sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Valkoiset järjen jättiläiset

Välillä sitä tippuu ihan täysin kärryiltä, kun edes yrittää ymmärtää näiden koiriensa ajatuksia. Toisinaan makoillaan rauhassa ja sekunnin kuluttua leikitäänkin jo hippaleikkejä tai taistellaan ihan tosissaan leluista. Ajoittain päällepäsmäri on lapsi ja hetken kuluttua äiti.. ota näistä nyt sitten selvää. Onneksi pari on vielä toistaiseksi erittäin sopuisa ja komentamiset Vilman puolelta ovat aika helliä. Joskus kyllä ihmettelen sen pitkää pinnaa, kun toinen roikkuu hännässä ja puree jaloista yms. Alma on muutaman kerran alkanut osoittamaan alistamisen elkeitä lyöden tassua Vilman selän päälle ja yrittämällä olla fyysisesti sen yläpuolella. Tähän mennessä lapsen aikeet on lopetettu melko räikeästi ja leikit jatkuu äidin johdolla.. onneksi!

Nyt Vilmakin alkaa näyttää siltä, että kesän näyttelykalenteria voisi alkaa senkin osalta täyttämään. Turkki alkaa olemaan kunnossa sekä lihakset ovat palautuneet täysin pentujen jälkeen. Olen hieronut sen pari kertaa kuukaudessa ja tehnyt monipuolisia harjoitteita selän lihaksiston parantamiseksi. Nyt neiti on täynnä elämää ja samanlainen, kuin ennen pentuja. Siitä on tullut kovin kauniskin <3 Elokuussa suuntaammekin luonnetestiin ja katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Kesälle on suunniteltu monenlaista tekemistä mm. jälkihommat alkavat kummallakin koiralla pyörimään säännöllisesti sekä haku tulee myös kuvioihin mukaan. Kumpikin treenaa myös tottisryhmissä. Kesän ehdoton kohokohta onkin virallinen pentutapaaminen, jonne on suunniteltu monenlaista tekemistä. Ihana päästä näkemään pentuja ja niiden omistajia sekä viettämään aikaa yhdessä!

Alla lyhyt video parivaljakon leikeistä, on ne niin hauskoja kavereita!











Kävimme viime viikonloppuna pyörähtämässä Vaasa KV:ssa. Meidän tiimiä edustamassa oli junnu-uroksissa Rio ja junnunartuissa Alma. Tuomarina toimi tarkka Tanskalainen Gunnar Nyman. Hänelle koiran liikkeet, hyvä esiintyminen ja turkki tuntuivat olevan kriteerejä, joilla koira pärjäsi. Meillä Riolle EH JUK1 ja Almalle EH JUK3. Rio vielä kesken kehityksen ja Alma veti ihan ranttaliksi, kun liikkeitä esiteltiin. Ennen kehää se liikkui iloisesti ja oli täynnä virtaa. Sitten kehässä liikkui kuin laama ja tuntui katselevan vaan kehän ulkopuolelle. Arvostelu oli loistava, mutta liikkeet tänään vajavaiset. No näin tällä kertaa, jospa viikon päästä tampereella neiti olisi vähän kiinnostuneempi tästä harrastusmuodosta.
Yläkuvassa Alma ja alemmissa Rio.






4 kommenttia:

  1. On ne vaan hienoja neitejä molemmat. :)

    VastaaPoista
  2. Nättejä koiria ja hieno postaus, jälleen kerran:)

    www.radianceheartpaw.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. On kyllä nättejä koiria! :)

    - pupujen seikkailuja täällä: http://kanimukset.blogspot.fi/ -

    VastaaPoista