lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kyllä, elossa ollaan!

Kröhöm.. niin vain vierähti pieni blogitauko vähän pidemmäksi. Kamera takkusi ja sen myötä kuvien siirto koneelle oli kiven takana, joten se vähän söi motiivia kirjoitella. Kuvattomat postaukset ovat todella tylsiä kaikin mahdollisin puolin. No mutta nyt ollaan taas hommassa tiiviisti mukana ja toivon mukaan tuleva kesä tuo kaikenlaista kivaa aihetta kirjoitella ;)

Mitäs kaikkea kirjoittamisen arvoista onkaan tapahtunut sitten viime päivityksen.. Meidän ihana Vilma täytti 6 vuotta ja en voi kun todeta ajan menevän aivan liian nopeasti! Onneksi se on edelleen kuin nuoret tytöt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ikä ei siis onneksi vielä tunnu missään ja edelleen se on nopeampi ja ketterämpi kuin Alma. Ajattelin varailla Vilmalle ensimmäisen kerran ajan suun tarkistukseen ja hammaskiven poistoon. Sillä on tähän asti ollut todella hyvät ja valkoiset hampaat ja ei sielä suussa vieläkään mitään sen kummempaa sanomista ole, mutta haluan tarkistuttaa suun ihan muuten vain. Jotenkin hassua, että nyt alkaa se osuus koiranomistajan arjessa, kun on otettava huomioon vanhenevan koiran tarpeet.



Mitäpä kuuluu meidän A-pennuille?
Kaikki voivat hyvin ja tällä hetkellä 7/9 pennusta on kuvattu ja en voi kun olla tyytyväinen. Parin koiran kohdalla tuli harmittavia yllätyksiä, mutta onneksi eivät mitenkään oireile ainakaan vielä. Suurin osa onneksi on terveitä! Pääsinkin työharjoittelussa kuvaamaan näistä kolme ja voi vitsit että kasvattajaa jännitti! Pennut täyttävät ensi kuussa kaksi vuotta ja kaksi niistä metsästävät viimeistä sertiään muotovalion arvoon. Jännät paikat tiedossa siis kesäkuussa Tuurin näyttelyissä!

Dancing Spirit Argent Warrior B/A 0/0 LTV1 VA0, ROP, VSP, 2x FI SERT, 1xCACIB
Dancing Spirit Aeon Dream A/A 1/1 LTV1 VA0
Dancing Spirit Ardent Touch A/A 1/0 LTV0
Dancing Spirit Arctic Hope B/A 0/0 LTV0 VA1, ROP, VSP, 2x FI SERT, 1xVACACIB +ulkomaan JSERTIT
Dancing Spirit Astonoshing Flame B/B 0/0 LTV0, ERI1
Dancing Spirit Amazing Starlight B/B 0/0 LTV4, EH
Dancing Spirit Act of Love A/A 0/0 LTV1 VA0
Dancing Spirit Adamant Faith -ei vielä kuvattu-
Dancing Spirit Adorable Sunshine -ei vielä kuvattu-

Muistatte varmaan kovia kokeneen Dancing Spirit Adamant Faith "Fionan", jonka kävin pelastamassa vuosi sitten silloisesta huonosta kodistaan? Koira on tällä hetkellä yhdessä maailman ihanimmassa kodissa ja voi kaikin puolin hyvin. On niin palkitsevaa saada usein kuulumisia, jossa kerrotaan Fionan olevan mahtava ja iloinen koira, joka on perheen silmäterä. Kuvista huokuu hyvä olo ja koira näyttää niin hyvältä. Olen niin onnellinen, että Fiona pääsi arvoiseensa kotiin <3

Almalle olen jo vähän sivusilmällä katsellut uroksia siltä varalta, että ensi vuoden loppuvaiheilla voisi olla ajankohtaista se pennuttaa. Mutta nämä ajatukset nousevat vasta kunnolla pintaan luonnetestin jälkeen, joten katsotaan asiaa tarkemmin vasta sitten. Yksi vanhempi herrasmies listallani nousee ylitse muiden rakenteen, suvun, luonteen ja terveyden puolesta. Ja mikä parasta, se on pitkäkarvainen! Ainut miinus on se, että uros ei ole aivan niin pieni, kuin olin alun perin ajatellut tuolle ei-niin-pienelle nartulleni.. Mutta jos muut jutut natsaa Alman kanssa, niin se on pieni miinus. Mutta näistä lisää myöhemmin ;)

Alla kuva Almasta pari viikkoa sitten. Ai että siitä tulee vielä niin hieno, kun kehittyy loppuun saakka!



Alma on löytänyt sielunkumppanit näistä koiramaailman sprinttereistä, sillä ne jaksavat juoksuttaa ja ne ovat niin rentoa miesseuraa muutenkin. Tänään treenattiin oikein kunnolla selkää ja takapäätä suojuoksun merkeissä, josta tässä alla kuvia.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti