torstai 23. marraskuuta 2017

Treeniä ja näyttelymenestystä!

Viime postauksen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua monenlaista. Jopa niin paljon, että tässä joutuu laittaa ihan ne loputkin aivonystyrät töihin ja alkaa miettiä. Ollaan me ainakin kisattu, käyty näyttelyissä, treenattu paljon kimpassa ja tehty jos jonkinlaista. Talvikin on saapunut ja sen myötä treenaaminen on siirtynyt halliin. Koirat onneksi toimivat ihan yhtä hyvin halliolosuhteissa, kuin ulkokentilläkin.

Tässä istuessani päällimmäinen ajatus on ilo, onni ja kiitollisuus. Taustalla pauhaa sattumalta Vain Elämää sarjan Juha Tapion riimittämä Cheekin Sinuhe. Tästä jäi pitkään pyörimään päähän seuraavat sanat, jotka ovat kuin aidosta eletystä elämästä:

"Niin on ollu ja niin on aina oleva. Mä seison omieni puolella. 
Kaadan seinät ja silloiks lasken. Niin on ollu ja niin on aina oleva. 
En anna periks, enkä luovuta. Tunnen tuulen mun selkää vasten."

Niin kuin tämä biisi, me kaikki teemme joistain asioista oman näköisiämme. Oli kyseessä sitten esimerkiksi vaikka koiramme koulutus. Se, pystymmekö seisomaan sen rakentamamme version takana, vaatii intohimoa, uskoa ja päättäväisyyttä. Viime ajat ovat taas osoittaneet sen, että miten kiitollinen sitä onkaan kuuluessaan hyvään treeniporukkaan sekä saa olla osa tiivistä kasvattien porukkaa. Tämä harrastus ei vain koskaan nouse sille tietylle tasolle ilman taustajoukkoja. Niinpä niistä pidetään kiinni ja niiden eteen tehdään töitä. Niinpä nämä kaikki tulevat kuulumisetkin kuuluvat puhtaasti sinne hyvän yhteistyön piiriin!

Alma. Tuo valkoinen kiva hölmöläinen on taas kulkenut ahkerasti mukana joka paikassa. Ollaan käyty Ilmajoella saakka koetreeneissä, treenattu muutenkin valvovan silmän alla ja yritetty löytää se hiukan kadoksissa ollut sävel. Ehei, se sävel ei todellakaan ole mikään laamailujuttu vaan ihan sitä vastakohtaa pilke silmäkulmassa. Apinointi on tullut jäädäkseen nyt vähän jokaiseen kokeeseen, joten haetaan nyt vauhtia vähän erilaisista harjoituksista. Vaikeutettujen intervallitreenin myötä on tullut varmuutta esim. ruutuun ja kiertoon. Niistä on tehty enemmän merkityksellisiä, jolloin se apinointi unohtuu. Viime kokeessa koira lähinnä haastoi minua leikkimään juostessaan ruutuun. Noh.. eipä auttanut edes silmää räpäsyttää, ettei koko jäljellä oleva koe räjähdä käsiin. Kaikesta ketutuksesta huolimatta olen oppinut sen, että laumapalkan voima on maaginen ja kantaa pitkälle. Niinpä se huonokin koesuoritus saa palkan ja seuraava osa-alue onkin taas hanskassa. Epäkohtiin paneudutaan sitten treeneissä. Nyt on hyvä nähdä joulukuun kokeessa, että onko tuohon kovaan päähän mennyt mitään perille. Ajoittain toki menee, mutta osa valuu ulos.. Mutta on se silti niin mukava koira, että eipä sen kanssa usein huonoja hetkiä edes ole! Alla hovikuvaaja Pian ottamia kuvia









Taisinpa tuossa jokin aika sitten vannoa, että minähän en rally-tokoon sekaannu. Se vaan ei ole tuntunut alusta saakkakaan siltä, että ottaisin sen yhtään vakavammin. Ei siinä mitään, se on laji siinä missä muutkin, mutta ei minulle. Samaa mieltä olen edelleen, mutta sen verran joudun nöyrtymään, että kävin treeneissä. Ja kukapa muukaan mukanani, kuin luottokaverini Vilma! Vilman kuntoutuminen on sujunut niin hienosti, että se treenaa meidän mukana ihan niin kuin aina ennenkin. Niinpä päätin ilmoittaa sen rallytreeneihin, koska tiesin että se osasi enemmän kuin minä. No niinhän siinä kävi, että muutaman kierroksen jälkeen olikin käsissäni kisavalmis koira. Vanhalle tokokonkarille tämä rallyttely oli sen verran selvää, että ohjaaja oli se, joka sielä tunaroi. Koska lukeminen ja tekeminen samaan aikaan ei vain sovi yhteen. Hyppäsin ison loikan mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta mitäpä en tekisi, kun kyseessä on elämäni koira, joka on noussut ison leikkauksen jälkeen tähän kuntoon. Ja vieläpä millä innolla! Se liikkuu nyt yli vuosi leikkauksen jälkeen puhtaasti ja kaikki on hyvin. En voi kun summata tähän, että "en anna periksi enkä luovuta".






