Kuulumisia kotoa ja kentiltä

Ilmat alkaa kylmenemään. Puiden vihreys vaihtuu kauniisiin ruskan väreihin. Maajussit kiirehtii puimaan peltojaan. On siis syksy. Sänkipellot kutsuvat koiria pitämään hauskaa leikin ja mikseipä jälkitreenienkin muodossa. Itse pidän syksystä todella paljon ja uskon, että se on monen koiranomistajan helpotus kuuman kesän jälkeen. Syksy tuo joka kerta tullessaan mieleen paljon ikimuistoisia muistoja koiraharrastuksen parissa. Lähinnä onnistumisen elämykset Vilman kanssa alkukankeuden jälkeen. Ehkäpä siksi niin nautin juuri tästä vuodenajasta ja koirien treenaamisesta.

Paljon on tapahtunut viime viikkojen aikana sekä omassa, Vilman sekä Alman elämässä. Oma elämäni alkaa jälleen asettua raiteilleen pentuhässäkän jälkeen. Pennut, kolmivuorotyö, hieronnat ja hevonen olivat varsin kiireinen yhdistelmä. Mutta hyvin siitä kaikesta selvittiin ja nyt saa alkaa suunnitella elämäänsä eteenpäin jo hiukan vapautuneemmin. Investoin oikein treenikalenterin, vaikka olen ehkäpä maailman huonoin täyttämään sitä. Tuntui vain, että päästä loppuu yksinkertaisesti tila, joten jotain oli saatava jo kirjoittaa ylös. Kalenteri onkin lähinnä täynnä koirien kanssa touhuamista.

Vilma aloittelee taas treenaamista ja sille onkin katsottu loppusyksyksi ensimmäistä voittajaluokan koetta. Se, että ehditäänkö koira saada kisakuntoon ennen sitä, on melkoinen kysymysmerkki. Uudet treeniryhmät käydään katsomassa läpi ja toivon mukaan sieltä tarttuu mukaan uusia ideoita. Tunnistusnouto ei pelitä kentällä, koska se on siellä liian korkeassa vireessä. Kaveri neuvoikin tekemään sen yksinkertaisesti viimeisenä, jolloin koira on purkanut enimmät energiat. Miksei tuo tullut ollenkaan mieleeni? Kotona tunnari sujuu, mutta kenttä itsessään saa Vilmaan niin paljon virettä. Sen kanavoiminen täytyy tehdä erittäin harkiten, ettei sotketa koko kuviota vaikuttaen muihin liikkeisiin. Muut liikkeet ovat pääsääntöisesti hallussa huomioon ottaen pieniä yksityiskohtia, jotka vaativat hiomista. Luoksetulo on pitänyt pilkkoa kolmeen eri osaan ja niiden yhdistäminen vie aikaa. Mutta hiljaa hyvä tulee!
  Vilma kävi eläinlääkärin tarkistuksessa samalla, kun Alma sai ensimmäiset rokotukset. Painoa oli ennen tiineyttä 30kg ja nyt puntari näytti juuri samaa. Muutenkin se on saanut kivasti lihaksia takaisin. Karvat ovat kaikki tippuneet ja voin kertoa että näky on melkoinen tälläiselle perfektionistille turkki-ihmiselle! Muutakin huoltotoimenpidettä on tehty, että Vilma palautuisi mahdollisimman hyvin. Olen itse hieronut ja neulottanut sitä säännöllisesti. Muutoin kaikki tuntuu olevan kunnossa, mutta lanneselkä on tukossa sen verran, että itse en osaa sitä avata. Varasin ajan rankakäsittelijälle, jolla olimmekin eilen. Lanne oli odotetusti jumissa, mutta lukkoja saatiin onneksi hyvin aukeamaan. Varasin toisen käsittelyn lokakuulle ja sitä ennen taas hoidan selkää itse hieronnalla ja akupunktiolla. Vesijuoksuun suuntaamme myös viikon päästä. Vain parasta maailman parhaalle koiralle!

Sitten Almaan. Neiti kasvaa ihan hurjaa vauhtia ja alkaa näyttämään pitkine jalkoineen aika huvittavalta. Aika kuluu todella nopeasti, juurihan se oli vasta putkahtanut kylmään maailmaan ja sain pidellä sitä yhdellä kämmenellä! Siitä on hyvää vauhtia kuoriutumassa oikein kiva koiran alku, joka hurmaa varmalla ja reippaalla käytöksellään. Kovapäinen se kyllä on, siitä ei pääse mihinkään. Uskon, että se tulee olemaan haastavampi kuin äitinsä. Äänen käyttö on 12 viikkoisella pennulla jo kiitettävää, kun vaatii itselleen leluja. Tämän kanssa aion kumminkin olla maltillinen, etten opeta sitä vaatimaan asioista, joissa se ei ole sallittua. Tähänkin tulen varmaankin saamaan osaavimmilta neuvoja. Uskalsin osallistua pari viikkoa sitten ystäväni pyynnöstä IPO treenejä seuraamaan. Alma seuraili kiinnostuneena vierestä kun saksanpaimenkoirat treenailivat puruja. Pian maan tasosta alkoi kuulua pieni, mutta niin varma haukku. Häntä pystyssä ja valpas ilme naamallaan pikkuinen alkoi komentamaan. Voi kun oli huvittava näky monen ihmisen mielestä! Maalimieskin huomasi pikku natiaisen ja tuli Alman luokse, jolloin Alma meni heti innoissaan nuolemaan tämän naamaa. Maalimiehen noustessa seisomaan ja ottamaan muutaman askeleen taksepäin alkoi Alma haukkumaan. Maalimies hyppäsi taas taaksepäin, jolloin Alma jälleen haukkui ja liikkui eteenpäin päättäväisesti. En voinut olla nauramatta ihan ääneen :D Maalimiehen tullessa takaisin Alman luo, sai tämä jälleen lämpivän vastaanoton. Kysyinkin, että voinko jatkossa käydä leikittämässä Almaa hänen kanssaan silloin tällöin, niin vihreää valoa näytettiin. Kiva saada kosketusta vähän vieraampiinkin lajeihin.
  Kävimme myös viime viikolla SPL Seinäjoen kentällä treenaamassa valvovan silmän alla. Halusin käydä kuulemassa, että miten etenen pennun koulutuksessa järkevästi. Olinkin jo mennä pahasti metsään, koska teimme Alman kanss teknisiä asioita, kun kouluttaja pyysi näyttämään mitä olemme tehneet. Ne kuulemma tulevat kuvioihin vasta paaaaljon myöhemmin. Nyt vain leikkiä leikkiä ja vielä kerran leikkiä kentällä. Niin no, onhan se järkevää ettei tapa pennun motivaatiota heti kättelyssä, kun kentälle tullaan. Kuinka edes saatoin ajatella noin.. ehkäpä Vilman moottori on ollut vaan mielessä :D Mutta näillä mennään ja nyt on jo kivasti huomattavissa iloa ja riemua, kun leluja otetaan esille. Pentukurssi alkaa ensi viikolla ja paljon kaikenlaista on kummankin koiran kanssa tiedossa.

Hommasinpa autoon viime viikolla Kulkukoiran autoveräjän, niin on kahden koiran kanssa matkustaminen paljon helpompaa. Veräjä on todella toimiva ja hyvän näköinenkin! Harmittaa etten aikaisemmin ole tajunnut tuollaisia edes olevan olemassa.. no onneksi kaveri linkkasi veräjästä :)

P.s Meillä on tänään jännittävä päivä, kun muutama kasvattini saapuvat katsomaan Almaa ja Vilmaa. Ihana nähdä pikkuisia! Kuvasatoa tulossa tapaamisesta.