Mielipiteitä ja hakutreenejä

Kaikenlaista on ehtinyt jälleen tapahtua viime aikoina. Paljon onnistumisia ja iloisia asioita, mutta myös niitä vähemmän mukavia. Raivostuttavia suorastaan. Taidampa siis repäistä ja kirjoittaa oikein mielipidepostauksen!

 

 "Jos mä tähän lähden mitä en tehnyt muiden tähden, niin ole mulle sen arvoinen. Jos mä tähän lähden sua piiloon kätke en, vaan aion olla silminnähden onnellinen."

 

Se, jos omistat koiran, jonka kanssa on vähääkään tavoitteita kilpailurintamalla, niin olet jostain syystä kateellisten ihmisten puheenaiheena. Varsinkin, jos koirakolla on edellytykset tulevaisuudessa pärjätä. Jos olet kasvattaja ja olet kunnialla saanut pentueen maailmaan ja vieläpä mahdollisimman hyviin koteihin, niin kateellisuus sieltä nostaa jälleen päätään ulkopuolisten ihmisten toimesta. Tälläisiä ovat olleet ihmiset, jotka eivät edes tunne minua ja jotka eivät ole nähneet pentuja. Mikä kumma siinä on, että toisten onnistumisista ei osata iloita? Onko se sellaisen ihmisen ajatusmaailma, joka ei voi saavuttaa jotain tälläistä? Luulisi kaikkien tietävän, että monen vuoden työ on tehty esimerkiksi tämän A-pentueen aikaansaamiseksi. Ihminen, joka ei tiedä pentueen kasvatuksesta ja saati siitä mitä siihen voikaan sisältyä, niin on ihan väärä henkilö avaamaan suunsa. Silloin kun on ollut läsnä sen 7,5 viikkoa aamusta iltaan ja yötkin vielä valvonut siinä samalla, niin annan tilaisuuden tulla kuulluksi. Käytin yhteisymmärryksessä eläinlääkärin kanssa Vilman tiineysröntgenissä ennen synnytystä, koska vatsa oli niin hurjan suuri. Jonkun mielestä oli virhe, jonkun mielestä todella tärkeä tieto. Itse koin sen tarpeelliseksi, koska halusin olla tietoinen ja varmistaa, että narttu tulee tyhjenemään kokonaan. Synnytyksen jälkeen Vilmalla oli korkean kuumeen kera alkava kohtutulehdus ja kahden viikon antibioottihan siihen määrättiin. Tottakai, koska jos narttu ei voi hyvin, niin pennut olisivat olleet ongelmissa. Muutenkaan en lähtenyt leikkimään tuollaisen tulehduksen kanssa. No tähänkin tuli kommenttia laidasta laitaan, mutta minulle jälleen kerran narttu oli etusijalla. Niin kävi, että selvisimme säikähdyksellä vakavasta ongelmasta, kiitos antibioottien ja ammattitaitoisen eläinlääkärin! Oma käsitykseni hoitoalalla työskentelevänä ihmisenä on näihin asioihin erittäin tarkka. Onneksi oli!

  Niinhän se menee, että kaikkia ei voi miellyttää. Niinkuin olen tuonutkin esiin, että ei se meidänkään arki aina mitään ruusuista ole, mutta ne ongelmat pyritään ratkaisemaan ja palaamaan taas normaaliin rytmiin oppien virheistään. Ei niistä sen suurempaa juttua tehdä. Jos en itse löydä vastausta, niin kysyn kokeneemmilta. Aidosta halusta, sinnikkyydestä ja silkasta rakkaudesta tätä koiraharrastusta yritän omalta osaltani viedä eteenpäin. Tähän päivään mennessä se on tuottanut toivottua tulosta monen asian suhteen ja aion todellakin jatkossa toimia näin. Vain tulevaisuus näyttää, tehtiinkö oikeita päätöksiä.

  Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti osaavat arvostaa toista ja hänen tapaansa toimia. On ihmisiä, jotka ovat vilpittömästi onnellisia, jos toinen onnistuu jossain. On ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita mitä kuuluu. Nämä ihmiset saavat huononkin päivän näyttämään hyvältä. Näiden ihmisten merkitys on todella suuri, sillä mikäpä sen hienompaa kun esim. hyvät treenit hyvässä seurassa.

Mutta se siitä aiheesta, nyt muita uutisia. Viime aikoina olen ollut enemmän kuin iloinen terveestä ja ihanasta uudesta pennustani. Vilmakin alkaa kuntoutua hyvin ja selkäkin on saatu hienosti osteopaatin kanssa yhteistyössä kuntoon. Askel on huomattavasti parempaa ja yleinen ilmekin on paljon virkeämpi. Joten melkoinen ilonaihe myös sekin! Alma kehittyy vauhdilla niin fyysisesti kuin henkisestikin, sen kanssa treenaaminen on alkanut olla päivieni kohokohta. Ahneus on lisääntynyt selvästi  ja kiinnostus lelujen repimiseen ja niistä taistelemiseen on myös parantunut. Tällä hetkellä sivulle tulo, maahan, luoksetulo ja seuraamisen alkeet ovat hoidossa. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan sitä lisää. Syyskuussa onkin tiedossa vieraiden kouluttajien vetämiä treenejä, joihin mekin osallistutaan.

Hakua ollaan treenattu pienellä porukalla nyt pari kertaa viikossa tottiksen lisäksi. Kummatkin koirat ovat olleet mukana. Vilmakin tuntui olevan ihan sekaisin, kun pääsi pitkästä aikaa juoksentelemaan metsään. Sen verran asiat olivat kumminkin unohtuneet, että ilmaisu haukun kautta ei ollut läheskään niin varmaa, kuin silloin aikaisemmin. Koira otti painetta ja haukku kuulosti väkinäiseltä. Kyllä Vilma minulle haukkui, mutta toiset ihmiset kiinnostivat vain haistelun merkeissä. Tultiin siihen tulokseen, että opetetaan se rullalle ihan varmuuden vuoksi. Nouto liikkeenä on ollut aina Vilman varmimpia. Voin sitten katsoa tulevaisuudessa, että kumpi tapa sopii koiralle paremmin. Sitä parempaa sitten aletaan käyttämään.

  Almalle ollaan tehty ihan näkölähtöjä, hajunhakua ja muutama haamu. Pikkuinen tuntuu olevan erittäin innoissaan eikä tuumaa vieraista ihmisistä mitään. Jokaisen luo juostaan kovaa ja syödään piilolla hyvällä halulla. Nenän käyttökin alkaa tulla mukaan kuvioihin. Esineen etsintää olen tehnyt melkein päivittäin, kun käymme metsässä lenkillä. Luontainen tarve pitää suussaan tavaroita ja juosta niiden kanssa on helpottanut opettamista hurjan paljon. Kotonakin Alma kantelee leluja ihan käsiin asti ja vaatii leikkimään. Tykkään tuosta ominaisuudesta ihan hurjasti!