No mutta sitten kuulumiset kauneusrintamalle ja muistelemaan huikean Seinäjoki KV:n tunnelmia. Tällä kertaa varsinaisen areenan viereen on tehty toinenkin halli, joten tilaa oli todella ihanteellisesti. Kehät olivat isoja ja käytävillä oli tilaa liikkua. DS tiimiä oli edustamassa Rio ja Alma, jotka kumpikin korkkasit valioluokan. Koiria oli ilmoitettu 10kpl ja ne tuomaroi Bosnia-herdzegovinalainen herrasmies Refet Hadzic. Alma oli aamusta saakka hyvässä vireessä, se riehui näyttelyhihnan kanssa sisällä, kun näki sen näyttelyrepussa. Ehdollistuminen tiettyyn naruun on ainakin kunnossa! Alman kanssa on miellyttävää reissata, koska se on niin varmakäytöksinen eikä turhia rieku ja riuhdo. Häkki paikoilleen ja pian olivat paikalla jo Niina ja Riokin. Rio-poika se on aina niin avoin ja ystävällinen. Alma tuntui myös heti tietävän, että viereiseen häkkiin tuli tuttu tyyppi ja pakkohan sittä oli käydä mielistelemässä. Kehät alkoivat pyörimään ja pian olikin Rio kehässä kahden muun valiouroksen kanssa. Tuloksena ERI2 SA ja suunnaksi PU kehä, jossa Niina juoksutti Rion upeasti PU2 sijalle. Rion tulos kokonaisuudessaan:

VAL ERI2 SA PU2 VA-CACIB --> CACIB !

Kävipä niin hienosti, että Rion varacacib vahvistuu cacibiksi PU1 ollessa ER koira! Nyt on pojalla kaksi niitä ja suunnaksi seuraavaksi kenties ulkomaat?!

Sillä välin, kun Rio oli kehässä, niin paikalle oli ilokseni saapunut kaksi pariskuntaa, jotka ovat varanneet meiltä pennun. Arvostan erittäin pitkälle sitä, että narttuun ja kasvattajaan tullaan tutustumaan. Päästin Alman häkistä ja kaikki se kävi pusuttelemassa ja kerjäämässä rapsutuksia. Vieras ympäristö ja uudet ihmiset antavat sen mahdollisuuden, että koiran todellinen luonne tulee esiin. Turkki kuntoon, hameen helmat suoraan ja kohti kehää. Yksi junnunarttu oli saanut ERIn, joten tuomari piti tiukkaa linjaa. Alman kanssa valioluokassa oli toinekin narttu. Onneksi Alma oli hyvin hereillä jo alusta saakka ja se tuntui täysin tietävän, että mitä kehänauhojen sisäpuolella tehdään. Se liikkui hyvin ja seisoi oikein malliikkaasti, josta tuloksena luokan ainoa ERI ja SA. Siitä junnunartun kanssa PN kehään. Pian oli tulos selvillä ja Alma oli PN1!
  ROP kehässä meitä vastassa oli vanha tuttu, jonka kanssa olemme aikaisemminkin kisailleet tässä samassa tilanteessa. Yksilöarvostelussa tuomari hymyili usein ja ylisti Almaa monessakin lauseessa. Sama charmi puri tässäkin ja hymyssä suin tuomari ojensi meille ROP ruusukkeen!

Alma: VAL ERI1 SA PN1 CACIB ROP !

Olihan hieno tunne, tuo koira ei ikään ole tuottanut minulle näyttelykehissä pettymystä. On ilo ja onni omistaa tällainen kehäkettu. Ilo ja onni ei suinkaan loppunut siihen, vaan suunnaksi RYP kehät. Kokoomakehässä Alma oli jälleen hyvin hereillä ja esitti nättiä liikettään. Tuomarina meillä oli jo ennestään tuttu herra Gerard Jipping Hollannista. Näyttävästi sisään isoon kehään ja hyvin seisomaan. Tästä tuloksena meidät valittiin ensimmäisenä jatkoon 7 parhaan joukkoon! Jännitys oli ihan käsin kosketeltavissa, koska näin pitkälle emme koskaan ole päässeet. Yksilöarvostelussa iso tila toi mukanaan sen, että Alman liikkeet pääsivät kunnolla edukseen. Se jaksoi hyvin pitkän päivän jälkeen vielä tsempata ja teki hyvää työtä. Valitettavasti emme tästä enää jatkoon päässeet, mutta jestas miten onnellinen olen! Omakasvattini toi jälleen yhden syyn olla siitä ylpeä.





Kannattaa ehdottomasti olla kuulolla, sillä pian on luvassa erittäin mielenkiintoinen postaus tulevista pentusuunnitelmista, jaiks! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti