudella 25. Tällä hetkellä, kun vuorokausia on 39, on vatsa selvästi näkyvissä ja ruokahalu on ihan pohjaton!

Tuhkasta nousee aina uusi Fenix

Otsikko kuvaa hyvin sitä tunnetta, mitä viime aikoina on tapahtunut. Blogin suhteen päivittely on jäänyt häpeällisen vähäiseksi, mutta jahka tässä uuden inspiraation osalta sekin paranee. Välillä on vain tuntunut siltä, ettei ole oikein mitään asiaa, vaikka todellisuudessa tällä hetkellä asiat ovat aivan toisin, kuin vähän aikaa sitten. Eli paljon on asiaa, mikä pitäisi saada järkevästi tekstin muotoon.
  Tähän heti sellainen ilmoitusmuotoinen asia, että koirat ja me ihmiset olemme edelleen elossa eikä mitään radikaalia ole tapahtunut. Paljon on silti tapahtunut viime postauksen jälkeen ja tällä hetkellä olo on huojentunut, vaikka pieni paniikin poikanen oli iskeä vielä jokin aika sitten.

Aloitetaan suurimmasta muutoksesta meidän suunnitelmiin, sillä Almalle suunniteltu uros Kamu vaihtui Tammikuussa toiseen. Kamu jouduttiin äkillisesti kastroida terveydellisistä syistä, joten yhdistelmä ei tullut koskaan toteutumaan. Jonkin aikaa pää löi tyhjää, että mitäs nyt sitten..?! Sen verran elämä on opettanut, että aina pitää olla suunnitelma B ja tälläkin hetkellä sellainen oli takataskussa. Se oli jo aikaisemmin Almalle suunniteltu Hollannin tuliainen, ympäri maailmaa näyttelymenestystä haalinut, kerrassan upea pitkäkarvainen uros Lucky (Caely's White Flower Easy Rider). Aikaisemmin Luckyn valinta kaatui selän osalta LTV1 tulokseen. Koin, että tässä vaiheessa kahden LTV1 tapauksen yhdistäminen ei ole järkevää, vaikka kaikki muu oli uroksen puolelta priimaa jälkeläisnäyttöä myöden. Otin kumminkin yhteyttä suoraan Kennelliiton spesialisteihin ja haastattelin heitä asiasta. LTV:n periytymismekanismia ei vielä tarkkaan tiedetä ja tässä tapauksessa kummankin vanhemman osalta löydökset ovat kosmeettisia keskiharjanteen osalta. Paljon sain tukea omille ajatuksille ja uusia asioita pohdittavaksi. Uroksen jälkeläisnäyttö puolsi asiaa sen verran paljon, että mieleni varmistui entisestään Luckyn suhteen!
  Terveysasioista voisi keskustella loputtomiin ja vaikka miten suunnittelet kaiken, niin riski yllätyksille on aina olemassa. Olemme kumminkin elävien olentojen kanssa tekemisissä. Mutta se, että tekee parhaansa piilottelematta mitään ja seisoo sanojensa takana on ensimmäinen askel onnistuneeseen pentueeseen. Kaiken kruunasi se, että yksikään pennun varanneista ei perunut varaustaan, vaan innolla jäivät odottamaan Almasta pentua toisen uroksen kanssa. Olen niin uskomattoman kiitollinen siitä, että pennun varanneet ovat osoittautuneet minulle jo nyt kovin läheisiksi ja jokainen on jollain tasolla kiinnostunut harrastamisesta. Uskon, että meidän tiivis Dancing Spirit-perhe täydentyy kesän aikana mitä mahtavimmalla porukalla! Toiveena on, että yhdistelmästä jäisi sijoitukseen tähän vähän matkan päähän uusi pikkupoika odottelemaan ainakin näyttelykehiä.


Tältä näyttää Alma x Lucky yhdistelmä:

Nyt kun ollaan saatu tuo suurin uutinen julki, niin on aika vähän katsahtaa meidän normaalin arjen pariin. Talvi on sellaista aikaa, että treenirintamalle ei juurikaan mitään kummempaa kuulu. Vilman kanssa on käyty parit rallytokotreenit ja Alman kanssa tokoiltu ja tottisteltu Vaasan porukan kanssa. Kun pentuprojekti on ohi ja Alma taas tikissä, niin sitten alkaakin ihan uudet kuviot. Koitetaan nimittäin vähän rajoja PK-puolella. Tästä syystä itselleni ei jää pentueesta kotiin koiraa, koska haluan nähdä mihin Almasta vielä onkaan. Tokoa emme unohda ja pääpaino tulee joka tapauksessa olemaan siinä, mutta jotain uutta otetaan nyt sen rinnalle. Katsotaan oliko katastrofi vai uusi mahdollisuus.

Talvilomaa vietettiin lapin maisemissa viikon verran koirat tietysti mukana. Vanhempi rouvakin innostui niin lumesta, että siinä oli Almalla täysi työ pysyä mukana menossa. Ihana nähdä, miten elinvoimainen Vilma on! Leikattu jalka ei osoita enää mitään oireita ja liike sekä lihaksisto on tasapainossa. Nyt 1,5 vuotta leikkauksen jälkeen voin sanoa, että me todellakin onnistuimme ja saimme sen kuntoon. Se on niin iloinen ja pirteä sekä aina valmis töihin. Ei ole sellaista asiaa mistä se ei innostuisi. Sillä onkin kesällä tärkeääkin tärkeämpi tehtävä opettaa pennuille koiramaailman käytöstavat. Uskon sen olevan innoissaan pikkuisista, kunhan vain tulevat Alman kanssa toimeen.

Alla kuvia lapin reissusta, Vilma kolmessa ylimmässä ja Alma alimmaisissa.

Reissun jälkeen toteutin vihdoin ja viimein pitkäaikaisen haaveeni ja ostin uuden kameran rungon. Sellaisen, mistä olen pitkään voinut vain unelmoida. Nimittäin täyskenno Canon EOS 5D Mark III. Harmittaa, että lapin reissun kuvat on otettu vanhalla rungolla.. laatu olisi aivan toinen tällä uudella! Nyt valokuvausharrastus koki jälleen harppauksen eteenpäin ja odotan innolla uusia haasteita ja kuvauskeikkoja uuden rungon parissa.

Hyvää Joulua jokaiselle!

Joulu vanha, ikuinen
aina yhtä kultainen,
kaunis, herkkä, hempeä,
pyhä, lämmin, lempeä.
Onnellista odotusta,
hyvän joulun toivotusta!

Pariskunnan ensitreffit!

Näitä treffejä onkin jännityksellä odotettu! Alman juoksuja odotan helmikuun alkuun, joten ajattelin, että olisi kiva käydä sen kanssa tutustumassa Kamuun. Välimatkaa on noin 400km/sivu, mutta se ei meitä lannistanut. Eipä mennyt aikaakaan, kun saimme Kamun omistajan, Ronjan kanssa tapaamisen sovittua. Kamun olen viimeksi nähnyt joitain vuosia sitten ja Ronjaa nopeasti näyttelyissä, joten tapaaminen oli enemmän kuin odotettu. Pitkän välimatkan päätimme Alman kanssa puolittaa siten, että yövyimme pe-la välisen yön tampereella ja siitä lähdimme lauantai aamuna kohti Kellokoskea. Sielä olimme sopineet Ronjan kanssa tapaamispaikaksi Touhu & Temmellys nimisen koirien puuhamaan. Mitä etelämmäs matka ajautui, sitä sateisemmaksi ilma kävi. Miten voikaan olla tällaista tuuria, että sää sattui juuri tällaiseksi. No mutta eipä sekään menoa hidastanut, päinvastoin!

Autosta poistuessa vastassani olikin jo iloinen Ronja, olipa ihana nähdä pitkästä aikaa ja tällä kertaa oikein ajan kanssa. Käväisin katsomassa Kamua autossa ja sieläkin vastassa oli hyväntuulinen hännänheiluttaja, jolle kelpasi rapsutukset. Otettiin koirat autosta ja käytimme ne pienellä kävelyllä ennen meille varattua vuoroa puuhamaahan. Alma oli aluksi hiukan hämillään, että kuka kumma tämä nyt oikein on ja miksi se on niin tutun valkoinenkin. Kävelylenkki sujui pariskunnalta vieri vieressä kävellen ja välillä kuului jotain epämääräistä ääntelyä Alman puolelta, kun Kamu yritti tehdä takaosastoon tuttavuutta. Jep, nainen ei ole valmis ja siltä se kuulostikin.
Kävelylenkin aikana oli kiva nähdä se, että Kamu on juurikin keskikokoinen uros ja täten sopiva ronskin kokoiselle nartulle. Karvanlaatu pariskunnalla on kovin erilainen, Alma tasapaksu pötkö ja Kamulla huomattavasti pidempää. Ei sillä, pitkätukkia tässä ollaan näistä kahdesta odottamassakin!

Puuhamaan portit auki ja pariskunta kirmaamaan. Kamussa onkin Ronjan mukaan "luolamies" ainesta ja täten tarkoitusperät naisen läsnäololle on varsin selvät. Alma oli sen verran hämillään Kamun otteista, ettei laittanut vastaan kyllä yhtään. Pienten sateen siivittämien mutapainien jälkeen suunnattiin leikkimään. Pääsin leikittämään Kamua oikein kunnolla ja olin kovin tyytyväinen sen otekäyttäytymiseen ja tapaan leikkiä. Se vaati hyvin haukulla, vastusti ja saalisti. Hienoa oli nähdä myös sen periksiantamattomuus kiinni pultatun renkaan kanssa, joka roikkui ilmassa. Se olisi varmaan koko loppupäivän roikkunut siinä, jos olisi itse saanut päättää. Pariskunta juoksenteli lelujen kanssa ympäri aluetta ja Almakin sai sen kutosvaihteen päälle. Korvat luimuun, muutama leikkiinkutsuhyppy ja täysiä pakoon joku lelu suussa. Se mitä sade ja kura saa valkoisessa koirassa aikaan, on jotain noh.. aika järkyttävää. Mutta se kertoo vain siitä, että hauskaa on ollut!

Kuva: Ronja Nieminen

Kuva: Ronja Nieminen

Rallittelun jälkeen meitä taisi olla neljä tyytyväistä tyyppiä. Koirat tulivat hyvin toimeen ja kaiken näkemäni jälkeen olen erittäin hyvillä mielin. Kamu on juuri sitä, mitä valkkariuroksessa toivon. Kiva pakkaus avoimmuutta, tasapainoisuutta ja halua tehdä asioita. Tämä prosessi onnistuessaan tuo varmasti mukavia koiria monenlaiseen harrastamiseen kuin myös kaveriksi lenkkipolkujen varrelle. Se, että auton mittariin tuli reipas 800km lisää tämän tapaamisen vuoksi, oli kaiken sen arvoista. Sitten kun h-hetki on käsillä, niin pariskunta varmasti muistaa toisensa.
Pentuvaraukset tähän pentueeseen tuli nopeasti täyteen. Uudet kotiehdokkaat ovat käyneet jos jonkinlaisen "lähtötasotestin" kanssani puhelimitse ja vastailleet jopa typeriltä kuulostaviin miljooniin kysymyksiin kiitettävästi. Nyt jos koskaan haluan olla varma siitä, mitä olen tekemässä. Voin onneksi helpotuksesta huokaista, sillä pentuja pääsee varmasti parhaisiin mahdollisiin koteihin!

Alla kuvia Almasta, jonka ulkonäöstä ei kovin kauas voi erehtyä sen suhteen, että onko ollut hauskaa. Kaksi alinta kuvaa nappasi Ronja.

Iso kiitos Ronja, että saimme nähdä Kamun ja tutustuttaa pariskunnan toisiinsa. Nyt jäädään jännityksellä odottelemaan, että mitä alkuvuosi tuo meille tullessaan <3

Treeniä ja näyttelymenestystä!

Viime postauksen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua monenlaista. Jopa niin paljon, että tässä joutuu laittaa ihan ne loputkin aivonystyrät töihin ja alkaa miettiä. Ollaan me ainakin kisattu, käyty näyttelyissä, treenattu paljon kimpassa ja tehty jos jonkinlaista. Talvikin on saapunut ja sen myötä treenaaminen on siirtynyt halliin. Koirat onneksi toimivat ihan yhtä hyvin halliolosuhteissa, kuin ulkokentilläkin.

Tässä istuessani päällimmäinen ajatus on ilo, onni ja kiitollisuus. Taustalla pauhaa sattumalta Vain Elämää sarjan Juha Tapion riimittämä Cheekin Sinuhe. Tästä jäi pitkään pyörimään päähän seuraavat sanat, jotka ovat kuin aidosta eletystä elämästä:

"Niin on ollu ja niin on aina oleva. Mä seison omieni puolella. 

Kaadan seinät ja silloiks lasken. Niin on ollu ja niin on aina oleva. 

En anna periks, enkä luovuta. Tunnen tuulen mun selkää vasten."

Niin kuin tämä biisi, me kaikki teemme joistain asioista oman näköisiämme. Oli kyseessä sitten esimerkiksi vaikka koiramme koulutus. Se, pystymmekö seisomaan sen rakentamamme version takana, vaatii intohimoa, uskoa ja päättäväisyyttä. Viime ajat ovat taas osoittaneet sen, että miten kiitollinen sitä onkaan kuuluessaan hyvään treeniporukkaan sekä saa olla osa tiivistä kasvattien porukkaa. Tämä harrastus ei vain koskaan nouse sille tietylle tasolle ilman taustajoukkoja. Niinpä niistä pidetään kiinni ja niiden eteen tehdään töitä. Niinpä nämä kaikki tulevat kuulumisetkin kuuluvat puhtaasti sinne hyvän yhteistyön piiriin!

Alma. Tuo valkoinen kiva hölmöläinen on taas kulkenut ahkerasti mukana joka paikassa. Ollaan käyty Ilmajoella saakka koetreeneissä, treenattu muutenkin valvovan silmän alla ja yritetty löytää se hiukan kadoksissa ollut sävel. Ehei, se sävel ei todellakaan ole mikään laamailujuttu vaan ihan sitä vastakohtaa pilke silmäkulmassa. Apinointi on tullut jäädäkseen nyt vähän jokaiseen kokeeseen, joten haetaan nyt vauhtia vähän erilaisista harjoituksista. Vaikeutettujen intervallitreenin myötä on tullut varmuutta esim. ruutuun ja kiertoon. Niistä on tehty enemmän merkityksellisiä, jolloin se apinointi unohtuu. Viime kokeessa koira lähinnä haastoi minua leikkimään juostessaan ruutuun. Noh.. eipä auttanut edes silmää räpäsyttää, ettei koko jäljellä oleva koe räjähdä käsiin. Kaikesta ketutuksesta huolimatta olen oppinut sen, että laumapalkan voima on maaginen ja kantaa pitkälle. Niinpä se huonokin koesuoritus saa palkan ja seuraava osa-alue onkin taas hanskassa. Epäkohtiin paneudutaan sitten treeneissä. Nyt on hyvä nähdä joulukuun kokeessa, että onko tuohon kovaan päähän mennyt mitään perille. Ajoittain toki menee, mutta osa valuu ulos.. Mutta on se silti niin mukava koira, että eipä sen kanssa usein huonoja hetkiä edes ole! Alla hovikuvaaja Pian ottamia kuvia

Taisinpa tuossa jokin aika sitten vannoa, että minähän en rally-tokoon sekaannu. Se vaan ei ole tuntunut alusta saakkakaan siltä, että ottaisin sen yhtään vakavammin. Ei siinä mitään, se on laji siinä missä muutkin, mutta ei minulle. Samaa mieltä olen edelleen, mutta sen verran joudun nöyrtymään, että kävin treeneissä. Ja kukapa muukaan mukanani, kuin luottokaverini Vilma! Vilman kuntoutuminen on sujunut niin hienosti, että se treenaa meidän mukana ihan niin kuin aina ennenkin. Niinpä päätin ilmoittaa sen rallytreeneihin, koska tiesin että se osasi enemmän kuin minä. No niinhän siinä kävi, että muutaman kierroksen jälkeen olikin käsissäni kisavalmis koira. Vanhalle tokokonkarille tämä rallyttely oli sen verran selvää, että ohjaaja oli se, joka sielä tunaroi. Koska lukeminen ja tekeminen samaan aikaan ei vain sovi yhteen. Hyppäsin ison loikan mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta mitäpä en tekisi, kun kyseessä on elämäni koira, joka on noussut ison leikkauksen jälkeen tähän kuntoon. Ja vieläpä millä innolla! Se liikkuu nyt yli vuosi leikkauksen jälkeen puhtaasti ja kaikki on hyvin. En voi kun summata tähän, että "en anna periksi enkä luovuta".

No mutta sitten kuulumiset kauneusrintamalle ja muistelemaan huikean Seinäjoki KV:n tunnelmia. Tällä kertaa varsinaisen areenan viereen on tehty toinenkin halli, joten tilaa oli todella ihanteellisesti. Kehät olivat isoja ja käytävillä oli tilaa liikkua. DS tiimiä oli edustamassa Rio ja Alma, jotka kumpikin korkkasit valioluokan. Koiria oli ilmoitettu 10kpl ja ne tuomaroi Bosnia-herdzegovinalainen herrasmies Refet Hadzic. Alma oli aamusta saakka hyvässä vireessä, se riehui näyttelyhihnan kanssa sisällä, kun näki sen näyttelyrepussa. Ehdollistuminen tiettyyn naruun on ainakin kunnossa! Alman kanssa on miellyttävää reissata, koska se on niin varmakäytöksinen eikä turhia rieku ja riuhdo. Häkki paikoilleen ja pian olivat paikalla jo Niina ja Riokin. Rio-poika se on aina niin avoin ja ystävällinen. Alma tuntui myös heti tietävän, että viereiseen häkkiin tuli tuttu tyyppi ja pakkohan sittä oli käydä mielistelemässä. Kehät alkoivat pyörimään ja pian olikin Rio kehässä kahden muun valiouroksen kanssa. Tuloksena ERI2 SA ja suunnaksi PU kehä, jossa Niina juoksutti Rion upeasti PU2 sijalle. Rion tulos kokonaisuudessaan:

VAL ERI2 SA PU2 VA-CACIB --> CACIB !

Kävipä niin hienosti, että Rion varacacib vahvistuu cacibiksi PU1 ollessa ER koira! Nyt on pojalla kaksi niitä ja suunnaksi seuraavaksi kenties ulkomaat?!

Sillä välin, kun Rio oli kehässä, niin paikalle oli ilokseni saapunut kaksi pariskuntaa, jotka ovat varanneet meiltä pennun. Arvostan erittäin pitkälle sitä, että narttuun ja kasvattajaan tullaan tutustumaan. Päästin Alman häkistä ja kaikki se kävi pusuttelemassa ja kerjäämässä rapsutuksia. Vieras ympäristö ja uudet ihmiset antavat sen mahdollisuuden, että koiran todellinen luonne tulee esiin. Turkki kuntoon, hameen helmat suoraan ja kohti kehää. Yksi junnunarttu oli saanut ERIn, joten tuomari piti tiukkaa linjaa. Alman kanssa valioluokassa oli toinekin narttu. Onneksi Alma oli hyvin hereillä jo alusta saakka ja se tuntui täysin tietävän, että mitä kehänauhojen sisäpuolella tehdään. Se liikkui hyvin ja seisoi oikein malliikkaasti, josta tuloksena luokan ainoa ERI ja SA. Siitä junnunartun kanssa PN kehään. Pian oli tulos selvillä ja Alma oli PN1!
  ROP kehässä meitä vastassa oli vanha tuttu, jonka kanssa olemme aikaisemminkin kisailleet tässä samassa tilanteessa. Yksilöarvostelussa tuomari hymyili usein ja ylisti Almaa monessakin lauseessa. Sama charmi puri tässäkin ja hymyssä suin tuomari ojensi meille ROP ruusukkeen!

Alma: VAL ERI1 SA PN1 CACIB ROP !

Olihan hieno tunne, tuo koira ei ikään ole tuottanut minulle näyttelykehissä pettymystä. On ilo ja onni omistaa tällainen kehäkettu. Ilo ja onni ei suinkaan loppunut siihen, vaan suunnaksi RYP kehät. Kokoomakehässä Alma oli jälleen hyvin hereillä ja esitti nättiä liikettään. Tuomarina meillä oli jo ennestään tuttu herra Gerard Jipping Hollannista. Näyttävästi sisään isoon kehään ja hyvin seisomaan. Tästä tuloksena meidät valittiin ensimmäisenä jatkoon 7 parhaan joukkoon! Jännitys oli ihan käsin kosketeltavissa, koska näin pitkälle emme koskaan ole päässeet. Yksilöarvostelussa iso tila toi mukanaan sen, että Alman liikkeet pääsivät kunnolla edukseen. Se jaksoi hyvin pitkän päivän jälkeen vielä tsempata ja teki hyvää työtä. Valitettavasti emme tästä enää jatkoon päässeet, mutta jestas miten onnellinen olen! Omakasvattini toi jälleen yhden syyn olla siitä ylpeä.

Kannattaa ehdottomasti olla kuulolla, sillä pian on luvassa erittäin mielenkiintoinen postaus tulevista pentusuunnitelmista, jaiks! <3

Pentusuunnitelma kesä 2018

 PENTUEEN SUKUTAULU

Lisää kuvia yhdistelmästä

Yhdistelmä täyttää Valkoisenpaimenkoirayhdistyksen jalostussuosituksen

Nyt se kauan odotettu päivä koitti. Nimittäin sain julkaista ensi kesän odotetun yhdistelmän! Tässä se vihdoin on, olkaa hyvät:

Pitkäaikainen haaveeni on vihdoin toteutumassa tämän pentueen parissa. Pentueessa yhdistyvät mielenkiintoiset suvut, hyvä terveys, rodunomaisuus sekä unohtamatta hyvää luonnetta. Pentueen emä Alma on oma kasvattini A-pentueesta, joten olen päässyt tutustumaan Alman elämään jo sen ensi henkäisystä saakka. Alman emä Vilma osoittautui aikoinaan oikein kivaksi valinnaksi jalostuskäyttöön. Vilman suku on luustoterveyden puolesta oikein hyvää, se on itse pentueesta, jossa kaikki 8 sisarusta yhtä lukuunottamatta ovat A lonkkaisia. Se itse myös jätti A-pentueeseen pelkkää A ja B lonkkaa sekä hyvää kyynärterveyttä. Näin ollen Almasta odotan oletusarvoisesti samaa.
​  Pentueen komea isä, jo vanhempi herrasmies Kamu on pentueesta, jossa myös pentuesisarukset ovat yhtä lukuunottamatta A ja B lonkkaisia sekä terveitä kyynärien osalta. Sisarukset on luonnetestattu myös hyvillä ja tasaisilla pisteillä. Kamu kuvattiin virallisesti selästään nyt syksyllä sen ollessa 8-vuotias ja se tuli priimaksi lausuttuna takaisin. Kamulla on ennestään kaksi pentuetta. Se esitti tänä vuonna Valkoistenpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä jälkeläisryhmän ensimmäistä kertaa upealla tuloksella ROP & BIS2! "Uros jättänyt jälkeläisiinsä oman tyyppinsä ja voimakkaan rakenteensa, sekä puhdaslinjaisen pitkän päänsä. Myös erinomainen tempperamentti on periytynyt hyvin." Ensimmäisen pentueen koirat ovat pärjänneet näyttelyissä jo varsin hyvin.
​Tästä lisää tietoa Kamun jälkeläisistä.

​Vanhemmat ovat kumpikin aktiivisia koiria, joiden kanssa on kilpailtu ja joiden kanssa treenataan tavoitteellisesti tälläkin hetkellä. Alman kanssa on tehty BH, kisattu tokossa, treenattu PK puolelta jälkeä, hakua ja tottista. Sen kanssa treenataan tavoitteellisesti myös verijälkeä. Alma on kivan saalisviettinen koira, jolta löytyy miellyttämisenhalua ja moottoria työntekoon. Se on myös vahva, joka nauttii käyttää leukojaan leikeissä. Rakenteeltaan se on hyvillä ja tasapainoisilla kulmauksilla varustettu vahvarunkoinen koira, jolla on pitkät ja matkaa voittavat liikkeet. Tähänastisen elämänsä aikana se on ollut terve.
​  Kamun harrastusten listaus ei esittelyjä kaipaa. Poika on ehtinyt harrastaa aktiivisen omistajansa kanssa vaikka mitä. Kamu on omistajansa sanoin koira, jolta käy kaikki ja se on aina valmis töihin. Se on rakenteeltaan tasapainoinen, keskikokoinen uros, jolla on hyvä saalisvietti ja leukojen käyttö. Se on ollut tähänastisen elämänsä ajan terve.

​Omistajan kertomaa Kamusta:

"Kamu on sosiaalinen, avoin ja erittäin energinen valkkariuros, joka on opettanut minulle paljon koiramaailmasta. Sen kanssa kaikki on ollut helppoa, niin arjessa kuin harrastuksissa. Työmotivaatio tällä koiralla on loputon ja se on todella älykäs oppimaan kaikkea uutta. Kamu on elementissään vesipelastuksessa ja metsälajeissa. Olemme harrastaneet pk-lajeista muun muassa hakua, jälkeä ja viestiä. Tottelevaisuudessa kisasimme Kamun kanssa vanhoilla säännöillä EVL:ssä."

​​​Pentueeseen odotan luonteeltaan avoimia, aktiivisia ja tekemisenhaluisia koiria, joista olisi erilaisiin harrastuksiin ja kaveriksi lenkkipolkujen varrelle. Pennut myydään ensisijaisesti perheenjäseniksi rakastaviin loppuelämän koteihin, mutta aktiiviset vanhemmat huomioiden kodeilta toivotaan sitä, että pentu pääsisi toteuttamaan rodulle tyypillistä tekemistä jo pienestä saakka.
Pennut tulevat olemaan MDR1-mutaation (lääkeaineyliherkkyys) sekä DM (etenevä selkäydinrappeuma) osalta terveitä, eivätkä näin ollen tule itse sairastumaan kyseisiin sairauksiin. Kummatkin vanhemmat on geenitestattu terveeksi.
​Pennut kasvavat perheen arjessa mukana toisten koirien kanssa. Ulkona omakotitalon iso aidattu takapiha on kokonaan koirien käytössä. Pennut luovutetaan 7-8 viikon ikäisinä useaan kertaan madotettuina, rekisteröityinä, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Mukaan jokainen saa kattavan pentupaketin ja kasvattajan elinikäisen tuen. Pennuille toteutetaan Bio Sensor- ohjelmaa.

Varauksia otetaan vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää:

Essi Perttula
Kauhava, Finland

☏ +358 50 364 4998
essi.perttula@gmail.com

Kunnon koulutuksella valmiudet hoitaa lihaksistoa

Tästä aiheesta ei voi ikään kirjoittaa liikaa, joten laitetaanpa ajatukset tekstin muotoon. Tässä syksyn aikana ihmiset ovat taas heränneet siihen ajatukseen, että koiria voisi käyttää lihashuollossa. Kesän kattava kisakausi tai muuten aktiivinen kausi on jättänyt jälkensä koiran lihaksistoon. Miksi tähän ajatukseen herätään usein ryppäänä eikä tasaisin väliajoin? Voi kun jotenkin saisi taottua koiransa kanssa harrastavan ihmisen päähän sen tosiasian, että silloin tällöin ei riitä, vaan siihen tarvitaan jatkumo, joka kattaa mieluusti ainakin kolme lyhyen ajan sisällä tehtyä käsittelyä. Silloin siitä on vastaavaa hyötyä. Viime aikoina hierottavia on käynyt ja suurin osa on saanut kotiläksyksi ottaa yhteyttä, kun pääsee kalenterin luo ja varaamaan seuraavan käsittelyn ajan. Onko sitä itse liian tarkka koiristaan ja niitä hieroo ja vääntelee liikaa, koska eivät ne tunnu tällaisilta, vaikka niillä harrastetaankin kaikenlaista. Syynä kenties juurikin se jatkumo.

Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen aiheeseen, sillä on olemassa hierojia ja "hierojia", kunnon koulutuksella ja "kunnon koulutuksella". Viikonloppukurssit ja vuoden mittaiset viikonloppukoulutukset ovat yleistyneet ihan hurjasti. Syynä on varmaankin puhtaasti se, että ala kiinnostaa entistä enemmän ja koiriin ollaan valmiita satsaamaan huomattavasti enemmän kuin ennen. Näillä pääsee jokainen koiranomistaja kivaan alkuun ja perusotteilla voi hieroa ihan hyvin, mutta ongelmien edessä kuuluu ottaa yhteys alan ammattilaiseen. Itse en pidä arvossaan mitään viikonloppukoulutuksia ongelmien ratkomiseen, koska niiden aikana on täysin mahdotonta saada ne tiedot ja taidot anatomiasta ja fysiologiasta, joilla pystyy hoitamaan sen eläimen hyvällä omallatunnolla ja osaamisella. Muistan omasta kouluajastani 2008-2009 kirkkaasti sen, että 10 kuukautta opiskeltiin ma-to ja pe etänä ilman kesälomia. Opiskelu oli intensiivistä ja mikäli et ollut kiinnostunut, niin tipuit auttamatta porukasta. Koulutuksen nelinumeroinen hinta antoi kummasti potkua jokaiseen päivään. Opiskelin ensin hevoset kokonaisella koulutuksella ja siihen rinnalle koirat lyhyemmällä menetelmällä. Tämänkin jälkeen vielä vaihtoehtohoidot koulun ulkopuolella niin hevosille kuin koirillekin. Ensimmäisenä koulupäivänä lyötiin käteen hevosen reisiluu, josta origot ja insertiot (lähtö -ja kiinnityskohdat) seuraavan päivän tenttiin. Tätä oli joka viikko käyden läpi jokaisen luun ja luussa olevat pienet kohdat/kyhmyt. Hierojan on tiedettävä tarkasti jokaisen lihaksen tehtävä ja mikä/mitkä sitä hermottavat, että voi hoitaa monipuolisesti. Oma koulutukseni oli erittäin laaja ja monipuolinen. Saan ylpeänä seistä tässä ja todeta, että selvisin siitä ja sain parhaan mahdollisen opetuksen. Tähän ei viikonloput vain yksinkertaisesti riitä ja jos ne laitetaan riittämään, niin mennään kyllä todellakin harppoen jolloin paljon oleellista jää oppimatta. Tästä voi joku saada väärän käsityksen, tässä ei katkerana suu vaahdossa paasata, vaan pointtina se, että asia pitää osata tehdäkseen sitä kunnolla. Niin, että siitä hoidettava eläin saa sen KUNNOLLISEN avun. Jokainen saa kouluttautua juuri niin vähän tai paljon, kun näkee parhaaksi. Omalta osaltani haluan koko ajan pysyä ajan hermoilla ja oppia uutta, joten jatkokoulutus mahdollisesti suuntautuu jossain vaiheessa tulevaisuutta Turkuun ja Diplomi urheilukoirahierojan opintoihin. Nähtäväksi jää toteutuuko haave koskaan, mutta sen mukaan mennään, että siihen olisi mahdollisuudet.

Koirahieroja ei ole mitenkään nimikesuojattu ammatti ja sitä nimitystä voi käyttää kuka tahansa itsestään. Tässä on se ongelma ja asian ydin. On ihmisiä, jotka panostavat opiskeluun ja ovat valmiita maksamaan tuhansia kunnon koulutuksesta. Näin he valmistuvat koirahierojiksi, joka ei kumminkaan eroa ammattinimikkeestä siitä ihmisestä, joka on viikonloppukoulutuksen käynyt. Kumpikin pitävät vastaanottoa, kumman valitset oman koirasi kohdalla? Sitä minäkin. Minulle on toisaalta sama missä ihmiset hevosiaan tai koiriaan käyttävät hoidettavana, mutta jatkossa on hyvä varmistua hierojan koulutustaustasta ja siitä, että riittääkö pätevyys ongelmien ratkaisemiseen.
  Koulussa opetettiin jo ensimmäisinä päivinä, että hieroja EI TEE DIAGNOOSEJA. Koska me emme ole eläinlääkäreitä, joiden tehtävä se on. Me hoidamme sen, mihin meidän rahkeet riittää ja ohjaamme esim. eläinlääkärin vastaanotolle, mikäli epäilemme jotain, mihin meidän osaaminen ei riitä. Tämä pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta valitettavasti nykypäivänä se ei sitä ole. Me emme tulkitse esim. röntgenkuvia tai muita asiakirjoja. Koska se ei kuulu hierojille. Me emme ota kantaa hierottavan koiran lääkityksiin tai muihin asioihin, jotka hoitaa eläinlääkäri. Tässä asiassa olisi paljon petrattavaa, sillä se antaa meistä ihan väärän kuvan. Oravanpyörä on valmis, kun joku tekee osaamattomuuttaan vaikka rangan osalta diagnooseja. Ranka on niin monimutkainen osa koiraa, että vain osaava eläinlääkäri tekee ne diagnoosit. Ja kaikesta muustakin, ei me. Näitä hierojien tekemiä "tuomioita" on jo ärsyttävä lukea joka tuutista. Se ei ole osaamisen mittari, vaan on oltava ammatillinen ja tehtävä mikä omalle alueelle kuuluu. Jos eläinlääkäri määrää koiralle hierontaa ja lihaskäsittelyä, niin me teemme sen juuri ohjeen mukaan. Emme ala sooloilemaan ja etsimällä etsimään, jotain jolla voimme kenties päteä omaa ammattitaitoamme. Me olemme näiden eläinten vuoksi oppimme hakeneet ja meidän tehtävä on toimia niiden parhaaksi. Näin toimii kunnollinen hieroja, jonka ammattitaito ei tarvitse ylimääräisiä pönkityksiä näyttääkseen omaa osaamistaan. Asiakaskunta ja tyytyväiset asiakkaat puhuvat puolestaan.

Innostus asian saamiseen tekstin muotoon lähti tuttavani kautta, jonka kanssa keskustelimme pitkään aiheesta. Hänen luvallaan voin tämän tarinan kertoa. Hän on itse koira-alan ammattilainen ja käytti koiraansa uudella ulkopuolisella hieronnassa oman sen hetkisen tilanteensa vuoksi. Yhdellä kädellä hieronta on jokseenkin hankalaa. Hieroja löysi kyllä koirasta jumeja, mutta että niska ja rintarangan alue olivat kuulemma ihan tukossa ja rangassakin jotain sanomista. Lumbosakraalistenoosiakin epäiltiin venyttelytavan ja istuma-asennon johdosta. Hieronnan päätteeksi annettiin "tuomio" agilityn lopetukseen ja jonkun ei-niin-rasittavan lajin harrastamiseen. Tuttavani kertoi, että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisellä hierojalla, sillä koiralla on operoitu polvi joskus aikaa sitten ja sen vuoksi lanne vetää usein tukkoon toispuoleisesta liikeradasta johtuen. Viikkoa myöhemmin niskassa eikä rintarangassa nikamakäsittelyssä löytynyt mitään ja lihaksisto oli hyvässä kunnossa puhumattakaan mistään lumbosakraalistenoosista, josta koiralla on magneettikuvat vuoden takaa.
  Tässä hyvä esimerkki siitä, kun diagnooseja tekee joku muu, kun eläinlääkäri. Tällainen toiminta antaa niin väärän kuvan ja toivon todella, että se loppuu. Jokainen alan ammattilainen kun pysyisi omalla osaamisalueellaan, niin eläimet saisivat paljon isomman hyödyn kokonaisvaltaisesti.

Kiitos, olen puhunut.

Uusi FI MVA ja muita kesän kuulumisia

Taustalla soiva Alan Walkerin Never give up sopii kyllä niin mainiosti tähän tunnetilaan. Fiilis on rauhallinen ja onnistunut. On vahvana tunne siitä, että olin oikeassa tämän koiran suhteen. Se ei ole vieläkään tuottanut minulle pettymyksiä, päinvastoin iloa niin mahdottoman paljon, vaikka vaativa koira onkin ollut! Ja mikä parasta, se on elämäni koiran jälkeläinen.

Silloin, kun sain Alman ensimmäisen kerran syliini parin minuutin ikäisenä, niin tiesin, että tämä sinnittelijä ja kovaääninen kaveri olisi jotain ihan omaa luokkaansa. Se oli kaikille yllätys, eikä sitä yhdeksättä pitänyt tiineysröntgenissä edes näkyä. Niinpä sinnikäs taistelija kesti pitkän synnytyksen ja tupsahti maailmaan pontevana monta tuntia myöhemmin kuin muut. Alman taistelijan luonne on tullut esiin jo ensimmäisinä päivinä, sillä se raivasi tiensä sinne, mihin se oli päättänyt. Kauaa ei tarvinnut pentuvalintaa tehdä, sillä tämä kaveri teki itseeni ja moneen muuhun suuren vaikutuksen. Niinpä siitä jäi kotiin Vilman opastuksella kasvamaan kiva harrastuskoiran alku.

Alma toteutti viikko sitten sunnuntaina Sastamalassa pitkäaikaisen haaveeni ensimmäisestä omasta FI MVA koirasta keräämällä kaikki sertit kasaan ja suorittamalla luonnetestin hyväksytysti läpi pistein +127 laukausvarma ja täten hyväksytty! Alma täyttää nyt PEVISAn ja täten sille on pentusuunnitelmia ensi kevääksi/kesäksi! Urokseksi olen valinnut kerrassaan upean herrasmiehen, joka paljastetaan tässä ihan piakkoin. Tämä projekti onnistuessaan tuo varmasti kivoja koiria niin ulkomuodon, terveyden kuin luonteenkin osalta! Tästä pian lisää.

Ilman Vilmaa ei olisi Almaa. Niin se vain menee ja näistä kahdesta olen kovin kiitollinen. Äitikoira tietää edelleen kyllä mistä naruista lastaan vetelee, että saa säilyttää paikkansa lauman johtohahmona. Tänä kesänä on tullut huomattua, että Vilma ei tosiaan ole enää se sama koira, kuin muutamia vuosia sitten. Se on paljon omissa oloissaan ja tykkää seurailla mitä tontilla ja sen ulkopuolella tapahtuu. Se myös nukkuu enemmän, joka viittaa siihen, että ikä alkaa tuoda tähänkin rouvaan sitä omaansa. Kun aletaan puhua autolla menosta, pyöräilystä, lenkille menosta, mökille, kalastamaan, uimaan, treenaamaan jne, niin kierrokset nousevat tappiin noin sekunnissa! Jos et heti jotain edellä mainittua aio toteuttaa, niin saat ihan varmasti mulkoilevia katseita ja sen jälkeen alkaakin haukkuminen ja hyppiminen. Eli täytyy tarkkaan katsoa, mitä asioita suustaan päästää, kun Vilma on kuulolla. Jotenkin hauskaa, että miten paljon se ymmärtääkään puhetta ja kuuntelee sujuvasti jokaisen sanan.

Vilman terveyspuoli on tarkassa seurannassa ja tämä kesä onkin mennyt kivasti. Jalka ei vaivaa ja pienet selkäjumit onkin saatu aina auki hieronnan ja muiden tukihoitojen avulla. Olen yrittänyt ottaa kaiken mahdollisen irti kesän uimamahdollisuuksista, sillä se on tuntunut olevan juuri sitä oikeaa liikuntaa Vilmalle. Vaikka liivien kanssa uiminen tuotti aluksi kovaakin eripuraa, niin hyvin sekin on alkanut sujumaan ja täten mahdollistaa kohdistetun vaikutuksen raajoihin ilman, että voimaa tarvitsee käyttää pinnalla pysymiseen. Silloin kun kotona ei jumppailla ja treenailla, niin Vilma rentoutuu kotiväen kanssa mökillämme Soinissa. Kun autoa aletaan pakkaamaan ja tavaroita kantamaan, niin se tietää heti, että nyt päästään mökille ja innoissaan jo autossa istuukin ja odottaa lähtöä. Mökillä se saa olla aina vapaana ja kovasti tykkää seurailla laajennuspuuhia. Toisaalta kiva, että se pääsee myös vähän lepuuttamaan hermojaan mökkiympäristön rauhaan. Aina täällä kotona ei vain jaksa tuon jälkikasvun juttuja!

Kysy, ehdota tai vaikkapa ideoi

Onko jotain mielessä, kenties kysymys, ehdotus tai idea? Vaivaako jokin, jota et ole kumminkaan viitsinyt aikaisemmin kysyä tai ottaa esille? Haluatko ehdottaa postausaiheita, joita toivot toteutettavan? Mikä blogissa toimii ja mikä ei? Mistä haluat kuulla lisää? Haluan kartoittaa blogini lukijoiden ajatelmia ja sen kautta kehittää blogia siihen haluttuun suuntaan.

Nyt olisi siihen hyvä mahdollisuus, sillä kaipailisin teiltä arvon lukijat mielipiteitä. Vastaan mielelläni asiallisiin kysymyksiin, ehdotuksiin, ideoihin yms.. Asiattomat yhteydenotot jäävät käsittelemättä, joten ollaanhan asiallisia.

P.S Alla kuvassa upea A-pentueeni kasvatti FI MVA Dancing Spirit Argent Warrior, joka komeilee yhdistyksen jalostusuroslistalla täyttäen kaikki siihen vaadittavat kriteerit.

Viimeinkin, tokon AVO luokan korkkaus!

Niin vain saapui se kauan odotettu päivä, jonka vuoksi viisipäinen treeniryhmämme on treenannut. Toinen toistaan auttaen ja kannustaen ollaan päästy siihen pisteeseen, että nyt kokeet kutsuvat. Tästä ryhmästä kolme koirakkoa päätti yhteistuumin suunnata Isonkyrön tokokokeeseen, koirakot koostuivat kahdesta ALO koirasta ja yhdestä AVO koirasta. Alma edusti tänään ensimmäistä kertaa AVO luokassa. Meidän luokkamme alkoivat vasta puolen päivän jälkeen ja lämpömittarikin alkoi kivuta 20 asteen paremmalla puolella. Pieniä pilviä oli havaittavissa, mutta pakko oli todeta, että päivästä olisi tulossa kuuma. Se taas aiheuttaa omat ongelmansa koiralla, jolla on tiivis kaksikerroksinen turkki. Onneksi sain auton varjoon ja pienen lenkin jälkeen juotin Alman hyvin ja lähdin seuraamaan mitä kentällä tapahtui.

Kyseisen järjestäjän kokeisiin on aina ilo tulla, sillä ihmiset ovat iloisia ja avuliaita sekä tunnelma on tervetullut ja kannustava. Niin sen kuuluisikin olla! Paikalla oli tavaramyyntiä ja niinpä oli pakko ostaa uusi geelipallo ja vähän muuta mukavaa. Kauaa en ehtinyt shoppailla, sillä pian jo kutsuttiin avoimen luokan koirat paikkaistumiseen. Tämä liike on ollut treeneissä varma, joten uskoin siihen. Vaan eipä ollut tänään.. Alma ihan pokkana päätti, että ohjaaja taisi nyt unohtaa sen maahan käskyn ja laittoi maahan noin 10sek ennen, kun palasimme koirien luo. Kyllähän otti päähän! No koiraa en voinut moittia, sillä iloinen olemus ja hyvä fiilis on avain sujuvaan työntekoon. Siispä taputukset ja siirtyminen kehänauhan luo virittelemään koiraa, sillä olimme luokan ensimmäiset kilpailijat. Alma oli hyvin mukana ja teki tuttuun tyyliin moitteetonta työtä. Muutamia pieniä mokia otan ihan puhtaasti omalle kontolleni, sillä en ollut tarpeeksi määrätietoinen koiraa kohtaan. Tämän seurauksena ruutu nollille ja kaukoista vain puolet maksimipisteistä. Noh, edelleenkään en voinut moittia, vaan eteenpäin mentiin. Loppuun asti Alma oli hyvä ja tekikin hienoa riviä. Mieltä lämmitti erityisesti merkin tyylikäs kierto! Tuomarin mukaan koira tekee hyvin ja teknisesti sekä meidän yhteistyötä on ilo katsella. Erillistä paperia, johon liikeet ja numerot olisi kirjattu, emme kukaan saaneet.. syytä tähän en tiedä. Niinpä muistelen ulkoa näitä pisteytyksiä.

Paikalla istuminen 0
Seuraaminen 9
Liikkeestä maahanmeno 9
Luoksetulo 10
Liikkeestä seisominen 9
Merkin kiertäminen 9
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 5
Estehyppy 10
Ruutu 0
Kokonaisvaikutus 10

Yht. AVO2 235 pistettä

Tyytyväinen olen lopputulokseen ja meidän ensimmäiseen kokeeseen kyseisessä luokassa. Tottakai nuo pari nollausta harmittavat, mutta onneksi tiedän, että meillä on ihan realistiset mahdollisuudet siihen ykköstulokseen. Treeneissä Alma on tehnyt hyvää työtä ja tuota kokeessa havaittavaa keskittymisongelmaa laitan ehkäpä sen piikkiin, etten ehtinyt valmistella sitä tarpeeksi ja että en ollut tarpeeksi selkeä. No mutta uusi koe on loppukuusta ja ennen sitä ehdimme treenaamaan nämä viat toivottavasti kuntoon. Treeniryhmämme on onneksi ihanan aktiivista porukkaa ja aina saa treeniseuraa niin halutessaan. Ryhmämme ALO koirat saivat muuten ALO1 ja ALO2 tulokset, hienoa!

Tässä pientä muistilistaa Alman treeneihin ennen seuraavaa koetta:

-yllätyksellisyys, kaavojen purku
-vieraat kentät ja niiden merkit ja ruudut yms.
-valmisteleva osuus
-selkeys ja sen kautta vaatimustason nostaminen
-oikea-aikainen palkkaus

Kuvassa alla iloinen kilpailija palkintojensa kanssa. 

Mitäpä kuuluu Vilmalle? Se on käynyt säännöllisesti rankahuollossa, hieronnassa, uimassa, tasapainoilemassa ja vaikka missä. Lopputuloksena iloinen ja hyvin liikkuva koira siihen nähden, mitä kaikkea on takana. Se on ollut mukana treeneissä ihan täysipainoisesti ja aina välillä käy mielessä, että uskaltaisiko sen kanssa voittajaluokkaan..? Ajatus olisi täysin mahdollinen, mutta se, että viitsinkö sitä enää kaiken tämän jälkeen altistaa mahdollisille lisävammoille, on sitten asia erikseen. Se nauttii suunnattomasti olla vanhempieni kanssa kesät mökillä ja silloin kun on kotona, niin käy kanssani uimassa ja treenailee omaksi iloksi. On ollut ihana seurata sen iloista olemusta ja suhteellisen puhdasta liikettä nyt parin kuukauden ajan, kun lihasperäiset jumit ja hermotusongelmat ollaan saatu hoidettua kuntoon. Nyt onkin taas cartrophen pistosten aika, joilla edesautetaan nivelten hyvinvointia ja sitä kautta leikatun jalan toimivaa liikekaavastoa. Hyvät nivelvoitelut menevät myös ruuan mukana ja sopivan ruokinnan ansiosta painokin on tippunut. Tämä puhtaasti siksi, että leikattu jalka pystyy toimimaan ja täten myös terve jalka ei pääse liiallisen painorasituksen alaiseksi. Stressaavaahan tämä on ollut, sillä haavereita on sattunut ja niiden kautta on tullut takapakkia kuntoutukseen. Nyt Vilma voi hyvin kaikin puolin ja nauttii elämästä, toivottavasti vielä pitkään!

Keskikesän juhlaa!

Saapui juhannus ja kauan odotettu koko perheen mökkireissu! Omalla mökillä saa heittää aivot narikkaan ja vain olla. Tekemättä mitään. Se rauha ja tyyneys mikä siellä vallitsee on ihan käsin kosketeltavissa. Kuuluu vaan lintujen laulu ja järven rannoilta kantautuva iloisten ihmisten nauru. Järvellä on liikettä, sillä aina ajoittain joku soutelee mökkimme ohi iloisesti tervehtien. Kävi niin hyvä tuuri, että pääsimme kerrankin koko perheen voimin viettämään juhannusta näihin kyseisiin maisemiin. Koirat nauttivat juoksennella pitkälle yöhön saakka ympäri tonttia meidän sillä välin grillatessa ja saunoessa. Aivojen nollaaminen ja akkujen lataaminen on kyllä ehdottomasti sellainen asia, josta ei kannata pihistää. Näillä kokemuksilla jaksaa taas pitkään. Niin ihmiset, kuin koiratkin!

Pientä treenikuulumista on silti kerrottavana! Viime aikoina olemme Alman kanssa treenailleet melkein päivittäin jotain pientä ja pari kertaa viikossa on ollut ryhmätreenit. Ryhmätreeneissä ollaan paneuduttu kokeenomaisiin suorituksiin liikkurien ja ryhmäliikkeiden kera. Näistä on ollut suunnattomasti apua, sillä tällä hetkellä Alma tuntuu hyvältä ja suuntaamme hyvillä mielin ensi kuun tokokokeeseen, jossa onkin avoimen luokan korkkaus. Luotto koiraan on kunnossa ja jos virheitä tulee, niin saan kyllä vilkaista ihan ensimmäisenä peiliin. Tälle kaudelle olisi tokosta tavoitteena TK2 ja elokuussa hyväksytty luonnetesti. Mikäli nämä onnistuvat, niin pentusuunnitelmat saavat jatkoa. Toki suurin ratkaiseva tekijä on luonnetesti ja TK2 olisi kiva lisä Alman nimen eteen.
Elämme jännittäviä aikoja!

Tultiin, nähtiin ja voitettiin!

Talvella jo mietiskelin, että näyttelyihinkin täytyisi kesän aikana osallistua ja metsästellä Almalle sitä viimeistä sertiä. Sertejä sillä kyllä on, mutta viimeinen olisi iän puolesta se ratkaiseva. Sitä on tullut vaan jotenkin niin ärsyttävän tarkaksi sen suhteen, että koiraa ei viedä kehään vajaassa turkissa tai muutenkaan "puutteellisena". Tästä johtuen näyttelymaksut on säästynytkin aika kivasti. Kun ilmoitin Almaa viime viikonlopun näyttelyyn Pietarsaareen, niin se aloitteli juoksuja ja sen mukana lähtikin pelottavan paljon karvaa.. ajattelin, että no se siitä taas sitten. Siinä sitten sotasuunnitelmaa mietiskellessä ruokintaa tehostettiin monenelaisilla öljyillä ja lisäravinteilla, pohjavillat vedettiin minimiin ja pesukertojakin kertyi ihan kivasti. Kuin ihmeen kaupalla tilalle alkoi kasvamaan uskomattoman tiivis ja kaunis turkki! Tällaiselle turkkiperfektionistille tilanne oli erittäin ihanteellinen.
  Niinpä saapui se ihana ilta, jolloin sain sormia syyhyten alkaa laittamaan Almaa näyttelykuntoon! Tällä kertaa ajattelin panostaa viimeisen päälle ja tilasin kunnon shamppoot ja hoitoaineet. Kyllä se vain niin on, että hyvää ja halpaa ei olekaan, koska kun panostin pari kymppiä enemmän, niin sain sitä mitä olen jo kauan haaveillutkin -juuri sen oikeanlaisen turkin!

Näyttelypäivän aamuna kello oli soimassa hyvissä ajoin, sillä vielä ohjelmassa olisi Alman viimeiset puunaukset. Iloinen hännänheiluttaja istui kylppärissä kuin prinsessa, kun kuivuri hyrräsi ja pörrötteli rintavilloja. Kyllähän siitä tuli kaunis! Auto oli pakattu jo edellisenä päivänä ja kaikki tarpeellinen löydetty matkaan mukaan. Alma hullaantui aivan valtavasti, kun näki näyttelyhäkkiä kannettavan autoon. Se taisi tasan tarkkaan tietää, mitä ollaan menossa tekemään. Matka näyttelypaikalle oli noin tunnin mittainen ja eipä aikaakaan, kun iloinen haukku ja ystävälliset ihmiset alkoivat täyttää näyttelypaikkaa.
Alma oli heti autosta tullessaan täynnä virtaa, mutta käyttäytyi onneksi kivasti niinkuin aina. Iso koira, häkki ja painava reppu on aika tuhoon tuomittu juttu, jos joku palanen ei toimi. Olimme ensimmäinen rotu kehässä, joten häkkipaikkakin löytyi hyvin. Alman käytin pienellä kävelyllä sen ollessa kyllä niin virtainen, että mitähän tästäkin tulisi.. Se tarjosi seuruuta, haukkua ja vaikka mitä, että saisi täyden huomioni. Kehät olivat vielä tyhjiä, joten kävin harjoittelemassa sielä pari kertaa. Hyvin Alma keskittyi ja tiesi kyllä miten kehässä käyttäydytään.

Pakko myöntää, että jännitys oli kyllä korkealla, kun kehäsihteeri ilmoitti kehän alkavaksi. Tämä reissu onnistuessaan toisi sen mitä olemme vaillakin valioitumisen suhteen. Se viimeinen serti olisi enemmän, kuin haluttu! Alma liiteli kauniissa ravissa kehään ja seisoi hyvin, vaikka toinen narttu tuli takana. Yksilöarvostelussa häntä heilui, kun tuomari tarkasti meni koko koiran läpi. Sain sen seisomaan hyvässä ryhdissä ja siitä tuloksena ERI. Toinenkin narttu sai ERI:n ja siitä sitten kilpailuluokkaan. Yhden kierroksen jälkeen tuomari osoitti meidät ykköseksi ja sen myötä tuli SA. Muita narttuja ei oltu ilmoitettu, joten sen myötä meille tuli VIHDOIN SE VIIMENEN SERTI!!! Ilmoitettu uros ei tullut paikalle, joten Alma oli täten myös ROP!! Meillä ei ollut sinä päivänä minnekään kiire, joten jäimme vielä ryhmiin, vaikka ne alkoivat vasta monen tunnin kuluttua. Siinä välissä ehdimme syödä hyvin, lenkkeillä ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Ryhmäkehä alkoi ja samalla inhottava vesisade.. Ryhmätuomarina toimi Elena Ruskovaara, joka tutki Alman hyvin perusteellisesti ja usein sitä silmäilikin. Tuloksena näyttävä läpijuoksu, mutta se ei meidän tämän päivän iloa latistanut yhtään! Kiva ja onnistunut näyttelypäivä takana, tämän paremmin se ei olisi voinut kyllä mennä!

AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT ROP

Tuomari: Eva Liljekvist Borg, Ruotsi

Käännetty alkuperäisestä ruotsin kielisestä arvostelusta:

" Vahva hyvin kehittynyt narttu. Feminiininen pää. Hyvä pigmentti. Hieman vaaleat silmät. Oikea korvien kanto ja kiinnittyminen. Hyvä kaula ja selkä. Erinomaiset reidet. Vahva luusto. Riittävän tiukat tassut ja välikämmenet. Hyvin kehittynyt rintakehä. Liikkuu vakaasti riittävällä askelpituudella. Hyvä turkki ja väri. "

Valiouutisia ja koulutuksia

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Blogitauko on ollut puhtaasti tietotekniikasta johtuvaa, koska läppäri sanoi sopimuksensa irti ja uuden koneen odottamista kesti tovi. Mutta nyt back in bisnes again!

