sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lomailua Kuopiossa

Monen kuukauden haave viimein toteutui ja pääsimme Vilman kanssa viime maanantaina lähtemään kohti
Kuopiota tervehtimään ystäviämme. Olenkin jossain vaiheessa blogia kirjoitellut Vilman lapsuuden ystävästä, Miinasta, joka on uskomattoman hieno valkkarineiti. Miinan omistajasta, Hannasta sain siinä samalla itselleni sydänystävän <3 Se, miten tämä onnekas ystävyys sai alkunsa, on mielestäni ihana yhteensattuma. Yhden yhteisen facebook kaverin ansiosta kaksi samanlaisen koiran omistajaa löysi toisensa ja siitä lähtien koiraneidit ovat olleet erottamattomat. Parin vuoden ajan näimme viikottain lenkkien ja treenien merkeissä, kunnes muutto 350km:n päähän katkaisi pahasti yhteiset tekemiset.. Toukokuussa, viimeisen lenkin jälkeen tuntui, kuin hyvästelisi tämän parivaljakon pitkiksi ajoiksi, koska näkemisen eteen tulisi jatkossa tehdä paljon työtä.. Oma kolmivuorotyöni+hevonen ei aina ole se helpoin vaihtoehto lähteä lomailemaan. Päätin kumminkin ottaa töistä palkattoman lomaviikon ihan senkin vuoksi, että tulevien talvilomapäivien määrällä ei juurikaan vielä tässä vaiheessa hurrailla.. niinpä sain kaksi kärpästä samalla iskulla ja ilmoitin Hannalle, että nyt olisi mahdollisuus nähdä! Olin pari viikkoa aivan täpinöissäni tulevasta minilomasta, sillä halusin nähdä, mitä nämä kaksi karvakaverusta toisistaan tuumaisi pitkän ajan jälkeen :)

Maanantai koitti ja heti aamusta olimme Vilman kanssa tien päällä suuntana Kuopio. Matka tuntui jotenkin puuduttavan pitkältä.. 3,5h tuli ajeltua, kunnes olimme määränpäässä, Hannan ja Miinan pihassa! Hanna tulikin meitä vastaan pihassa ja toivotti tervetulleeksi, voi kun oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Päästin Vilman autosta ja tämä sujahti suoraan Miinan luo talon terassille. Päästettiin koirat takapihalle juoksemaan, jolloin Vilman oli ihan pakko hiukan karvojaan nostella ja tuhahdella.. kaikki tuntui käyvän niin nopeasti, että Vilma ei aivan pysynyt mukana menossa, jonka vuoksi elvisteli :D Pian parivaljakko paini samaan tyyliin kuin aina aikaisemminkin,, voih, kyllä siinä silmäkulmasta kyynel taisi tippua.. niin onnellisilta koirat näytti <3
Purettiin laukut ja käytiin taloksi. Otin Vilmalle kevythäkin mukaan ihan sen vuoksi, että saan sen "jäähylle", jos alkaa liian riehakkaaksi. Hannalla on pienet kaksostytöt, joten hätävarjelun liioittelu oli sallittua. Vilma ei kovin usein ole ollut noin pienten kanssa tekemisissä, joten olin tarkka Vilman tekemisistä sisällä. Kuin taikaiskusta Vilma päätti mennä tutustumaan lapsiin.. se haisteli kummankin hiukset läpi ja nuolaisi pienesti poskesta, jonka jälkeen jäi makaamaan tyttöjen peitolle kaiken hälinän keskelle!! Öö... tässä vaiheessa olin aivan ymmälläni Vilman suhtautumisesta pieniin lapsiin. Tytöt kiskoivat Vilmaa karvoista, huulista, tassuista ja vaikka mistä, mutta silti Vilma oli ihan paikallaan ja seuraili tyttöjen tekemisiä. Kummallinen etten sanoisi.. hmm. Kertaakaan Vilman kontakti tyttöihin ei ollut nuolaisua kummempi, se mielummin makoili tyttöjen kanssa peitolla kun Miinan kanssa keittiössä :D Olipa ihana nähdä, että tätä samaa käytöstä jatkui koko loman ajan.
Kaikenlaista ehdimme tehdä mm. lenkkeillä, shoppailla ja ennen kaikkea viettää laatuaikaa yhdessä koko porukka. Koirat painivat kolme päivä putkeen, joten paluumatka oli ihmeen hiljainen Vilman suhteen :D Miina-raasu on varmaan ihan naatti, kun tuollainen sähköjänis tulee sitä juoksuttamaan monta päivää putkeen!

Tässä mitä ihanimpia kuvia kaveruksista:












PS. Tein muuten pari uutta tilauspantaa, mitä olette mieltä? :)



4 kommenttia:

  1. Isoista viides ylhäältä, jossa koirat istuvat vierekkäin metsässä on UPEA kuva! Vau :') Toi valkoinen panta on mun mielestä ehkä hienompi, mutta on toi toinenkin tosi kaunis. Näyttääkö ne vaan tosi pieniltä vai ovatko ne sitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse tykkään myös kovasti tuosta mainitsemastasi kuvasta! Valkoinen panta tuli malinois pennulle, eli on aika pieni. Tuo solkipanta tuli saksanpaimenkoiralle, joten se on ihan normaalin kokoinen ison koiran panta.. Kuva näköjään vähän hämää :D

      Poista
  2. Ihana toi vaaleanpunainen panta! :D Harmi kun Vinskin ja Ykän uskottavuus menis tollasesta kyllä lopunki... :D

    VastaaPoista