keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Maailman ihanin tyttö!

Kaikki oleellinen tulikin varmaan ilmi otsikossa, koska on mulle vain siunaantunut se maailman paras koira! Lähdit mihin vain, teit mitä vain, niin koira on ja pysyy vierellä aina yhtä iloisena. Miten se jaksaakaan olla aina niin positiivinen? Vasemmalla oleva kuva kertoo paljon siitä, millä tasolla koiran huumorintaju on ;)

 Tokoilemassakin ollaan käyty taas oikein sillä fiiliksellä, että virallisen kisakauden korkkaus olisi viikon päästä. Koira toimii hyvin, mutta kuumuus vetää vähän veteläksi.. toivottavasti kokeessa ei olisi kauhean kuuma :/ Tuntuu, että Vilma ymmärtää paljon paremmin vaativammat liikkeet, joita ollaan alettu treenata, kuten esim. tunnistusnouto ja esineruutu. Kaipa se ajattelee, että mamma ei heitä tarpeeksi haastetta noissa ALO:n jutuissa, joten silloin voi lepsuilla ja välillä ihan suoraan sanoen perseillä.

Viikko sitten sattuikin tokon suhteen pissistelyä, joten pidettiin vähän taukoa ja käytiin ajamassa muutamia jälkiä näin vuoden tauon kunniaksi :D Vuosi sitten mikään maan nuuskiminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta vitsit miten mahtava asenne koiralla oli nyt! Ensimmäinen jälki tehtiin ihan normaaliin tyyliin nakkeja apuna käyttäen. Tehtiin myös vähän mutkittelua, mutta ei varsinaisia kulmia. Se meni kuin sulaa voita vain,, joten vaikeutettiin hommaa huomattavasti. Pyysin ystävääni tekemään meille jäljen, joka koostui ensimmäistä kertaa kahdesta kulmasta ja tyhjistä (=nakittomista) jäljistä. Vilma keskittyi kokonaisuudessaan paljon paremmin tähän toiseen ajoon, se nuuski tiiviisti ja johdonmukaisesti jokaisen askeleen ja tuntui innostuvan entistä enemmän jäljistä, joissa ei nakkia ollut. Näitä osuuksia otettiin kaksi n.10m:n pätkää 50m:n mittaiselle jäljelle. Kulmat vuorattiin nakeilla, ettei koira opi ajamaan sitä mitenkään vinosti. Toisen kulman se tajusi oitis, joka olikin sitten kuin oppikirjasta! Keppien ilmaisua ollaan juuri alettu opiskelemaan, joka sekin tuntuu olevan koiralle helppo juttu. Tästä innostuneena ajattelin, että voisimme ihan hyvin käydä joskus koittamassa metsästyskoirien jäljestämiskoetta, kun täällä päin niitä paljon järjestetään ja mukana on ollut muutamia ns."väärän rotuisia" koiria.

Treeniuutisia treeniuutisten perään,, jeps, eli käytiin myös agiliitämässä tässä jokin aika sitten. Kiva nähdä, kun koira nauttii aivan täysin, kun saa päästää häntä tötteröllä menemään! Kontaktit me opeteltiin viime kesänä ja ne tuntui olevan aivan-liian-innokkaalla valkealla täysin hukassa. No niitä hiottiin ja lopuksi mentiin rataa ihan sillä tavalla, että agilityä kisaava ystäväni sanoi, että on kauhea vääryys olla kisaamatta noin ketterällä ja nopealla koiralla! Niinno, eihän sitä tiedä mitä me vielä kaikkien näiden nykyisten harrastusten lisäksi keksitäänkään ;)

Tässä pientä kuvasatoa treeneistä, enjoy!






Ja sitten loppukevennykseksi oikein käytännöllinen temppu, jolla ihan varmasti saat naapurit katsahtamaan kaksi kertaa, ennen kun he toteavat koirakansan olevan ihan kummallista porukkaa... :D


3 kommenttia:

  1. :D mahtava toi hyppely temppu! onnea tuleviin tokokisoihin :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi mikä loikkiminen! :D Tsemppiä treenaamiseen ja kisoihin! :)
    -Riikka V.

    VastaaPoista