Joka viikonloppu on oltu menossa koirien kanssa jonnekin, joka ei tosin ole mikään negatiivinen asia, vaan päinvastoin. On käyty luonnetestissä, oltu koulutuksissa ja treenattu kavereiden kanssa monenlaista. Kevät on taas selvästi nostanut koiraharrastuskansan päätä ja saaneet porukkaan vipinää. Maastolajit kutsuvat lumien sulettua ja ilmakin alkaa olla otollinen pidempiaikaiseen oleiluun ulkona. Niin kuin kaikki muutkin, olemme mekin aktivoituneet ja heränneet talviunilta! Alla kuva Almasta ensimmäisten aurinkoisten päivien aikana.

Lähdimme kasvattini Rion (DS Argent Warrior) ja omistajansa Niinan kanssa 6.5 kohti Janakkalaa ja kauan odotettua luonnetestiä. Alma oli ilmoitettu samaan testiin, mutta juoksut valitettavasti pilasivat meidän osallistumisen. Uusi yritys on nyt elokuussa! Halusin lähteä Niinan ja Rion matkaseuraksi ja näkemään miten Rio toimii paineen alla. Päivälle oli myös isot odotukset, sillä testin läpäisy toisi sille mukanaan Suomen Muotovalion arvon. Jännitystä oli siis tiedossa koko päivälle! Matka starttasi aamulla klo.05:00 kummallisen pirteissä tunnelmissa. Paikalle saavuimme hyvissä ajoin ja Niina lähti Rion kanssa pienelle kävelylle minun sillä välin jäävän virittelemään kameraa valmiiksi. Rio otti tilanteen tuttuun tyyliin kovin rauhallisesti ja oli kumminkin iloinen ja virkeä. En tiedä jännittikö tässä tilanteessa enemmän kasvattaja, kuin omistaja. Niinakin oli niin seesteinen.
  Pian olikin vuorossa Rio ja tuomarit olivat pojan mielestä heti oikein kivoja. Tässä vaiheessa alkoi oma käsi täristä. Testi eteni rauhallisesti ja ei mennyt kauaakaan, kun olimme loppupisteitä kuuntelemassa kädet hikoillen. Läpi meni varmasti, mutta millä pisteillä. Se kuultaisiin pian. Osa-alueet kulkivat toinen toisensa jälkeen plussalla, kunnes yksi miinus taisteluhalusta pomppasi lapulle. Sekin ihan puhtaasti siitä, ettei koira oikein syttynyt tuomareiden leikkiin ja se ei koe tarvetta alkaa egoilemaan ihmisille missään tilanteessa. Kaikki ihmiset ovat Rion mielestä ihania ja varsinkin Niina on Rion mielestä se the juttu kaikissa mahdollisissa asioissa.

Loppupisteet upeasti +138 laukausvarma ja SUOMEN MUOTOVALIO!! <3

Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen ja ennen kaikkea ylpeä tästä parivaljakosta. Kasvattaja ei voisi kyllä parempaa kotia kasvatilleen toivoa. Onnea vielä Niina ja Rio sekä iso kiitos kaikesta!

Jossain asiayhteydessä on tullut ihmettelyä siitä, että miksi joltain käyttökoirarodulta (tässä tapauksessa viitattiin valkoiseenpaimenkoiraan) ei vaadita tiettyä käyttökoiran tulosta muotovalion arvon saamiseksi. Ajattelin asiaa hiukan selventää, niin jatkossa voidaan asian suhteen olla viisaampia. Ensinnäkin valkoinenpaimenkoira on edelleen seura -ja perhekoira PK oikeuksistaan huolimatta ja täten ei sisälly niinkään perinteisiin käyttökoirarotuihin. Muotovalion arvoon voi vaihtoehtoisesti halutessaan tehdä koulutustunnuksen palveluskoirakokeiden 1-luokasta tai hyväksytyn pelastuskoirakokeen (IPOR-A). Seura- ja perhekoira lokeroitumisestaan huolimatta niitä näkee aika kivasti kisakentillä tekemässä tuloksia niistä korkeammistakin luokista. Ne käyttökoirarodut ympärillään. Voisinpa vannoa, että valkkari ei ole mikään viettihyrrä, joten se vaatii ohjaajaltaan huomattavasti enemmän, kuin perinteinen käyttökoirarotu, jossa sitä on luonnostaan enemmän. Niinpä näissä onkin kivasti haastetta ja rakenneltavaa. Se, joka on vähänkään perillä eri koirarotujen tilanteesta ja tulevaisuudesta, toivon mukaan vaalii hyvää luonnetta ja käyttää niitä koiria luonnetestissä. Siksi se on valkoisellepaimenkoiralle tärkeämmässä asemassa, kuin muut toimintakykyä ja luonnetta kuvaavat tulokset. Se, etteivät ne niistä PK kokeista selviytyisi on täyttä höpönhöpöä. Koiranettiä vain selaamaan.


Sitten siirrymme sille harrastusrintamalle!

Viime viikonloppuna parrasvaloissa olivat jälleen Alma ja Rio. Olimme Niinan kanssa ilmoittautuneet Kauhavan Kennelkerhon esineruutu+metsäjälkikoulutukseen, jonka piti monen lajin tuomari Mikael Kallio. Aamulla kokoonnuimme koko porukka ja suuntasimme metsiin. Jokainen kertoi vuorollaan koiristaan ja teimme päivän suunnitelman siinä samalla. Ensimmäisenä oli vuorossa janan opettelu ja siinä painopiste koiran omatoimisella työskentelyllä. Almalle janaa on otettu vain pari kertaa, joten se vaati opettelua. Hyvin koira oli silti heti asialla ja suoritti janan etsinnän oikein mallikkaasti! Samoin velipoika oli heti nenä auki ja työmoodissa. Tämän jälkeen pidimme pienen kahvitauon ja rupattelimme niitä näitä hyvässä porukassa. Kuinka hienoa olikaan taas kuulua hyväntuuliseen ja samanhenkiseen porukkaan! Yläkuvassa Rio odottelee janalle ja alakuvassa Alma lähdössä janalle.

Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu, jota kumpikin meidän koirista oli tehnyt. Rio hiukan vähemmän, kuin Alma. Ensin vuorossa oli Rio ja voi kun poika työskenteli silti kovin hienosti, vaikka muutama treeni vasta on ollut alla. Hienosti irtosi takarajalle etsimään esinettä näkölähdön jälkeen. Treenin aihe oli tänään kummallekin koiralle vieraat esineet, joita Almalle on tehty ihan liian vähän. Hyvin sekin lähti etsimään ja esineet löytyivät ihan kivasti. Luovutukset olivat hienoja, ei me turhaan olla noudon palautusta hinkattu. Ylimmässä kuvassa Niina ja Rio lähdössä ruutuun, alla kuvia Almasta ja minusta. Kaikki treenikuvat on ottanut Pia Asell, iso kiitos!

Lopuksi teimme jokaiselle koiralle jäljet. Alma ei juurikaan ole muuta ajanut, kuin verijälkeä koko kevään, joten mitään odotuksia ei ollut. Niin vain ensimmäinen vieras jälki muutamalla ruokapalalla ja maalissa oltiinkin aika äkkiä. Itse tein Riolle jäljen ja hyvin poika jäljestikin! Kouluttajan mielestä erittäin tarkaksi opetettu koira, josta näkyy kokemus jäljellä. Yhtään en kyllä epäile kouluttajan kommentteja. Myöhemmin olenkin tehnyt Almalle noin 300-400m jälkiä muutamilla kulmilla ilman ruokaa ja hyvin sen nenä kyllä toimii. Loppupalkasta on selvästi innoissaan. Se on kivan tarkka, mutta etenee kumminkin hyvin. Nyt vain taas keppisulkeisiin, niin nekin jatkossa nousee varmasti.

Kiva päivä oli kyllä kaikin puolin! Metsässä vierähti reipas 8 tuntia ja sen jälkeen menimme koko porukan kanssa vielä syömään kunnon pizzat. Tällä tiedon määrällä ja kivoilla kokemuksilla pärjää taas pitkään, kiitos kaikille osallisille :)