torstai 13. maaliskuuta 2014

Elämme jännittäviä aikoja

Vilman juoksuja on odotettu ihan rakot kourissa jo tammikuusta lähtien. Sen juoksukierto on ollut aina todella säännöllinen. Nyt kun juoksut ovat olleet 7 viikkoa myöhässä, niin olen jo alkanut menettää toivoni koko juoksujen suhteen.. mietin myös, että ovatko ne olleet ns. "piilojuoksut", joita en ole nähnyt? Tosin monella ystäväni nartulla on juoksut olleet myös aika paljonkin myöhässä. Mitään muuta järkevää selitystä emme ole asialle keksineet, kun tämä kummallisen leuto talvi. Vilma on aloittanut aina talven juoksut silloin, kun pakkanen on paukkunut korkeimmillaan. Nyt pakkasia ei ole juurikaan ollut ja neidin hormoonikierto tuntuu heittävän kärrynpyörää.

Viime torstaina käytiin Vilman kanssa oman seuramme näyttelytreeneissä ja sielä neiti oli vallan onnellinen nähtyään samojediuros Viljamin. Valkoiset koirat tuntuu yleensäkin kiinnostavan kaikkia muita enemmän. Päästin Vilman uroksen lähelle ja ensin piti vähän hienostella ja kainostella. Sitten muutama hento haukku ja uros päätti haastaa leikkiin. Kokeiltiin vielä treenien jälkeen koiria lähekkäin ja Vilma oli erittäin hyvillään uroksen seurasta, nuoleskeli ja kiehnasi. Olisiko juoksut nyt lähellä?!

Maanantaina äitini soitti minulle töihin ja epäili juoksujen alkavan. Sydän hakkasi melkoista vauhtia, kun ajoin kotiin ja juoksin sisälle. Heti Vilman nähtyäni pyysin sen maahan ja sehän näkyi jo kilometrien päähän.. sillä oli alkanut juoksut!! Jipii! Heti soitto uroksen omistajalle ja ilmoitus, että pian nähdään. Luurin toisessa päässä oltiin vähintääkin yhtä innoissaan, kun itse olin :) Nyt tulevana sunnuntaina otamme Vilmasta ensimmäiset proget (progesteroniarvo verikokeella) ja sen mukaan etenemme. Sain onneksi järjestettyä töistäkin virkavapaata astutusreissun ajankohdaksi. Nyt elämme niitä jännittäviä hetkiä, toivottavasti kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan.


Kävin viime sunnuntaina pyörähtämässä handlerina Seinäjoen ryhmänäyttelyssä. Esitettäväni oli sakemanninarttu Hertta. Hertta oli oikein mukava esitettävä, kun se on niin lunki kaveri kaiken suhteen. Koitin koiraa torstain näyttelytreeneissä ja ne sujuivat sen verran hyvin, että sain esittää sen näyttelyissä. Sunnuntaina Hertan tulos oli junnujen EH johtuen vielä kapeudesta ja kehittymättömyydestä. Koiralla on rakenne kohdillaan, joten kun tuosta vielä kehittyy, niin tulee varmasti tulevaisuudessa pärjäämään.




Tähän loppuun pieni ilouutinen, jota en tosin vielä kokonaan paljasta. Kyseessä on erittäin miellyttävä asia: Meidän sponsorit/yhteistyökumppanit! Se, ketä ne ovat, selviää teille piakkoin ;)

2 kommenttia:

  1. Voi jännittävää! Toivottavasti astutus sujuu hyvin ja toivottavasti pentuja tulisi ja kaikki menisi noin muutenkin hyvin! Mulla on ainakin peukut pystyssä teidän puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Toivon todellakin kaikkea samaa :)

      Poista