sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Iloisia kuulumisia!

Tuossa jokin aika sitten mietin, että lopetanko kokonaan blogin ylläpitämisen, koska jotenkin innostus kirjoittamiseen tuntui olevan kovin minimaalista.. ei ollut muka aiheita, vaikka niitä todellisuudessa tulvi ovista ja ikkunoista. Usein syynä puhtaasti jaksamattomuus ja se, että mistä aloittaisi vai aloittaisiko mistään.. Tulin kumminkin pienen mietinnän jälkeen vielä toistaiseksi siihen tulokseen, että kirjoittelen aina silloin, kun inspiraatio iskee enkä ota asiasta mitään stressiä. Eli tekstiä voi tulla säännöllisen epäsäännöllisesti. Olen keskittynyt enemmän päivittelemään meidän kotisivuille kuulumisia ja muita informaatioita, koska jotenkin koen, että se on vähän "virallisempi" kanava kaiken suhteen.

Nyt siirrytäänkin taas siihen haastavaan osioon, jossa täytyy alkaa miettimään, että mitä tämän päivän ja edellisen postauksen väliin on oikein mahtunut. Siksi olisikin ihan hyvä kirjoitella vähän useammin, niin säästyy aivokapasiteettikin turhalta mietiskelystä. Noh, paljon on taas tapahtunut, jos ei muuta.

Viimeksi kirjoittelin siitä, että meillä uros vaihtui herra B:ksi. Ja niin toden totta vaihtui ja urokseen tutustumisen jälkeen olinkin varmempi, kuin pitkään aikaan mistään aikaisemmin. Varma luonteinen, todellinen herrasmies hyvällä saalisvietillä ja otekäyttäytymisellä oli juuri sitä, mitä Alman luonteen kanssa haluan yhdistää.
  Toukokuussa sitten alkoivatkin Alman odotetut juoksut ja siitä progejen mukaan aloimme suunnittelemaan lähtöä Sipooseen. Tiedossa olisi muutaman päivän reissu ja odotukset oli Alman suhteen kovin ristiriitaiset.. olisiko se tulta ja tappuraa vai rakastuisiko se heti? Ensikertalaisen ajatuksia ei voinut kyllä mitenkään etukäteen ennustaa, vaan oli katsottava mitä reissu tuo tullessaan. Oli tiistai-ilta, kun saavuimme uroksen luo ja meitä vastassa olikin iloinen Mari, joka toivotti matkalaiset tervetulleiksi. Päästimme Alman vapaaksi isolle takapihalle ja pian nurkan takaa juoksikin upea Lucky ja Alma oli ensisilmäyksellä täysin rakastunut. Oli tarkoitus, että pariskunta tutustuu illan aikana ja mitään sen kummempia odotuksia ei ollut astutuksen suhteen. Pariskunta lähinnä leikkikin iloisesti koko illan ja Alma seisoikin urokselle jo kivasti, joskaan ei vielä ihan täysin. Kun ilta koitti, niin lähdimme hyvillä mielin ajelemaan Helsinkiin ja kohti majapaikkaa, jonka yhden urospennun varaaja olikin meille ystävällisesti järjestänyt.

Seuraava päivä oli täynnä jännitystä ja Alma tuntui tietävän heti mihin tulimme, kun auto pysähtyi uroksen pihaan. Takaa alkoi kuulua vinkumista ja levotonta liikehdintää. Autosta pois tullessa oli täysi neliveto päällä suuntana takapiha ja ihana herrasmies. Niinpä siinä haparoin puolijuoksua voimakkaan koiran perässä takapihalle ja päästin sen irti. Iloinen jälleennäkeminen oli hienoa seurattavaa ja tänään olikin sitten planeettojen asento kohdillaan ja ensimmäinen onnistunut astutus hienosti takana. Me Marin kanssa istuimme vain lähinnä nauttimassa auringossa sillä välin, kun pariskunta peuhasi ihan omissa oloissaan. En yhtään osannut arvioida Alman mielentilaa kiinnijäämisen aikaan, joten pidin siitä huolen, että pysyisi paikallaan. Siinäkään ei ollut yhtään mitään, ei edes yhtään ääntä, vaan edessäni seisoi varman oloinen narttu, jolle tilanne oli täysin luonnollinen. Tämän jälkeen Alma autoon ja me menimme sisälle ansaitusti kilistämään ensimmäisen onnistuneen astutuksen kunniaksi, upeaa!





Seuraavana päivänä pariskunta treffasi uudelleen ja samalla kaavalla tämäkin päivä meni. Alma huusi jo autossa ja kun pääsi vapaaksi, niin Luckyn luo se juoksi heti. Oli niin ihana vain katsoa, kuinka luonto hoitaa homman ja vieläpä näin upeasti. Itse pidän erittäin tärkeänä sitä, että nartulla on kunnollinen lisääntymivietti ja kaikki sujuu luonnollisesti ilman mitään ihmisen antamaa apua. Uros teki itseeni kyllä erittäin suuren vaikutuksen jo pelkän olemuksensa vuoksi. Enpä ole pitkiin aikoihin nähnyt miten kauniisti uros narttua käsittelee. Uroksesta huokui kokemus ja sen vuoksi se tiesikin tasan tarkkaan, miten asia etenee. Almalle en olisi voinut ensikertalaisena parempaa kokemusta edes toivoa.
  Hyvästelimme Luckyn perheineen ja lähdimme iloisin ja odottavin mielin ajelemaan takaisin kotiin. Muutamien viikkojen jälkeen tietäisimme tuottiko rakkausloma tulosta.

Astutusten jälkeen Alma oli kovin väsynyt ja vain nukkui, joka oli erittäin kummallista muuten niin aktiiviselle tapaukselle. Ruoka alkoi myös tökkimään sekä närästystä oli havaittavissa aamuisin. Kun ensimmäiset aamupahoinvoinnit alkoivat, aloin olla asiasta jo melko varma joskin silti pessimisti. Vatsan alle ilmaantuneet 10 punertavaa nisää alkoivat luoda jo toivoa tulevasta pentukesästä. Varasin ajan ultraan 2.7, jolloin vuorokausia oli alla 33. Tämä siitä syystä, etten näe tarvetta ultrailla yhtään aikaisemmin, koska näkeepä sitten varmasti onko sielä mitään vai ei.
Eläinlääkäriin päästyämme puntari näytti Alman kohdalla tasan 37kg, eli painoa oli tullut 3kg lisää. Lääkäri otettiin iloisesti vastaan ja vatsan alta ajeltiin karvat pois, jolloin ne nisät tupsahtivat vieläkin näkyvämmin esille. Kun anturi laitettiin vatsalle, niin hetihän sieltä tuli ensimmäinen pentu kuviin! Ultraava lääkäri arvioi pentuja tulevan kivasti ja saimmekin suuntaa antavan määrän tietoomme. Varsinainen määrä selviää sitten myöhemmin. Eli täällä ollaan tukevasti tiineenä ja pentuja odotamme saapuvaksi muutaman viikon kuluttua, jännittävää!

Kuvassa Alma tiineysvuorokaudella 25. Tällä hetkellä, kun vuorokausia on 39, on vatsa selvästi näkyvissä ja ruokahalu on ihan pohjaton!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti