torstai 12. joulukuuta 2013

Eläinlääkärireissu ja terveystuloksia!

Aikaisemmin mainitsin, että Vilmasta otetaan MDR1 ja DM -geenitestit. Näytteet otettiin viime viikolla ja samalla eläinlääkärikäynnillä otatin Vilmasta kaikki perusverikokeet. Eläinlääkäri tarkisti Vilman kauttaaltaan ja hyvältä vaikutti; sydämestä tasainen rytmi, hyvä lihaskunto, puhtaat hengitysäänet, hyvä karva ja iho sekä koira muutenkin kaikin puolin virkeä ja kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Painoa oli 29,8kg.
  Verinäytteen otto sujui hyvin, ensin ajeltiin vähän karvoja pois jalasta, että suonet saatiin näkyviin. Pistosta neiti ei tuumannut mitään, vaan istui hiljaa edessäni ja seurasi eläinlääkärin hommia. Putki saatiin täyteen perusverikokeita varten. Reikä hyytyi melko nopeasti, joten pistos toiseen etujalkaan, että saatiin EDTA putkeen tarvittava määrä verta geenitestejä varten. Tästäkään pistosta Vilma ei tuumannut mitään. Ainut, mikä tuntui häiritsevän, oli eläinlääkärin laittama side jalkaan verenvuodon tyrehdyttämiseksi :D Sitä olisi ollut hauska repiä irti..

Sain seuraavana päivänä verikokeiden tulokset ja upeaa luettavaahan ne olivat, sillä kaikki olivat täysin priimaa! Verikokeet otatin ihan mielenkiinnosta, että saisin varmuuden Vilman terveydentilasta. No se ei voisi parempi olla. Onhan koira kyllä sen näköinenkin, että kaikki asiat ovat hyvin :)
Laboklinilta menee kuulemma muutamia viikkoja, että testitulokset saapuvat. Sähköposti on suurin piirtein ollut koko ajan auki, jos vaikka tulokset sattuisivat tulemaan. Viikon verran meni, että tulokset tulivat. Selailin yövuorossa sähköpostiani ja klo.02.00 saapui se kauan odotettu sähköposti -Laboklinilta! Sydän hakkasi miljoonaa ja kädet tärisivät.. mitä jos koirani olisikin sairas? Oma veikkaukseni oli, että Vilma voisi olla kummassakin kantaja.

Tässäpä tulokset:

MDR1: +/+
DM: N/N

Kumpikin testi osoitti Vilman olevan terve, jipii!! Olen kyllä hurjan onnellinen näistä tuloksista. Nyt kun Vilma sekä uros ovat kummankin geenin osalta terveitä, tulevat myös pennut automaattisesti olemaan terveitä näiden asioiden suhteen. Se on hieno asia! Tämä uutinen vei viimeisenkin väsymyksen pois raskaasta yövuorosta, joten sain ihan uutta energiaa työntekoon :D

PS. Kysymyspostaukseen on tullut jo ihan kivasti kysymyksiä. Kiitos niistä! Lisäkysymykset eivät ole pahitteeksi, joten laittakaapa rohkeasti vain mieltä askarruttavia asioita tulemaan. Saan sitten oikein urakalla kirjoitella vastauksia ;)


6 kommenttia:

  1. Ihana blogi ja hyviä kuvia! Ihastuin heti. Sait meistä uuden lukijan. Haluatko kurkata myös meidän blogiin?

    Blogissa kerron kahden saksanpaimenen ja pienen sekarotuisen koirani arjesta ja reeneistä. :)

    http://cehvelijakamuli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tervetuloa lukijaksi! :) Käynpä heti kurkkaamassa blogiasi!

      Poista
  2. Aivan upea blogi sinulla! :)
    Kirjoitin kommenttia johonkin postaukseen jo aikaisemmin, mutta en enää muista mihin.. Inhottavaa kun näihin ei saa sellasta ilmoitushommaa, että kommentin kirjoittaja saisi ilmon siitä kun blogin pitäjä on siihen vastannut. Se nyt hävisi kuin tuhka tuuleen... :D
    Liityin lukjaksi! On ilo olla kuudeskymmenesENSIMMÄINEN lukija ;)

    Kirjoitin siis aijemmassa kommentissani, että haaveilen valkkarista. Toinen rotu jota pohdin, on kiharakarvainennoutaja, mutta niissä taitaa sen verran olla luupäisyyttä, ettei sellainen meille sovi. Valkkareita olen katsellut jo pidemmän aikaa, ovat niin kauniita ja oivia harrastuskoiria! Sellainen siis hakusessa, harrastuskaveri ja rakas perheenjäsen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tervetuloa lukijaksi ;) Kirjoitit tuohon "Junamatkoja ja talvimaisemia" -postaukseen, johon kävinkin sinulle vastaamassa :) Jos haluat tulevasta pentueesta lisätietoa, niin laita mailia tulemaan osoitteeseen essi.perttula@gmail.com.

      Poista
  3. Ihana blogi! Kiva nähdä että joku muukin kirjoittaa valkkaristaan :)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vilman arjesta on mukava kirjoittaa, kun jokainen päivä sen kanssa on aivan erityinen :)

      Poista