keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kevät on vihdoin täällä!

Luvassa paljon kuvia!

Varma kevään merkki on se, kun aamulla huomaa makuuhuoneen ikkunasta auringonsäteet, jotka valaisevat koko huoneen. Ulkona pikkulinnut ovat alkaneet visertää ja ilmassa on selvää kevään tuntua. Kamerakin on kaivettu talven jäljiltä ja postauksesta löytyykin ensimmäisten aurionkoisten päivien iloja järven jäältä. Koirista tulevan kevään on voinut aavistaa jo kuukausi sitten, sillä karvaa lähtee varsinkin Almasta ihan hurjia määriä. Tottakai juuri nyt, kun parin viikon kuluttua olisi ryhmänäyttely tiedossa Seinäjoella.

Kevään tullen palkitaan myös menestyneitä koirakoita omista seuroistaan. Alma osallistui ensimmäistä kertaa kahden seuran Vuoden Näyttelykoira -kilpailuun. Viime vuosi oli kyllä näyttelyiden saralla oikein onnistunut ja kasvava palkintorivi Alman huoneessa puhukoon puolestaan. Niin vain kävi, että Alma on:

Lapuan Koiraharrastajien Vuoden 2015 Näyttelykoira
&
Kauhavan Kennelkerhon Vuoden 2015 Näyttelykoira sij.3!!





Koirat, kamera ja aurinkoinen aamulenkki järvellä on juuri sitä, missä sielu lepää. Sielä lataantuvat akut taas seuraavaan päivään. Pidän siitä, että omistan koirat, jotka pysyvät lähelläni joka tilanteessa eikä niiden karkaamista tarvitse pelätä. Se mahdollistaa monipuolisemmat ja huomattavasti hauskemmat lenkit. Vilma raukka joutuu kyllä kestämään jälkikasvultaan melkoisia määriä. Ihmettelen sen tyyneyttä, mutta onneksi se tietyn rajan jälkeen ottaa komennon aika päättäväisesti. Kurinpalautuksen jälkeen Alma on kiltisti noin kolme minuuttia, jonka jälkeen ärsyttäminen ja härkkiminen taas alkaa. Uskomaton kovapää, ei voi kyllä muuta sanoa.

Alla kuvia iloisesta kaksikosta, toivottavasti tykkäätte!
















Viimeisinpänä, mutta ei suinkaan vähäisinpänä on kuva, joka pysäytti. Kuvasta näkee tyyneyden, varmuuden ja rauhallisuuden. Silmistä elämänkokemuksen ja tietoisuuden lauman johtavasta hahmosta. Vilma <3



2 kommenttia:

  1. Vau, paljon onnea noista titteleistä, oon kade:D !

    Pitkät lenkit on kyllä ihanan rentouttavia, etenkin jos koiran saa päästettyä irti, ei tarvitse miettiä hihnakäytöstä:D Kameraakin tulee usein ulkoilutettua, joskin usein se myös jää kotiin ihan vain siksi, että haluan nauttia lenkeistä myös ilman somejuttuja ja muita, kun tuo some- ja blogiriippuvuus vähän painaa päälle:D

    Hymy Hännässä

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista