Asiat vaakakuppiin

Viime aikoina on tullut pohdittua asioita aika paljon varsinkin jalostuksesta ja omien koirien hyvinvoinnista. Ajoittain tulee ihan mielenkiinnon vuoksi selattua nettiä ja yhdistysten pentulistoja sekä suunnitteilla olevia pentueita. Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun jalostukseen käytetään koiria, joilla itsellään on luusto mitä sattuu ja tämän lisäksi sisaruksissa ja suvussakin rikkinäisiä koiria? Jos ei ole rikkinäisiä jo ennestään, niin suvussa piilee niin paljon sairauksia, että ihan hirvittää. Nämä tulevat usein esiin vain omatoimisen sukututkimuksen kautta. Ei niistä muuten kukaan sano. Mitä annettavaa tälläisellä yhdistelmällä on rodulle? Luonneko? No ei, kun sitäkään ei oltu monessa yhdistelmässä tutkittu mitenkään, vaan sanotaan että toinen vanhempi/vanhemmat ovat avoimia ja hyväluonteisia. Onko luonteen kuvaamiseen ilman virallista dokumenttia nykyään luottaminen? Ei mielestäni, koska niin paljon tehtaillaan pentuja, jonka rodun suosio on kasvussa. Suoraan sanoen pistää vihaksi ja väkisinkin mieleen tulee ajatus pelkästä pentujen teettämisen ilosta. Näissä tapauksissa pennunostaja on suuressa roolissa tarjonnan suhteen. Osa haluaa vain valkoisen, ihanan pennun ja suostuu ottamaan sen mistä vaan yhdistelmästä. Tämä tietämättömyys on kovin surullista ja johtaa usein siihen, että koirasta on myöhemmässä vaiheessa enemmän huolta kuin iloa. Onneksi listalta löytyy myös oikeasti hyviä yhdistelmiä, joista olisin itsekin valmis pennun ottamaan. Tosin niitä on kumminkin aika harvassa.

Näiden ajatusten myötä olen punninnut monenlaisia asioita ajatellen omia koiriani. Alman varttuessa aikuisemmaksi sen luonne on tullut vieläkin paremmin esiin. Tykkään hurjasti sen itsevarmuudesta ja siitä, miten se itseään tuo ilmi. Se on mielestäni myös kaunis rotunsa edustaja ja sillä olisi tulevaisuudessa paljon annettavaa rodulle, jos on kauttaaltaan terve ja täyttää jalostukseen vaaditut kriteerit. Monta mutkaa voi tulla matkaan ja siksi olen näitä vain ajatuksen tasolla mietiskellyt ja odotan ihan rauhassa mitä neidistä loppujen lopuksi kehittyy. Toki sitä toivoisi kaiken olevan hyvin, mutta ajatukseni tämän asian suhteen on hyvin pessimistinen.
  Alman myötä ajatukset ovat jo jonkin aikaa sitten siirtyneet Vilmaan ja sen mahdolliseen  jalostuskäyttöön uudelleen. Se täyttää yhdistyksen jalostussuositukset, on kauttaaltaan terve ja osoittautui loistavaksi synnyttäjäksi ja pentujensa äidiksi. En turhaan saanut muistuttelua hyvästä emälinjasta ja siitä, että kasvattaja suurella todennäköisyydellä katselee vain vierestä. Niinhän siinä kävi. Näitä ajatuksia pyörittelin pitkään mielessäni. Vilma tulee nyt helmikuussa kuusi vuotta ja mahdollisen pentueen suunnitteluun saa varata aikaa sen vuoden. Tähän kohtaan pysähdyin ja tulin melko pian siihen tulokseen, että Vilmaa ei enää rasiteta sen ikäisenä. Se saa elää ja olla ilman minkäänlaista stressiä, joten tulimme yhteistuumin siihen päätökseen, että Vilma steriloidaan.

Aika sterilointiin oli ma 26.10 Takalan Eläinklinikalla, jonne suuntasimme jo aamusta. Vilma tyylilleen uskollisesti kävi heti pusuttelemassa kaikki klinikan hoitajat ja sen jälkeen odottelimme vuoroa. Pian pääsimmekin hoitohuoneeseen, jossa eläinlääkäri kuunteli sydämen ja antoi rauhoitteen. Ei mennyt aikaakaan, kun Vilma oli unessa. Tuntui kovin pahalta jättää toinen sinne ja lähteä itse pois.. Aikaa toimenpiteeseen kului kokonaisuudessaan vajaa kaksi tuntia, jonka jälkeen saimme hakea potilaan kotiin. Vilma nukkui vielä meidän mennessä huoneeseen, mutta heräsi pian saatuaan herätteen. Hoitaja kertoi kohdun ja munasarjojen olevan erittäin siistit, eikä niistä löytynyt mitään poikkeavaa. Takanisään valeraskauden aikaan noussut pattikin tutkittiin ja todettiin harmittomaksi maitorauhaspussiksi. Pienessä pökkyrässä käveltiin autoon ja potilas istui ihan rauhassa koko matkan. Kotona se on nukkunut paljon ja pientä pahoinvointia oli pari päivää leikkauksen jälkeen. Laitoin kumminkin illalla varmuuden vuoksi Vilman tippaan ja tiputeltiin nesteitä jonkin aikaa, jolloin alkoi piristyä ihan silmissä. Nyt viisi päivä leikkauksen jälkeen ruoka maistuu normaalisti ja pientä lenkkiäkin ollaan jo tehty. Haava on pieni ja siisti. Toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja kaikki on hyvin :)

Moni on kysynyt, että miksi ihmeessä leikkuutin hyvän koiran ja että miksi en teettänyt sillä vielä pentuja. Näihin kysymyksiin olen alusta asti vastannut iloisena ja varmana, että toimenpide tehtiin puhtaasti koiraa ajatellen. Se tehtiin siksi, koska juoksujen jälkeinen valeraskaus altistaa märkäkohdulle ja en halua ottaa sitä riskiä. Haluan nauttia Vilmasta mahdollisimman pitkään ja haluan sille hyvän ja stressittömän elämän. Tällä toimenpiteellä se on mahdollista ja olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Se on yhden upean pentueen äiti, joten se riittää minulle <3

Alla kuvia iloisesta Vilmasta