lauantai 15. marraskuuta 2014

Best in Puppy Show 8-9.11.2014

Nyt se on tehty, nimittäin Alman ja kolmen muun pennun ensiesiintyminen kehässä on korkattu! Päätettiin ottaa kunnon haaste ja lähdettiin vaatimattomasti Helsinkiin asti koittamaan onnea. Kuusi tuntia meno -ja tulomatkaan on ihan totaalista järjen köyhyyttä, mutta minkäs teet, kun reissuun lähtee hyvä porukka!

Perjantaina käännettiin auton nokka kohti helsinkiä kyydissä kolme malttamatonta ihmistä ja kaksi intoa pursuavaa valkoista. Sera matkusti omistajineen meidän kyydissä, muut tulivat omin kyydein. Isäni väsäsi ystävällisesti edellisenä iltana auton koiraveräjään väliseinän, niin neidit matkustaisivat rauhallisemmin. Väliseinä osoittautuikin erittäin hyväksi ratkaisuksi. Väliseinän tekoon meno naurettavan vähän rahaa, kun ajattelee mitä siihen oikeasti kuuluva väliseinä olisi erikseen maksanut. Väliseinä helpottaa huomattavasti myös Vilman ja Alman kuljettamista, sillä nyt Vilma saa olla rauhassa Alman ärsytykseltä. Äitikoira kiittää!

Matka kohti Helsinkiä taittui mukavasti ja alkuillasta oltiinkin perillä hotelli Avassa ihan messukeskuksen liepeillä. Samaan hotelliin majoittui myös Rio omistajineen. Saapuessamme perille käytimme pennut pienellä lenkillä ja sitten lähdimme etsimään huoneita. Pennut olivat reippaita ja uteliaita, kulkivat portaissa ja ajelivat meidän kanssa hissillä ilman ongelmia. Huoneissa olo sujui myös vaivattomasti. Sera ja Alma yöpyivät samassa huoneessa, joten olivat sielä häkeissä yön. Tässäkään ei mitään ongelmaa.

Aamulla aikaisin ylös ja aamupalalle. Sieltä sonnustautumaan ja pian kohti messukeskusta, jännittävää! Messukeskuksessa oli samaan aikaan ainakin viidet eri messut, eli ihmisiä oli liikkeellä todella paljon! Autot parkkihalliin ja koirien kanssa sisälle. Alma touhotti ympäriinsä uteliaana ja olisi ollu menossa tutustumaan kaikkiin mahdollisiin ihmisiin ja koiriin. Sera otti tilanteen tyynen rauhallisesti, joten Alma olisi saanut ottaa edes vähän isosiskostaan mallia. Sisällä hallissa oli todella paljon koiria, huh! Etsittiin meidän kehä ja tehtiin leiri ihan kehän lähelle. Tässä vaiheessa kaikki kolme pentua istuivat rauhassa omissa häkeissään. Ihanaa, kun ne eivät mitenkään stressaa! Pian sain nähdä käytävää pitkin astelevan Fionan (DS Adamant Faith). En ollut nähnyt sitä luovutuksen jälkeen, joten jälleennäkeminen oli puolin ja toisin erittäin lämmin! Neiti nuoli kasvoni ja painautui kainaloon rapsutettavaksi. Fiona oli kyllä ihan kuin kopio Vilmasta, ihana tyttö!
Kuvassa alla Fiona.


Pentuja oli ilmoitettu näyttelyyn hurjat 16kpl ja ne tuomaroi itselleni ennestään tuttu suomalainen Tarja Löfman. Pian kutsuttiinkin jo 5-7kk urospennut kehään ja pelin avasikin meidän upea pikkumies Rio. Uroksia oli ilmoitettu enemmän kun narttuja, joten kilpaseura oli kovaa. Niina esitti Rion hienosti ja parivaljakko sijoittuikin kilpailuluokassa upesti neljänneksi hienolla arvostelulla!
Kuvassa ylimpänä Rio, alla Sera.




Sitten olikin tyttöjen 5-7kk vuoro mennä kehään ja sielä sisarukset esiintyivät peräkkäin. Fiona oli arvostelussa ensin. Fionalla on todella kauniit liikkeet! Fionan jälkeen kehään asteli aina niin iloinen Sera. Sera esiintyi myös hienosti ja seisoi mallikkaasti. Seran jälkeen riensimme Alman kanssa tuomarin eteen. Alma otti tuomarin sisarusten tavoin avoimesti vastaan ja antoi katsoa hienosti hampaat. Tuomari kehuikin kaunista purentaa. Alma liikkui myös hyvin ja seisoi ryhdikkäästi. Pian pyydettiin kaikki luokan nartut uudelleen kehään, jolloin tuomari juoksutti muutaman kierroksen. Ilokseni sain huomata, että tuomari nosti meidät Alman kanssa ensimmäisiksi sekä teki vielä muutosta järjestykseen. Huomasin sivusilmällä, että Sera nousi kolmanneksi ja Fiona neljänneksi. Tässä järjestyksessä juostiin ja järjestys oli selvä; Alma voitti luokkansa saaden Kp:n! Sera upeasti PEK3 ja Fiona PEK4! Mahtavaa!!

Odotimme Alman kanssa seuraavan luokan nartun arvostelua. Narttu oli luokkansa ainut ja sai KP:n, joten nyt kilpailtiin parhaasta nartusta. Alma liikkui jälleen letkeästi ja tuomari nostikin meidät lopulta narttujen voittajaksi! Sitten ratkottiinkin rodun kainein koira. Almaa vastassa oli 7-9kk luokassa kilpaillut upea pitkäkarvainen uros. Tuomari juoksutti meitä muutaman kierroksen ja nosti uroksen rodun kauneimmaksi. Meille siis kerrassaan upeasti kotiintuomisena VSP-pentu!!

  
Olin ilmoittanut nelikon myös kasvattajaryhmään, joten se esitettiin seuraavaksi. Kasvattajaryhmiä oli ilmoitettu meidän lisäksi yksi. Tuomari arvosteli koirat, jonka jälkeen halusi nähdä liikkeet. Niinhän siinä kävi, että meidän upea ryhmä sai KP:n ja se nostettiin voittajaksi!! Tunnelma oli katossa ja se kyllä näkyi koko porukasta! BIS kasvattajakehässä ei tulosta tullut, mutta mahtavaa oli päästä sinne asti, kerrassaan upea näyttelypäivä kaikkien osalta!

Kiitos Niina, Johanna, Jonna ja Jani, että teitte tämän kaiken mahdolliseksi!
!



Kennel Dancing Spirit ROP-kasvattaja!




 Alma sai tuliaisena itselleen uuden ihanan pedin. Peti onkin ollut kovassa käytössä ja tuntuu, ettei neiti enää muualla makoilekaan. Tässä muutamia kuvia söpöläisestä. Painoakin oli tullut jo 25kg ja korkeutta 57-58cm. Iso tyttö jo!




6 kommenttia:

  1. Ai ne olivatkin nämä pennut joiden perään huokailin kaukaa messuilla...aivan upeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olisit vain tullut juttusille ja katsomaan pentuja! :)

      Poista
  2. VAU siis aivan mahtavaa! Paljon onnea koko porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, oli kyllä huikea näyttelypäivä! :)

      Poista